AJATUKSIA JOULUKALENTERISTA, INSPIRAATIOSTA JA ITSESTÄNI

Kerroin yrittäväni tänäkin vuonna joulukalenterin väkertämistä. Älä huoli, jos olet tätä odottanut, sillä en ole perumassa tätä minusta mahdotonta tehtävää. Sanon siksi mahdoton, sillä pari kertaa tätä on tullut jo kokeiltua ja epäonnistuttu aika hyvin.

Olen kirjoittanut muutaman postauksen jo ja kaikille päiville on onneksi aiheet valmiina, mutta valitsin sellaisia aiheita, joita en voi etukäteen rustata valmiiksi. En tiedä oliko se fiksua, mutta sen näkee sitten. Tekstin luomisen kanssa ei tule ongelmaa, mutta kuvista en voi sanoa samaa. Kuvat eivät saa kutienkaan lannistaa ja estää yrittämästä. Edes yksi kuva ja olen tyytyväinen. Kunhan se ei ole hutaistu.

Ensimmäisen luukun kanssa minulla on tällä hetkellä hiukan epäilyksiä, koska se tuntuu hyvin hutaistulta, vaikka sitä se ei ole. En vain ollut kovin inspiroitunut sillä hetkellä kuten en ole ollut moneen kuukauteen. Olen aina rakastanut piirtämistä, pientä näperrystä yms. mutta nyt se on tuntunut pakotetulta, varsinkin tuon ensimmäisen luukun kohdalla. Olen saanut inspiraatiotani pikkuhiljaa takaisin ja pohdin jo luukun uudelleen tekemistä, mutta sitten ajattelin; "Miksi luoda täydellistä kuvaa, kun en ole täydellinen." Annan sen siis olla, sillä minulle se kuvastaa aikaa, jolloin näytin siltä kuin kaikki olisi hyvin, mutta käteni tuovat pienen totuuden esille. Halusin tehdä luukun nopeasti.

Joulu on ollut muutenkin viimeiset pari vuotta sellainen aika, jolloin minulla on tukos inspiraationi kanssa. En ole saanut jatkettua kirjoitelmiani, en ole piirtänyt mitään ja väen vänkäämällä olen yrittänyt saada tehdyksi joulukalenteria, joka on sitten jäänyt keskeneräiseksi. Tämä syksy oli pahin kaikista, sillä pelot ovat riivanneet vieläkin iltaisin ja olen jostain syystä ollut vihainen koko ajan tai oikea sana on ärtynyt. Olen väsynyt, kehooni koskeen ja päässäni on liikaa ajatuksia.

PROJEKTI VAATEKAAPPI | SIIVOUSTA JA IDEAN SIEMEN

Tämä on nyt sellainen postauskombo - eli teksti plus video - jotka piti julkaista jo aikaisemmin tämän viikon alussa, mutta tajusin tämän järjestelyn olevan paljon fiksumpi vaihtoehto. Olisi ollut typerää, että videoissa hiukset olisi heitellyt juurikasvun ja värjätyn välillä.

MISTÄ OLEN KIITOLLINEN

Kiitospäivä ei ole suomalainen juhla, mutta se on tiedossa meillä ainoastaan television vuoksi. Varmasti muitakin syitä on, mutta itse tutustuin tähän amerikkalaiseen perinteeseen sarjojen ja elokuvien kautta. Todellisuudessahan päivää vietetään vasta huomenna, mutta koska Suomessa se ei ole virallinen, kalenteriin leimattu pyhä niin ajattelin tänään listata asioita josta olen kiitollinen.

EROON NEGATIIVISUUDESTA

Lyhyen elämäni aikana olen aina elänyt yhden opin mukaan, josta edes mennyt isäni minulle toitotti; "Negatiivisella ajatusmaailmalla, et voi saada positiivista elämää." En väitä ettenkö olisi koskaa ajatellut negatiivisesti tai että positiivisuus on ainoa asia jolla voi menestyä. Ei. Maailma tarvitsee niin positiivisuutta kuin myös negatiivisuutta, mutta jos omat ajatukset koostuvat pelkästään pahoista ajatuksista niin mihin sillä pääsee elämässä? Ei kauheasti mihinkään. Ihan koska negatiivisuus ei pelkästään vaikuta sinun, vaan myös ympärilläsi olevien ihmisten elämään. Tämä myös vaikuttaa suuresti siihen, miten käsittelet ja hoidat elämän tilanteita. Negatiivisuus voi tehdä sinusta vähemmän ihmisen, joka yrittää kaikenlaista ja se voi tehdä mahdottomaksi sinulle menestyä elämässä. On siis tärkeää tunnistaa negatiiviset ajatukset ajoissa ja kääntää ne positiivisiksi.

PÄÄTÖKSIÄ VUODELTA 2018 JOITA EN KADU

Vuosi ei ole vielä lähelläkään loppua, mutta koska ensi kuu tulee painottumaan (todennäköisesti) enemmän joulukalenteriin niin ajattelin nyt pohtia ja kertoa hiukan, mitä päätöksiä tässä vuodessa oikein on joita en kadu. Halusin myös ottaa tämän puheeksi, sillä niin kuin vuoden alussa sanoin niin monet muistavat ainoastaan kuluneen vuoden huonot hetket ja lupaavat seuraavan olevan parempi. Jokaisessa vuodessa on jotain hyvää, mullistavaa, mutta muistamme aina päälimmäisenä ne negatiiviset asiat, sillä ne yleensä jättävät syvemmät arvet joita katselemme usein. 

MUSIIKKIA ELÄMÄÄN | COZY WINTER IS COMING

Hetkeen ei olekaan tullut jaettua musiikkia, joten tässäpä teille muutamia kappaleita, joita nyt on tullut kuunneltua. Tässä myös linkki soittolistaani, josta löydät nämä ja monta muuta ihanaa kappaletta!

ISÄ

BLOGGAUS TAVOITTEET | MARRASKUU

Tässä sitä jälleen mennään uudessa kuukaudessa ja uusissa suunnitelmissa.

#TÄTÄRAKASTANJATÄTÄEN

NDDQ8562
Nappasin tämän aiheen jo elokuun puolella ihastuttavan Einon blogista, sillä aihetta ei voinut vain jättää notkumaan. Se oli niin suuri herkku ja aikaisemmin keho on ollut aiheen blogissani. Omia vikoja huomaa aina ja niistä murehtii näkevätkö muut. Viat ja negatiivisuus ovat aina pinnalla, sillä jostain syystä ihmismieli muistaa paljon helpommin kaiken pahan kuin sen suuremman hyvän. Siksi teen tämän haasteen. Muistuttaakseni itseäni, että on aisoita joista pidän itsessäni ja kertoakseni sinulle, etteivät kaikki ole täydellisiä.

KWQQ6896

TOMAATTIVIHANNESKEITTO | MAAILMAN VEGAANIPÄIVÄ

AFRGE3414

Torstaina oli maailman vegaanipäivä ja tietämättäni olin jo silloin päättänyt tekeväni vegaanisen aterian. Päätin muutenkin, että tulen kerran viikossa - näin alkusi ainakin - pitämään päivän, jolloin syön vain vegaanista ruokaa. Se, että söisi edes kerran tai kaksi viikossa vegaanipohjaista ruokaa niin olisi hyvä tälle maapallollemme. Tästä tuli todella hyvää - Rillekin kehui, IHME - ja ajattelin jakaa sen kanssanne tämän makoisan reseptin.

LOKAKUU

IMG_2774

Kuukausi jälleen on vaihtunut ja viime kuulta kertyikin sen verran suosikkeja, että niistä pystyi pikkuisen postauksenkin väkertämään. Tässä siis muutama suosikkini lokakuulta!