13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 12 - 5 tapaa kuinka kunnioittaa kuolleita Pyhäinpäivänä

Vaikka kuinka pelottavalta se joillekin kuulostaa, kuolema on sellainen, jonka jokainen meistä tulee kohtaamaan. Sitä, mikä tuo pelottavan ajatuksen on, mitä tapahtuu, mutta myös se että kukaan meistä ei tiedä koska se, tapaaminen kuoleman kanssa tapahtuu.

Viikonloppuna saimme kuulla surullisen uutisen Matthew Perryn pois menosta, mikä on varmasti saanut monet uudelleen katsomaan Frendit-sarjan, josta Perry tuli tunnetuksi Chandler Bing hahmon kautta. Itselle tämä on hyvin haikeaa, sillä Chandler on aina ollut oma suosikkihahmoni Frendeistä, mutta pidin Perryä myös hyvänä näyttelijänä ja pidin hänen muistakin elokuvistaan.

Aina kun joku kuolee, oli se sitten läheinen henkilö tai ei sitä pakostikin alkaa pohtimaan kuolemaa ja ennen kaikkea, mitä sen jälkeen tapahtuu. Mihin ihmisen henki menee? Kehohan on vain kuori, joka suojaa henkeä, sielua. Mutta mitä sille hengelle tapahtuu?


Jokaisella on oma teoriansa asiasta, ja se mihin uskomme muovautuu omien kokemusten ja uskomusten mukaan.

En lähde itse sanomaan, mikä on se ainoa oikea, sillä mahdollisuuksia on loputon määrä ja mahdollisuus, että jokainenkin voi olla totta tai ei ovat myös olemassa. Typerintä, mitä minusta kukaan voi tehdä on vähätellä toisen uskomusta ja sanoa, että se on väärin, sillä jos hänen uskomuksensa tuo hänelle lohtua niin miksi alkaa väittämään vastaan?


Vaikka Halloweenilla on omat pakanalliset perinteensä ja näiden kautta juhlasta on pyritty tuomaan "paha kuva" on tämä juhla kuitenkin syynä Pyhäinpäivän synnylle. 

Miksi juhlimme Halloweenia?

Miksi uskomme aaveisiin?

Virkistyksenä; Paavi Gregorius III määräsi, että kaikkia pyhimyksiä (eli uskonsa puolesta kuolleet marttyyrit) tuli muistaa marraskuun ensimmäisenä. Myöhemmin pyhimysten muistamisesta siirryttiin juhlimaan ja muistamaan niitä omia läheisiä, jotka olivat siirtyneet tuon puoleiseen - mikä on tehnyt juhlasta helposti juhlittavan omasta uskonnosta riippumatta.

Nykyään tapana on siis muistella itselle läheisiä, käydä haudoilla, sytyttää muistokynttilöitä ja kuten aina jokaisen juhlan yhteydessä; syödä hyvin. Suomessa juhla on edelleenkin enemmänkin harras kirkollinen juhla, mutta minusta kynttilän sytyttäminen rakkaiden ihmisten muistolle on ihana perinne, jota voi harjoittaa ilman, että siihen yhdistää mitään uskontoa.


5 TAPAA KUINKA KUNNIOITTAA KUOLLEITA PYHÄINPÄIVÄNÄ

Sytytä kynttilä

Kynttilän sytyttäminen kuolleen läheisen muistolle - kirkossa tai kotona - on hieno tapa muistaa ja kunnioittaa heidän elämäänsä. Aivan kuten liekki tuo valoa, lämpöä ja kauneutta kaikille jotka ovat sen lähellä, sytytetty kynttilä muistuttaa eläviä niistä myönteisistä asioista, joita vainaja on tehnyt elämässään, jotka vaikuttivat vielä elossa olevien elämään.


Vieraile hautausmaalla

Hautausmaalla on tapana vierailla rakkaiden luona niin erilaisina juhlina ja merkkipäivinä. Kukkien tuominen on rakkauden symboli kuolleita kohtaan. Vierailu on mahdollisuus puhua tai jopa tilaisuus hiukan hoitaa hautapaikkaa. Nyppiä ylimääräiset rikkaruohot. Mitä tahansa teetkin, on tämä aika, jolloin voit pyrkiä ottamaan yhteyden ja olemaan läsnä.


Muistomerkki kotiin

Aina ei ole fyysisesti mahdollista vierailla paikassa, jossa rakkaat lepäävät. Hyvä vaihtoehto on siis pystyttää oma muistomerkki tai alttari kotiin. Voit laittaa esille kuvan heistä, muisto esineitä, sytyttää kynttilän, asettaa kukkia ja pohtia heidän vaikutusta elämääsi.


Soita tai vieraile rakkaan luona

Tarinoiden jakaminen läheisistä jonkun toisen kanssa, joka myös kaipaa heitä, on kaunis tapa pitää edesmenneen muisto elossa ja samalla myös hoitaa omaa sydäntä.

Käytä siis vähän aikaa päivästäsi soittaaksesi ja keskustellaksesi tämän henkilön kanssa tai käymällä hänen luonaan. Tämä kohottaa omaa mielialaasi, kun pääset olemaan yhteydessä sinulle rakkaan ihmisen kanssa ja jakamaan teille molemmille arvokkaita muistoja.


Tee jotain jota he rakastivat

Oli se sitten lempiateria, -juoma tai -herkku: tekemällä ja nauttimalla jotain, josta he nauttivat tuo mukavuutta ja jopa pientä lohtua. Kun itse tunnen pientä haikeutta teen lettuja, joita paistoimme aina mummini kanssa.

Asian ei tarvitse myöskään olla ruokaa - kenties rakkaasi rakasti toimintaa, urheilua tai jotain muuta harrastusta - vaarini kunniaksi olen aloittanut lenkkeilyn ja häntä kunnioittaen pyrin treenaamaan itseni maratonia varten. Se itsessään, että osallistut johonkin mihin heillä oli intohimoa tuo suurta merkitystä ja lisäarvoa heidän muistolleen.

Muistamistahan ei tarvitse tehdä pelkästään Pyhäinpäivänä, vaikka tällaisille juhlille on ihana luoda omia perinteitä, mutta sitä voi tehdä jokapäiväisissäkin asioissa.


Miten aiot itse muistaa edesmenneitä rakkaita Pyhäinpäivänä?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 11 - Noidat läpi historian


Varhaiskristityt Euroopassa pitivät noitia pahoina olentoina, mikä inspiroi tästä tulemaan ikoninen Halloween-hahmo. 

Kuvauksia noidista on esiintynyt eri muodoissa kautta historian - pahoista, syyläkärkisistä naisista, jotka kumartelevat kiehuvaa nestettä sisältävän kattilan yllä, käkättäviin olentoihin, jotka rakastavat lentää taivaalla luudalla ja joilla on terävät, mustat hatut päässä.
Popkulttuurissa noita on kuvattu puolestaan hyväntahtoisena, nenää heiluttavana esikaupunkien kotiäitinä; hankalana teininä, joka opettelee hallitsemaan voimiaan, ja triona hurmaavia sisaruksia, jotka taistelevat pahuuden voimia vastaan.

Noitien todellinen historia on kuitenkin synkkä ja usein noidille tappava.


Noitien alkuperä

Varhaiset noidat olivat ihmisiä, jotka käyttivät taikuutta ja kutsuivat henkiä avuksi tai muutoksen aikaansaamiseksi. Useimpien noitien uskottiin olevan pakanoita, jotka tekivät paholaisen työtä. Monet olivat kuitenkin vain luonnollisia parantajia tai niin sanottuja "viisaita naisia", joiden ammatinvalinta ymmärrettiin väärin.


Noita hysteria todella otti valtaansa ihmiset Euroopassa 1400-luvun puolivälissä, jolloin monet syytetyt noidat tunnustivat, usein kidutuksen alaisena, erilaisia pahoja käytöksiä. Sadan vuoden sisällä noitajahdit olivat yleistyneet ja useimmat syytetyt teloitettiin polttamalla heidät roviolla tai hirttämällä. Erityisesti naimattomat naiset, lesket ja muut yhteiskunnan marginaaliset naiset olivat kohteena.

Kun noitahysteria sitten alkoi vähenemään Euroopassa, niiden suosio alkoi kasvaa Uudessa maailmassa, eli Amerikassa, joka kiihtyi ranskalaisten ja brittien välisistä sodista, isorokkoepidemiasta ja jatkuvasta pelosta, että viereiset alkuperäiskansalaisten heimot hyökkäisivät. Jännittynyt ilmapiiri oli siis todella kypsä syntipukkien etsimiseen, ja meistäkin moni varmasti on tullut tutuksi noitaoikeudenkäynneistä, jotka tapahtuivat Salemissa, Massachusettsissa vuonna 1692.

Noituuden näkeminen pahansuopana on turhan yksioikoista. Loitsuja ja rituaaleja kun käytettiin ennen kaikkea hyvään: sairauksien hoitoon, metsästys- ja naimaonnen parantamiseen sekä kadonneiden rahojen löytämiseen.


Noituus Suomessa

Kun noitaroviot roihusivat ympäri Eurooppaa 1600-luvulla luterilaisen puhdasoppineisuuden nimeen vannoneet kirkko ja kruunu vahtivat Suomessakin, että alamaiset elivät nuhteetonta elämää Jumalaa palvellen.

Kirkon silmissä taikuus ja magian harjoittaminen olivat Jumalan tahdon rikkomista, mutta pahin rikos minkä pystyi tekemään, oli liitto Paholaisen kanssa. Ruotsin valtakunnassa kerrottiin tarinoita noitasapatista eli Paholaisen järjestämistä riettaista pirskeistä. Naispuoliset noidat lensivät sinne öisin luudalla tai eläimillä, juopottelivat, harrastivat estotonta seksiä ja uhrasivat vastasyntyneitä.

Suomessa ei kuitenkaan ollut varsinaisia noitavainoja. Ahvenanmaalle ja Pohjanmaalle levisi ruotsinkielisen sivistyneistön mukana tarinoita siitä, että Paholainen kutsui noitia kanssaan rietastelemaan Blåkullaan.

Useimmiten noidaksi syytettiin toista keskinäisten riitojen, aviokriisin tai omaan tai karjan terveyteen kohdistuneen epäonnen vuoksi. Pietarsaaressa huhut Paholaisen kanssa tehdyistä liitoista laittoi alulle mies, joka oli jäänyt vaille juotavaa vuonna 1673. Hän haukkui tarjoilijan noidaksi ja kertoi nähneensä muitakin lentäviä noitia. Mies sai sakot kunnianloukkauksesta.

Kuuluisin naisnoita Suomessa 1600-luvulla, oli Tyrvään seudulla elänyt Valpuri Kyni. Kyniä syytettiin siitä, että hän oli anastanut taikakeinoin kirkkoherralta 95 nautaa ja että hän oli loitsinut samaiselle papille myös kaameita tauteja. Kyni on Suomen ainoa noituudesta syytetty, jonka tiedetään joutuneen vesikokeeseen. Vesikokeessa noituudesta epäilty pudotettiin käsistä sidottuna veteen. Jos käsistään sidottu hukkui, oli hän syytön. Jos hän onnistui tavalla tai toisella selviämään, hänet tuomittiin noitana.
Valpuri Kyni selvisi vesikokeesta, joka tapahtui Aurajoessa. Kyni sai kuolemantuomion, joka kuitenkin muutettiin myöhemmin piiskaukseksi ja karkotukseksi. Merkittävin tuomihan tuohon aikaan oli yhteisöstä ulos sulkeminen.

Jos aihe kiinnostaa enemmän suosittelen lukemaan Kaisa Pulakkan teoksen Kurittomat - Jumalattaria nykynaisia ja muita kauheita akkoja.


Ovatko noidat todellisia?

Se, että ovatko noidat todellisia on hyvin kiinni siitä, mihin jokainen henkilö itse uskoo. Nykyään on ehkä hiukan vaikeampi uskoa samanlaiseen noitaan kuin mikä uskomus oli 1400-luvulla, sillä olemme kehittyneet tuosta ajasta paljon.

Nykyajan noita on kuitenkin olemassa ja he kamppailevat todella paljon tästä historiallisista stereotypioista - hatut, luudat, padat ja liskon hännät kaapissa. Useimmat nykynoidat harjoittavat wiccalaisuutta, joka on virallinen uskonto Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Wiccalaiset välttävät pahaa ja pahalta näyttäviä asioita hinnalla, millä hyvänsä. Heidän mottonsa onkin "harm none" eli "älä vahingoita ketään", ja he pyrkivät elämään rauhallista, suvaitsevaista ja tasapainoista elämää, joka on sopusoinnussa luonnon ja ihmiskunnan kanssa.

Monet nykyajan noidat harjoittavat edelleen noituutta, mutta harvoin siinä on mitään synkkää. Heidän loitsunsa ovat tyyliltään helposti verrattavissa rukouksiin, joita monissa uskonnoissa harjoitetaan. Ja jos jotkut harjoittavat taikaliemien tekemistä on todennäköisemmin yrttilääke flunssaan kuin tarkoitettu vahingoittamaan ketään.

Onko noituus sinulle todelista vai onko se vain Halloween-hahmo?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 10 - 6 outoa tapahtumaa täydenkuun aikaan

Oletko pannut merkille, että todella monissa Halloweeniin liittyvissä elokuvissa, kirjoissa ja jopa musiikkivideoissa täysikuu loistaa taivaalla? Mutta tiesitkö, että tämä on oikeasti hyvin harvinainen ilmiö eikä tapahdu kauhean useasti.

Edellisen kerran kun täysikuu osui Halloweenin kanssa samaan aikaan, oli vuosi 2020 ja sitä ennen tämä tapahtui vuonna 2001. Seuraavan kerran kun pääsemme tätä ilmiötä todistamaan, on vuosi 2039.

Täysikuuta ympäröivät monenlaiset myytit, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja. Vuosisatojen ajan on uskottu, että tämä kyseinen kuun vaihe voi vaikuttaa kaikkeen ihmisten mielentilasta hedelmällisyyteen ja rikollisuuden määrään. Vaikka suurin osa näistä väittämistä tuntuukin todella epätodennäköiseltä ovat tieteelliset tutkimukset osoittaneet, että täysikuu voi aiheuttaa outoja asioita.

Ennen vanhaan uskottiin, että epilepsia ja hulluus itsessään olivat kuun aiheuttamia sairauksia. Mistä varmasti monelle tuttu sana "kuuhulluus" tuleekin. Nämä väittämät on kuitenkin kumottu jo kauan aikaa sitten. Mutta kun miettii oikein tarkkaan, miten ympäristö vaikuttaa kehoomme voivat muutamat omituiset kuuefektit alkaa kuulostamaan järkeviltä. Tietenkin olemassa sellainen asia kuin vahvistusharha, mikä saattaa selittää monet nykyajan raportit "hulluudesta" ja muista ilkeistä teoista täydenkuun aikaan.

Ihmisellä on muutenkin hyvin valikoiva muisti. Kun on täysikuu ja tapahtuu jotain odottamatonta voimme helposti yhdistää sen kuuhun ja syyttää sitä. Samoin kun on täysikuu ja mitään outoa ei tapahdu, tämä suht normaali ajanjakso haihtuu nopeasti muististamme.

Ihmiset kun tahtovat etsiä yhteyksiä ja monet käyttävät täysikuuta eräänlaisena tekosyynä tietyille tapahtumille. Mutta kuten jo mainitsin, tiede tukee muutamia outoja tapahtumia, mitkä listaan tässä postauksessa ja voit sitten kommentoida oletko huomannut näitä asioita tässä lähiaikoina, sillä tänäänhän on täysikuu.


6 OUTOA ASIAA JOTKA TAPAHTUVAT TÄYDENKUUN AIKAAN

Vuorovesi voi olla dramaattisempi

Painovoima saa vuorovedet nousemaan ja laskemaan joka päivä, ja kuun painovoima on avaintekijä tässä asiassa. Auringollakin on oma roolinsa, mutta sen vaikutus on paljon pienempi kuin kuun. 

Kun maa, kuu ja aurinko ovat kohdakkain - mikä tapahtuu usein ja täydenkuun aikaan - auringon vetovoima on linjassa kuun vetovoiman kanssa, mikä tekee näistä vaikutuksista vahvempia.

Näin saamme hiukan dramaattisempia vuorovesivirtauksia.


Kuukautiset samaan aikaan täydenkuun kanssa?

Jos kuukautisesi ovat olleet hieman epäsäännölliset, voi vanha kunnon täysikuu olla sitä mitä tarvitset. Acta Obstetricia et Gynecologica Scandinavica -lehdessä julkaistun vuoden 2011 tutkimuksen mukaan täysikuun ja kuukautiskierron välillä voi olla yhteys. 

Tutkimus seurasi 826 naisen kiertoa, jotka olivat ikäluokkaa 16-25, ja tämä osoitti, että lähes 30 prosentilla tutkimuksessa mukana olleista kuukautiset tulivat täydenkuun aikaan.

Monien muinaisten sivilisaatioiden teoriat yhdistivät kuun eri vaiheet naisten kuukautiskiertoon. Yksi yhteys on kierron kesto. Kuun kierto on kiinteät n. 29,5 päivää ja naisella kuukautiset alkavat keskimäärin 28 päivän välein. Mikä itsessään on jo kiehtova yhteensattuma.


Syntyvyys voi kasvaa

Lisääntynyt syntyvyys täydenkuun aikaan on yksi myyteistä, joka on välittynyt sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan. Kuten myös käy ilmi tällä on jonkin verran tieteellistä taustaa.

Japanin Kiotossa tutkijat seurasivat 1000 synnytystä yksityisissä sairaaloissa, ja he havaitsivat, että enemmän vauvoja syntyi, mitä lähempänä kuu oli maata, jolloin painovoima oli siis voimakkaimmillaan.

Varhaiset sivilisaatiot uskoivat, että kuu vaikutti hedelmällisyyteen ja pystyi jopa määrittämään sen, milloin nainen pystyi tulemaan raskaaksi. Vaikka kuun jaksoihin perustuvat hedelmällisyysmenetelmät ovat osoittautuneet tehottomiksi, jotkut uskovat edelleenkin, että täysikuu lisää syntyvyyttä.

Myytit johtuvat varmasti kuitenkin joidenkin kulttuurien vahvasta uskosta, että kuu ja kuukautiskierto liittyvät toisiinsa.


Uni voi häiriintyä

Jos sinulla on ollut todella levoton yö, jolloin olet pyörinyt ja hyörinyt sängyssä saattaa täysikuu olla syyllinen. Muistan, kuinka äiti sanoi aina pienenä täydenkuun aikaan, että oli huonot yöunet ja syytti siitä kuuta ja sitä hän tekee edelleen ja tästä olen itsekin ottanut pientä mallia.

Kuitenkin tämä outo uniyhteys osoitettiin Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, jonka mukaan tutkimukseen osallistuneet viettivät kolme päivää unilaboratoriossa, jossa he eivät nähneet kelloja tai mitään ulkovaloa. Tutkijat havaitsivat, että täydenkuun aikaan osallistujilla meni viisi minuuttia pidempään nukahtaa, he nukkuivat 20 minuuttia vähemmän ja heillä oli 30 prosenttia vähemmän syvää unta - kaikki samalla, kun he olivat täysin tiedostamattomia kuun tapahtumia.

Toki tämä ei vaikuta kaikkiin eikä tätä omaa pyörimistä ja unettomuutta tapahdu itselläni joka täysikuu eikä edes joka kuukausi - minulla on oikeasti todella hyvät unenlahjat - mutta se puhelin yöpöydällä ... se vaikuttaa todellakin nukahtamiseen ja unen laatuun.


Mieliala voi vaihdella

Se, että täysikuu voi tehdä meistä hieman hulluja, on yksi yleisimmistä uskomuksista, jota on todella vaikea ravistaa pois harteilta. Sanat "lunacy" ja "lunatic" tulevat sanasta "luna", joka on muinaisen roomalaisen kuujumalattaren nimi. Hippokrates, Aristoteles, ja Plinius vanhempi syyttivät maniasta kuunjumalattaren pahoja vaikutteita, ja nämä assosiaatiot jatkuivat läpi keskiajan ihan nykypäivään asti.

Ei ole olemassa kuitenkaan oikeita todisteita, mitkä yhdistäisivät kuun epävakaaseen käyttäytymiseen yksi teoria viittaa siihen, että kuun kirkas valo piti ihmiset hereillä, ja heidän huono käyttäytymisensä johtui unihäiriöstä.


Eläinten hyökkäykset

Toinen suosittu uskomus on, että ihmiset joutuvat todennäköisemmin eläinten hyökkäysten kohteeksi täydenkuun aikaan. Tämän väitteen todistaminen tieteellisesti on kuitenkin todella hankalaa ja on tuottanut ristiriitaisia tuloksia.

Eräässä British Medical Journalissa julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ihmisiä ilmestyi eläinten puremien kanssa enemmän täydenkuun aikaan kuin normaalina iltana, kun taas toinen tutkimus totesi, että Australiassa koirat purivat saman määrän ihmisiä täydenkuun aikaan kuin muinakin aikoina.

Yhdessä tutkimuksessa todettiin, että lemmikit kävivät todennäköisemmin eläinlääkärin vastaanotolla iltaisin, kun kuu oli täysi ja kirkas, mikä voi viitata siihen, että ne ovat aktiivisempia ja ottavat enemmän riskejä.

Oletko huomannut erilaista käyttäytymistä lemmikissä täydenkuun aikaan?

Huomaatko sinä outoja tapahtumia aina täydenkuun aikaan?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 9 - 12 Kiinnostavaa faktaa Halloweenista, joita et tiedä

Jos et ole jo tässä vaiheessa huomannut, pidän todella paljon Halloweenista. Minusta se on todella hauska juhla ja rakastan kaikkea kodikasta ja pelottavaa sen ympärillä. Tämä on todellakin yksi lempiajoistani koko vuonna ja minusta on ollut ihana huomata, kuinka vuosi vuodelta juhla on lisännyt suosiotaan.

Varsinkin tänä vuonna on ollut ihanan paljon kaiken näköistä Halloween tapahtumaa, joihin olen päässyt osallistumaan. 

Jos sinäkin pidät tästä juhlasta toivon, että löydät tämän postauksen mielenkiintoisena, sillä tässä on muutama kiinnostava Halloween-fakta, joista kaikkia et varmasti tiennyt!


Juhla on yli 2000 vuotta vanha

Halloween on vanhempi kuin kristinusko, ja kaikki sai alkunsa esikristillisestä kelttiläisestä festivaalista nimeltä Samhain, joka tarkoittaa "kesän loppua". Marraskuun alussa vietettävä juhla tunnustettiin syyssadon viimeisenä päivänä ja henkien ylistyksenä, sillä silloin uskottiin, että elävien ja henkimaailman välinen verho oli ohuimmillaan. Mikä tarkoitti, että monet niin hyvät kuin pahatkin henget liikkuivat elävien joukossa.


Kurpitsalyhty 

Irlantilaisen myytin mukaan mies nimeltä Stingy Jack kutsui paholaisen juomaan hänen kanssaan. Nimensä mukaisesti Singy Jack ei tahtonut maksaa juomiaan, joten hän vakuutti paholaisen muuttamaan itsensä kolikoksi, jotta hän voisi maksaa. Paholainen muuttui kolikoksi, mutta sen sijaan, että Stingy Jack olisi juomansa maksanut hän laittoi kolikon taskuunsa. Taskussa hänellä oli myös hopeinen risti, mikä esti paholaisen muuttumisen takaisin todelliseen muotoonsa.

Lopulta Jack vapautti paholaisen, mutta sillä ehdolla, että hän ei häiritsisi häntä vuoteen, ja jos Jack kuolee, paholainen ei vaatisi hänen sieluaan. Seuraavana vuonna Jack huijasi paholaista uudelleen ja sanoi tällä kertaa, ettei hän voinut häiritä häntä kymmeneen vuoteen.

Ei mennyt kauaa tämän jälkeen, kun Jack kuoli ja Jumala päätti, ettei hänellä voi olla niin viekasta ja epärehellistä henkilöä kuin Jack taivaassa. Eikä paholainen, joka edelleen oli hyvin järkyttynyt Jackin huijauksista, huolinut häntä helvettiin. Koska Jack ei ollut tervetullut taivaaseen eikä helvettiin laitettiin hänet vaeltamaan pimeään yöhön vain palavien hiilien kanssa. Hiilet Jack asetti kaiverrettuun nauriiseen ja on siitä lähtien vaeltanut maapallolla.

Aavemainen hahmo tunnettiin myös nimellä Jack of the Lantern, joka lyhennettiin sitten Jack o' Lantern:ksi. Nauriista leikattiin pelottavia hahmoja, ja ne asetettiin ikkunalle pelottelemaan vaeltavia henkiä. Kun tapa päätyi Amerikkaan, muuttui nauris kurpitsaksi, koska näitä oli helpommin saatavilla uudella maaperällä.


Mustat kissat

Keskiajalla ihmisten alkaessa pelkäämään noitia, he myös uskoivat vahvasti, että noidat pystyivät muuttumaan mustiksi kissoiksi. Tämä oli suuri syy mustien kissojen suosion putoamiselle.

Kun maahanmuuttajat asettuivat Amerikkaan, he veivät nämä uskomuksensa mukanaan, ja Salemin noitavainojen alkaessa alkoi syntymään legendoja siitä, kuinka noidat saattoivat muuttua mustiksi kissoiksi ja sitten takaisin ihmisiksi. Tuolloin jopa uskottiin, että noidat kykenivät syntymään uudelleen mustiksi kissoiksi.

Nykypäivänä noita ja hänen musta kissansa ovat hyvin suosittuja Halloween-juhlissa ja jopa todella kaupallistettu Halloween-symboli. Uskomus, että mustat kissat ovat pelottavia ja epäonnisia, on valitettavasti edelleen todella vahva. 

Jotkut kuitenkin uskovat, että mustat kissat voivat myös olla hyvän onnen tuojia. Muinaisessa Egyptissä mustia kissoja pidettiin suurimmassa arvossa, koska ne muistuttivat Bastetia, kissapäistä egyptiläistä kodin, hedelmällisyyden ja taudeilta suojaavaa jumalatarta.

Tiesitkö muuten, että tänään 27.10. vietetään kansainvälistä mustien kissojen päivää?


'Mumming' ja 'souling'

Vielä kun Samhain-festivaalia juhlittiin, ihmiset naamioituivat eläimennahkoihin ja tarjosivat uhrilahjoja miellyttääkseen henkiä. Myöhemmin keskiajalla ihmiset jatkoivat tätä perinnettä, mutta pienellä käänteellä. Aaveiksi ja demoneiksi pukeutuessaan ihmiset tekivät temppuja vastineeksi ruoasta ja juomasta. Tästä käytettiin sanaa 'mumming'.

Kristinuskon levitessä kelttiläisille maille, köyhille ihmisille tuli perinne vierailla rikkaiden perheiden kodeissa ja vastaanottaa leivonnaisia, joita kutsuttiin sielukakuiksi vastineeksi rukouksesta asunnonomistajien kuolleiden sukulaisten sielujen puolesta. Tästä käytettiin sanaa 'souling' ja tämän tavan myöhemmin ottivat käyttöön lapset, jotka kävivät ovelta ovelle pyytämässä ruokaa ja juomaa tai rahaa.

Skotlannissa ja Irlannissa lapset pukeutuivat rukouksen sijaan ja tekivät temppuja. Tyypillisesti he lauloivat tai lausuivat runon tai vitsin ennen kuin saivat herkun.


Karkkia alettiin jakamaan vasta 1950-luvulla

Halloween ei olisi mitään ilman siihen sopivia herkkuja ja karkkeja. Mutta oli aika, jolloin 'karkki tai kepponen' kiertelijät eivät saaneet karkkia, vaan hedelmiä, pähkinöitä, kolikoita ja jopa pieniä leluja.

Vasta 1950-luvulla, kun karkkien valmistajat alkoivat mainostamaan tuotteitaan Halloween-juhlan kunniaksi tuli karkista se tähti. Nykyään neljäsosa kaikista Yhdysvalloissa vuosittain myydyistä makeisista ostetaan juurikin Halloweeniksi.


Halloweenilla oli joskus romantinenkin puoli

Nykyään yhdistämme Halloweenin kuolleisiin, menneisyyteen ja pelotteluun, mutta joskus oli olemassa joitain rituaaleja, jotka keskittyivät eläviin ja tulevaisuuteen. Monet näistä nyt vanhentuneista perinteistä pyörivät sinkkujen naisten ympärillä, jotka halusivat löytää itselleen aviomiehen. Halloweenina järjestettiin monenlaisia perinteitä, jotka auttoivat naisia tunnistamaan tulevan puolisonsa.

Irlannissa 1700-luvulla yksi tapa löytää todellinen rakkaus oli saada kokki hautaamaan sormus perunamuussiin. Se, joka löysi sormuksen Halloween-iltana, löytäisi todellisen rakkauden.

Skotlannissa nuoria naisia käskettiin nimeämään hasselpähkinä jokaisen kosijansa mukaan ja heittämään ne tuleen. Hasselpähkinä, joka palaisi eikä poksahtaisi edusti naisen tulevaa miestä.

Toinen ruokaperinne oli, että naiset söivät makean sekoituksen saksanpähkinöitä, muskottipähkinöitä ja hasselpähkinöitä ennen nukkumaanmenoa Halloween-iltana, jolloin hän näki unta tulevasta aviomiehestään.

Muita hassuja perinteitä olivat omenankuorten heittäminen olkapäälle, jotta ne voisivat paljastaa tulevan aviomiehen nimikirjaimet. Tai jos ruokaan perustuva toiminta ei olisi juttusi, voisit seisoa peilin edessä pimeässä huoneessa ja pitää kynttilää ylhäällä ja odottaa tulevan aviomiehesi kasvojen ilmestymistä.


Halloweenin pelko on todellinen

Nyt en puhu vain haamuista, hirviöistä ja muista, joihin voit yön pimeydessä törmätä. Puhun ihan todellisesta halloween-fobiasta. Samhainofobia on Halloweenin pelko ja voi aiheuttaa ahdistusta ja kauhua kaikesta mikä liittyy Halloweeniin. 

Useimmat fobiat johtuvat todellisista tapahtumista, joten Halloween-pelon voi helposti laukaista esimerkiksi aavetarinoiden kertominen pimeässä tai hirvittävän puvun näkeminen.

Ollaan siis tänäkin vuona ymmärtäväisiä niitä henkilöitä kohtaan, jotka oikeasti eivät yhtään nauti Halloweenista.

8 hauskaa aktviteettia jos ET juhli Halloweenia


Michael Myersin naamiolla on kiehtova taustatarina

Kuuluisa kauhuelokuvapahis tulee oikeasti todella yllättävän viattomasta alkuperästä. Kuvattaessa alkuperäistä 1978-elokuvaa tuotantosuunnittelija Tommy Lee Wallace poimi kaksi naamiota Hollywood Bulevardin taikaliikkeestä: klovninaamion ja William Shatnerin esittämän Star Trekistä, kapteeni Kirkin naamion.

"Tommy tuli sisään klovninaamio päässä, ja sanoimme "Ooh, se on tavallaan pelottava." Sitten hän puki Shatner-naamion, ja me pysähdyimme kuolleiksi ja sanoimme: "Se on täydellinen", näyttelijä Nick Castle kertoi New York Timesille. He vielä maalasivat naamion valkoiseksi. suurensivat silmänreikiä ja loppu onkin selkäpiitä kihelmöivää historiaa!


Täysikuu Halloweenina on todella harvinaista

Elokuvat, taideteokset ja tarinat kuvaavat usein, kuinka Halloweenina täysikuu hohtaa suurena taivaalla, mutta todellisuudessa on hyvin harvinaista, että Halloweenina olisi täysikuu. Vuonna 2020 tämä kuitenkin tapahtui ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 jälkeen, ja kyseessä oli myös sininen kuu - tämä tarkoittaa siis sitä, kun yhdelle kuukaudelle osuu kaksi täysikuuta. Ilmiö toistuu suunnilleen kerran 2,5 vuodessa ja viimeisin oli tänä vuonna elokuussa.

Tässä kuussa täysikuu nousee taivaalle 28.10. klo 23.24.


Tiedätkö "noita" sanan alkuperän?

Sana "witch" tulee Englannin sanasta "wicce", joka tarkoittaa "wise woman" eli viisas nainen. 

"Wiccalaisia" pidettiin siis oikeasti hyvin pitkään positiivisessa valossa, ja heidän mielipiteitään kunnioitettiin suuresti, mutta mustan surman jälkeen tarvittiin joku syntipukiksi ja valitettavasti viisaat naiset joutuivat tähän rooliin.


Eläinten suuri rooli on notien ansiota

Lepakot, kissat ja hämähäkit ovat kaikki hyvin suosittuja Halloween-eläimiä. Olemme jo käsitelleet mustia kissoja ja niiden noitamaista alkuperää, mutta lepakot ja hämähäkitkin yhdistetään usein noitiin ja varsinkin Wiccoihin. 

Keskiajalla uskottiin, että kaikki nämä eläimet olivat noitien kumppaneita, joten niiden pelottava alku on jatkunut läpi historian ja muodostaakin nykyään suuren osan jokaisen Halloween-sisustusta.

Pöllöillä on myös hieman historiaa Halloweenin kanssa. Vaikka näemmekin ne todennäköisemmin istumassa puun latvassa Halloween kuvissa, pöllöillä ei ole suurta roolia kaupallistetussa Halloweenissa. Kuitenkin paluu keskiajalle; pöllön kirkuminen yhdistetiin usein noitiin. Ihmiset nimittäin uskoivat, että noidat kykenivät muuttamaan muotoaan ja oli järkevää ajatella, että pimeänä ja hiljaisena yönä, kun nämä viisaita naisia koskevat taikauskot täyttävät jokaisen mielen, pöllön huuto oli pelottava.

Edelleen on uskomus, että pöllön näkeminen tai kuuleminen kertoo, että jotain pahaa on tapahtumassa.


Musta ja oranssi

Halloweenin värit ovat musta ja oranssi, ja ihan syystäkin! Oranssi symboloi syksyn satoa, kun taas musta on pimeyden symboli ja toimii muistutuksena siitä, että Halloween oli aikoinaan juhla, joka merkitsi elämän ja kuoleman rajaa.


Kuinka moni näistä faktoista oli sinulle jo ennestään tuttuja?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 8 - 8 hauskaa aktiviteettia jos ET juhli Halloweenia

H-hetki lähestyy, mutta mitä jos et itse juhli Halloweenia?

Minulle ajatus siitä, että ei juhlisi Halloweenia on hyvin vieras, mutta monelle muulle suomalaiselle se ei varmasti sitä ole ja sinä voit olla yksi näistä, joka ei ole niin hyper innoissaan kyseisestä juhlasta kuin minä. Sinulle 31.10. voi olla ihan tavallinen päivä muiden joukossa. Jos et siis tätä juhlaa juhli on kuitenkin olemassa monia tapoja, jotta et tunne oloasi ulkopuoliseksi tai painostetuksi tekemään sellaisia aktiviteetteja, joista et pidä.

On olemassa myös monia syitä, miksi jotkut eivät tahdo Halloweenia juhlia, kuten;

  • Uskonto.
  • Ajatus, että on liian vanha.
  • He itse tai lapset eivät pidä siitä, että heitä pelotellaan.
  • Huonoja muistoja Halloweenista.
  • Ei ole ketään, joka tekisi Halloween aktiviteetteja heidän kanssaan.
  • Se on vain oma valinta, jota vahvistavat omat henkilökohtaiset syyt.

Jos kuulut tähän ei juhlijoiden katraaseen, saatat juhlan suosion nousun myötä miettiä mitä voisit tehdä lokakuun viimeisenä päivänä, kun et Halloweenia juhli.

Tähän postaukseen olen listannut muutamia hauskoja asioita, joita voit tehdä ei juhlijana. Vietit sitten Halloweenin yksin tai perheen ja ystävien kanssa, sinun ei tarvitse kuitenkaan tuntea oloasi ulkopuoliseksi tänä Halloweenina.

HAUSKOJA AKTIVITEETTEJA MITÄ TEHDÄ JOS ET JUHLI HALLOWEENIA

Suunnittele hauska päivä

Vain siksi, että olet päättänyt, ettet juhli Halloweenia ei tarkoita sitä, että sinun tulisi lukkiutua neljän seinän sisään. Yksi paras idea, mitä voit tehdä on suunnitella tehtävää itsellesi tai perheelle. Menkää ulos ja nauttikaa syyspäivästä.

Voitte mennä piknikille puistoon, patikoimaan luonnon helmaan, pelaamaan minigolfia tai keksiä jotain muuta ulkoista aktiviteettia.

Vaikka Halloweenia ei juhlisikaan, voit silti tehdä päivästä hauskan.


Pelaa pelejä

Maailma on pullollaan ties minkälaisia pelejä, joita voi pelata niin yksin kuin yhdessä perheen tai ystävien kanssa. 

Jos olet päättänyt viettää päivän yksin voit sukeltaa videopelien ihmeelliseen maailmaan ja näin saat helposti ajan kulumaan.

Tässä on hyvä lista peleistä Nintendo Switch:lle ja tässä PlayStationille.

Jos puolestaan olet viettämässä illan perheen tai ystävien kanssa suosittelen siinä vaiheessa luopumaan elektroniikasta ja kääntymään lautapelien puoleen. Mikään ei ole ihanampaa kuin pelata vanhaa kunnon Monopolia tai Aliasta. Perus korttipelit kuten Uno tai Skipbo ovat hyviä valintoja. Tai oletteko koskaan kokeilleet Carcasson:a, Risk:a tai PayDay:ta?


Koristele kotisi syksyiseksi tai valmistaudu jouluun

Halloween on juhla, joka merkitsee juhlakauden alkua - ainakin itselleni. Jouluun on enää kuukausi, joten pian alkaa se vuoden kiireisin aika. Vaikka itse olen hyvin vastaan joulusta puhumisesta tässä vaiheessa, jos olet itse jouluttaja suosittelen siirtämään katseen tämän juhlan suuntaan, jos et juhli Halloweenia.

Minusta se voi olla liian aikaista, sillä tahdon nauttia syksystä niin pitkään kuin vain mahdollista, mutta jouluun valmistautuminen ajoissa ei ole koskaan typerää. 

Jos taas puolestaan olet kuten minä ja syksy on lempivuoden aikasi voit hyvin sisustaa kotisi syksyn sävyihin ja ottaa ilon irti vielä hetken aikaa tästä vuoden ajasta.


Mene joululahja ja -koriste ostoksille

Pysytään vielä hetki tässä joulu aiheessa. Jos harkitset nyt kodin koristamista vuoden suurinta juhlaa varten niin ilmiselvästi sinun on lähdettävä joulukoriste ostoksille. Ja kun kerran olet liikenteessä niin mikset myös alkaisi jo ostelemaan joululahjojakin?

Itse nautin todella paljon shoppailusta yksin, mutta se voi olla myös hauskaa ystävän kanssa ja toisesta silmäparista sekä mielipiteestä koristeiden ja lahjojen suhteen voi olla aina hyötyä. 

Koska nyt on myös todella, todella aikaista alkaa ostelemaan joulukoristeita ja -lahjoja sinulla on hyvä valikoima, mistä valita kuin mitä olisi, jos odottaisit ostoksille lähtemistä samaan aikaan kuin kaikki muutkin sitä alkavat tekemään. Alempaan hintaan saaminenkin on hyvin todennäköistä.


Elokuva maratoni

Ehkä sinulla on ollut hyvin kiireistä töissä viime aikoina ja et ole päässyt viettämään aikaa itsesi, kumppanisi tai perheesi kanssa.

Koskaan ei voi mennä pieleen elokuva maratonin merkeissä, sillä se on hauska ja todella hyvä tapa lisätä henkistä yhteyttä.

Näinpä katsomalla ei pelottavia tai ei Halloween teemaisia elokuvia on todella hyvä idea, jos et juhli Halloweenia. 

Perheaktiviteettina voitte jokainen valita yhden elokuvan katsottavaksi illan aikana tai kumppanin kanssa voitte katsoa molempien lempielokuvat.

Teemaillat ovat myös hauskoja. Voitte katsoa pelkästään esimerkiksi Disney elokuvia, RomComeja tai toimintaa. 

Miten olisi esimerkiksi elokuvasarjat kuten Twilight, James Bond, Indiana Jones, Star Wars, Pirates Of The Caribbean, Poliisiopisto, Itse ilkimys, Ice Age tai suomalaisia suosikkeja kuten Napapiirin sankarit, Vares tai klassikko Uuno Turhapurot.


Kutsu muita anti-Halloween kavereita kylään

Pitäkää omat illan istujaiset, joissa Halloween on olemattomassa osassa. Kuten jo aikaisemmin sanoin kaikki eivät ole suuria Halloweenin juhlijoita. Jotkut todella vähän ja toiset eivät ollenkaan ja se on ok, jos olet yksi näistä ihmisistä. 

Uskon, että kaveriporukastasi löytyy myös muita samanmielisiä, joita juhla ei oikein kiinnosta. Mikä on puolestaan sinulle hyvä, sillä voit järjestää heidän kanssaan hauskan illan, johon kauhun ja hirviöiden sijaan kuuluu jotain muuta.

Voit järjestää esimerkiksi yllä mainitsemani peli-illan kavereiden kesken tai keksiä jotain muuta, kuten viiniä ja maalausta tai jotain muuta askartelua. Ottaisitteko vaikka varaslähdön jouluun ja väkertäisitte joulukortteja tai ornamentteja joulukuuseen? 


Siivoa ja organisoi kotisi

Saatat miettiä, miten siivoaminen ja asioiden järjestely voikaan päästä listaan, jossa kuuluisi olla listattuna hauskoja asioita, joita tehdä sen sijaan, että juhlistaisi Halloweenia. Mutta nämä voivat oikeasti olla todella hauskaa tekemistä ja nostattaa sitä omaa mielialaa.

Mikään ei ainakaan laske omaa mielialaa enemmän kuin kävellä kotiin ja huomata koko asunnon olevan kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Kenties koti on likainen ja täynnä tavaraa tai ehkä pesit pyykkiä viikonloppuna, etkä ole vieläkään saanut aikaiseksi ottaa kuivia vaatteita pyykkinarulta.

On varmasti monia muitakin kotitöitä, jotka kummittelevat tehtävälistallasi, joihin sinulla ei ole vain ollut aikaa tai jaksamista antaa huomiota.

Jos siis, et juhli Halloweenia, mutta monet muut lähipiiristäsi juhlivat käytä tämä aika hyödyksi ja siivoa sekä järjestä kotisi. Muista laittaa hyvää fiilistelymusiikkia soimaan työn ohessa.

Kodin siivoaminen on myös hyvä idea, sillä siisti ympäristö nostattaa mielialaamme ja samalla houkuttelee positiivista energiaa kotiimme.


Hemmottele itseäsi

Nykyään elämä on hyvin hektistä ja valitettavasti moni meistä myös työskentelee aivan liikaa ja hyvin harvoin ottaa oikeasti ansaittua taukoa tai ei harjoita itsestään huolehtimista a.k.a. "self-care".

Joten yksi todella hauska aktiviteetti, jonka voit toteuttaa tänä viikonloppuna, jos et juhli Halloweenia, on ottaa tämä aika hyödyksi, kun muut ovat pelottelemassa ihmisiä ulkona ja sinä pysyt kotona, on hemmotella itseäsi.

Voit varata itsellesi hieronnan tai manikyyri/pedikyyri ajan, sytyttää tuoksukynttilän, ottaa kuuman suihkun tai jos olet onnekas ja omistat ammeen niin ihanan rentouttavan kuplakylvyn ja antaa pientä extra aikaa omalle ihonhoitorutiinillesi.

Jos siis et juhli Halloweenia käytä tämä aika ottaaksesi aikaa itsellesi ja tee asioita, jotka auttavat sinua rentoutumaan ja tuntemaan olosi hyväksi.


🍂🍂🍂


Jos et juhli Halloweenia sinun ei tarvitse tehdä mitään mitä et normaalisti tekisi. Joten älä hätäänny, jos et tahdo pukeutua Halloween asuun, koristella kotiasia tai et tahdo osallistua juhliin.

Voit ja saat valita olla huomioimatta koko juhlaa. Miljoonat muutkin ihmiset ympäri maailmaa valitsevat olla juhlimatta myös.

Kuitenkin jos syy miksi et juhli Halloweenia on henkilökohtainen esimerkiksi, jos yhdistät juhlan johonkin todella ikävään muistoon tai vihaat yli kaiken pelottelua, voit silti antaa lapsien tai kumppanisi harjoittaa Halloweenin erilaisia aktiviteetteja, jos he niin tahtovat.

Jos olet yksi näistä ei juhlijoista etkä ollut aivan varma, mitä tekemistä keksiä toivon, että tämä postaus antoi jonkun idean siemen sille mitä voisit tehdä!

Juhlitko Halloweenia? Onko tekemiset jo keksitty tälle viikonlopulle?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 7 - Miksi uskomme aaveisiin?

Halloween on aikaa, jolloin haamut ja pelottavat koristeet astuvat esiin muistuttamaan meitä kuolleiden valtakunnasta. 

Kävimme eilen jo hiukan läpi Halloweenin ja kekrin taustaa. Nykypäivän Halloweenin juuret juontavat kuitenkin juurensa samhainiin, kelttiläiseen juhlaan vuoden pimeän puoliskon alkaessa, jolloin laajalti uskottiin, että elävien ja kuolleiden välinen valtakunta limittyi ja haamuja voitiin kohdata useammin kuin muina aikoina.

Tuottoisa usko

Vuonna 601 jKr. paavi Gregorius I käski lähetyssaarnaajien lopettamaan pakanalliset juhlat muuttamalla ne kirstinuskoon sopiviksi. Tällä pyrittiin käännyttämään Pohjois-Eurooppa kristinuskoon. Näin samhainin juhlasta tuli "All Souls' Day" ja pyhäinpäivä, jolloin puhumista kuolleiden kanssa pidettiin uskonnollisesti sopivana. Pyhäinpäivä tunnettiin myös nimellä "All Hallows' Day" ja edeltävästä päivästä tuli "All Hallows' Eve" tai "Hallowe'en".

Paavi Gregorius I ehdotti, että aaveita näkevät ihmiset voisivat pitää messuja näiden aaveiden puolesta. Tämän näkemyksen mukaan kuolleet saattoivat tarvita elävien apua matkallaan kohti taivasta.

Keskiajalla uskomukset kiirastulen loukkuun jäämisestä kuoleman jälkeen johti siihen, että kirkot pyysivät ihmisiltä maksuja, jotka joiden avulla pystyi vähentämään tuomiota tai jopa ostamaan paikan taivaasta. Tämä on yksi syy kristinuskon jakautumista protestantismiin ja katolilaisuuteen, jota johti saksalainen teologi Martin Luther. 

Myöhemmin aaveet tunnistettiin "katolisiin taikauskoihin" protestanttisissa maissa.

Väittelyt aaveiden olemassaolosta eivät kuitenkaan hävinneet ja ihmiset kääntyivät enemmän ja enemmän tieteen puoleen käsitelläkseen asiaa. 1800-luvulla kehittyi uusi liike spiritualismi, joka väitti, että kuolleet voivat keskustella elävien kanssa. Tämä uskomus sisälsi suosittuja tekniikoita, kuten seanssit, ouija-laudan, henkien valokuvauksen ja vastaavia toimenpiteitä, joilla voitiin "todistaa aaveiden olemassaolo".

Spiritualismin suosio väheni ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta monet sen harjoitustavat näkyvät nykypäivänä "haamumetsästäjissä", jotka usein pyrkivät todistamaan haamujen olemassaolon enemmän tai vähemmän tieteellisillä tekniikoilla. 


Uskon asia?

Oli kyse mistä tahansa - aaveet, yliluonnolliset olennot, Jumala - en pidä sanasta 'usko', mitä monet käyttävät kuvatessaan asioita, joiden olemassaolosta kukaan ei ole varma. Ihmiset kun voivat uskoa mihin tahansa, ja hyvin usein uskomukseksi se jää, sillä asia ei ole tosi. 

Oma käsitykseni henkien ja aaveiden olemassaolosta ei siis ole uskomista niihin, vaan se on johtopäätös, mihin olen päässyt monenlaisten todisteiden kautta, ja nämä todisteet ovat olleet sellaisia, joita en voi sivuuttaa.

Kun asiaa tutkii hiukan syvemmin helposti voi havaita, että haamut yleensä "kummittelevat" hyvistä syistä. Nämä voivat vaihdella ratkaisemattomista murhista, kunnollisen hautauksen puutteesta, pakkoitsemurhasta, estettävissä olevista trategioista ja muista eettisistä epäonnistumisista.

Tällaisissa tapauksissa haamut etsivät usein oikeutta haudan takaa. Esimerkkinä Yhdysvalloissa on raportoitu havaintoja afroamerikkalaisista orjista ja murhatuista alkuperäiskansalaisista.

Tällä tavalla haamut paljastavat etiikan varjopuolen. Nämä havainnot ovat usein muistutus siitä, että etiikka ja moraali ylittävät elämämme ja että eettiset epäonnistumiset voivat kantaa raskaan hengellisen taakan.

Ja silti kummitustarinat ovat myös toiveikkaita. Aaveet tarjoavat mahdollisuuden olla yhteydessä heidän kanssa, jotka ovat ylittäneet kuoleman ja elämän rajan.

Ehkä tänä vuonna, juhlinnan ja hauskuuden ohella saatat haluta käyttää muutaman minuutin ymmärtääksesi aaveiden roolia elämässämme ja voit jopa sytyttää kynttilän, jos toisenkin edesmenneille läheisillesi.

Uskotoko sinä aaveisiin tai henkiin?




13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 6 - Miksi juhlimme Halloweenia?

Nämä kysymykset ovat sellaisia, jotka kuulee joka vuosi ainakin kerran - milloin vietetään Halloweenia? Miksi sitä vietetään?

Tässä julkaisussa tahdon ottaa sinut mukaan pienelle historian oppitunnille, miksi tämä juhla on olemassa, ja samalla myös kertoa miksi itse juhlin tätä juhlaa.

Kekri

Lokakuu on aina se kuukausi, jolloin kaupat täyttyvät jouluvaloista, -suklaista ja -koristeista, mutta niiden seasta löytyy myös hämähäkkejä, luurankoja ja kaikenlaisia monstereita. Vaikka tämä Englannista alkujaan oleva juhla onkin Suomeen rantautunut paremmin Amerikan kulttuurista, on Halloween tunnettu täällä kuitenkin pidempään ja sillä on pitkä historia ja juuret Suomen omassa kulttuurissa.

Suomessa tämä juhla on tunnettu kekrinä, mikä oli sadonkorjuun juhla, jossa runsas ruuan määrä ja sen ääressä juhlinta oli hyvin tärkeässä asemassa. Tämähän on nyt muuttunut meillä jouluperinteeksi.

Kekri kuuluu suomalaisten työnjuhlien piiriin, mikä tarkoittaa, että tämä on ollut ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin. 1800-luvulla juhla kehittyi palvelusväen läksiäisjuhlaksi, sillä juhlinnan jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen kuin siirtyivät uuteen taloon. 

Kekri oli myös juhla, joka merkitsi vuoden vaihtumista, johon liittyi usein erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin teemme uutenavuonna. Taiat olivat myös suuressa osassa, sillä niillä varmistettiin sato-onni ja huolehdittiin karjan, lampaiden ja hevosten menestys. Keskeinen osa kekrin juhlintaa oli lammasuhri, koska lihaa saatiin harvoin.

Kekrinä ruokaa tuli tarjoilla kaikille syöjille, olivat he tuttuja tai tuntemattomia, mutta paikoittain juhla oli puhtaasti vain perheen ja suvun sisäinen juhla. Anteliaisuus toi kuitenkin talolle hyvää onnea. Ensimmäisenä päivänä syötiin ja toisena lähdettiin "kekriä kiertämään". Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana hyvin merkittävä hahmo kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi kuvattu olento.

Kirkko ei hyväksynyt pakanalliseksi katsottua kekrin viettoa ja 1729 piispantarkastuksessa papistolle annettiin kehotus, että "heidän piti uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan taikuudesta". Rangaistusten pelossa monet suomaliset siirtyivät navetan turviin syömään kekrin juhla-ateriaa. Suomalaiset olivat kuitenkin tottuneet viettämään kekrijuhlaa, johon liittyi suurilta osin myös kiitoksen osoittaminen saadusta sadosta. Kielto oli niin ankara, että juhlatapa unohdettiin, samoin vanhat laulut ja runot. Osa kekrin tavoista siirtyi osaksi joulun ja uuden vuoden viettoa.

Ihmiset uskoivat myös suuresti, että vainajien henget vierailivat kekrin aikaan. Hengille lämmitettiin sauna ja valmistettiin kylpy lämpimän veden, vastojen, saippuoiden ja pyyheliinojen kanssa. Myöhempinä aikoina kekrin osuminen samaan ajankohtaan kirkollisen pyhäinpäivän kanssa johti siihen, että juhla alettiin käsittää myös vainajien muistojuhlaksi, jollainen se kuitenkaan, vastoin yleistä luuloa, ei alun perin ole ollut.


Halloween

Halloween on juhlapäivä, jota anglosaksisissa maissa vietetään 31.10. Juhla oli alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi Halloween on lyhenne englannin sanoista "All Hallows' Eve" eli kaikkien pyhien aatto.

Halloweenia on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Suomessa juhla on kuitenkin suurimmalta osin tunnettu kuitenkin sen amerikkalaisessa muodossa. Yhdysvaltoihin juhlan toivat mukanaan irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset, ja se onkin nykyään joulun jälkeen suosituin juhla.

Halloweenina lapset valetavat talosta toiseen makeisia pyytämässä "Karkki vai kepponen?" lausahduksen yhteydessä. Alkujaan ovelta ovelle ovat kiertäneet aikuiset, ja lasten huviksi se on kehittynyt vasta myöhemmin. 

Sama koskee myös perinnettä pukeutua pelottaviin asuihin, minkä irlantilaiset toivat mukanaan Yhdysvaltoihin 1800-luvulla. Tuolloin Yhdysvallat oli jyrkästi jakaantunut yhteiskuntaluokkiin, ja naamiaiset tarjosivat aikuisille tervetulleen tavan juhlia ja rikkoa normeja. Kun maasta tuli tasa-arvoisempi eivätkä aikuisten enää kaivanneet naamiaisia irrotellakseen, siirtyi perinne lapsille.

Tänä päivänä Halloween on suosittu juhla, jonka estetiikkaan kuuluvat vahvasti kurpitsat, kummitukset, hämähäkit, noidat, vampyyrit, mustat kissat ja monet muut olennot.


Milloin on Halloween?

Tämä Yhdysvalloista meille rantautunut perinne on se, jonka päivämäärää emme juuri koskaan muista. Eikä se ole suuri yllätys, sillä juhla on kuitenkin meille suomalaisille aika uusi ilmiö.

Tämän lisäksi suurin osa ei juhli juhlaa samanaikaisesti Yhdysvaltojen kanssa, mikä tekee muistamisesta vaikeampaa. Kolmas mutka matkassa on Suomen toinen juhla saman aikakauden aikana, nimittäin pyhäinpäivä. Pyhäinpäivä muistetaan perinteisesti pyhimyksiä, mutta nykyisin muistamme edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia ja sytytämme kynttilöitä valaistaksemme heidän matkaansa.

31 lokakuuta 2023 - Halloweenia vietetään niin Yhdysvalloissa kuin Isossa-Britanniassa 31.10. ja tämä osuu tänä vuonna tiistaille. Ne, jotka haluavat kunnioittaa amerikkalaista perinnettä juhlivat siis tuolloin.

4 marraskuuta 2023 - Suomessa ja Euroopassa monesti vietetään Halloweenia pyhäinpäivänä, joka tänä vuonna on lauantai 4.11. Tämä on se päivä, jolloin suurin osa suomalaisista viettävät ja juhlivat Halloweenia, jolloin perinnejuhla suomalaistuu.


Milloin ja miksi itse juhlin Halloweenia?

Meillä juhlaa on juhlittu aina niin kauan kuin jaksan muistaa. En tiedä johtuuko se äidin rakkaudesta Michael Jacksonin Thriller kappaletta kohtaan, joka tähän aikaa vuodesta soi non-stoppina, mutta meillä se oli kuitenkin juhla, jolle annettiin aina enemmän tai vähemmän huomiota.

Lapsena se oli enemmän hauskuutta, kasvomaaleja ja hyvää ruokaa, mutta nykyisin juhla on ehkä vähän enemmän. Varsinkin kun asiaan on perehtynyt paremmin ja oppinut, ettei juhla ole pelkästään amerikkalainen, vaan sillä on omat suomalaisetkin perinteensä. 

Halloween minulle merkitsee hyvää ruokaa, hauskoja aktiviteetteja maustettuna pienellä määrällä kauhua ja ennen kaikkea kurpitsoja. Unohtamatta tietenkään hengellisyyttä, sillä itse uskon siihen, että Halloweenin aikaan meidän ja henkimaailman raja ovat ohuimmillaan, mikä antaa hengille mahdollisuuden vierailla luonamme. Pyrin siis pitämään huolen, että sytytän kynttilän ohjeistamaan itselle rakkaita ihmisiä löytämään tien luokseni.

Oma juhlimisajankohtani joka vuosi pysähtyy juurikin tuohon lokakuun viimeiseen päivään. Syystä tai toisesta tämä oli päivä jolloin aina lapsena sitä juhlimme, joten se on jäänyt sen vuoksi elämään nyt.


Kumpana päivänä teillä juhlitaan Halloweenia?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 5 - Halloween asuideat 2023

Yksi asia, joka tuntuu herättävän aina kauheasti valinnan vaikeuksia on valinnan tekeminen miksi tai keneksi pukeutua Halloweenina. Itselläni tämä tuottaa ainakin vuosi toisensa perään suuria ongelmia ja tänä vuonakaan asia ei ole poikkeus. Ainoa ero mikä tässä vuodessa kuitenkin on, että en tiedä ollenkaan, mikä tahtoisin olla. Yleensä kun minulla on se kaksi tai kolme ideaa jo mielessä.

Tässä julkaisussa tahdon jakaa muuttaman asuidean, joiden toivon auttavan sinua tekemään sen lopullisen päätöksen, miksi pukeutua tänä vuonna.

CowGirl

Jos et tahdo suoraan olla pelkkä cowgirl, vaan tahdot jonkun tietyn hahmon voit hyvin harkita Jessie:ä Toy Story elokuvasta - tämä on myös hyvä mahdollisuus pariskunta asuun, jossa itse olet Jessie ja kumppanisi Buzz tai toisinpäin. Tai vaihtoehtoisesti voitte olla Woody ja Bo-Peep.

Harkitse myös Barbien cowboy asua Barbie-elokuvasta.

Barbie

Barbiesta puheen ollen; tämä tulee varmasti olemaan sellainen asu, joka näkyy jonkin verran tänä vuonna. Barbieksi pukeutuminen on todella helppoa, sillä sinun ei tarvitse kuin kerätä kasaan täysin pinkki asukokonaisuus.

Jos tahdot olla kuitenkin luova voit kokeilla Barbien muitakin elokuvassa käyttämiä asuja, jotka eivät olleet vaaleanpunaisia.

Muista että tässä sinun ei myöskään tarvitse ottaa vaikutteita itse elokuvasta. Oliko sinulla lempibarbienukke, jonka asun voisit kopioida?

Jos puolestaan pinkki asu kiinnostaa, mutta et tahdo olla Barbie laita harkintaan meidän kaikkien rakastama ihana Elle Woods.

80-luku

Barbie elokuvasta mieleen jäänyt Barbien ja Kenin 80-luvun rullaluisteluasu voi olla sellainen joka improvisoi muutamia Halloween asuja. 

Jos tahdot jotain hauskaa ja helppoa on tämä sellainen, josta löytyy paljon materiaalia. Jos puolestaan sinua ei kauheasti kiinnosta kirkkaat värit voit hyvin hakea pelottavampia vaikutteita Stranger Things sarjasta tai pukeutua yhdeksi sarjan hahmoista.

Disney pahikset

Jokainen meistä varmasti tahtoo elää Disney prinsessa unelmaa, mutta jos puhutaan ihan aikuisten oikeasti jokainen meistä pystyy varmasti samaistumaan yhteen jos toiseenkin Disneyn pahikseen. Halloween on aikaa olla pelottava, joten valjasta se oma sisäinen Cruella tai Pahattaresi ja saavu paikalle seksikkäänä pahiksena.

Pukeutuisitko alkuperäisen piirretyn mukaan vai live action elokuvien? Kuka on lempi Disney pahiksesi?

Disney Prinsessat

Jos taas puolestaan tahdot elää prinsessa unelmaasi mieti asun kokoaminen pienellä twistillä. Mitä jos hirviö raatelikin Bellen? Ruusunen ei koskaan herännytkään unestaan? Tai Tähkäpää jäikin Gothellin vangiksi torniin?

Keiju

Keijuista ensimmäisenä mieleen juolahtaa aina Helinä-keiju ja se on aina todella hyvä idea. Jos olet tyttöporukalla liikenteessä voitte valita Disney keijuista kaikki omat ja pukeutua niiksi, mutta vielä parempi idea olisi pukeutua Winx keijuiksi.

Addams perhe

Wednesday Adams on aivan varmasti tänä vuonna sellainen, joksi monet tahtovat pukeutua, mutta kenet sinä valitset? Wednesday sarja version? 90-luvun elokuvien version? vai alkuperäisen 60-luvun version?

Oma couple goals on ehdottomasti Morticia ja Gomez, joten jos mietitte kumppanisi kanssa asua, jossa pääsette loistamaan suosittelen heitä. Olette varmasti ainakin parhaan näköinen pariskunta koko juhlissa.

Prinsessa Peach

Koska Mario-elokuva pääsi valkokankaalle on varmasti tämäkin sellainen, jota varmasti näkee tänä vuonna.

Jos puolestaan Peach ei sinua houkuta voit harkita Daisyta tai Rosalinaa tai muita Peach versioita peleistä.

Holly Golightly 

Etkö tahdo pukeutua halpaan pilapuodin asuun, joka kutistuu ensimmäisessä pesussa tai tahdot muuten vain olla hiukan klassisempi? Holly Golightly Aamiainen Tiffanylla-elokuvasta on hahmo joka huokuu ylellisyyttä ja klassisuutta.

Carrie Bradshaw

Carrie ei ole ehkä paras roolihahmo - aloin itse katsomaan Sinkkuelämää sarjaa uudemman kerran ja huomaan kyllä todella paljon myrkyllisiä piirteitä hänessä - mutta hänen vaatekaappinsa on niin laaja, että on oikeastaan hyvin vaikea valita vain yhtä asua jonka kopioida.

Pidä vain huoli, että valitset asun jossa Carrien valloittavat kiharat ovat osassa. Jos et taas tahdo olla Carrie harkitse hänen ystäviään Mirandaa, Charlottaa tai Samanthaa.

Vivian Ward

Pretty Woman on elokuvana klassikko ja samoin on myös Julia Robertsin näyttelemä hahmo, joka kokee todellisen muodon muutoksen elokuvan aikana.

Cher

Cher Clueless elokuvasta on varmasti yksi klassikko asu, mutta et voi koskaan mennä pieleen hänen keltaisen asunsa kanssa. Jos keltainen ei puolestaan ole värisi harkitse jos pukeutuisitkin Dionneksi.

Leeloo

Haluatko asun, joka ei varmasti tule monen mieleen? Harkitse Leeloa Fifth Element - Puuttuva tekijä elokuvasta.


Oletko jo valinnut itsellesi tämän vuoden asun? Mikä/Kuka olet ollut aikaisempina vuosina?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 4 - Kuva ideoita Halloween viikolle

Mitä tulee mihin tahansa inspiraatioon käännyn aina Pinterestin puoleen. Varsinkin kun puhutaan kuvista. Olen nimittäin itse hyvin visuaalinen ihminen ja ideoita minulle yleensä syntyy näkemieni asioiden kautta.

Tämän päivän julkaisussa tahdon jakaa muutaman kuvaidean teille, jotka tahdotte hiukan Halloweenin fiilistä tuoda sosiaaliseen mediaanne tai vain lisätä mystisiä tai hauskoja kuvia perheen valokuva-albumiin.

VALITSE ENSIN FIILIS

Oli kyse minkälaisesta kuvasta tahansa, minkä tulisi olla ensimmäinen asia jonka teet on fiiliksen valitseminen. 

Halloween aiheisessa; haluatko sen olevan mystinen, pelottava vai kenties tumman glamourinen? Päätä fiilis, mikä sinusta on sopivin ja käänny sitten Pinterestin puoleen löytääksesi sopivia inspiraatiokuvia. 


Vapauta noitamaisuutesi

Laita päälle itsevarmuuttasi kohottava musta mekko, päähän noidan hattu ja lähde räpsimään kuvia! Muita hyviä rekvisiittoja voisivat olla;

  • Kurpitsa
  • Vanha kirja / loitsukirja
  • Luuta
  • Kynttilät


Kahdestaan on aina parempi

Nyt jos on paras aika ottaa ystävyyskuvia sen parhaan kaverin kanssa. Nappaa siis kaveri kainaloon ja pukekaa päälle yhteen sopivat asut. Mitä enemmän muistutatte toisianne sen parempi!

Voitte myös harkita samoja rekvisiittoja kuin yllä olevassa ideassa, mutta harkitkaa myös näitä;

  • Pääkallot (mielellään isot)
  • Tumman violetti huulipuna


Lakana-aaveet

Tämä on edelleen sellainen trendi, joka on todella hauska toteuttaa niin yksin kuin kavereidenkin kanssa. Minusta on myös kiva ettei tämä ole vieläkään haudattu ja kuopattu trendi, vaan joka vuosi näitä näkee aina uudestaan.


Ota eläimet mukaan

Eläimet ovat aina sellaisia joista on ihana nähdä kuvia. Varsinkin jos lemmikki on itse ja perheelle hyvin rakas on todella hyvä idea ottaa lemmikki kuvaukseen mukaan.

Muista tietenkin huomioida lemmikkisi mukavuus. 


Pellolla vai metsässä?

Valinta missä kuvata on aina hyvin vaikea, mutta tässä auttaa todella paljon se että tiedät minkälaista fiilistä haet kuvallasi/kuvillasi. 

Pelto on oiva valinta aavemaisen tunnelman luomiseen, mutta jos haet enemmän pelottavaa fiilistä niin siirtäisin kuvauspaikan metsään.


VALOKUVAAJAN MUISTISÄÄNNÖT

Valokuvaaminenhan ei ole pelkästään räpsimistä, vaan siihen kuuluu myös paljon muutakin.

  1. Varmista, että olet muistanut ladata kamerasi - tämä on käynyt itselle liiankin monta kertaa, että kesken kaiken akku kamerasta on loppunut. Jos puolestaan kuvaat puhelimella pidä huoli, että olet ottanut matkalaturin mukaan.
  2. Ota mukaan jalusta. Varsinkin jos kuvaat yksin itseäsi jalusta on ehdoton. Se helpottaa paljon kuvaamista ja antaa sinulle enemmän mahdollisuuksia eri kuvakulmista.
  3. Valitse oikea aika. Paras aika kuvata on silloin kun on mahdollisimman paljon valoa, mutta tietyn tunnelman luomiseen pimeys on hyvä myös ottaa huomioon. Pane siis merkille milloin aurinko laskee, äläkä unohda tarkistaa millainen sää valitsemanasi kuvauspäivänä on. Parhaat kuvat saat tällä hetkellä illalla klo 18-19 välillä jolloin alkaa hämärtyä.
  4. Pane merkille kameran asetukset. Ennen kuvausta tee muutama testi kierros. Tämä on mitä mainoin aika harjoitella pimeällä kuvaamista ja oikeiden asetusten asettamista kameraan.


👻👻👻


Toivottavasti sait tästä jotain ideoita, miten saisit sosiaalista mediaasi maustettua hiukan Halloweenilla.

Oletko jo käynyt räpsimässä Halloween aiheisia kuvia?

13 päivää lokakuuta PÄIVÄ 3 - Halloween juhlat pienellä budjetilla

Olen päässyt osallistumaan ja järjestänytkin itse yhdet, jos toisetkin Halloween juhlat, ja ensimmäiset täysi-ikäiset juhlat järjestin vuonna 2019. Juhlat olivat suht onnistuneet ja valitettavasti koronan takia en päässyt seuraavaan kahteen vuoteen juhlia järjestämään. Viime vuonna en edes asiaa harkinnut, sillä olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoon ja yritimme päästä jaloillemme tupareistamme. 

Yksi ihana puoli, mitä rakastan nykyisessä parisuhteessani on, että R on samanlainen innostuja asioista. Itse innostun toki muutaman asteen enemmän asioista kuin hän, mutta hän tahtoo toteuttaa myös näkemykseni samoin kuin minä hänen ja olemme molemmat todella hyviä isännöivä pariskunta - vaikka näin itse sanonkin.

Halloween tuntuu olevan aina sellainen, että jokaisesta kaveriporukasta löytyy ainakin se yksi joka juhlat tuohon aikaan järjestää. Eikä mikään baari tai pubikaan ole poikkeus. Halloween on oikeasti hauska juhla, jossa jokainen pääsee näyttämään sen "sisäisen hirviönsä" tai laittautumaan oikein kunnolla.

Kuvat viime vuoden Halloween sisustuksesta

Jos olet itse harkkinnut Halloween juhlien järjestämistä, mutta et tiedä mistä aloittaa tai olet jonkin sortin budjetilla tämä on postaus juuri sinulle.


1. Ulkovalaistus

Kurpitsat ovat yksi idea, mitä ei voi sivuuttaa. Koita hankkia edes yksi kurpitsa koristamaan parveketta tai terassia. Salossa vietetään vielä tänä viikonloppuna kurpitsaviikkoja ja heillä on myynnissä kaiverrukseen sopivia kurpitsoja ja paljon parempaan hintaan kuin, mitä saat marketista.

Jos tahdot puolestaan olla luovempi suosittelen harkitsemaan "leijuvien noidanhattujen" ripustamista kattoon valotikun kanssa tai voit rakentaa pelottavia silmiä vessapaperirullista ja valotikuista.

Jos jaksat vielä enemmän ahertaa valojen suhteen, suosittelen kokeilemaan kummitusvalon tekemistä.


2. Pienellä pääsee pitkälle

Tähän aikaan itselläni aina syntyy kauheasti ideoita ja tahtoisin todellakin toteuttaa ne kaikki, mutta todellisuuteen on laskeuduttava ja ymmärrettävä ettei kaikkeen löydy aikaa tai varsinkaan rahaa. 

Mustaa kaikkialla on mitä mainioin tapa lisätä pelottavaa tunnelmaa ja säästät paljon rahaa, kun et käy pilapuodissa ostamassa "Halloweenkrääsää". 

Iso musta lakana sohvan päälle suojaa sitä todella hyvin läikkyviltä juomilta, mutta samalla myös pimentää huonetta ja kohottaa tunnelmaa. Lisäksi vanhan lakanan ottaminen ja silppuaminen tai repaleisten reikien leikkaaminen ja sen käyttäminen esimerkiksi huoneen jakajana tai kiinnittäminen sisäänkäynnille luo pelottavaa tunnelmaa sekä halpa lisä sisustukseen.

Oma suosikki ostokseni tähän aikaan vuodesta on suuri pussi hämähäkinseittiä. Näistä löytyy yleensä todella hyvä tarjouksia (osta 3 maksa 2) ja jos jaksat käyttää aikaa seitin venyttämiseen, pystyt levittämään sitä suuremmalle alueelle, joka tekee seitistä aidomman näköisen. 

Ulkovalaistuksen lisäksi panosta sisävalaistukseen, sillä se on todellinen ystäväsi, mitä tulee pelottavan ilmapiirin luomiseen. Jouluvalojen käyttö on hyvä idea, jos sidot niihin sideharsoja tai käärit ympärille punaista, jotta valaistus näyttäisi pelottavalta. 


3. Ruoka ja juoma

Kaksi asiaa, johon pyrin itse panostamaan aina, mutta oli kyse minkälaisista juhlista tai kokoontumisesta tahansa pyydän muita tuomaan omia juomiaan ja herkkujaan. Pyrin aina ottamaan huomioon ystäväni, jotka ovat vegaanisia, mutta kaikki eivät pidä kaikesta tarjottavasta.

Keksi joku hyvä yhteinen juoma, booli ja jotain naposteltavaa, sormiruokaa, joka mielellään olisi suolaista. Ihmiset todella usein ihanasti tuovat jotain juhliin ja se on todella usein karkki tai sipsi painotteista. 

Hyvä isäntä/emäntä pitää huolen, että vieraat saavat jotain muutakin syötävää. Harkitse esim. lämpimät kurpitsaleivät tai nakkipiiloja.

Booliksi hyviä ideoita voisivat olla joko musta booli tai alkoholiton vihreä booli


👻👻👻


Juhlat kuin juhlat suurin yritys näkyy yleensä aina siitä, kuinka paljon rahaa on käyttänyt koristeisiin ja ruokaan, mutta se ei koskaan takaa täydellisiä juhlia. 

Panosta yhteen asiaan ja ennen kaikkea siihen, että kaikilla on hauskaa juhlissasi. Keksi jotain tekemistä illan ajaksi, pelejä, tietovisaa ja luo teemaan sopiva musiikkilista. 

Oletko järjestänyt koskaan Halloween juhlia tai milloin viimeksi osallistuit sellaisiin?