7x miten pysyä tervellisissä tavoissa joulun aikana // luukku 2

Terveellisen elämän ylläpitäminen on jo itsessään todella hankalaa, mutta kun siihen lisätään joulun tuomat herkut se tuntuu muuttuvan suureksi mahdottomuudeksi. Tässä postauksessa jaan kanssasi omat 7 vinkkiäni kuinka aion ylläpitää terveellisiä tapoja joulun aikana. Viime vuonna joulu lähti nimittäin hiukan lapasesta ja minusta tuntuu etten ole päässyt eroon edellisvuonna kertyneistä ylimääräisyyksistä, joten jos pystyn noudattamaan omia ohjeitani nyt pystyn varmasti toteuttamaan sen iän ikuisen "elä terveellisesti" lupaukseni.

Astu kauemmas suklaasta! - Vitsi, vitsi. Tiedän etten pysty itse ainakaan jättäytymään täysin suklaasta, mutta suosi mieluummin tummaa suklaata, kohtuullisesti, sillä se ei ole pahaksi sinulle. Oikeastaan monet asiat kun niitä kohtuullisesti nauttii eivät ole pahaksi kenellekään. Se taitaa olla avain asia, jos tahtoo pysyä terveellisissä tavoissa pyhein aikaan: kohtuullisuus. Tässä auttaa myös se että olen itse luvannut etten syö kuin joulukalenterista saamani suklaat. Tämä onnistui yllättävän hyvin viime vuonna.


Juo paljon vettä - Muista nesteytys. Talvella veden juonti on muutenkin yllättävän hankalaa - vaikka se on itselle hankalaa ympäri vuoden. Vesi auttaa kuitenkin niin kehoa kuin mieltäkin toimimaan kunnolla. Joten tee parhaasi ja juo paljon vettä. 

Juomaan voi lisätä sitruunaa, kurkkua, appelsiinia tai vaikka mustikoita tuomaan hiukan makua. Olemme testailleet paljon erilaisia makuvesiä erilaisten sitrushedelmien kanssa ja se todellakin helpottaa veden juontia, kun juomassa on pikkuisen makua. Se tuntuu jopa hiukan raikkaammaltakin.


Syö järkevästi - Luo itsellesi realistinen strategia, jonka avulla pystyt taistelemaan herkkujen tuomaa houkutusta vastaan. Voit suunnitella syömisesi etukäteen esim. Meal Prep:n avulla ja vältä pikkunapostelua aterioiden välillä. 

Jos sinulla on suklaarasioita älä pidä koko laatikkoa esillä. Aseta pieneen kulhoon kourallinen makeisia, joita voit napsia. Ruokakauppaan mennessä tee ostoslista ja vältä hetken mielijohteesta tehtyjä herkkuostoja. 

Katso, että syöt paljon vihanneksia ja hedelmiä, marjojakin. Jos olet samanlainen napostelija kuin minä hyvä idea on kantaa mukana valmiiksi pilkottuja omenoita, viinirypäleitä tai vaikka energiapatukka.


Lopeta monitehtäväien teko ja hengitä - Yritä olla tekemättä kymmentä asiaa samaan aikaan. Varsinkin silloin jos koet paljon stressiä yritä hidastaa hiukan. Lopeta yksi asia ennen kuin aloitat uuden. Sinun ei tarvitse koristella kuusta, kertoa vitsiä ja tehdä ruokaa samaan aikaan. 

Etsi myös sellaisia tilanteita joissa digitaaliset laitteet eivät ole päällimmäisenä ajatuksena ja anna niillekin pieni tauko. Yritä löytää aikaa joissa vain olet paikallasi ja hengität. Keskity niinhin ihmisiin, jotka ovat ympärilläsi joulun aikaan. Tietenkään sinun ei tarvitse hylätä puhelintasi, mutta harkitse tiettyjä tilanteita onko nyt oikea hetki tarkistaa sähköposti tai sosiaalinen media.

Käy ulkona - Talven kylmyys voi olla suuri tekijä siinä, ettei ulos tohdi oikein lähteä, mutta jos pukeudut hyvin ulkona oleminen voi olla hauskaa. En voi oikeasti painottaa kuinka se ulkona oleminen muuttuu mukavammaksi kun sinulla on oikeasti vaatteet, jotka pitävät lämpimänä. 

Ostin itselleni uuden talvitakin viime vuonna kun ensimmäiset pakkaspävät alkoivat enkä katunut sen ostoa - juu näytän ehkä hiukan ylisuurelta taaperolta, joka on päättänyt pukeutua makuupussiin, mutta sentään minulla ei ole kylmä. 

Ulkona voi keksiä mitä tahansa tekemistä, jotka piristävät päivää, mutta pelkkä raikas kävelyretkikin on todella hyvä hermojen rentouttaja.


Treenaaminen - Jouluna varmasti todella harvan mielessä on se treenaaminen. Miten se edes mahtuisi kaiken sen joulusuunnittelun, lahjojen oston ja ruuan laiton väliin? On siis todella helppoa vain hypätä virran vietäväksi jouluna ja unohtaa kaikki muu. Jos treenaaminen ei kuulu arkeen se jää vielä helpommin pois, mutta tämän vuoksi suosittelen kunnon suunnittelua. 

Pistä ylös kalenteriin kuinka paljon aikaa tahdot käyttää treeniin, millainen se on ja milloin sen toteutat. Yritä pitää tämä jouluinen treeni mahdollisimman yksinkertaisena, helppona jonka pystyt toteuttamaan melkein missä vain. Jos vaikka matkustelet paljon, eikä sinulla ole pääsyä salivälineisiin, voit hyödyntää treeniä jossa käytetään oman kehosi painoa hyväksi. Treeni voi olla myös juoksulenkki koiran kanssa tai perheen keskeinen tutustumisretki, jossa käydään kurkkamassa mahdollisiman monet Helsingin ladut.


Älä skippaa aterioita! - Säännöllinen syöminen on aina ollut minulle ongelmallista. Olen nyt päässyt siihen pisteeseen elämässäni, että yhden lämpöisen aterian ja pienen välipalan sijaan syön 3-4 kertaa päivässä. 

Säännöllinen syöminen auttaa sinua jaksamaan keskittymään töihin ja/tai opiskeluun päivän aikana sekä ainakin itselläni pitää sen kiukkuisen puolen piilossa. Mielihalut sekä turhan napostelun tarve myös vähenee. Jos säännöllinen viisi ateriaa päivässä tuntuu suurelta mahdottomuudelta yritä edes välttää, että pitäisit itsesi nälässä, jotta jaksat syödä jouluruokaa sitten aattona. Tai vatsasi venyttämistä, jotta kaikki ruoka varmasti mahtuisi.


Muista mistä tässä kaudessa on kyse.

Joulun ajassa ei ole kyse hemmottelusta, ylikuluttamisesta ja asioiden suuresta stressaamisesta. Kyse on itselle läheisten ihmisten kanssa olemisesta, yhteisen ajan viettämisestä ja toistemme rakastamisesta. Joulussa on kyse siitä että juhlimme asioita mistä voimme olla kiitollisia ja monille se on jopa uskon aikaa. Ruoka kuuluu useimpien jouluun ja samaten herkut. Älä siis turhaan soimaa itseäsi jos syöt enemmän kuin normaalisti, mutta muista myös että sinulla on lupa kieltäytyä tarjolla olevista herkuista.

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset