Miten luoda oma joulukalenteri? // Luukku 23
Joulukuu on todellakin hurahtanut silmissä! Juurihan sitä avattiin ensimmäinen luukku, mutta nyt jo viedään toiseksi viimeistä päivää ennen itse h-hetkeä. Halusin ottaa tämän päivän siihen, että pelailen vähän tunnelmia joulukalenteristani sekä jaan muutaman oman vinkkini joulukalenterin ylläpitämisen suhteen.

AJATUKSIA JOULUKALENTERISTA
Näin muutaman surkean joulun jälkeen tämä joulu on tuntunut extra jouluiselta ja minusta on ollut ihana jakaa omia ajatuksia, vaikka muutamaan otteeseen pohdinkin, että oliko tämä edes hyvä idea. Mutta kyllä oli!
Joulukalenterin yllä pitäminen ei tietenkään ollut se joka loi suurimman joulutunnelman, mutta se oli pieni osa sitä. Suurin joulun tunne tuli kaikesta siitä joulupuuhasta, mitä pääsimme tänä vuonna kokemaan toisin kuin aikaisempina vuosina.
Kaiken kaikkiaan nautin kalenterin väkertämisestä, mutta samaan aikaan olen helpottunut, että huomenna tämä kaikki on ohitse. Rakastan joulua ja jouluun valmistautuminen on parasta, mutta kalenterin tekeminen vie yllättävän paljon aikaa ja jos joutuisin tekemään tätä joka päivä ympäri vuoden en tiedä jaksaisinko. Sisällön tuottaminen on kyllä kivaa, mutta joustavampi aikataulu kuulostaa ihanammalta omassa korvassani.
Suosittelen kuitenkin joulukalenterin luomsita jokaiselle jolta löytyy aikaa ja kärsivällisyyttä sen tekoon. Se ei ainoastaan ole hyväksi itse blogille vaan myös antaa itselleenkin hyvän ajatuksen siitä millaista blogia tahtoo ylläpitää ja ennen kaikkea millaisella aikataululla.
MITEN LUODA OMA JOULUKALENTERI?
1. Suunnittele
Joulukalenterin, kuten kaiken muunkin perusta on hyvä suunnittelu. Joulukalenteriin ei voi hypätä yks kaks ensimmäisenä päivän ilman minkäänlaista pohjaa. Jos ei tahdo tai kerkeä suunnitella koko kalenteria ja blogitekstejä suosittelen ainakin väkertämään ensimmäisen kahden viikon edestä sisältöä valmiiksi. Tämä poistaa ainakin osan stressistä, että onnistuuko kalenterin pitäminen.
2. Teema
Se miksi minusta tämän vuoden kalenteri onnistui johtui suurimmalta osin siitä ideasta että olin valinnut kalenterille teeman, minkä ympärille rakentaa koko kalenteri. Tämä oli hyvä idea kahdesta syystä; 1) luukkujen sisällöt oli helppo keksiä ja 2) itse kalenteri sai kokonaisuuden joka oli yhtenäinen eikä se ollut mikään sillisalaatti. Plus, kalenteri itsessään tuntui minusta paljon kiinnostavammalta kun jokainen luukku pyöri saman teeman ympärillä.
Muutama postaus taisi tosin olla sellainen, jotka eivät ehkä ihan liittyneet valitsemaani teemaan (stressivapaa joulu), mutta pääsääntöisesti kuitenkin yhtenäisyys joulukalenterissani minusta näkyy.
3. Ajastaminen
Olemme varmasti kaikki tottuneet siihen, että joulukalenterit ilmestyvät joka päivä samaan kellonaikaan. Postausten ajastaminen on siis todella hyvä idea. Ei ainoastaan, jotta ihmiset osaavat tulla blogia kurkkimaan uuden luukun auetessa, vaan se myös helpottaa omaa arkea. Ei tarvitse stressata, että nyt se postauksen julkaiseminen unohtui. Tämä minun pitäisi oppia myös instagramin puolella, mutta en ole täysin varma; voiko instagramissa ajastaa julkaisut?
4. Kuvat
Kuvat ovat aina olleet minulle pieni haaste ja tunnen suurta painetta niiden kanssa. Pidin muutaman päivän jotka olivat "valokuvauspäiviä" ja tämä auttoi todella paljon. Ei ainoastaan, että sain kuvia pankkiin vaan myös itseäni kokeilemaan uusia kuvakulmia.
Suosittelen myös lämpimästi räpsimään paljon kuvia, jos ja kun käyt jossain. Esimerkiksi joulumarkkinoilla. Ei ainoastaan, että saat kuvia sosiaaliseen mediaan käyttöön tai joulukalenteriin, vaan myös muistoksi itsellesi.
Kaikkien kuvien ei myöskään tarvitse sisältää jouluun liittyviä asioita kuten valoja, koristeita tai edes värejä. Eikä kuvan edes tarvitse liittyä mitenkään postauksen aiheeseen. Eikä niitä tarvitse olla kuin se yksi kappale.
5. Älä ota stressiä
Sama kuin joulussa itsessäänkin joulukalenterista ei kannata ottaa stressiä. Se ei ole pakollinen blogille tai millekään muulle sosiaalisen median alustalle eikä sitä ole pakko toteuttaa kahdenkymmenenneljän päivän ajan. Halutessasi voit yhtä hyvin tehdä "12 päivää joulu" aiheisen julkaisuputken.
Jos huomaat, että ajatuskin tuottaa liikaa paineta astu pari askelta taaksepäin ja mieti miksi. Eikö sinulla ole aikaa suunnitella? Eikö valitsemasi teema ole oikea? Jos huomaat, ettei kalenteri tule onnistumaan ja et voi joko toteuttaa sitä ollenkaan tai sinun on keskeytettävä se tee se. Älä pakota itseäsi tekemään jotain mihin sinulla ei riitä motivaatio. Se on ihan ok.
Teitkö itse tänä vuonna joulukalenteria? Miten se onnistui? Voisitko luoda tulevina vuosina kalenterin?
Mitä meidän joulun odotukseen on kuulunut? // Luukku 22
Meidän joulukuu on ollut tavallista kiireisempää. Tai ainakin kiireisempää kuin kaksi edellistä, sillä olin itse hyvin paljon töissä, joten on ollut todella rentouttavaa oikeastaan kun olemme päässeet tekemään enemmän asioita ja samalla myös tekemään kodista jouluisemman.
Tässä postauksessa tahdon jakaa muutamia asioita joita olemme R:n kanssa tehneet tänä jouluna.
ASIOITA MITÄ TEIMME TÄNÄ JOULUNA
Aleksin joulukadun avajaiset
En ole itse saanut tilaisuutta osallistua joulukadun avajaisiin Helsingissä, sillä se on aina joko mennyt, olen ollut töissä tai jokin muu asia on estänyt tämän kokemuksen. Ihmispaljoudesta ja paria törkeää vanhempaa rouvaa lukuunottamatta tämä oli todella kiva kokemus!
Vierailimme Tuomaan Markkinoilla
Tämä on minusta sellainen asia, joka jokaisen Helsingissä asuvan on tehtävä edes kerran ja kurkattava miltä Tuomaan Markkinat oikein tänä vuonna näyttävät.
Vierailimme Linnoituksen joulussa
Hamina on sellainen paikka jossa itse en ole aikaisemmin käynyt, mutta sinne on ollut helppo ajaa R:n kanssa ja viimeksi kun olimme R:n kotikaupungissa kurkkasimme hänen vanhempiensa kanssa Hamina Festivals:n. Tämä oli kyllä todella ihana, jouluinen kokemus ja erosi täysin Helsingin jouluisista kaduista.
Kotkan kuusimetsä
Kävimme myös samaisella matkalla kurkkaamassa Kotkan kauppatorille sijoitetun pikkuisen kuusimetsän, joka oli todella kaunis.
Fazer Experience Vierailukeskus
Kävimme täällä viime joulunakin ja tämä on todellakin sellainen paikka missä suosittelen käymään jos sinulla on suunnitteilla ostaa suklaata lahjaski. Fazerin tehtaalla ei ole ainoastaan hyviä diilejä vaan myös hyviä valmiiksi luotuja paketteja, erilaisia muita tavaroita joko fazeriin tai muumeihin liittyen sekä totta kai uutuuksia joita ei löydy muualta kuin Fazerin vierailukeskuksesta.
Tämä on myös kiva paikka pysähtyä kahville sekä käydä ihailemassa lumisen Suomen keskellä kukoistavaa "viidakkoa".
Rakensimme piparkakkutalon
En muista syytä, miksi emme rakentaneet piparkakkutaloa viime vuonna, mutta tämä oli yksi yhteinen aktiviteetti jonka toteutimme neljänsillä treffeillämme.
ASIOITA MITÄ TOTEUTIN YKSIN
Vierailu Arabian Taideakatemiassa
Tämä oli sellainen asia, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä MUJI Finlandin kanssa. Minua instagramissa seuranneet varmasti tietävät tästä yhteistyöstä, joka kesti kolme kuukautta ja todellakin oli mahtava kokemus! Suosittelen siis hakemuksen jättämistä kun seuraavan kerran he etsivät ihmisiä mukaan MUJI Friends Finland projektiinsa!
Mutta Arabian Taideakatemiasta; se oli mitä mielenkiintoisin paikka ja sai oman luovan puoleni heräämään! Tuoksut toivat myös mieleen koulun kuvistunnit ja hyvät muiston niiltä hetkiltä.
Lounas ystävien kanssa
Kävimme syömässä Hakaniemen Memphis ravintolassa ja tämä on todellakin sellainen josta nautin. Minulla ei ollut ollut mikään maailman paras viikko silloin menossa, mutta ystävien kanssa syöminen piristi ja oli ihanaa kaiken sen stressin ja paineen keskellä päästä hetkeksi hengähtämään ja nauttimaan hyvästä seurasta! Tämä on sellainen jonka tahdon tehdä jatkossakin joulukuussa. Asettaa sen yhden hetken ystäville.
Mitä itse olet ehtinyt tekemään h-hetkeä odotellessa?
Kuinka viettää maaginen joulu ilman rahaa // Luukku 21
Joulu on aina sitä aikaa joka voi olla hyvinkin karu kukkarolle. Mutta voit luoda mitä upeimpia muistoja, vaikka sinulla ei olisi rahaa.
Muistatko mitä sait lahjaksi viime jouluna? Tai sitä edellisenä? Itse en oikein muista ja jos muistan, en ole täysin varma kumpana vuonna se lahja oli saatu, mutta mitä muistan on mitä tein jouluna.
Muisto siitä mitä sait lahjaksi hiipuu nopeammin kuin yhdessä vietetyn ajan jättämä jälki.
Yksi lämpimimmistä muistoistani menneiltä jouluilta oli joulupukin kuumalinjan katsominen ja se jännityksen tunne joka syntyi kun odottelemmi veljeni kanssa isovanhempiemme saapumista.
Miksi kerron sinulle tämän? Koska ne muistot mitä vaalimme eniten eivät sisällä minkäänlaista tavaraa. Ne ovat enemmän kiteytyneet rakkaidemme ympärille.
Isovanhempien vierailu oli aina sellainen asia, josta veljeni kanssa olimme innoissamme ja jouluna se oli vielä erikoisempaa, sillä he vierailivat normaalia pidempään. Ja tämä laatuaika heidän kanssaan on sellainen jota muistelen lämmöllä.
Mitkä onvat rakkaimpia muistojasi joulusta?
Tämä ajan kohta vuodesta on usein se jolloin suurin kiinnostuksemme on tavarassa. Se on hyvin stressaavaa kaikille, mutta jos sinulla ei ole riittävästi rahaa se on erityisen stressaavaa. Miten oikein annat perheellesi sellaisen joulun, jonka he haluavat, kun muutenkin on rankkaa.
Mutta mitä myös yllä oleva tarina osoittaa on ettei sinun tarvitse mennä kovin pitkälle tehdäksesi joulusta erityisen.
Yksinkertaisuus on riittävä.
Kuinka viettää mahtava joulu, vaikka sinulla ei olisi rahaa
1. Kaikki on kiinni asenteesta
On todella vaikeaa pitää yllä positiivista asennetta, kun kamppailemme taloudellisen tilanteemme kanssa ja stressi taso tämän vuoksi tuntuu olevan liiankin korkealla.
Asenteemme kuitenkin joulua kohtaan on se joka joko rikkoo tuon stressin tai pahentaa sitä.
Voit edelleen osallistua työpaikan juhliin, käydä joulu markkinoilla ja tehdä mitä kaikkea muutakin! Voit koristella kotisikin ilman, että sinun tarvitsee tuhlata yhtään rahaa tarvikkeisiin. Askartele korsteet itse luonnon antimia käyttäen.
Joulusta (ja mistä tahansa muustakin) nauttiminen kun sinulla ei ole paljoa ylimääräistä vaatii luovuutta ja kekseliäisyyttä, mutta se ei tarkoita ettetkö voisi nauttia siitä!
2. Keskity johonkin muuhun
Joululahjat ovat aina se isoin kysymys ja huolen aihe jouluna. Aina kysytään mitä haluat ja sillä useimmiten aina tarkoitetaan tavaraa. Keskittyminen on aina tavarassa.
Ei ole väliä onko sinulla paljon rahaa vai ei, joulun aika on aina parempi silloin kun keskityt kaikkeen muuhun kuin tavaraan.
Jos olet kovinkin uskonnollinen, tämä on aika helppoa sinulle. Päivä on pyhä muusta syystä eikä pyöri lahjojen ympärillä.
Jos puolestaan et ole, luo oma spesiaali perinne perheesi kanssa juhlistaa joulua.
Meillä on nyt kahtena jouluna ollut tapana katsoa joulupukin kuumaa linjaa ja nauttia samalla riisipuuroa ja glögiä.
3. Kerro rahatilanteestasi muille
Jos sinulla ei ole tarpeeksi rahaa jouluna, puhu asiasta.
Tämä ei ole niin välttämätön asia pienille lapsille, mutta vanhemmille lapsille ja muille perheenjäsenille on syytä kertoa omasta elämän tilanteesta ja siitä mitä heidän kannattaa odottaa joululta.
Jotkut perheenjäsenet eivät todennäköisesti ole kauhean iloisia asiasta. Mutta ainahan niitä löytyy yksi, vai mitä?
Yksi syy, miksi ihmisten suhtautuminen lahjoihin on hauska on se, että tulkitsemme lahjoja aineellisiksi esityksiksi siitä, mitä lahjan antaja ajattelee sen saajasta. Toisin sanoen, jos joku antaa meille lahjan, jonka uskomme olevan halpa, allamme päättelemään, ettei hän arvosta meitä.
4. Säästä jouluruuassa
Joulu ruuassa säästäminen ei ole ainoastaan järkevää mutta myös asia mitä kannatan! En suosittele sellaisen ruuan tekemistä tai ostamista jota kukaan tai vain yksi henkilö syö. Hän voi sitten tuoda oman perunalaatikkonsa, jos siltä tuntuu.
Jouluruoka on kuitekin se, mitä kaikki me odotamme innolla, mutta siihenkään ei tarvitse käyttää montaa kymmentä euroa.
Tai sitten jos tahdot että ruokaa on paljon tarjolla käytä mieluummin rahasi siihen.
8 solotreffi-ideaa jouluun // Luukku 20
Tämä viikko tulee olemaan niin kiireinen viime hetken valmisteluiden parissa. Pitää miettiä mitä ostaa, mitä kokata, onko vielä paketoimattomia lahjoja, mitä kaikkea pitää käydä vielä katsomassa ja mitä pukea päälleen jouluaattona. Vain ajatuskin kaikesta tästä nostattaa pientä stressiä pintaan.
Jos pelkäät potevasi suurta stressiä ja uupumusta jouluvapaiden aikana, on meidän syytä pitää pieni keskustelu hetki.
Vaikka kuinka haluaisit tehdä joulusta täydellisen kaikille ympärilläsi oleville on sinun ensin pidettävä huolta itsestäsi, jotta sinulla on energiaa selviytyä koko juhlasta!
Tarvitset tasapainoa ja itsestäsi huolehtiminen on se mitä ansaitet, jotta löytäisit tämän tasapainon. Koska tämä ajan kohta vuodesta on kuitenkin sellainen josta kuuluu nauttia, mutta mikä tekee tästä nauttimisesta mahdotonta jos et anna itsellesi hiukan omaa aikaa. Itse tykkään myös kutsua tätä; treffit itseni kanssa tai solotreffit.
Vaikka edelleen hiukan vierastan asioiden tekemistä yksin niin olen silti hyvin suuri fani sen idean suhteen että "tapailisimme itseämme". Tästä myös se idea treffit itsesi kanssa tai solotreffit syntyy. Ideana on että tekisimme itsellemme tärkeitä, hauskoja asioita yksin ja oikeasti tekisimme niitä.
Olen jakanut blogissani muutamia treffi-ideoita joita tehdä sen oman kumppanin kanssa, jopa jouluisia, mutta en ole jakanut ideoita mitä voisi tehdä itsensä kanssa.
1. Vie itsesi treffeille paikallisille joulumarkkinoille
Joulumarkkinoilla vieraileminen päivällä tai alku illasta on todella hauskaa. Se on paikka jonne on ilmainen pääsy eikä sieltä tarvitse ostaa mitään, jotta voisit nauttia omasta seurastasi. Sen sijaan vedä syvään henkeä kaikkea sitä joulun tunnelmaa, osta glögiä tai kaakao nautittavaksi ja seikkaile tutkimassa mitä kaikkea tänä vuonna kojujen myyjät tarjoavatkaan vierailijoille.
2. Leivo
Leipominen on yksi asia joka rauhoittaa omia hermojani, mutta tämäkin onnistuu kunnolla ainaostaan silloin jos keittiö on siistinä. Mutta tämä on silti hyvä tapa viettää hiukan aikaa itsekseen ja lopuksi nauttia hyvistä herkuista jouluelokuvan parissa.
Itselläni on ainakin suunnittella kokeilla hiukan erilaisempia joulutorttuja tässä ennen joulua.
3. Vieraile paikallisessa kahvilassa
Kahviloissa on aina jonkinlainen extra spesiaali tuntumansa joulun aikaan. Ne ovat mukavampia joulumusiikin soidessa ihmisten puheensorinan yhteydessä, koristeita on ympäriinsä ja tietenkin kausittaiset makeat juomat joita yleensä ei osta.
Ota lehtiö tai tietokone mukaasi, jota voit käyttää erilaisiin asioihin. Riippuen aivan omasta mielialastasi.
- Kirjoita ylös mitä sinun tulee vielä tehdä ennen joulua tai ennen vuoden vaihtumista.
- Kirjoita päiväkirjaasi.
- Pidä pieni aivoriihi siitä mitä kaikkea voisit tehdä rakkaidesi kanssa joululoman aikana.
- Tai yksinkertaisesti piirrä!
Luomalla pienen pakomatkan luovalla kirjoittamisella samalla lämpöistä juomaa nautiskellen saat nopeasti olosi muuttumaan hyväksi ja rentoutuneeksi.
4. Käy elokuvissa
Jos pystyt livahtamaan jouluista hulluutta karkuun yhtään pidemmäksi aikaa kokeile josko menisit elokuviin.
Elokuvissa käyminen taitaa nykyisin olla sellainen juttu ettei sille kauheasti anna ajatusta, sillä kotoa käsin pystyy katsomaan niin paljon kaikkenlaista. Mutta elokuvissa käyminen on yksi todella hyvä tapa saada vähän aikaa itsensä kanssa.
Käy katsomassa jouluinen elokuva tai vaikka sellainen jonka odottelua suoratoistopalvelimeen et jaksa millään odottaa.
5. Koristele kuusi
Joskus perhe ja/tai kumppani eivät ole niin innoissaan kuusen koristelusta. Älä kuitenkaan itse ota tästä stressiä. Sen sijaan muuta se positiiviseksi aktiviteetiksi, jonka parissa pääset viettämään aikaa itseksesi!
Laita lempimusiikkiasi soimaan, sytytä muutama kynttilä, täytä lasi glögillä ja ala koristelemaan!
6. Paketoi lahjoja
Rakastan lahjojen paketointia kun olen itsekseni. Laitan joulumusiikkia soimaan ja alan hommiin. Tämä vuosittainen paketointirituaali vie minut takaisin siihen samaan innostuksen tunteeseen, mitä tunsin lapsena lahjoja nähdessäni. Se jännityksen tunne mitä paketeissa mahtoi ollakaan ja mahdoton arvailu.
Näin aikuisena lahjoja paketoidessa puolestaan olen into piukeana siitä, miten lahjan saaja reagoi avatessaan paketin.
7. Käy kävelyllä lähi maastossa
Pieni kävely tekee aina hyvää, mutta kävelyn aikana voi löytää myös ties minkälaisia aarteita joita voi uudelleen käyttää joulukoristelussa. Kävyt, tipahtaneet havun oksat tai mitä kaikkea muuta voikaan löytää.
Näitä voi helposti lisätä omaan sisustukseen samalla tuoden pientä luonnollisuutta kotiin. Kultaa tai hopeaa lisäämällä näistä koristeista saa enemmän juhlavammat.
8. Ryhdy luovaksi itse tehtyjen lahjojen kanssa
Oman luovuus lihaksen venyttäminen on todella hyvä tapa avata sitä omaa mieltä ja sydäntä jouluiselle tunnelmalle.
On todella monia kauniita lahjoja, mitä voit tehdä itse ja jotka samalla voivat olla jopa halvempiakin sekä niissä on enemmän merkitystä.
Miten löydän aikaa mennä treffeille itseni kanssa?
Yksinkertaisesti teet sitä aikaa. Eikä mitään selityksiä.
Varaa kalenteristasi aikaa ja mene ulos. Tiedän, että joulu lähestyy huimaa vauhtia - jäljellä on kuitenkin vain neljä yötä - mutta treffien ei tarvitse kestää koko päivää. Pyhitä itsellesi edes yksi tunti illasta ja tee sitä mitä itse haluat. Muut kyllä ymmärtävät ja jos eivät... Noh, se ei ole sinun ongelmasi.
Mitä treffi-ideaa aiot kokeilla tänä jouluna?
Voiko joulun viettää yksin? // Luukku 19
Yksin oleminen erityisinä päivinä ei oikeasti ole niin paha asia, mutta ajatus siitä, että joku viettäisi joulun kokonaan tai vain osittain erillään läheisistään käsitellään usein ongelmana joka on pakko ratkaista. Meille toitotetaan todella nuoresta, että yksin oleminen jouluna on asia, jota täytyy välttää. Se ei ole ainoastaan surullista, jos "joutuu" olemaan joulun yksin, vaan se on myös traagista.
Todellisuus on kuitenkin, että monet ihmiset viettävät joulun yksin tai erossa perheestään vuosi toisensa perään. Syitä yksin ololle on monia ja se on oikeasti ok. Ja vaikka se saattaisi tuntua todella kauhealta, on kuitenkin olemassa monia keinoja miten joulun viettäminen yksin voi tuntuakin siedettävältä.
Jotenka, jos olet pohtinut tai suunnittellut viettäväsi joulun yksin tai suht yksin (jos vietät joulun kaahdestaan kumppanisi tai kaverisi kanssa, etkä matkusta perheesi luokse) toivon että löydät tästä postauksesta jotain lohtua. Sillä tiedämme kuitenkin joulun olevan täynnä mukavuutta, iloa sekä kasapäin kulttuurellisia odotuksia perheestä ja yhdessäolosta.
Mitä tehdä kun on yksin jouluna?
1. Tee jotain, mikä on sinulle tärkeää
Tämä voi olla elokuvien katselua tai kävelyretki luonnon helmassa. Jokin aktiviteetti on hyvä olla, sillä sitten sinulla on se jokin asia jota odottaa innolla, mikä puolestaan auttaa ahdistuksen oireiden liventymisen kanssa. On parempi että suunnittelet itsellesi jotain tekemistä jouluksi kuin, että jäät kotiin murehtimaan.
Voit myös;
- kuunella lempipodcastiasi
- tehdä palapeliä
- virkata tai neuloa
- kirjoittaa kirjaa tai vaikka lukea
- vietä spaa päivä
- ole turisti kotikaupungissasi
- käy luistelemassa, hiihtämässä tai vaikka pulkkamäessä!
2. Hemmottele itseäsi erityisellä ruualla
Joulu on kuitenkin juhla ja minulle tämä ainakin tarkoittaa hyvää euokaa. Sinun ei tarvitse syödä jouluruokia, jos et niistä pidä. Syö jotain sellaista joka saa sinut hyvälle tuulelle.
3. Avaa lahja
On ihana aina saada lahjoja rakkaimmiltaan, mutta joskus niitä rakkaimpia ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi nauttia lahjojen avaamisesta! Osta itse itsellesi jotain kivaa ja paketoi se. Tämä ei ehkä ole mikään yllätys, mutta pääset ainakin kokemaan lahjan avaamisen tunteen. Osta jotain sellaista jonka ostamista olet ajatellut pitkään. Tämä lisää sitä jännitystä, sillä vaikka tiedät mitä paketissa on pääset kuitenkin nauttimaan lahjasta avaamisen jälkeen!
4. Anna itsellesi lupa potea koti-ikävää
Jos vietät joulun ensimmäistä tai monennetta kymmenettä kertaa poissa kotoa niin anna itsellesi lupa kokea pientä surua siitä ettet pääse näkemään perhettäsi.
Kun koet kaikkia tunteita se auttaa sinua tasapainottamaan omaa tunne elämääsi ja se on myös terveellistä. Ei ole hyvä olla koko ajan vain iloinen ja olla antamatta itsensä kokea surua.
5. Ota yhteyttä perheeseesi ja/tai ystäviisi
Jopa lyhyt viesti voi antaa sinulle tunteen ettet ole yksin.
6. Älä juhlista joulua
Tämä on hiukan erilainen muista, mutta varsinkin jos vietät joulusi maassa jossa ei joulua juhlita ei mieli välttämättä edes ole jouluinen. Älä juhli joulua. Jos sinulla ei ole joulu mieltä tai kukaan ei ole "pakottamassa" juhlimaan niin päätä olla juhlimatta sitä.
Asialla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Saat kuitenkin tehdä mitä itse haluat. Hyödynnä tuo "vapaapäivä" itsellesi.
Mitä sanoa ihmisille, jotka kysyvät miksi vietätä joulun yksin?
Tee lista muutamista syistä, joiden vuoksi päätät viettää joulun itseksesi. Voit itse päättää jaatko listan sisällön muiden kanssa vai et, mutta kirjoittamalla syyt ylös voi auttaa sinua pitämään kiinni omasta päätöksestäsi.
Järjestää aikaa perheellesi puhuaksesi aiheesta. Se voi olla vaikka osa viikottaisia puhelinkeskustelujanne. Helpoiten asian ehkä kertoo sähköpostilla, mutta kohtelian tapa olisi kertoa kasvotusten. Kasvotusten tai jopa Facetime puhelulla kerrottuna asia voi myös tulla esiin lopullisempana.
Varaudu myös siihen, että perheenjäsenet usein ovat hyvin huolissaan kun joku "kieltäytyy viettämästä joulua". Ja tämä huoli voi usein purkautua ulos vihana ja jopa paheksuntana. Anna perheellesi tilaisuus esittää kysymyksiä, jotta pystyt selittämään miksi tämä on tärkeää sinulle ja omalle hyvinvoinnillesi.
Muista myös että kunnioitus kulkee molemmin suunnin ja kerro kunnioittavasi heidän mielipidettä asiasta, mutta se vietätkö joulua yksin vai perheesi kanssa on yksin omaan sinun päätös. Kyseessähän on kuitenkin oma elämäsi ja saat itse päättää mikä on parasta itsellesi.
Jos sinua kuitenkin huolettaa, että perheesi tai jopa ystäviesi reaktio uutiseesi on negatiivinen yritä löytää itsellesi ystävä joka tukee ja piristää sinua tilanteen niin vaatiessa. He voivat auttaa sinua muistuttamaan, että tämä on hyväksi sinulle.
Huolimatta perheesi tai kenenkään muun mietteistä sinulla on vapaus juhlia joulua haluamallasi tavalla! Tai olla juhlimatta ollenkaan.
Kun oikeasti siis miettii joulun viettäminen yksin ei ole oikeasti maailman kauhein asia maailmassa - ei vaikka kuka sanoisi mitä. Joulu yksin voi olla jopa todella hyvä tilaisuus, jonka kautta päästä arvostamaan niitä omia jouluperinteitä uudelleen tai jopa tehdä täysin uusia, joilla on oikeasti merkitystä itsellesi.
Se yksinäinen joulu jonki vietin sai minut tuntemaan syyllisyyttä, mutta samalla ymmärsin kuinka tärkeä oikeasti joulu on minulle ja tiesin mitä kaikkea halusin ja en halunnut enää tulevaisuudessa tehdä.
Oikeasti suosittelisin, että jokainen viettäisi edes yhden joulun itsekseen, sillä se on todella hyvä tilaisuus kasvaa ihmisenä ja kokea jotain erilaista.
Oletko itse koskaan viettänyt joulua yksin?
8 Itsehoidon ideaa jouluun // Luukku 18
Vajaa viikko enään H-hetkeen! Aika tuntuu jälleen kerran kuluneen hujauksessa. Juurihan sitä vasta avattiin joulukalenterin ensimmäinen luukku ja nyt ollaan jo numerossa kahdeksantoista. Uskomatonta.
Toivon, että tähän mennessä jokainen on viettänyt ihanan rauhaisaa ja stressivapaata joulun odotusta, ilman minkäänlaista ylimääräistä hössötystä. Jos kuitenkin asian laita on toinen tiedä, että tämäkin on ihan ok. Jos olet laatinut suunnitelman, toivon että olet suunnitellut tämän viimeisen viikon keskittyvän ainoastaan rentoutumiseen. Itselläni alkoi loma perjantaina koulusta enkä ole töissäkään kuin vain 1-2 kertaa viikosta, joten tulen pyhittämään ensi viikon kokonaan rentoutumiselle ja lahjojen viimeistelylle.
Kiitos siis tämän extra vapaa-ajan, on tämä paras mahdollisuus harjoittaa hiukan omaa hyvinvointia, latailla akkuja ja huolehtia itsestään. Antaa itselleen vähän kuin henkisen uudelleen käynnistyksen ennen kuin täytyy juhlistaa joulu JA uutta vuotta.
Tässä on siis muutama itsehoito idea jotka voit toteuttaa tänä jouluna. Voit vapaasti yhdistellä ja muokkailla näitä asioita, jotta seuraavat päivät ennen aattoa toimisivat sinulle parhaiten itsehoidon kannalta!
#1. Tehotorkut
Pienillä alle 30 minuutin nokosilla saat helposti kohotettua energiaasi loppu päivän ajaksi. Päiväunet voivat olla myös todella maaginen mielialan kohottaja, joka ei maksa sinulle mitään. Anna siis itsellesi pieni tauko ja ota pienet nokoset kun sinusta tuntuu, että energia tasosi on alhaalla.
#2. Tutki luontoa
Raikas ilma tekee ihmeitä ja aurinkoinenkin sää nostattaa todella paljon energiatasoa. Mutta oli aurinkoista tai ei käy ulkona kävelyllä ja nauti luonnosta.
#3. Muista nesteytys
Itsestään huolehtiminen ei aina tarkoita tukan laittoa kampaamossa ja manikyyriä. Itsehoidon aktiviteetti voi olla myös yhtä simppeli asia kuin riittävä veden juonti.
Veden vähäinen juonti voi aiheuttaa päänsärkyä, ihon kuivumista, väsymystä ja jopa huimausta. Nämä oireet voivat saada sinut tuntemaan olosi uupuneeksi kiireisen lomakauden aikana.
On kuitenkin yllättävän vaikeaa muistaa juoda tarpeeksi vettä ja pysyä jopa kartalla siitä kuinka paljon vettä on ehtinyt päivän aikana juomaan. Ainakin itselleni tämä on aina ollut yksi ongelma. Olen itse käyttänyt puhelimessani sovellusta nimeltä Aloe Bud, jolla olen muistuttanut itseäni päivittäisestä veden juonnista ja muista helposti unohtuvista asioista.
#4. Ala harjoittamaan meditointia
Meditointi on todella hyvä tapa puhdistaa mieli ja auttaa itseään rentoutumaan.
Olen ollut hyvin pitkän aikaan addiktoitunut multitasking:iin. Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän työllistän itseäni sitä kauemmin minulla kestää saada asiat tehtyä. Tämä on se syy minkä vuoksi olen - jälleen - ottanut 5 minuutin meditaatioistunnot osaksi aamuista itsehoitorutiiniani.
Meditaatio on tehokkain tapa kouluttaa "henkisiä lihaksiamme" tekemään asioita, joihin olemme päättäneet ryhtyä. Tutkimusten mukaan meditaatio auttaa parantamaan aivojen kykyä käsitellä asioita.
#5. Hemmottele itseäsi
Itsensä arvostaminen ja rakastaminen ovat itsehoitotoiminnan perusta. Aloita siis päiväsi kirjoittamalla ylös kolme saavutustasi jotka ovat juhlistamisen arvoisia!
Asioiden ei tarvitse olla isoja. Mikä tahansa, mikä on ollut edistystä, kirjaa se ylös! Ehkä olet nukkunut paremmin tai olet viettänyt enemmän aikaa perheesi kanssa tai juonut sen asettamasi 8 lasia vettä päivässä!
Palkitse itsesi vaikka muffinssilla, uudella asulla tai koko kehon hieronnalla. Kehosi tulee palkitsemaan sinut paremmalla mielellä ja korkealla energia tasolla.
#6. Aloita päiväkirjan kirjoittaminen
Aloita itsehoidon-päiväkirja kirjoittamalla päivästäsi ja mitä olet tuntenut päivän aikana. Päiväkirjan kirjoittaminen voi olla täydellinen tapa peilata omia tunteita ja saada selville miksi olosi on hyvä tai väsynyt.
#7. Pelaa pelejä
Itsehoidon hetket voivat olla myös täynnä hauskuutta eivätkä vain rentoutumista. Nappaa hyllystä lautapeli ja pelaa sitä kumppanisi tai perheesi kanssa tai kutsu kavereita kylään.
#8. Parempi nukkumaanmenorituaali parempaan uneen
Riittävä ja laadukas uni on yksi tarpeellisin, mutta usein myös laiminlyödyin asia itsehoitotoiminnoissamme. Kaikista vaikuttavin asia uneen ja sen laatuun on puhelin. Jätä siis kapula tunti ennen nukkumista pöydälle äläkä koske muihinkaan elektronisiin laitteisiin. Lue mieluummin kirjaa ja rauhoita mielesi kaikesta joulun kaaoksesta.
Tämä auttaa sinua nukahtamaan paremmin ja nopeammin sekä pitää sinut unessa koko yön. Aamulla olet myös energisempi ja valmis uuteen päivään!
Oletko kokeillut näitä itsehoidon ideoita itse? Olisiko sinulla jokin kohta jonka muuttaisit tai joku idea muille jaettavaksi jota tässä listassa ei ollut?
Kuinka selvitä joulusta, kun haluat vain skipata sen? // Luukku 17
Oletko koskaan nähnyt elokuvaa "Skipataan joulu"? Elokuvassa Luther Krankin (Tim Allen) ja hänen vaimonsa Noran (Jamie Lee Curtis) ainoa lapsi on ilmoittanut, ettei hän ole jouluksi tulossa kotiin, mikä laittaa sellaisen ajatuksen Lutherin mieleen, että nyt olisi hyvä tilaisuus viettää joulu muualla kuin kotona. Koska mikä järki on viettää se sama perinteinen joulu, jos itselle tärkein henkilö ei tule olemaan läsnä.
Silloin kun itse katsoin kyseisen elokuvan aloin pohtimaan olisiko mahdollista skipata se oma perinteikäs joulu kokonaan?
Ehkäpä. Jouluhan ei koskaan ole täysin samanlainen ja kun ne omat lapset kasvavat ja varsinkin kun itse alkaa "kasvamaan irti" omista vanhemmistaan sitä haluaa kokeilla erilaisia tapoja viettää joulua.
Ennen kuin olin edes itse kyseistä elokuvaa nähnyt olin jo ajatallut pienessä mielessäni, että olisipa kiva joskus viettää joulua jossain muualla kuin kotona. Joko Lapissa lumihankien keskellä tai sitten etelän lämmössä.
Olen myös ajatellut parina jouluna; "kumpa voisi skipata joulun" ja syynä on yksinkertaisuudessaan ollut se, etten ole noina vuosina saanut juhlistaa joulua. En halunnut skipata joulua säästääkseni rahaa tai koska olisin halunnut kokeilla erilaista joulua, kun muilla perheen jäsenillä oli suunnitelmissa tehdä jotain muuta jouluaattona. Silloinen henkilö jonka kanssa seurustelin loi sellaisen ilmapiirin jouluna, että sen halusi vain skipata. Olisin oikeasti mieluummin mennyt etelän lämpöön joulua karkuun jos se olisi ollut mitenkään mahdollista.
MITEN SELVITÄ JOULUSTA, KUN SEN HALUAA SKIPATA?
Joillekin tämä aika vuodesta voi todellakin luoda hyvinkin surullisen, masentuneen ja jopa melankolisen tunteen. Voi siis olla hyvinkin vaikeaa saada itsensä juhlatunnelmaan. Tiedän omasta menneisyydestäni juurikin sen, että näin oli, kun toisen "huono olo" tarttui minuun ja kun katsoin niitä onnelisia ihmisiä tunsin oloni vain masentuneemmaksi. Ei ainoastaan sen takia, että muilla oli parempi joulu kuin minulla, vaan koska jouduin esittämään iloista.
On hyvin vaikeaa siis kieltäytyä yhteisistä kokoontumisista ja vielä vaikeampaa asettaa se iloinen hymy kasvoille. Jaan nyt kanssasi kolmannen ratkaisun tähän; ole vain oma upea itsesi, tunne mitä tunnet ja kun olet selvillä omista tunteistasi palaa ihmisten pariin tai älä. Tee mikä tuntuu parhaimmalta itsellesi.
Monet meistä tulevat yrittämään parhaansa laittaessaan omia tunteitaan sivuun ja vain yrittävät tehdä parhaansa "juhliessaan" joulua. Mutta juhliminen masentuneena, surullisena, yksinäisenä tai muiden samanlaisten tunteiden kanssa voi olla todella hankalaa!
MIKSI OLONI ON HUONO JOULUNA?
Tunteet voivat juosta todella korkealla tai sitten ne voivat olla hyvin alhaalla. Tunteida voidaan loukata, vaikka kyseessä onkin hyvin iloinen juhla. Vaatii siis jonkin verran päättäväisyyttä ja vaivaa navigoida näiden aikojen läpi. Aika perheen kanssa voi tuntua stressaavalta ja hiukan ehkä sotkuiseltakin, mutta uskon koko sydämestäni, että yhdessä olo on todellakin kaiken sen vaivan arvoista.
Itse vihaan jäädä paitsi perheen asioista, sillä puhuakseni totta perheenjäseneni ovat yksiä lempi-ihmisiä elämässäni! Tämä on oikeasti yksi syy miksi joulusta pidän, sillä pääsen viettämään aikaa perheeni kanssa. Olen kuitenkin joulun kerran skipannut.
Sinä vuonna olin juuri eronnut silloisesta narsistisesta exästäni ja hän uhriutui joulun alla. Halusin mennä äidilleni joulua viettämään, mutta pelko siitä etten pääsisi omaan asuntooni tai jotain pahempaa olisi tapahtunut. Se ei ollut kauhein joulu, mutta sellainen jota en muistele todellakaan hyvällä sillä jouduin viettämään sen ihmisen kanssa, joka vähät välitti joulusta. Örisi, kittasi kaljaa ja tuhahteli paheksuvasti.
Olihan minulla kuitenkin hetkiä jolloin en olisi halunnut juhlia joulua, mutta tein sen kuitenkin.
SYITÄ MIKSI JUHLIA VAIKKA ET HALUAISIKAAN
Elämä voi muuttua hetkessä, joten arvosta ihmisiä joita sinulla on elämässäsi nyt.
Vaikka joulu ei olisi täysin täydellinen, jos sinulla on perhettä tai ystäviä joiden kanssa viettää aikaa jouluna, olet todella siunattu. Et todellakaan tiedä milloin on se viimeinen kerta kun näet jonkun läheisistäsi viimeisen kerran.
Asioista pois jääminen voi tuntua pahemmalta!
Joskus kotiin jääminen ja perhetapahtumien skippaaminen on juuri sitä mitä tarvitset. Kuitenkin suurimman osan ajasta tulet tuntemaan olosi kauheammaksi kun olet jäänyt kotiin.
Tiesin itse noina parina vuonna, että jos jäisin kotiin tuntisin oloni vain kauheammaksi. Perheen kanssa ajan vietto sai minut aina paremmalle tuulelle. Ainakin niin kauaksi aikaa kunnes exäni päätti repäistä jouluherneen syvälle sieraimeensa ja tehdä kaikkien olon surkeaksi. Jos perheessäsi on muuten tällainen örveltäjä, hänet voi jättää kotiin.
Kaipaat yhteyttä, mutta pelkäät samalla loukkaantuvasi
Tämä on sellainen asia joka kiehtoo minua hyvinkin paljon. Suojellaksemme itseämme loukaantumiselta (oli se tunnepohjainen tai fyysinen) työnnämme usein läheisemme pois luotamme. Jokainen meistä tekee tämän jossain vaiheessa elämää. Usein joko teini vuosina tai kun olemme täyttäneet kaksikymmentä.
Usein myös tällaisissa tilanteissa kaipaamme sitä yhteyttä, mutta pelkäämme mitä muut ajattelevat elämästä jota elämme. Joten emme sitten soita tai viestittele kenellekkään. Mikä luo ainoastaan enemmän etäisyyttä ja tämä vain varmistaa sen, että satutamme itseämme enemmän.
OLE TIETOINEN ASIOISTA, JOTKA OVAT TÄRKEITÄ SINULLE
Älä vertaa jouluasi, ystäviäsi tai perhettäsi siihen mitä näet somessa
Anna omalle joulullesi mahdollisuus olla epätäydellinen. Et tule saamaan mitään bonus pisteitä siitä että sinulla on "täydellinen" joulu. Saat niin sanottuja pisteitä siitä, että ilmaannut paikalle ja olet läsnä.
On hyvin helppoa katsoa elämäämme, perhettämme tai jopa kodin koristeita ja tuntea ettemme täytä tietynlaisia "standardeja", mutta tällainen ajattelu ei todellakaan ole avuksi!
Toinen asia mitä joskus saatoin tehdä oli, että vertasin lahjoja mitä muut saivat jouluna. Saatoin tuntea oloni huonoksi, jos en saanut yhtä paljon tai yhtä hienoja lahjoja.
Valitse mitä tahdot tuntea joulun aikana
Monet meistä ajattelevat että meidän kuuluu tuntea onnellisuutta jouluna ja kun olo ei ole onnellinen meistä tuntuu, että nyt jokin on mennyt vikaan.
Onnellisuus voi tapahtua jouluna, mutta ei ole myöskään realistista odottaa, että automaattisesti tuntisi onnellisuutta. Ainakaan koko aikaa joulua odotellessa. Itselläni esimerkiksi tämä kuluva viikko ei ole ollut mikään maailman parhain. En tiedä miksi, mutta mikään ei ole tuntunut vain onnistuvan ja olo on ollut kurja. Mutta sen sijaan, että olisin esittänyt onnellista annoin itselleni luvan olla surullinan, melankolinen ja jopa itkeä.
Pystyt valitsemaan tuntemaan muitakin tunteita ja saat tuntea muitakin kuin innostusta, jännitystä ja onnea. Voit tuntea myötätuntoa, rakkautta, rauhaa ja jopa uteliaisuutta, mutta sinulla on myös lupa tuntea pelkoa, katkeruutta ja jopa tunnetta ettet ole tarpeeksi riittävä. Tuntemalla myös näitä kiukun tunteita on yhtä voimaannuttavaa kuin kiltteyden. Kun näitä tuntee, pystyy silloin hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja sen jälkeen tuntemaan rauhan ja ehkä jopa hyvän olon tunteen.
SKIPATAKO VAI EIKÖ SKIPATA JOULUA?
Päätös on oikeastaan yksin omaa sinun. Joskus joulun skippaaminen ei ole se paras idea, mutta toisinaan yksin olo tai joulun vietto täysin erilaisella kaavalla voi olla juurikin sitä mitä tarvitset.
Näin oma kohtaisesti itse hiukan kadun joulua jolloin skippasin joulun vieton oman perheeni kanssa, mutta silloin skippaamisen tarkoituksena ei ollutkaan itseni paranteleminen. Joten suosittelen ehkä joulun skippaamista sellaisessa tarkoituksessa jossa annat aikaa itsellesi. Rentoudu ja tee asioita jotka tuovat sinulle hyvän mielen. Siitähän joulussa on ylipäätänsä kyse.
Oletko koskaan skipannut tai ajatellut skippaavasi joulua?
6 vinkkiä viime hetken lahjaostoksille // luukku 16
Joulukuu on hurahtanut vauhdilla eteenpäin ja enää viikko jouluun! Pääsemme kaikki pian nauttimaan hyvästä ruuasta, ihanasta seurasta ja jakamaan lahjoja. Pysytään hetki tuossa lahja-aiheessa, sillä kun puhumme valmistautumisesta tuohon odotettuun lahjojenvaihtopäivään, jotkut meistä voivat kaivata hiukan enemmän apua.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän huomaa kuinka kiireistä elämä oikeasti onkaan ja että kuinka vaikeaa on löytää aikaa käydä ostoksilla, istua alas tietokoneen ääreen tilaamaan lahjoja ja kaiken kukkuraksi vielä kääriä nuo lukemattomat lahjat mitä olemme läheisillemme hankkineet.
Itse aina tunnun jättävän lahjojen ostamisen viime hetkeen, joten ota muistiin panoja sellaiselta, joka tietää asian jos toisen viime hetken jouluostoksista.
1. Älä näytä muille, että kamppailet lahjojen ostamisen kanssa
Tiedämme kaikki, että tämä on yksi kiireisimmistä ajoista koko vuonna, joten todella tärkeää on ettet anna muiden nähdä sisäistä paniikkiasi. Niin kauan kun säilytät malttisi, pidät asiat järjestyksessä ja nautit ylimääräisen espressoshotin kahvisi kanssa elämä tuntuu hymyilevän.
2. Pidä asiat yksinkertaisina
Nyt on todellakin liian myöhäistä monimutkaiselle ja yksityiskohtaiselle lahjan antamiselle. Olen pahoillani, mutta se juna on valitettavasti lähtenyt jo asemalta. Paras vaihtoehto tällä hetkellä on ajatella kyseisen henkilön persoonallisuutta ja jatkaa siitä eteenpäin. Onko hän tyylikäs ja hienostuntu? Kävisikö hiukan parempilaatuisempi tee? Hipsteri? Spotifylahjakortti ja kahvia. Tämän monimutkaisempaa lahjojen ei tarvitse olla.
3. Rajoita kauppojasi
Yritä löytää mahdollisimman monta lahjaa yhdestä kaupasta kuin vain on mahdollista. Kun käyt yhdessä paikassa, kuten Prisma, K-Citymarket tai vaikka Sokos tai Stockmann, joissa paljon erilaisia osastoja vaatteista kirjoihin maksimoit tällöin ostostesi tehokkuutta. Pitkällä aikavälillä tulet olemaan kiitollinen siitä, että saat viime hetken joulu ostokset yhdessä paikassa sen sijaan että joutuisit juoksemaan 25 eri liikkeessä.
4. Tee lista
En voi painottaa tätä tarpeeksi, mutta ylipäätänsäkään lahjaostoksille ei mennä ilman listaa. Ei edes viimehetken lahjaostoksille. Tee lista niin lahjoista joita olet ostamassa kuin myös kaupoista joissa tulet käymään, joista uskot löytäväsi kyseiset lahjat. Organisointi on avainsana, mitä tulee viime hetken jouluostoksiin, joten muista tarkistaa lista, ja vielä tupla tarkista.
5. Ryhdy näppäräksi ja tee se itse
Pinterest on oikeast TÄYNNÄ mitä mahtavimpia viime hetken lahjaideoita. Varsinkin mitä tulee tee-se-itse lahjoihin. Pienellä mielikuvituksella, suurella luovuudella ja neulalla sekä langalla saat tehdyksi vaikka minkälaisia joululajoja kaikille.
6. Oikea mielentila
Vaikka kiire tuntuu painavan harteita ja paljon tekemistä vielä on varmista että saat riittävästi unta ja syöt ja juot vettä. Kyllä, tekemistä on paljon, mutta et ole oikeassa mielentilassa ostoksilla jos et ole nukkunut hyvin tai olet jättänyt aterian välistä. Suurempi mahdollisuus tässä tilanteessa on että kaikki kaatuu kasaan ja saatat jopa käyttää rahojasi yli varojesti kun et ajattele kunnolla.
Oletko saanut jo kaikki lahjat ostettua?
Jos tahdot tarkempia lahjaideoita käy kurkkaamassa postaukset;
Lahjaopas kun budjetti on alle 25€
8 tilaa säästävää joulusisustusideaa // Luukku 15
Joulu on aivan kulman takana ja varmasti monella tällä hetkellä on pohdinnassa ostaako teko vaiko oikea kuusi tänä vuonna VAI ostaakko kuusta ollenkaan. Jokaisella ei ole kodissaan tilaa kuuselle tai millekään joulukoristeelle. Tämän päivän luukussa tahdon jakaa muutaman vinkin kuinka tuoda joulu kotiin jos asunnossasi ei satu olemaan paljoa neliöitä.
1. Laita koristeet ulos
Kranssit ulko-oveen roikkumaan ja jouluvalot parvekkeelle. Ei sitä oikeastaan muuta tarvitsekaan, jotta saisi hiukan joulun tuntua.
2. Ikkunoiden koristelu
Jouluvalot voi myös asettaa ikkunaa vasten, jotta niistä voi nauttia sisällä että ulkona. Ikkunoihin voi laittaa muitakin koristeita esimerkiksi ikkunan sisälle voi rakentaa oman pienen tonttukylän tai luoda varjohahmoja paperista.
3. Eteisen matto
Kranssin ripustaminen ulko-oveen tuo hyvän ensivaikutelman, mutta samaten tuo myös jouluinen ovimatto. Voit katsoa sellaisenkin maton, joka sopii myös joulun jälkeiseen aikaan, jotta sinun ei tarvitse keksiä sille säilytyspaikkaa.
4. Ei tilaa puulle?
Eipä hätää! Jos sinulla on rajallinen määrä tilaa todella hyvä ratkaisu ja tilan säästäkä on kuusen ripustaminen seinälle! Voit luoda kuusen itse esimerkiksi valonauhasta tai ostaa valmiin kaupasta. Tässä on muutama muu vinkki kuusipuulle, jos et tahdo ihan perinteistä kuusta kotiisi.
5. Washi-teippi seinä
Jos olet vuokralla etkä saa meidän tavoin tehdä reikiä seiniin, hyvä tapa ripustaa pieniä koristeitä seinälle, kuten postissa tulleita joulukortteja, on käyttää hiukan juhlavampaa washi teippiä. Hyvä idea helppoon jouluvalojen ripustamiseen on myös käyttää Command koristeklipsejä. Näiden kanssa ei tarvitse porata reikiä eikä seinään jää mitään jälkiä irrotuksen jälkeen JA ne pysyvät todella hyvin seinässä!
6. Luo jouluinen joulukehys
Jos sinulla on jo omistuksessa niin hyvä, mutta muutoin tarvitset tätä varten korkkitaulun, jonka ripustat seinälle ja tähän voit ripustaa kaikenlaisia mahdollisia joulukoristeita. Tämä mahdollistaa sen ettei sinulla mene turhaa tilaa työtasoilla ja saat samalla tuotua joulun tuntua kotiisi.
7. Joulunurkkaus
Joulun ei tarvitse täyttää koko asuntoa. Voit hyvin luoda yhden suloisen joulunurkkauksen, jossa on esimerkiksi pienoinen joulupuu, muutama koriste ja kenties pari kynttilää. Hyvä pieni joulunurkkaus idea on myös tonttuovi. Lapsiperheissä tämä voi varmasti olla todellinen hitti! Mutta kannattaa myös varmistaa, että "asennat" oven sellaiseen paikkaan jossa se ei jää jalkoihin, jos päätät laitella muitakin koristeita kuin ainoastaan oven.
8. Juhlavat astiat
Voimme varmaan olla samaa mieltä siitä, että juhlavuuden tuntua tuovat erilaisiin tilaisuuksiin tarkoitetut astiat. Jouluista tuntua ainakin itselleni heti hiukan jouluisempi kahvimuki josta juoda aamukahvi tai tehdä se överi kaakao.
Joulusisustuksemme + 10 luovaa tapaa miten luoda kodista kodikkaampi // Luukku 14
Jouluun on enää alle kaksi viikkoa!! En voi oikeasti uskoa kuinka nopeasti tämä kuukausi onkaan mennyt, vaikka joka vuosi joulu tuntuu viuhahtavan ohitse sekunneissa. Olemme koristaneet melkeinpä joka nurkan kodissamme ennen kuin joulukuu ehti edes alkaakaan juurikin tämän nopeasti kuluvan ajan vuoksi. Halusin tänä vuonna päästä nauttimaan kunnolla joulusta ja ennen kaikkea sen monista koristeista enkä ainoastaan jouluaattona, jolloin vietämme ainoastaan jouluaamun kotona.
Keskitin aikalailla joulukoristelumme olohuoneeseen ja keittiöön, mutta pienesti tuli kuitenkin makuuhuonekin koristeltua. Vietämme kuitenkin molemmat paljon aikaa olohuoneessa ja makuuhuone on enemmän nukkumiselle sekä työntekoon. En siis halunnut paljoa koristelua joka voisi viedä huomion helposti, mutta kuitenkin sen verran, että kun R tekee etänä töitä hänkin voi nauttia joulusta työpöydän ääreltä.
Jouluinen olohuone
Olohuoneen teemana yritin pitää kodikkuuden ja mukavuuden. Sellainen "tässä on todella hyvä paikka käpertyä vilttiin, nauttia glögia ja katsoa jouluelokuvia".
Jouluinen keittiö
Seuraavana vuorossa on keittiömme, jonne en halunnut liikaa tuoda pöytäkoristeita. Vapaa tasotila on kuitenin tärkeää ruokaa laittaessa ja leipoessa.
Jouluinen makuuhuone
Mukavuus oli täälläkin tietysti päälimmäisenä mielessä, mutta myös pienen jouluisen tunnelman tuominen muulakin tavalla kuin lakanoiden värillä.
10 tapaa miten tehdä kodista mukavampi
1. Osta paljon kynttilöitä ja sytytä ne
Jos et ole kauhean hajuherkkä niin osta ihmeessä tuoksukynttilöitä. Kaikki mahdolliset maanläheiset tuoksut ovat todella hyvä valinta kun tahtoo luoda kodikkaampaa fiilistä.
2. Lisää lämpöistä valaistusta
Millä siis tarkoitan, ei sinistä valoa. Mitä lämpöisemmän sävyinen valo sitä mukavampi fiilis. Vähän niin kuin kynttilöidenkin kanssa. Se valon väri tuo lämpöä ja kodikkuutta.
3. Vaihda pörröisiin ja kuviollisiin sisustuselementteihin
"No mutta eikös tämä ole nyt jo hiukan liikaa? Tarvitaanko muka eri sisustussetit eri vuodenajoille? Kuvitteletko olevasi Rockfeller?"
En, en kuvittele, mutta asun kuitenkin paikassa jossa joudumme kestämään todella monta kuukautta pimeyttä ja kylmää joka vuosi, joten otan tämän hyvin vakavissani. Tämän ei todellakaan tarvitse tarkoittaa kaikkien kalusteiden vaihtoa, mutta tyynyt, viltit, verhot ja mahdolliset pöytäkoristeet voivat vaihtua vuoden aikojen mukaan.
4. Hanki täydelliset tossut sekä täydellinen kotineule
Itselläni on käytössä tällä hetkellä maailman mukavimmat ja pörröisimmät sukat (jotka vinkkasin luukussa 11 hyväksi lahjaideaksi). Tahtoisin itselleni kuitenin tietynlaiset pörröiset tossut, joiden perään olen kuolannut ties kuinka kauan. Olisikohan viime talvesta jo. Tässä oikeastaan on se malli.
Mikä sitten on 'kotineule'? Se voi olla verhomainen neuletakki, villapaita tai jopa over size huppari. Tarkoituksena on, että sinulla on mahdollisimman mukava olo sekä että et ole kotona yöpaidassa. Vähän kuin olo asu, mutta voit huoletta käydä kaupassa se päälläsi.
Tossut ja kotineule yhdistelmä takaa mukavan ja kodikkaan olon.
5. Hauduta hyvän tuoksuisia asioita liedellä
Internetistä löytyy mitä ihmeellisimpiä vinkkejä kuinka saada koti tuoksumaan hyvälle. Itse olen törmännyt ainakin Pinterestin syövereissä moniin ohjeisiin missä haudutetaan asioita kattilassa ja sitten koti tuoksuu ihanalta.
Paras on kuitenkin minusta näin joulun alla, että ostaa glögimausteen ja siihen tarvikkeet ja tekee itse glögiä kotona. Siitä tulee ihana jouluinen tuoksu!
6. Käytä diffuuseria
Talvisin ilma kuivuu hyvin nopeasti ja olen itse huomannut ihoni reagoivan ilman kuivuuteen melkeinpä heti kun kesä loppuu. Tämän vuoksi olen katsellut hyvin paljon diffuusereita, sillä niiden avulla kotiin saa lisättyä kosteutta, mutta myös ihania tuoksuja jos haluaa. Olen pitkään pohtinut Mujin tuoksudiffuuserin ostoa ja taidan sen itselleni hankkia joululahjaksi.
Ilman kostuttamisen lisäksi diffuuseri rentouttaa ja on mitä mainioin hiukan modernimpi sisustuselementti. Lisää diffuusereista kannattaa lukaista tästä. Olisiko tässä hyvä lisä teidän kotiinne tai vaikka lahjaksi vanhemmille?
7. Luo syy käyttää uunia/hellaa
Mikään ei tuo kotoisampaa tuntua kuin ruuan tuoksu ja uunin tuottama lämpö. Leivo jouluisia herkkuja tai kokeile uutta reseptiä päivällisellä.
8. Lemmikin haliminen
Tämä on tietysti aika vuodesta pakolliseen lemmikkieläinten halaukseen – ja jos sinulla on syrjäinen lemmikki, se todennäköisemmin käpertyy nyt lähemmäs sinua halutessaan varastaa lämpimiäsi! Muista kuitenkin että lemmikitkin kaipaavat omaa tilaa, joten älä pakota eläintäsi halauksiin.
Jos olet erittäin omistautunut vanhemman lemmikin omistaja, harkitse lämmitetyn lemmikkipeän hankkimista!
9. Laita takkaan tuli tai pistä televisiosta pyörimään takkasuoratoistoa
Liekit tuovat enemmän kuin hyvin mukavuuden tunnelmaa kotiin ja jos olet onnekas ja kotoasi löytyy toimiva takka olen hyvin kade. Jos taas sinulla ei ole omaa takaa voit hyvin tuoda mukavuuden tunnetta kotiin esimerkiksi laittamalla YouTubesta pyörimään takkavideoita.
10. Mukavuuden soittolista
Melko omituisesti minulla on hyvin konkreettisia ajatuksia siitä, minkä tyyppinen musiikki on "mukavaa" ja mikä ei. Minusta elektroniikka ja punk eivät ole mukavia. Jazz ja Lo-fi ovat. Olen varma, että sinulla on omia ajatuksiasi kodikkaasta musiikista, joten virittäydy sen mukaan.
Oletko jo sisustanut kotisi jouluiseksi? Entä mikä tekee mielestäsi kodista kodikkaan ja mukavan?
17 hygge-jouluideaa // luukku 13
Muistot ovat niitä jotka tekevät joulusta hyvin spesiaalin. On siis hyvin tärkeää luoda niitä sydäntä lämmittäviä perinteitä, jotka kestävät lahjoja kauemmin perheesi muistoissa.
Itse en ainakaan muista kauheasti lahjoja joita olen milloinkin saanut, mutta muistan jouluna tehdyt asiat. Esimerkiksi kuinka vaarimme pukeutui vuodesta toiseen joulupukiksi.
Hygge on varmasti sana jonka moni jo tässä vaiheessa jo tietääkin, mutta lyhykäisyydessään hygge tarkoittaa mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta, jonka jotkut saattavat myös yhdistää hyvinvointiin ja seesteiseen mielialaan. Käsite on norja- ja tanskalainen, mutta Tanskassa ajatus on keskeisempi kuin Norjassa. Tanskassa hygge viittaa niin sanottuun "arkiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen" sekä "miellyttävään ja erittäin arvostettuun turvallisuuden, tasavertaisuuden ja henkisen läsnäolon tunteeseen ja sponttaaniin, sosiaaliseen flow'hun".
Hyggeä pystyy parhaiten kuvailla sillä tunteella minkä saa kun kääriytyy lämpimään vilttiin sadepäivänä tai vaikka kuulas sunnuntaibrunssi parhaiden ystävien kanssa. Hygge syntyy siis kun tekee mitä tahansa asiaa kiireettömästi, rennosti ja ennen kaikkea nautiskellen.
Tämä taitaakin pointti olla hyggessä, että se on juurikin tällaisia vaikeasti määriteltävia asioita, mutta samalla se on varmaa, etteivät suorittaminen ja tiukka aikataulu kuulu hyggeilyyn.
Hyggeily on siis ehdottomasti yksi hyvä tapa lisätä osaksi joulua. Varsinkin tässä tilanteessa kun pyrkimyksenä on tehdä joulusta mahdollisimman stressivapaa.
Tässä on siis 21 hyggemäistä jouluideaa jotka lämmittävät sieluasi:
#1 - jouluinen telttailu
Todella maaginen jouluinen muisto on antaa lasten nukkua joulukuusen vierellä makuupusseissa. Sammuta kaikki muut valot paitsi joulukuusen. Kuusen alla voi lukea jouluisia tarinoita tai jakaa omia muistoja omista lapsuuden ajan perinteistä.
Lapsettona tämän voi myös toteuttaa yksin tai kumppanin kanssa. Voitte luoda mahdollisimman mukavan nurkkauksen ja katsoa jouluelokuvia ja jakaa omia muistojanne.
#2 - jouluiset astiat
Jouluisten astioiden omistaminen on sellainen, mikä on ollut haaveenani todella pitkään. Monesta syystä en ole kuitenkaan saanut aikeeksi vielä ostaa mitään, mutta olen jo monta vuotta katsellut iittalan punaista taika kokoelmaa.
Tällä hetkellä jouluisia astioita ei siis meillä ole. Lukuun ottamatta yhtä kahvikuppia, mutta sen yhdenkin kupin käyttäminen tuo lämpöä ja ilon tunnetta. Jouluisten astioiden käyttäminen tekee joulun odotuksesta erikoisempaa, koska ne ovat asitoita joista pääsee nauttimaan vain tiettynä aikana vuodesta.
Jos kokonaisen uuden astiaston ostaminen ei herätä kiinnostusta suosittelen kokeilemaan sitä yhden kahvikupin ostamista josta voi nauttia kahvia, teetä ja erikois kaakaoita. Tämä jo itsessään tekee juoman nauttimisesta erikoisemman hetken.
#3 - lumienkelit
Niin yksinkertainen, helppo ja kaikille tunnettu lumihangen leikki, mutta tätä näkee yllättävän harvoin. Asetan siis pienoisen haasteen ja jos hyväksyt haasteen; pyri tekemään lumienkeleitä yksi päivässä!
#4 - samaan aikaan ensi vuonna
Jos et jo ole aloittanut tätä perinnettä niin tee se nyt. Aloita vaikka yksin, kumppanin tai koko perheen kanssa ja ota kuva jossa olet/olette samassa paikassa joka vuosi. Kuva voi olla otettu kotona sohvalla tai ulkona lumiukkoa rakentaessa.
Saat ihanan muiston ja samalla näet kuinka paljon asiat ovatkaan muuttuneet vuoden aikana.
#5 - yhteensopivat yöpuvut
Juhlista joulua parina tai koko perheenä hankkimalla kaikille yhteensopivat yöpuvut, jotka voitte pukea päällenne jouluaatto aamuna.
#6 - muistojen ornamentit
Joulukuusen pystyy täyttämään muistoilla monella eri tavalla. Voit tehdä itse koristeita, pyytää kumppaniaisi ja jopa perhettäsi tekemään omia. Jos tykkäät matkustaa voit ostaa aina uuden ornamentin kaupungista/maasta jossa olet vieraillut. Voit myös ostaa tai tehdä ornamentin joka kuvastaa kulunutta vuotta.
#7 - jouluinen ikkuna
Laita jokainen perheenjäsen tai valitkaa kumppanisi kanssa molemmat omat ikkunat joiden jouluisesta koristelusta olette vastuussa. Pitäkää kilapilu, jossa jaatte palkinnon sille jonka ikkuna on luovin.
Ikkunan voi esim. koristella sisältä pienin taloin ja pumpulilla tai ikkunan koristaa tekolumisprayllä ja paperiukoilla.
#8 - salainen enkeli
Kirjoitta perheenjäseniesi nimet lapuille ja aseta laput kulhoon. Anna jokaisen vetää hatusta yksi nimi ja se kenen nimen hän vetää hänestä tulee tämän henkilön salainen enkeli.
Jutun idea on, että joulun aikana tehdään mukavia asioita tälle henkilölle, jonka nimi vedettiin kulhosta. Jouluaattona sitten arvaillaan kuka se oma salainen enkeli on ja sitten jouluruuan aikana paljastetaan kuka olikaan kenenkin salainen enkeli.
Tämä on hiukan vaikea toteuttaa kahdestaan kumppanin kanssa. Ainakin salaisesti, mutta tämän voi silti toteuttaa mitä ihmeellisimmin keinoin.
#9 - elokuvailta
Järjestäkää yksi päivä, joka on maaginen jouluelokuvailta. Laita kaikki valmiiksi mukavuus mielelssä ja katsokaa katsokaa kaikki klassisest jouluelokuvat joita rakastatte.
Tehkää överikaakaot, varatkaa paljon vilttejä sekä tyynyjä ja tilatkaa pizzaa. Älkääkä unohtako popcornia!
#10 - luova kokoontuminen
Joulu voi olla niin täynnä kaikkea, että joskus ystävät voivat unohtua kokonaan. Järjestä siis yhteinen kokoontuminen vain ystävien kesken. Voitte esimerkiksi koristella pipareita, paketoida lahjoja tai jopa askarrella omat joulukranssit.
Tee tapaamisesta nyyttikestit, jossa jokainen tuo omat tarvikkeensa, jotta sinulle itsellesi ei kasaannu stressiä että kaikille olisi kaikkea.
#11 - poissa, mutta ei unohdettu
Aseta kuva rakkaista sukulaisista ja sinulle tärkeistä ihmisistä takan edustalle tai olohuoneeseen tv-tason lähettyville.
Kuvien avulla kykenet kertomaan omille lapsillesi menneistä jouluista, joissa nämä ihmiset olivat mukana.
#12 - joulukortit
Joulukorttien lähettäminen tuntuu nykyään olevan hyvin paljon vanhojen ihmisten juttu, mutta minusta tämä perinne on ihana.
Omien joulukorttien väkertäminen on hauskaa ja jopa rentouttavaa puuhaa sekä on ihana nähdä kuinka ihmiset oikeasti vaalivat näitä kortteja joko asettamalla niitä pöydille tai laittamalla jääkaapin oveen. Ajattelen sen myös niin että henkilölle on ihana saada muutakin kuin laskuja postissa ja se tuo ajatuksen, että ihanaa, joku on ajatellut minua joulukortilla!
#13 - joulukurkku
Tämä on hauska perinne, jonka tarkoituksena on piilottaa kurkkuornamentti joulukuuseen ja se kuuluu sitten etsiä jouluaamuna.
Ornamentin ei tarvitse olla kurkku. Se voi olla millainen tahansa. Mitä pienempi sen parempi, sillä silloin se on haastavampaa löytää. Tigerista löytyy tähän sopiva kurkkuornamentti, mutta myös muitakin hauskoja joulukuusen koristeita.
Henkilö joka ornamentin löytää saa itselleen hyvää onnea. Ainakin alkuperäisessä merkityksessä, mitä tähän perinteeseen tulee, mutta voit itse päättää mikä on sopiva palkinto ornamentin löytäjälle.
#14 - it's show time!
Live esityksen näkeminen jouluna on todella maagista. Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas on yksi todella ihana esitys. Voisin myös lämpimästi suositella Saiturin joulu näytelmää. Esityksen ei tarvitse kuitenkaan olla jouluinen.
#15 - luonnollinen sisustus
Käyttämällä luonnollisia joulun koristeita teet kodistasi helposti sellaisen joka sulattaa jäätyneimmänkin sydämen.
Voit lisätä kotiisi ikivihreitä oksia, marjoja ja tammenterhoja tai jopa kuivattaa appelsiiniviipaleita – mahdollisuudet ovat rajattomat!
#16 - jouluvalot
Vaikka meillä Suomessa joulukoristeet eivät ole niin erikoiset olemme silti useampana vuonna käyneet iltapäivä kävelyllä katsomassa millaisia valoja naapurit ovat omille parvekkeilleen asettaneet. Toiset panostavat kunnolla ja toiset asettavat vain yhdet valot, mutta sitäkin ihanampia valoja aina löytyy!
#17 - jouluinen palapeli
Peli-ilta yhdessä perheen kanssa on aina todella hyvä idea, mutta jos kaipaa enemmän rauhoittumsita arkeen on silloin palapelin kokoaminen todella hyvä idea.
Valitkaa vielä sellainen palapeli, jonka kuva on jouluinen. Lämmittäkää glögiä ja kuunnelkaa samalla joulumusiikkia tai laittakaa jouluelokuva pyörimään taustalle, jos tämä auttaa keskittymään.