o l o h u o n e .

Ajatus muutosta syntyi ensimmäisenä mieleeni tuossa kesäkuun aikana ja aloin lähettelemään asuntoilmoituksia. Pienen masentuneisuuden ja alakuloisuuden kourissa nämä seinät tuntuivat... Inhottavilta. Ne olivat täynnä muistoja, jotka halusin vain haudata syvälle mieleni uumeniin ja kun päädyin sitten antamaan Lunan uuteen kotiin olohuoneesta tuli paikka, jossa en viettänyt ollenkaan aikaa. Kävelin vain huoneen ohitse sen enempää katsomatta, sillä muistot tuosta pienestä karvapallosta leikkimässä nurkassa, makoilemassa sohvalla toivat vain lisää surua rintaan. Halusin vielä palavammin pois tästä asunnosta.

Sitten elokuun alkuvaiheilla puhuin kuuntelin kaverini höpöttelyitä, mitä hän halusi kotiinsa ostaa. Mitä tauluja olisi kiva saada seinällle ja huonekaluja johonkin nurkkaan eteisessä. Komppasin vain hänen sanojaan sanomalla, että kuulosti hyvältä, kaipa itsekin sitä saisin aikaiseksi lähteä sisustamaan kun saisi uuden asunnon. Kaveri oli hiukan ihmeissään ja sanoi; "Miksi? Sullahan on hieno kämppä, paljon tilaa, eikä kukaan ole sanomassa ei jollekin ostokselle tai muuten vain pilaamassa näkemystäsi. Sä voit tehdä kämpästäs oman näköses, sun kodin."

Sain noiden sanojen jälkeen pientä potkua muuttaa olohuoneen järjestystä, joka jo itsessään muutti huoneen ihan eri näköiseksi. Ei ollut enää jälkiä menneestä ja aloin jopa yksikseni istumaan olohuoneessa, kuuntelemassa vain musiikkia. Kuitenkin ajatus muuttamisesta pysyi mielessäni, sillä vuokra tässä asunnossa on kuitenkin hiukkasen korkea. Puhuin asiasta työkaverini kanssa, joka kommentoi asiaa aika hyvin; "Niin on mullakin korkea vuokra, mutta mieluummin asun hiukan kalliimmassa asunnossa, joka on upea ja elän makaronipussilla kuin syön hyvin ja elän jossain vaatekomerossa." Hiukan ehkä karusti sanottu, mutta pointin varmasti ymmärtää. Omalla kohdalla nuo sanat ainakin menivät perille sillä tavalla, ettei muutto enää ole oikeastaan tavoitteena. Muuttaminen on muutenkin hyvin stressaavaa, joten miksi laittaisin itseni käymään sen prosessin läpi, kun voin luoda tästä paikasta kodin itselleni ja onhan täällä silti hyviäkin muistoja.

Yksi lempparini tällä hetkellä on tuo pikkuinen posliiniauto.

Toisena lempparina tulee vinyylilevy, joita tahdon enemmän seinälle kerätä. Fidalta suosittelen käymään noita keräilemässä. Itse maksoin tuosta levystä 2€. Kolmantena tulee sitten uusin lisäys, joka on tuo kitara. Kyseinen kitara on ollut osa lapsuuttani ja äiti ihanasti sanoi että voin sen ottaa (häneltä löytyy toinenkin eli ilman kitaraa ei äiti jäänyt), kun sanoin tahtovani kitaran osaksi sisustusta. Vaikka nyt kyllä tekee mieli alkaa opettelemaan soittamaan tuota. Äiti kertoi tarinankin kitaran takaa. Isäni oli sen hänelle ostanut, kun äiti on musiikkia nuoruudessaan tehnyt ja vaikka en kauheasti isäni teoista välitä, puhumattakaan hyväksymisestä niin tämä on sellainen esine jonka otin nyt enemmän kuin mielelläni. Isäni ei ollut ehkä paras isä tai paras aviomies suurinta osaa ajastaan. Mitä olen kuitenkin oppinut puhuttuani monesti äidin sekä isän veljen kanssa oli hän henkilö, joka oli liian herkkä tähän maailmaan. Ja tuo kitara symboloi minulle sitä ihmistä, sitä osaa hänestä joka yllätykseksi rakkaalleen osti soittimen jonka tiesi pääsevän käyttöön ja halusi kannustaa tätä tekemään sitä, mitä rakastaa.

Itselläni on paljon ideoita oikeastaan, mitä tahdon tehdä ja muutaman huonekalun tahdon kokonaan vaihtaakin, jotta ilme muuttuisi huoneessa vielä enemmän. Huone on siis keskeneräinen ja tulen näyttämään sen vielä uudelleen. Todennäköisesti ensi kerralla kokonaisuudessaan. Muutkin huoneet saavat kyllä uutta ilmettä ja nekin tulen tässä lähiaikoina näyttämään.

Ainoa kuva minkä löysin vanhasta järjestyksestä ja vuosi sitten suunnilleen otettu. Huokuu kyllä aivan erilainen fiilis kahdestakin syystä; 1) paljon vähemmän tavaraa ja 2) toinen henkilö on ollut vaikuttamassa huoneen sisustukseen. Se miksi huone pysyi kauan tässä järjestyksessä johtui ihan siitä, että huoneeseen piti mahtua muutakin tavaraa kuin sohva ja televisio eikä se olisi muulla järjestyksellä onnistunut. Nautin kyllä enemmän tästä uudesta järjestyksestä ja huomasin myös sisustaessa sekä inspiraatiota etsiessäni oman sisustustyylini olevan hyvin moderninboheemia. Tästä pääset katsomaan minua inspiroivat kuvat. Pinterest on itselleni se go-to paikka, mistä haen aina inspiraatiota. Oli kyse sitten sisustuksesta, vaatteista tai valokuvaamisesta.

Mikä on sinun lemppari juttusi omassa kodissasi? 

Ajatuksia aamukahvilla ... maskien käyttö normalisoituu

"The world as we know it is over." Näillä sanoilla alkoi Vogue lehden spesiaali numeron eräs kolumni, jossa siteerattiin Donatella Versacea ja kuten tekstissä sanottiin itsekin olen täysin samaa mieltä tämän muotisuunnittelijan kanssa. COVID-19 pandemia on laajentanut näkemystämme kaikilla mahdollisilla taajuuksilla, käytännöllisesti katsoen jokaisessa maassa. Mitä tulee tulevaisuuteen meidän on jatkettava katsomista eteenpäin, mukauduttava ja olla ottamatta asioita itsestään selvyytenä.

Napattuani tuon kesä-heinäkuun spesiaali numeron käteeni olen lukaissut sen läpi varmaan jo viisi kertaa aina päätyen samaan tulokseen; Maailma jonka tunsimme, sitä ei enää ole. Kaikki on muuttunut eikä mikään tule olemaan enää entisellään. Yksi asia, joka sai minut pohtimaan asiaa tarkemmin oli, juurikin se, mitä Vogue edustaa. Muoti. Mitä sille tapahtuu?

Jo niin kauan kuin jaksaakaan edes ajassa mennä taaksepäin muoti on ollut yhteisö, jota on ajanut  eteenpäin intohimo, taide, ilo ja kekseliäisyys. Sen ympärille on kehittynyt ikiliikkujan ala, joka vain muuttuu nopeammaksi, nopeammaksi ja nopeammaksi. Uusia mallistoja, uusia vaatteita, uusia tyylejä, uusia muotinäytöksiä ja aina vain nopeammin ulos sylkäistyä muotia kauppojen näyteikkunoille. Kunnes maaliskuussa kaikki sitten pystähtyi. Tehtaat suljettiin ja näytökset peruttiin. Ja iso kysymys heräsi, mitä tapahtuu näille ihmisille, heidän työlleen ja käden jäljelleen? Minun on vaikea pohtia tätä asiaa ja mahdotonta ymmärtää täysin, miltä se tuntuu kun tällainen asia viedään sinulta pois. Varsinkin silloin kun se asia on sinun intohimosi. Asia jota olet aina halunnut tehdä. En oikein itse voi pohtia asiaa tämän tarkemmin, sillä minulla ei ole kokemusta tästä eikä lähipiirissäni ole ihmisiä, joilta voisin asiaa kysyä. Toisenlainen kysymys kuitenkin heräsi mielessäni ja siitä tahdon puhua; Mitä tapahtuukaan sille muodille, jonka tunnemme tänä päivänä? 

Vogue oli kerännyt lehteensä ajatuksia eri suunnittelijoilta. Joseph Altuzarra, Alessandro Michele ja Domenico Dolce ovat vain yksiä, jotka kertoivat mielipiteensä kuinka koko pandemia tulee vaikuttamaan muotiin. Monet ovat ymmärtäneet kuinka paljon turhuutta muodissa onkaan ollut. Kuinka esimerkiksi muotinäytöksen päätapahtumana ovat mallit ja itse esiteltävä kokoelma, mutta tähän kuuluu oikeastaan myös ne ihmiset, jotka näytöstä tulevat katsomaan. Pandemia ja sen mukana tullut karanteeni on antanut suunnittelijoille ja tuottajille mahdollisuuden keksiä uusia tapoja kertoa tarinoita muodin kautta. Luoda täysin uusi tapa muotinäytöksien järjestämiselle.

Muoti on aina ollut yksi ylellisyyden merkki, mutta aivan varmasti pandemian myötä se tulee muuttamaan muotoaan. Sen sijaan, että muoti kuvastaisi jotain upeaa ja ennen kaikkea tarpeetonta, se tulee luultavimmin edustamaan jotain, mistä olla kiitollinen - jotain joka ilmaisee osallistumista ja yhteen kuuluvuutta kuluttamisen sijaan. Muoti on kasvattanut keskittymistään lokalismiin, kollektivismiin ja tarkoitukselliseen valmistukseen, jossa luonnonvaroja ei hyödynnetä, vaan pikemminkin uudistetaan tai uudelleen kätytetään on - tai ainakin pitäisi olla jo nyt - etusijalla suunnittelijoilla. Kuten Chloé's Natacha Ramsay-Levi sanoi; "Muoti on puhunut kestävyydestä jo vuosia; nyt on sen aika."

Muodissa tulemme aivan varmasti näkemään paljon muutoksia ja toivon mukaan se tulisi painottumaan tuotantoon enemmän. Kuitenkin jo nyt näkee kaduilla kävellessä, instagramia selaillesa ja YouTube videoita katsoessa yhden yhteisen tekijän, joka on jo tullut osaksi muotia. Siinä voi mennä hetki, mutta aivan varmasti jossain vaiheessa koko tämä pandemia on selätetty. Ihmiset eivät tule kuitenkaan unohtamaan tätä ja varmasti tapoja tulee jämään tuleville sukupolville, kuten kiivas käsien pesu. Yksi asia, joka kuitenkin tulee varmasti näkymään niin catwalkilla kuin kaduillakin vielä 20 -vuoden päästä; kasvojen peittäminen.

Luettuani tuon kyseisen lehden enemmän kuin kerran mielessäni on pyörinyt se ajatus kuinka kasvomaskit ovat tulleet jäädäkseen. Kyllä se on ehkä hiukan pelottavaa nähdä monia ihmisiä peittämässä kasvojaan, kun ei tiedä peittääkö hän oikeasti kasvonsa suojellakseen muita vai itseään vai vaan koska kehotus on noussut pintaan; pitäkää maskeja käyttäessänne julkista liikennettä. 

Tällä hetkellä myynnistä löytyy, mitä erilaisempia maskeja, mitkä antavat ihmisille mahdollisuuden ilmaista itseään ja tämä on sellainen asia, joka varmasti miellyttää monia. Monille muoti, vaatteet, ovat itsensä ilmaisua ja se että joutuisi käyttämään lääkärinmaskia tuottaa varmasti vaikeuksia. Tiedän koko lauseen kuulostavan tyhmältä, sillä maskihan on tarkoitettu niin sinun kuin muidenkin suojaksi, mutta olen töissä kuullut monien - varsinkin nuorien - sanovan, etteivät maskia aio käyttää koska "se näyttää typerältä". Kuulostaa itsekäältä, mutta ymmärrän täysin, mistä se kumpuaa. 

Maskin voi periaatteessa alkaa luokittelemaan jo nyt asusteeksi ja sellainen joka ei sovi omaan tyyliin pistää vain kapinoimaan koko asiaa vastaan. Käytin nyt sanaa asuste sen takia, sillä itse näen että tulevaisuudessa se tulee olemaan sellainen, jota tullaan myymään asuste nimikkeellä. Muotimaailma on ottanut tästä kaiken irti ja luonut eri tyyppisiä, näköisiä ja mallisia maskeja, jotka sopisivat jokaiselle. Maskeista pyydetään myös tällä hetkellä todella paljon rahaa, mutta tämä on myös antanut ihmisille mahdollisuuden olla luovia jälleen ja tehdä itse omat maskit. Pinterest varsinkin on pullollaan, mitä parhaimpia tutoriaaleja, kuinka tehdä omia maskeja edullisesti.

Itse voin myöntää, että lääkärimaskin käyttäminen tuotta itselleni ahdistusta. Periaatteessa syynä on maskin ulkonakö, sillä oma mieleni yhdistää nuo automaattisesti lapsuus ajan lääkärikäynteihin, joita oli paljon ja harvoin ne olivat minulle positiivisia. Niinpä se, että joutuisin itse käyttämään lääkärimaskia ahdistaa. Myönnän että alussa, kun THL:n kehotus käyttää maskeja julkisia käyttäessä astui voimaan elokuussa (suosittelen muutenkin seuraamaan THL:n sivuja tilannepäivitysten vuoksi ja seuraamaan heidän ohjeitaan) yritin pitää maskia, mutta ahdistuin nopeasti maskin käytöstä. Ajatus myös siitä, että maski pitäisi käytön jälkeen heittää roskikseen saa minut kiertämään nuo kertakäyttöiset kaukaa. Sitten sain äidiltäni kangasmaskin, joka toi minulle enemmän itseluottamusta pitää maskia ja näyttää esimerkkiä muille. Tämä sai minut myös ostamaan itselleni lisää maskeja, jotka voin pestä käytön jälkeen. Noudatan näiden maskien kanssa tällä hetkellä THL:n ohjeistusta maskien käytössä sekä jos maskin tuoteselosteessa on omat ohjeensa esim. pesuun liittyen, noudatan niitä.

Maskien käyttäminen ei ole missään vaiheessa herättänyt mielessäni kysymystä: miksi sitä pitäisi käyttää? En ole kyseenalaistanut sitä ja mitä enemmän päiviä, kuukausia tässä ollaan eletty tämän pandemian kourissa maskeista on tullut vain normaalimpi näky. Mikä puolestaan on vahvistanut omaa uskomustani siihen, että se on tullut jäädäkseen. Pandemian selätyksen jälkeen monet tulevat varmasti silti pitämään maskeja pelosta johtuen tai koska se on tullut osaksi omaa identiteettiä, omaa tyyliä. 

Maailma on muuttunut hirveästi kuluneiden kuukausien aikana, ei ainoastaan muodin ympärillä, ja tulee aivan varmasti muuttumaan lisää. Halusin tuoda tällä postauksella pieniä ajatuksia esille, mitä tuo lehti herätti minussa ja mitä maskien käyttäminen on nostanut pintaan mielessäni. Minkälisia muutoksia  puolestaan itse olet huomannut pandemian aikana? Entä mitä ajatuksia maskien käyttäminen herättää sinussa?


P.S. Suosittelen myös suuresti lataamaan sovelluksen Koronavilkku. Se auttaa sinua pysymään turvassa sekä jos olet saanut tartunnan pitämään muut turvassa.

Suunnitelmani päästä yli inspiraation puutoksesta

Kesä tekee nopeaa loppuaan, mutta tällä kertaa se ei oikeasti haittaa ollenkaan. Itse odotan enemmän kuin innolla syksyä ja sitä, että pääsee kunnolla nauttimaan sadepäivistä, ruskasta, kynttilän valosta iltahämärässä ja muista syksyn mukana tulevista ihanuuksista. Kesä on aina tuntunut olevan sellainen vuodenaika jolloin sitä aikaa tehdä asioita on paljon, mutta ärsyttävästi sitten sitä inspiraatiota tehdä mitään luovaa ei ole juuri ollenkaan. Vaikka olenkin saanut ulos muutaman postauksen niin silti kuluneet pari kuukautta olen yrittänyt päästä pois tuosta inspiraation puutteesta. Todellisuus on, että sitä minulla on. Olen kokeillut ties minkälaisia asioita eikä mikään ole oikeastaan auttanut, joten on viimeisen kikan aika - hyväksyä se.

Miksi hyväksyä inspiraation puutos?

Kaikki tiedämme, kuinka turhauttavaa inspiraation puutos voikaan olla. Mutta, kun sen on kokenut enemmän kuin Luoja sallii niin itse olen ainakin oppinut ymmärtämään, että sille miksi se tapahtuu on aina olemassa syy. Inspiraation puutos ei tapahdu sattuman varaisesti, vaikka suurimman osan ajasta se tuntuukin juuri siltä. Taustalla on jokin syy, mikä sinun kuuluisi tunnistaa ennen kuin yrität saada itsesi pois inspiraation puutoksen kourista. Sillä ei ole nimittäin väliä kuinka monta kikkaa kokeilet, jos et korjaa sitä perimmäistä syytä se ei tule poistumaan.

Omassa tapauksessani inspiraation puutoksen aiheuttajana on ollut suru ja sen tuottama haluttomuus olla kotona. Aikaisemmin se on ollut sitten stressi kohdistuen koulua kohtaan, raha huolet tai en ole yksinkertaisesti antanut itselleni omaa aikaa.

Joten, nyt kun olen ymmärtänyt, ettei tuo suru ole poistumassa lähiaikoina tiedän, että luovuuden pakottaminen ei ole vastaus.

Asioita mitä olen kokeillut päästäkseni yli inspiraation puutoksesta

Mainitsin, että olen yrittänyt saada inspiraationi takaisin, päästä eroon sen puutoksesta. Jos siis pohdit asiaa niin tässä on asioita, mitä olen yrittänyt:

  • Pakottanut luovuutta ulos antamatta itselleni lupaa tehdä mitään muuta ennen kuin se on tehty.
  • Asettanut itselleni määräaikoja
  • Kuunnellut Podcasteja
  • Lukenut inspiroivia kirjoja
  • Kuunnellut musiikkia
  • Lukenut muiden blogeja
  • Tehnyt taustatutkimusta minua kiinnostavista aiheista
Mikään näistä ei toiminut sitten tippaakaan. Luovuuden pakottaminen on mahdotonta ja todennäköisesti tuloksena on vain huonompaa työtä. Podcastien kuunteleminen tukki aivoni liiallisella informaatiolla ja muiden blogipostausten sekä ylipäätänsä sisällöntuottamisen selailun ja lukemisen myötä avasi vain sen vertailemisen oven - josta voisin puhua myös joku kerta.

Itse olen sellainen, joka yliajattelee asioita ja tämä piirre sekoitettuna surun kanssa ylikuormittaa aivojani. Jos olet yhtään kuin minä voit päästä siihen samaan lopputulokseen, jossa itse olen, ja se on...

Päästäkseni yli inspiraation puutoksesta minun on hyväksyttävä se

Ongelma kaikissa näissä asioissa, mitä olen tähän mennessä kokeillut on se, että olen täyttänyt aivoni enemmän toiminalla kun todellisuudessa minun pitäisi hiukan hidastaa sitä. En kuunnellut itseäni, joten sen sijaan että olisin antanut mielelleni pienen tauon annoin sille vain enemmän asioita käsiteltäväksi. Sanoin periaatteessa; "No niin aivoit! Pystymme pääsemään tästä eroon tekemällä enemmän!" Ja aivoni puolestaan yritti sanoa minulle; "Ehkä pääsisimme siitä eroon tekemällä vähemmän." Tässä on siis oma suunnitelmani:

1. Aion hyväksyä tylsyyden
En tiedä sinusta, mutta olen itse unohtanut täysin, miltä tylsyys tuntuu. Jokainen minuutti päivästäni on täynnä informaatiota, uutisia tai jonkinlaista ärsykettä. Ensimmäisen hiljaisen hetken tullen, joko nappaan puhelimen käteeni, pistän musiikkia soimaan tai yritän täyttää sen jollain aktiviteetilla. Tässä ei ole periaatteessa mitään vikaa, mutta noissa hiljaisuuden hetkissä aivoni oikeasti voivat kuunnella itseään ja tällöin inspiraatio tapahtuu.

Loogisesti, jos aivosi ovat jatkuvasti täynnä ajatuksia, joita muut ovat sinulle pakottaneet niin, miten ihmeessä ajattelet täysin itsenäisesti?

Joten, yritän ainakin kerran päivässä antaa itselleni sen 10 minuuttia hiljaisuutta ja tylsyyttä. Tuo ei välttämättä kuulosta miltään, mutta tämä aika antaa aivoilleni joko lepoa tai se pääsee tekemään sitä omaa juttuaan ja ajatella.

2. Aion lieventää tiedon ylikuormitusta
Luen uutisia, kuuntelen podcasteja, luen blogeja ja selailen sosiaalista mediaa ylipäätänsä. Nämä kaikki ovat mahtavia asioita, jotka auttavat sen oman henkisen kasvun kanssa, mutta juuri nyt se määrä minkä sisäistän tällä hetkellä lisää liikaa meteliä elämääni.
Tällaisina aikoina jolloin kokee suurta stressiä, masennusta tai ahdistusta on todella tärkeää osata vähentää asioita. Jokainen uutinen vaikuttaa jollain tasolla mielialaani ja siihen miten katson tulevaa päivää. Jokainen sisältö sosiaalisessa mediassa täyttää pääni ideoilla, kun taas todellisuudessa en tarvitsisi niitä enempää.

Kunnes oma suruni on laantunut aion vähentää, mutta en poistaa. Uutiset saavat lähteä, jos jotain tärkeää tapahtuu niin joku kyllä siitä kertoo. Sosiaalinen media puolestaan tulee rajoittumaan vain ystäviin ja minulle tärkeisiin, saman tasoisiin sisällön tuottajiin.

3. Tulen olemaan itselleni kiltti
Tämän kyseisen jakson aikana olisi todella helppoa syyttä itseäni tästä inspiraation puutteesta, jota koen. Mutta päätökseni hyväksyä se tarkoittaa, ettei minulla ole oikeaa vastausta siihen, milloin se saattaisi palata. Pääsääntöisesti siis päästän irti ohjaimista ja annan sen ottaa oman suuntansa.

Joten sillä välin kun tämä kaikki tapahtuu, minulla on väistämättä hiukan ylimääräistä aikaa, kun en yritä luoda jotakin. Tämä aika tulisi siis käyttää oman itseni huolehtimiseen ja lepäämiseen kunnes inspiraatio palaa. Tämä tarkoittaa oikeaa lepoa, sellaisten asioiden tekemistä mistä nautin, ajatusten kirjaamista ylös, jos niitä tarvitsee poistaa mielestäni, ehkä jopa olla tekemättä kerrassaan mitään.

☀️☀️☀️

Jos olet samanlaisessa tilanteessa kuin minä voisi olla ehkä kokeilun arvoista lopettaa taistelu inspiraation puutteen ylitse pääsemiseksi ja sen sijaan vain hyväksyä se. Koska maailma tarvitsee luovuuttasi, mutta se ei voi saada sitä jos et huolehdi itsestäsi ensin.

Oletko itse kokenut inspiraation puutosta? Miten pääsit siitä ylitse? Jätä omat vinkkisi ihmeessä kommentteihin!


Kuinka näyttää hyvältä litteällä rintakehällä

Muistan kuinka nuorempana, ennen kuin murrosikä edes oli lähelläkään alkamistaan, haaveilin suurista rinnoista. Haaveilin niistä, sillä rinnat ovat aina olleet (ainakin minulle) naisellisuuden merkki. Kurvikkuuden lisäksi. Sitten kun murrosikä alkoi omat rintani eivät kasvaneet samalla tavalla kuin ystävieni. Se oli kuin olisi aloittanut ilmapallon puhaltamisen, mutta huomannut sen olevan liian raskas tehtävä ja jättänyt koko homman sitten kesken. Aivan kauheaa minunlaiselleni, joka oikeasti oli odottanut innolla murrosiän puhkeamista.

Rintojen kasvaminen alkaa hidastumaan ja yleensä jopa loppuukin siinä 18 -vuotiaana. Ajatus ei todellakaan kuulosta vieläkään hyvältä omassa korvassani, sillä olen itse 23 -vuotias ja rintani ovat jääneet olemattomaksi. Kuvittele siis minkälaisia keskusteluja käyn itseni kanssa, kun olen jotenkin kieroutuneella tavalla aina yhdistänyt naisellisuuden ja naiseuden rintoihin, joita minulla periaatteessa ei ole. Muutama kuukausi takaperin, jopa tajusin käyttäneeni kaikki nämä vuodet väärän kokoisia rintaliivejä eli rintani ovat pienemmät kuin luulin. En tiennyt itkeäkkö vai nauraako, kun tajusin tämän asian Cubuksen sovituskopissa.

Viimeiset puolivuotta olen yrittänyt kuitenkin olla sinut kehoni kanssa, mikä varmasti auttoi olemaan säälimättä itseäni tajutessani rintojeni pienuuden. Kyllä, voisin muuttaa tilanteen menemällä ottamaan silikonit ja olen asiaa harkinnut enemmän kuin Luoja sallii, mutta pelkoni leikkauspöytiä kohtaan on aivan liian suuri. Tämä päätökseni vain hyväksyä pienet rinnat on oikeasti kyllä ollut yksi parhaimmista hetkeen, sillä 1) ostan vihdoinkin oikean kokoisia rintaliivejä, jotka tuntuvat mukavammilta sekä 2) tyylini on siinä samalla muuttunut omaa silmääni miellyttäväksi. Olen edelleen se sama sillisalaatti, mitä tulee vaatteisiin ja muotiin ylipäätänsä, mutta nyt sentään jokainen asu näyttää (ainakin omasta mielestäni) hyvältä päälläni. 

Olen myös yrittänyt puhdistaa sosiaalistamediaani siten, että en seuraa ketään sellaista, jonka käyttäytyminen, kuvat, teksti jne. saavat minut häpeämään tai toivomaan suurempiaa rintoja. En tiedä, miksi tämä kuulostaa jotenkin todella ilkeältä, mutta pointti on etten tahdo heti ensimmäisenä kun selailen instagramia tuntea oloani vajaaksi. Olen alkanut saamaan itselleni sitä itseluottamusta, mitä minulla ei oikein koskaan ole ollut ja tahdon säilyttää sen. Tahdon myös päästä yli siitä ajatuksesta, että "tissit tekevät naisen". Loppupeleissä ne ovat kuitenkin vain kaksi rasvamöykkyä, jotka hytkyvät rintakehälläsi. Ja jos nyt puhutaan sekunti miehen mielyttämisestä niin olen viimeiset pari kuukautta sanonut itselleni sekä ystävilleni; "Mieluummin haluan persemiehen kuin tissimiehen. Ajatus siitä, että mies katsoo perääni kun lähden on mielyttävämpää kuin, että hänen katseensa ei tohdi pysyä silmissäni keskustelun aikana."

Tässä postauksessa tahdon jakaa pari tyylivinkkiä teille kohtalotovereilleni. Tiedostan kyllä, etteivät kaikki ole samalla tasolla, mitä tulee itseluottamukseen, joten olen jakanut vinkit kahteen osaan. Helpottaa kaikkia ja samalla lasketaan kaikki kuitenkin mukaan.

o s a   1
tytöille, jotka ovat hiukan epävarmoja rinnoistaan tai eivät vain tahdo paljastaa paljoa ihoa

1# korosta kehosi muita osia. Esimerkkinä, jos satut olemaan hoikka ja pitkä, vie huomio jalkoihisi. Niihin upeisiin reisiin. Käytä shortseja, korkeavyötäröisia farkkuja tai croptoppeja, jotka vievät huomion rinnoista vyötäröösi ja kauniisiin jalkoihisi. Jos pidät todella paljon vyötäröstäsi pue sellaisia vaatteita, jotka voit periaatteessa tunkea farkkujesi/housujesi sisään. Jos taas peppusi on hiukan muhkeampaa kokoa, käytä tiukkoja vaatteita, jotka imartelevat takapuoltasi.

2# kokeile vaatteita, joiden on tarkoitus näyttää maskuliiniselta. Sen sijaan, että tappelisit sen kanssa, ettei sinulla ole kurvikasta kehoa ollenkaan omista se! Kokeile collegepaitoja, oversize vaatteita sekä boyfriend farkkuja. Tämä on sellainen tyyli, josta on helppo luoda omanlaisensa.

3# vaalea yläosa, tumma alaosa. Se minkä vuoksi yleensä seinät maalataan valkoiseksi ei johdu pelkästään siitä, että koko huone saisi lisää valoa, vaan se muuttuu samalla myös suuremman näköiseksi. Se johtuu juurikin tästä valoisuudesta. Seinät heijastavat valoa, jolloin syntyy illuusio suuremmasta huoneesta. Sama pätee aika lailla vaatteissakin. Kun käytät vaaleampaa yläosaa ja tummempaa alaosaa rintakehäsi näyttää hiukan täydemmältä.

4# käytä vaatteita, joissa on koristeita. Sellaisia esimerkiksi joissa on pitsiä, röyhelöitä ja helmikoristelua lähellä rintakehääsi. Älä pelkää ostaa yläosia, joissa on yksityiskohtia, rohkeita kuvioita ja väriä.

5# halterneck topit ja hameet. Halterneck tyylinen toppi on sellainen, joka tuo esille olkapäitäsi ja luo samalla illuusion suuremmista rinnoista. 

o s a   2
tytöille, jotka ovat vähän rohkeampia ja itsevarmoja omasta kehostaan

1# vedä huomio rintoihisi syvällä kaula-aukolla. Tiedän, että moni tulee varmasti kirkumaan suuresti "ei", sillä tämä on sellainen asia, joka ei todellakaan saa rintamusta näyttämään millään tasoa suurelta. V-kauluksisethan vetävät kaikista helpoiten huomion rintakehään, mutta se onkin näiden vaatteiden pointti. Tämä jos mikä huokuu itsevarmuutta. On inhottavaa, että syvä kaula-aukko hiukan rintavimmilla naisilla aina luokitellaan sopimattomaksi, mutta silti sanotaan, että v-kaulus näyttää hyvältä vain cleavagen kanssa?? Ei. Syvä kaula-aukko, v-kaulus, sopii kaikille ja meille pienempi rintaisille tällaisten vaatekappaleiden pitäminen on oikeastaan helpompaa. Tiukka bodysuit v-kauluksella on todellinen seksikyyden lähde. Syvät kaula-aukot korostavat, mitä parhaiten naisellisuuttasi - varsinkin kaulaasi ja solisluitasi.

2# pue vaatteita, jotka paljastavat selkäsi. Itse olen alkanut rakastamaan paitoja, jotka paljastavat selkäni. Olen itse myös sellainen, joka on heikkona selkiin, joten miksi en myös itse näyttäisi omaani. Nämä ovat sellaisia vaatteita, jotka luovat todella seksikkään asukokonaisuuden ilman, että sinulla tarvitsisi olla suuri rinnan koko.

3# bralette rintaliivit. Oih, näistä on kyllä tulleet lempparini! Bralette rintaliivit ovat mukavat, söpöt, seksikkäät ja niitä voi periaatteessa käyttää minkä tahansa vaatteen alla. Näiden mukavuusalue on ihan yläluokkaa, sillä ne ovat pehmeää, venyvää kangasta ja näyttävät mitä täydellisemmiltä kun sinulla on pienet rinnat. Olen itse alkanutkin sanomaan hyvästit normaaleille rintaliiveille nämä oivallettuani. Bralette rintaliivit käyvät melkeinpä minkä tahansa vaatteen alle, mutta ovat myös oikeasti täydellisiä seksikkäitä toppeja ihan yksinäänkin. Verkkarit, mukava huppari, lenkkarit ja Bralette rintaliivit. Rento lookki taattu!

4# pue itseluottamuksesi. Itseluottamus on varmasti kaikista seksikkäin asia koko tällä planeetalla. Sillä ei ole väliä onko vaatteesi ihoa myötäilevä tai ei, kunhan itse tunnet olosi hyväksi ja seksikkääksi niin sillä on väliä. Joten pukeudu, miten itse tahdot, oli sinulla isot tissit tai ei!

🌸🌸🌸

Tulen puhumaan pienirintaisuudesta enemmänkin sekä ylipäätänsä oman kehonsa hyväksymisestä. Varsinkin kun puhutaan meistä ns. pieni kokoisista ihmisistä. Olen itse törmännyt sosiaalisen median syövereissä näihin sielun siskoihini, jotka ovat pieni kokoisia ja yrittävät auttaa muita hyväksymään oman kehonsa. Sen että kaikki eivät ole kurvikkaita, iso rintaisia tai edes iso kokoisia ja että se on ok. Mutta en ole kauheasti nähnyt tällaista yhteisöä tai ihmisiä Suomessa. Itse olen aina kokenut häpeää pienikokoisuudestani, vaikka näin ei tarvitsisi olla, sillä keholleen ei aina voi mitään. Kaikki eivät saa kerättyä itselleen massaa tai edes läskiä, vaikka kuinka yrittäisi. Ja molempia olen itse yrittänyt. Joskus ajattelin, mieluummin olla lihava kuin laiha. Näin paljon sain kauhistelua osakseni pienuudestani. Siksi tahdon alkaa puhumaan enemmän asiasta. 

Jos tiedät jonkun joka on aiheesta keskustellut paljonkin niin ihmeessä jaa hänen somekanavansa kommenteissa!


Milloin on ok aloittaa seurustelu uudestaan?

Asiaan en perehdy kauhean perinpohjaisesti näin tekstin muodossa, sillä äänitin podcast -jakson, jossa käsittelen paremmin aihetta. Aloin oikeastaan miettimään tätä koko juttua jo vuoden alussa, sillä eräs ystäväni halusi heti minun syöksyvän deittailun sekaan. Jotenpa näin hiukan yli puolivuotta myöhemmin tässä sitä sitten istuttiin mikrofonin äärelle ja höpötettiin asiasta.

Huomasin myös, että hemmetti! Soundcloudiin on tullut joku pirun omainen premium ja ilmaiseksi siellä on vain rajallinen määrä tilaa, kuinka paljon voi äänityksiä sinne ladata. Niinpä tulen julkaisemaan Kahvitauko podcast jaksoja tästä eteenpäin YouTubessa. Oletko itse kuunnellut tai seurannut aktiivisesti podcasteja Youtuben kautta? Vanhat jaksot ovat tietenkin kuunneltavissa helposti soundcloudin kautta, mutta jatkossa en tule sinne jaksoja lataamaan. Tästä pääset helposti kuuntelemaan aikaisemmat jaksot.


Mitä mieltä itse olet? Onko ok aloittaa seurustelu uudelleen heti eron jälkeen vai onko joku "suru aika", mikä pitäisi ensin käydä läpi?

Elämäni vaikein päätös

Aikaisemmin tässä kuussa kirjoitin postauksen, joka painoittui mielenterveyteen ja nyt kun oma "suruaikani" on alkanut väistymään ajattelin kirjoittaa ns. päivityspostauksen siitä, mitä omaan elämääni kuuluu. Itse en ole koskaan ollut mikään maailman suurin fani, mitä tulee tämän tyyppisiin "päivityspostauksiin", puhumattakaan sellaisista aiheista, jotka ovat suht henkilökohtaisia. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin alkanut enemmän lukemaan postauksia ja katsomaan videoita, missä ihmiset päivittelevät elämäänsä ja oppinut oikeastaan arvostamaan heidän avoimuuttaan sekä huomannut, että kyllä se kun avautuu helpottaa omaa oloaan, mutta myös sen henkilön jolle avautuu. Varsinkin silloin kun huomaa, ettei jonkin asian kanssa ole yksin.

Heinäkuun alkupuolella aloin hyvin vakavissani miettimään erästä asiaa ja päädyin siihen tulokseen, että se olisi parasta ihan kaikille. Tiedän myös asian olevan sellainen, jota en tahtoisi joillekin tietyille henkilöille jakaa tietäen heidän reaktionsa tai mitä he ehkä tekisivät tai sanoisivat, mutta teen tämän silti näin ns. "julkisesti", sillä minusta tärkeintä on että ihmisenä opettelemme katsomaan tilanteita eri näkökulmista ja ymmärtämään, mikä on parasta niin itselleen kuin muille. 

Tein nimittäin varmasti elämäni suurimman, tärkeimmän ja vaikeimman päätöksen, päädyin antamaan Lunan uuteen kotiin. Tasan vuosi sitten Luna astui elämääni ja hänestä tuli elämäni valo. Tuo karvapallo toi iloa ja auttoi minua pysymään poissa masennuksesta eron jälkeen. Vaikka ero oli sopuisa, no drama, niin kyllä se silti kirpaisee ja ilman Lunaa olisin varmasti jäänyt sänkyyn makoilemaan enkä olisi yrittänyt elämääni laittaa kasaan, mennyt töihin yms. Meillä meni oikeastaan todella hyvin kahdestaan, mutta työni on tällä hetkellä sellainen, joka koostuu pitkistä, raskaista päivistä ja aloin pikku hiljaa ymmärtämään ettei Luna saanut kaikkea sitä mitä hän tarvitsi. Yrityksistäni huolimatta väsytin vain itseäni.

Kauhistuin juhannuksen jälkeen työvuoroistani, jotka alkoivat pomppimaan liikaa aamu- ja iltavuorojen välillä, mikä tarkoitti että jokainen päivä olisi liian erilainen, joka sekoittaisi vain Lunan pikkuista päätä. Kysyin siis josko Rille voisi Lunan ottaa luokseen joksikin aikaa, jotta voin rauhassa työskennellä. Tuona aikana kun olin yksin ymmärsin, että Luna ei todellakaan kaipaa tällaista elämää itselleen, jossa omistajan työvuorot ovat liian vaihtelevia ja aivan liian pitkiä. 
Itkin asian vuoksi monia iltoja, mutta tiesin sen olevan paras päätös itselleni ja ennen kaikkea Lunalle. Juttelimme kyllä asiasta yhteisesti Rillen kanssa, mutta loppupeleissä päätös oli pääsääntöisesti minun. Lunalle löytyi onneksi hyvinkin nopeasti potentiaalinen koti, jonne hän asettui taloksi melkeinpä heti. 
Tämä kulunut viikko on ollut henkisesti raskas, mutta tieto siitä että uusi koti on enemmän kuin täydellinen hänelle ja hän uudelle omistajalle on siirtänyt raskaan taakan harteiltani. Tunnen helpotusta kun tiedän, että Lunalla on kaikki nyt hyvin. 

Joillakin saattaa herätä kysymys; "Miksi hankkia koira, jos siitä aikoo kuitenkin luopua?" Elämän tilanteet muuttuvat enkä minä tai kukaan muukaan osaa ennustaa tulevaa (vaikka tarot kortteja harrastankin). Tulevaisuus on täynnä polkuja, jotka jokainen johdattavat erilaisiin hetkiin ja ne omat päätökset ovat niitä, jotka sitten mahdollistavat yhden mahdollisuuden toteutumisen. Tulevaisuus on alati muuttuva ja jos itse näen korteista yleensä yhden mahdollisen tapahtuman, mutta se tapahtuuko se ei ole minusta kiinni. Luna hyppäsi sellaisen pariskunnan elämään, jotka ajattelivat olevan vielä yhdessä muutaman vuoden päästä. Vuosi sitten elämäntilanteemme oli aivan erilainen ja siihen hetkeen tuo koira oli enemmän kuin täydellinen lisä. Lunan ottaminen ei koskaan ollut huono idea, vaikka asiat päättyivätkin, miten ne päättyivät. 

Asunto tuntuu nyt todella tyhjältä ja aivan liian suurelta, kun Luna ei ole täällä tepastelemassa ja yritän olla mahdollisimman paljon poissa kotoa. Seuraava askel olisikin sitten etsiä hiukkasen pienempi asunto sekä ennen kaikkea kohdistaa keskittyminen itseeni. Olen yrittänyt pitää kiinni lenkkeilystä ja treenaamisesta. Sen sijaan että tuijottaisin tubesta videoita aamukahvia hörppiessäni olen kuunnellut musiikkia ja rustaillut bujoani tai ylipäätänsä yrittänyt piirtää. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että söisin kotiruokaa enkä valmisruokaa. Sekä ennen kaikkea, että pitäisin rytmistäni kiinni mitä tulee töihin. Etten herää tuntia ennen vuoron alkua ja vain nouse ylös ja lähde ovesta ulos. Tästähän vitsailin kauheasti kavereille, että jos koiraa ei olisi elämässä varmasti tekisin näin. Tein suuren päätöksen, joka muutti arkeni täysin, mutta se ei tarkoita, että kannattaisi ruveta lusmuilemaan.

Saatan siis olla hiljainen. Minulla voi mennä hetki kerätä itseni täysin. Mutta elämä on täynnä päätöksiä, suuria ja pieniä, ja silti elämä jatkaa kulkemistaan. Se kuinka sinut on omien päätöstensä kanssa riippuu kokonaan ihmisestä itsestään. Itse voin sanoa, että vaikka tämä sattuu enemmän kuin mikään muu kokemani tiedän sen olleen paras mahdollinen päätös. 


@pauline_xs