LUOTTOMEIKKINI TÄLLÄ HETKELLÄ

En muista olenko sanonut, mutta sanon tämän kuitenkin nyt siitä huolimatta; ilman meikkivoidetta en pystyisi elämään. Suurin syy siihen taitaa olla tummat silmän aluseni sekä hiukan kasvojeni värinmuutokset.

Meikkini on tällä hetkellä hyvin kevyen oloista. Yritän tehdä siitä mahdollisimman luonnollisen sekä kuulaan. Pohja yleensä ratkaisee ja jos et ole vielä käynyt lukaisemassa uudesta meikkivoideihastuksestani tee se nyt!
Tässä postauksessa jaan kaksi muuta luottomeikkiäni tällä hetkellä tuon meikkivoiteen lisäksi. Esittelen myös pari uutuutta, jotka ovat tulleet lemppareikseni pienessä hetkessä. Ei kyllä voi olla huomaamatta bränditeemaa tässä postauksessa. Huomaa hiukan, että olen ihastunut yhteen tiettyyn brändiin, mutta joskus käy niin. Onko sinulla mitään lempibrändiä, jonka tuotteita vain keräät itsellesi?

revolution makeup revolution london - ultra contour palette
En oikeastaan itse ostanut tätä tuotetta. Ihailin tuota lämpöisempää, rusahtavaa highlightia kaupassa, laitoin testerin hyllyyn ja Rille päätti napata tuotteen ostoskoriimme huomaamattani. Kassalla huomasin paletin liukuvan pitkin hihnaa sekä Rillen vain hymyilevän leveästi. Olen kyllä myöskin käyttänyt tätä todella paljon sen jälkeen. Rusahtava highlight on sellainen, jota laitan joka kerta kun meikkaan. Valkoista puolestaan käytän yleensä vain silmän sisänurkan korostamisessa.

lumene  - essential volume mascara
Sanoinhan ostaneeni uuden mascaran ja se on aina ollut asia jota ilman en ole voinut elää. Ainoastaan oikeastaan sen vuoksi, että pidän hiukan siitä mascara lookista. Omasta mielestäni tämä tuote ei anna tuuheutta, mutta se tekee sen mitä itse kaipaan. Antaa ripsilleni pituutta sekä totta kai värjää ne tummiksi. Tämä kestää, ei tahraa eikä päivän aikana löydä itseään silmäkulmistani. 

[ l e m p i u u t u u k s i a ]
lumene nordic chic - cc color correcting pen, anti-dark circles
Näitä oli kolmea erilaista, ja itse valitsin peach nimen saaneen kynän juuri sen vuoksi koska tarvitsin jotain peittääkseni inhoamani tummat silmänaluset. Tämä ei peitä niitä olemattomiin, mutta juuri tarpeeksi etten näytä samalta kuin ilman tätä tuotetta tai ilman meikkiä. Eli siltä kuin olisin saanut mustan silmän.
Tämä on kevyt, ei vaikuta meikkivoiteeseen eikä tätä tarvitse levittää kovinkaan paljoa. Mikä on hyvä, sillä tuotetta on kuitenkin vain 1.8ml.

lumene puuteri - sävyssä 1 kultahiekka
Olen hetken aikaa kitkutellut saman puuterin kanssa, sillä laiskuus oli huipussaan uuden puuterin hankinnassa. Aluksi ajattelin ostaa ihan irtopuuterin, joka minulla oli aikaisemminkin, mutta olen huomannut hiukan ylikäyttäväni sitä. Päädyin siis nappaaman tämän ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Mattapintaisena puuterina se jättää silti ihanan hehkun kasvoille eikä tee liian raskasta puuterointia. Kevyt ja levittyy ihanasti kasvoille.

lumene klassikko - lakka, ravitseva huulivoide
Minulla ei ole koskaan aikaisemmin käynyt mielessäkään, että huulirasva voisi olla oleellinen osa meikkaamista, mutta se miten huuliasi vaikuttaa todella paljon huulipunasi näyttävyyteen. Itselläni on aina ollut todella kuivat sekä rohtuneet huulet. Ihan ympäri vuoden eikä ainoastaan talvella. Tämä Lumenen Lakka huulirasva on ollut täydellinen vastaus! Se hoivaa, sopii hyvin meikittömään naamaan kuin myös pienen luonnollisen meikinkin kanssa, jos tuntuu ettei nyt ole sellainen päivä jolloin huulipunaa tahtoisi huulilleen levittää.

Onko sinulla jotain luottomeikkejä tällä hetkellä tai uusia lemppareita?







Muista seurata blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

MITEN OTTAA KUVIA YKSIN ITSESTÄÄN?

Olen enemmän kuin parikin kertaa maininnut, että poseeraaminen ei ole kauheasti oma juttuni. Ainakaan silloin kun joku toinen on kameran toisella puolella. Tähän on varmasti monia vaikuttajia, mutta suurin taitaa olla epävarmuus kuvien ns. "täydellisyydestä". Itselläni kun on mielessä ajatus siitä, miltä tahtoisin kuvien näyttävän ja kun en itse näe, miten olen tai miten kuvajaa itse ottaa kuvan se varmasti myös näkyy itse kuvista.

Tämän vuoksi otan suurimman osan kuvistani itse ja vaikka siinä meneekin kauheasti aikaa saan silti juuri sellaisia kuvia kuin tahdon. Ehkä joskus palkkaan ihan oikean kuvaajankin. Olen nimittäin kerran ollut Elina Mannisen kuvattavana lyhykäisesti ja oli miellyttävä kokemus, sillä luotto kuvaajaan löytyi. Tässä postauksessa annan nyt kuitenkin omat vinkkini sekä samalla paljastuu kuinka itse otan kuvat itsestäni.

ensimmäinen askel; varmista hyvä tausta // Päätit ottaa kuvia, missä tahansa varmista taustan ns. siisteys. Jos kuvaat kotona katso, ettei mitään ylimääräistä ei haluttua pääse kuvaan. Ulkona kuvatessa katso, että paikka on sellainen, jossa voit rauhassa ottaa kuvia. Yksin voi olla hiukan hassun näköistä mennä ihmisiä kuhisevalle kadulle kameran kanssa, mutta jos sinulla on tarpeeksi itseluottamusta siihen ja tiedät mitä teet: GO AHEAD!

toinen askel; valaistus // Koska itselläni ei ole omistuksessa vieläkään minkäänlaista studiovaloa yritän mahdollisimman paljon hyödyntää luonnonvaloa. Varsinkin näin kesällä se on helppoa ja kuvavarastoa suosittelen kasvattamaan. Vaikka omistaisit jonkilaisen studiovalon tai ringlight:n, ledivalo on myös hyvä vaihtoehto, niin silti kehotan ottamaan tuon keinotekoisen valon käyttöön vasta jos kuvaus hetkellä luonnonvaloa ei ole riittävästi. 

kolmas askel; valmistele kamera // Itselläni on kaksi kameranjalkaa. Isompi, jota käytän aina videokuvaamisessa sekä kun otan itsestäni kuvia sekä minulla on myös minikokoinen kameranjalka. Sillä saa hyvin tasapainotettua kameraa jos tahdon ottaa ns. lähikuvia. Tarkista, että jalka sopii myös kameraasi. Suurin osa kameranjaloista käy kaikkiin kameroihin, mutta jos otat esim. puhelimellasi kuvia sille tarkoitettu jalka on enemmän kuin suositeltavaa.
Laitetaan kamera siis valmiiksi, kolmijalalle ja silmien korkeudelle.

neljäs askel; kameran yhdistäminen puhelimeen // Valokuvaamista helpottaa hyvin paljon puhelimeen ladattava sovellus. Varsinkin jos sinulla on Canonin kamera kuten itselläni. Tämä helpottaa hyvin paljon kuvaamista, sillä voit laittaa itselaukaisimen sekä varmistaa poseerauksesi.

Näin toimit!
1. Asenna sovellus CanonConnect.
2. Omalla kamerallasi mene "menu".
3. Mene kolmannen jakoavaimen kohdalle.
4. Valitse wi-fi "päälle"
5. Valitse "Wi-fi-toiminto" ja puhelimen kuva eli "yhdistä älypuhelimeen"
6. Valitse yhdistä ja ok.
7. Mene puhelimellasi > asetukset > Wi-fi > (laita päälle jos ei päällä) valitse kamerasi, kun se ilmestyy
8. Mene CanonConnect sovellukseen ja valitse "Remote live view shooting"
Olet valmis aloittamaan kuvaussessiot!

+ Jotta saan itse parempia kuvia ja kameraa on helpompi "ohjailla" valitsen itse kuvausasetukseksi CA eli luova automatiikka. Olen itse kokenut tällä helpon kuvattavuuden. Et voi myöskään vaihtaa lennossa, millä asetuksella kuvaisit, sillä vaihtaessasi kesken kaiken esim. Muotokuvaan CanonConnet lopettaa yhteytensä ja joudut aloittamaan alusta koko wifin yhdistämisen.

[ o u t f i t ]
paita - monki
farkut - h&m
kengät - h&m
kello - aarniwood
kaulakoru - monki

Suosittelen varaamaan yksin kuvailuun paljon aikaa. Joskus 10-20 minuuttia riittää, mutta vain silloin jos räpsäiset vain pari kuvaa. On oikeasti hyvä ja jopa hauska ottaa enemmän kuvia. Kaikista mahdollisista kulmista sekä kaikilla mahdollisilla poseerauksilla. Varsinkin jos olet aloittelija omien kuviesi ottamisessa niin on paljon parempi, että vietät itse kunnolla aikaa kuvauksen kanssa. Otat selvää, mitkä ovat sinun poseerauksiasi.

Kuvien muokkaus on myös tärkeä vaihe ja sitä ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Muokkaaminen ei tarkoita sitä, että sinun täytisi muokata kehoasi, poistaa virheitäsi. Saat kuviasi muokkaamalla lisättyä värin kylläisyyttä, valoisuutta sekä tehtyä niistä omanlaisiasi. Suosittelen Adobe Lightroom:n käyttöä. Itse edelleen muokkaan kaikki kuvani puhelimellani. Helppoa liikenteessä muokkailla ja saan samalla kuvat säilytettyä puhelimessani. Kuvien ottamiseen kannattaa siis varata aikaa, mutta niin myös niiden muokkaamiseen.








Muista seurata blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

PIDÄ HIUKSET TERVEENÄ KESÄLLÄ

Viime vuonna kirjoitin postauksen, jossa kerroin mitkä asiat voivat kesällä pilata hiuksesi. Aurinko, kloori ja liiallinen holtittomuus ovat usein syynä syksyllä näkyviin räjähtäneisiin pehkoihin. Onneksi hiusten hoitamisen ei tarvitse olla vaikeaa, aikaa vievää tai edes kallista. Tässä postauksessa annan muutaman simppelin vinkin, miten rokkaat sen seksikkään rantalookin koko kesän!

1. hoida kookosöljyllä
Kookosöljy on kuivan sekä pörröisen hiuksen paras ystävä. Se lisää kosteutta ja täydentää hiuksen luonnollisten öljyjen tasapainoa, joka liukenee pois päivittäisine kesähulvattelun ohella. Kookosöljy on oikeasti todella hyvä vaihtoehto kokeilla, jos ei ole täysin varma, mitä tuotteita hiuksilleen käyttää. Itse suosittelen kookosöljyä käytettäväksi jos hiuksellesi ei ole tehty suuria kemiallisia toimenpiteitä.
Suosittelen lukemaan Hair Lust:n kirjoittaman artikkelin kookosöljystä ennen sen levittämistä hiuksiin. Edelleen; täydennä tietopankkiasi ennen toimimista.

2. älä pese niin usein
Shampoolla peseminen hyvinkin usein kuivattaa hiuspohjaa sekä poistaa hiuksesta sen omia, luonnollisia öljyjä joita hius todellakin tarvitsee. Voi kyllä tuntua houkuttelevalta pestä hiukset joka päivä tässä kuumuudessa hikoilun ja uintireissujen jälkeen, mutta hiuksesi tulee olemaan paljon onnellisempi kun huuhtelet hiukset vain vedellä uinnin jälkeen. Pidä se hiusten pesu siinä 2-3 kertaa viikossa.

3. kokeile hiusöljyjä
Maailmasta löytyy hyvinkin paljon erilaisia hiusöljyjä ja kesällä niiden käyttö olisi suotavaa. Sekä ylipäätänsä, jos hius on luonnollisestikin karheaa, latvat haaroittuvia. Hiusöljy pitää hiukset hyvin kurissa, varsinkin kesäisin. Itse suosittelen NOAH YAL hius seerumia, joka auttaa haaroittumien kanssa, vähentää hiuksen pörröisyyttä sekä auttaa todella hyvin takkujen kanssa. Toinen hyvä vaihtoehto on KEVIN.MURPHY:n YOUNG.AGAIN hiusöljy.

4. käytä jätettävää hoitoainetta
Jätettävää hoitoainetta suositellaan käyttämään vuoden ympäri, mutta ennen kaikka kesähius huutaa sitä. Mitä jätettävään hoitoaineeseen tulee niin itse suosittelen NOAH:n Balsamo Spray:ta, joka sisältää malvaa sekä orapihlajaa tai vaihtoehtoisesti Schwarzkopf:n hoitoainesuihketta. Suihkauta jätettävää hoitoainetta kosteisiin latvoihin käytyäsi suihkussa. Jätettävä hoitoaine estää liiallisen kuivumisen sekä liiallisen kosteutuksen.

5. vältä lämpöstailausta
Kesällä, hiukan sotkuinen rantalook on korkeammassa arvosa kuin pikkutarkasti stailatut kiharat tai föönaus. Heitä siis suoristusrauta, fööni ja kiharrin kylpyhuoneen kaappiin muutamaksi kuukaudeksi ja syleile seksikästä kesätukkaa. Voit tehdä isoja lettejä, sotkunutturoita ja villejä poninhäntiä tai antaa hiuksen olla vain sellaisenaan.

6. suojaa auringolta
Jos vietät hyvinkin paljon aikaa auringossa paras mahdollinen asia, mitä voit tehdä on suojata hiuksesi hatulla. Se voi olla olkihattu tai kangashattu tai vaikka ihan vain huivi. Itse olen ihastunut kaikenlaisiin lierihattuihin. Oli kyseessä sitten "oljesta" tehty tai kangas.
Jos hatut eivät ole kuitenkaan sinun juttusi suosittelen ostamaan tuotteen jossa on UV-suoja. Esim. Eleven sivusto on hyvin listannut heidän kaikki aurinkosuojatuotteensa, mutta harmillisesti se on hyvin pieni.

Onko sinulla jotain vinkkiä, miten itse pidät hiuksesi kunnossa kesällä?






Muista seurata blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

KUMPI ON PAREMPI? | lumene VS Urban Decay

Alku kuusta päädyin ostamaan itselleni uuden meikkivoiteen. Tämä Lumenen Nordic Nude Natural Glow meikkivoide oli sellainen johon ihastuin jo ennen kuin olin edes ostanut tuotteen. Miksi päädyin lumeneen vaikka olen rakastanut aikaisempaa Urban Decayn meikkivoidettani? Yksinkertaisesti kyse oli hinnasta. UD:n meikkivoide maksaa tällä hetkellä 40€ ja halusin etsiä itselleni hiukan halvemman meikkivoiteen.

Jos olet lukenut "erilaiset ihotyypit" postaukseni tiedät jo todennäköisesti, että olen ihastunut Lumenen ihonhoito tuotteisiin. Pohdiskelin siis, että voisin hyvin käydä Sokoksen Lumenen osastolla kysymässä, minkälaista meikkivoidetta myyjä suosittelisi. Hän ehdotti ensimmäisenä tätä, swipe:ttiin käteen, ihastuin ja ostin tuotteen. 

Viikon käytön jälkeen aloin miettimään kumpi näistä on sellainen meikkivoide, joka täyttää kriteerini. Tuo Lumenen meikkivoide jättää ihon ihanan kuulaaksi. Tämä on se, mitä omalta meikkivoiteeltani oikeastaan tahdon. Hiukan sellaista lasi-iho meininkiä. Tiesin, ettei UD:n anna tätä, sillä lopputulos on hyvin mattapintainen. Päätin kuitenkin testata näitä tuotteita samaan aikaan saadakseni varmuuden siltä kumman kanssa ihoni päivän päätteeksi näyttää hyvältä.

Kuvasin siis videon, jossa kerron erot näissä kahdessa meikkivoiteessa, mitä huomaan ja kumpaa suosittelen sekä miksi. Kumpi on se joka sopii minulle paremmin?









Muista käydä seuraamassa blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)