LUUKKU 3 | THREE GOOD THINGS

Kolmas päivä ja kolmas luukku. Tulee hiukan myöhään, sillä tänään oli hyvin pitkä päivä, kävin kaupan kautta kotimatkalla ja kun pääsin kotiin tiskasin sekä tein ruokaa. Olen tällä hetkellä hyvin väsynyt, mutta pursuan hyviä asioita tällä hetkellä. Tässä postauksessa kolme päälimmäistä niistä.


Pääsin aloittamaan työt
Pitkältä tuntuneen kuukauden jälkeen saimme täytettyä kaikki tarvittavat asiat ja allekirjoitettua sopparit. Pääsin tänään aloittamaan virallisesti työt Kampaamo Pesulassa, mikä on huikeaa! Juoksin vielä tänään verkkokauppa asioilla - päivä oli kyllä ihana aloittaa kahvihetkellä, palaverilla, Mikon kanssa - mutta listat minulla on ollut timmassa auki viime keskiviikosta asti. Olen jännittynyt, mutta samaan aikaan rauhallinen enkä tiedä kumpi on pahempi tunne. Asia naurattaa kyllä.

Äitini
Vaikka hän osaa edelleen joissakin asioissa käydä hermoilleni olen silti kiitollinen, että kaikista maapallon ihmisistä juuri hänestä tuli minun äitini. Ties mitä olisi käynyt jos hän olisi ollut toinen tai jos äiti olisi sama, mutta hän ajattelisi vain hiukan erilaisemmalla tavalla. Jutustelemme äidin kanssa melkein joka päivä puhelimessa ja silloinkin monta tuntia. On myös ihanaa, että äidin luo on helppo mennä. Hän ei ole koskaan liian kaukana, vaikka 20 minuuttia bussilla välillä tuntuu hermoja raastavalta. 

Musiikki
Tällä hetkellä olen kuunnellut yhtä soittolistaa toistolla. Ei ole kylläkään uusi juttu, että jokin soittolista pyörii uudestaan ja uudestaan, mutta tämä on myös ollut hyvin inspiroiva soittolista. Nämä kappaleet ovat saaneet minut innostumaan piirtämisestä sekä ennen kaikkea kokeilemaan sitä uudella tavalla. Odottelen vain sitä, että kappaleet auttavat inspiksessäni kirjoitusta kohtaan. Muutama tarina kun kaipaisi jatkoa, mutta sitä ei voi pakottaa ulos.


2 kommenttia:

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset