2018
MITEN 2018 MENI NÄIN OMASTA MIELESTÄ?
Vuoden alku on lupausten aikaa ja entäs vuoden loppu? No sillon niitä katsellaan onnistuiko mikään niistä. Yleensä vastaus on ei, ainakin omalla kohdalla.
Tammikuussa tuli siis kirjoitettua postaus, jossa kerroin omat lupaukseni, tavoitteeni sekä prioriteettini vuodelle 2018. Tässä postauksessa käyn jokaisen lupauksistani ja tavoitteistani läpi ja mietin olenko toteuttanut ne sillä tavalla, miten olin vuoden alussa ajatellut. En käy läpi prioriteetteja, koska nämä asiat eivät ole oikein sellaisia jotka olisin voinut toteuttaa.
TOP 5 SUOSITUIMMAT POSTAUKSET VUONNA 2018
Pohdin pitkään, että kirjottaisinko postauksia vielä tämän vuoden puolella joulukalenterin jälkeen ja kuten huomaat päädyin vastaukseen kyllä. Vuosi ei ole vielä vaihtunut, mutta tahdon vielä tämän vuoden puoella pysyä tässä vuodessa. Pysytään ensi vuonna ensi vuoden asiossa. Tänään voidaan siis katsella, mitkä ovat olleet blogini suosituimmat postaukset vuonna 2018.
LUUKKU 23 | JOULUSIIVOUSTA JA LAHJOJA
On viimeinen päivä ennen jouluaattoa ja ensimmäinen lomapäiväni. Tuntuu jotenkin todella ihanalta, jopa rentouttavalta päästä vihdoinkin pienelle lomalle. Eilinen päivä töissä oli työntäyteinen, sillä päivä oli täyttynyt asiakkaista. Huomasi kyllä, että päivä meni todella noepasti kun leikkasi asiakkaiden hiuksia noina päivinä jolloin juoksen yleensä asioilla.
LUUKKU 22 | PARHAITA HETKIÄ JOULUKUUN KOLMANNELTA VIIKOLTA
Yksi päivä enää välissä ja sitten vietetäänkin jo joulua! Olen nyt koko viikon ahertanut todella paljon uraani hioen, joten pikkuinen loma tuntuu tässä vaiheessa hyvältä. Senpä vuoksi ajattelin vielä kerran ajatella niitä positiivisia hetkiä kuluneelta viikolta, kun olihan niitä huonojakin enkä tahdo kuitenkaan joulun viettoon lähteä negatiivisuus hampaan kolossa.
LUUKKU 21 | JOULUKINKKU, PYHÄ?
Kolme yötä jouluun ja vatsa alkaa hiukan jo kurnimaan, kun ajatuksissa käy vähän väliä kuvia ihanasta jouluruoasta. Keitetyt perunat, laatikot, karjalan paisti, punajuurisalaatti, kananmunamakaronilaatikko ja kaikkien rakastama joulukinkku. Jälkiruokasi voi olla kakkua tai joulutorttuja ja ihan naposteltavana olisi pipareita. Jouluruokapöytä koostuu kaikilla omista herkuista, mutta on tiettyjä asioita, jotka aika lailla kaikilta löytyvät.
LUUKKU 20 | MITÄ JOULUNA?
Neljä yötä jouluun enää jäljellä ja joka puolella kuulee sen saman kysymyksen; "Mitäs te teette jouluna?" Tai ainakin meillä töissä se esitetään jokaiselle asiakkaalle, joka penkkiin on istahtanut ja itse myös siihen no tullut tällä viikolla vastattaua enemmän kuin on jaksanut pitää lukua. Mitä siis jouluna tänä vuonna?
LUUKKU 19 | JOULUELOKUVIA
Yhdeksästoista luukku ja alan oikeasti olemaan nyt jo innoissani siitä ajatuksesta, että ehkäpä saankin tänä vuonna tämän kalenterin oikeasti väkerrettyä loppuunkin asti! Kun kerran nyt jo ollaan käyty läpi hiukan jouluisia kappaleita niin tällä kertaa ajattelin kolmen kategoriassa listata muutaman joulu aiheisen elokuvan.
LUUKKU 17 | MITÄ MIEHELLE LAHJAKSI?
Seitsemästoista luukku onkin nyt sellainen jonka teen silkasta ärsyyntyneisyydestä, sillä vihaan - vuoden ajasta huolimatta - sitä kun ihmiset kysyvät netissä; mitä ostan miehelleni. Ylipäätänsä se kysymys, mitä ostaa jollekin on omasta mielestäni typerä, sillä mistä muut tietävät mitkä asiat ovat kyseisen lahjan saajan mieleen.
LUUKKU 13 | JOULUBIISEJÄ
Kolmanteentoista luukkuun ajattelin nyt itse listailla näitä joulubiisejä, joita itse ainakin kuuntelen. Yhdessä luukussa taisinkin mainita, että Sian viime vuonna julkaisema joulualbumi on kuuntelu listallani. Tässä on yksi lempibiisini tuolta albumilta ja sitten muita itselleni mieluisia joulubiisejä.
LUUKKU 12 | JOULUKORTTEJA
Kahdestoista luukku ja tänään ajattelin, että mennään korttiteemalla. Tämä olisi ehkä ollut hiukan hauskempi postaus aikaisemmin, kun tänään on viimeinen päivä lähettää noita kortteja - jotta siis ne ehtisivät ajoissa perille - mutta senpä vuoksi halusin juuri tämän aiheen ottaa tälle luukulle aiheeksi.
LUUKKU 10 | KYMMENEN KYSYMYSTÄ JOULUSTA
Kymmenes päivä ja kymmenes luukku. Muistaakseni en ole aikaisemmin joulukalenteria yrittäessäni päässyt näin pitkälle, joten vaikka tämä ei nyt onnistuisi niin plussan puolella ollaan sitten! Wuhuu!!
Tämän päivän luukku on sellainen, jonka bongasin bloglovinissa jä tämä on Iinan blogista napattu. Päätin tarttua tähän ihan kahden syyn vuoksi 1) koska kysymyksiä on kymmenen, joten sopii hyvin tähän luukkuun ja 2) koska Iinan postauksen otsikko kehotti nappaamaan jouluhaasteen enkä voinut kieltäytyä.