VANHOJA INSTAGRAM KUVIA

Tossa viime viikonloppuna puhuttiin juuri sopivasti hyvän ystäväni kanssa instagramista. Hänellä kun ei ole sitä, ei ole koskaan edes tehnyt ja kysyi multa että miksi mulla on se. Kerroin sitten mitä instagram merkitsee mulle. Näin mä suurin piirtein vastasin: Insta on mulle kuin valokuva-albumi, jota koko maailma voi katsoa ilman että häpeän äitini ottamia kuvia musta vaipat jalassa tai kasvot jäätelön peitossa. Insta on paikka jossa muistelen hyviä ja huonoja aikoja. Sieltä siis kaikki löytävät niin hauskoja, iloisia kuin surullisia ja vihaisia asioita mun elämästä. Tässä postauksessa jaan muutamat kuvat omasta instastani.

ig
VUODELTA 2014

insta1

1. Totta kai täytyi laittaa mun instan eka kuva, jossa esiintyy meidän edellinen koira. Melchior. // 2. Toinen kuva hänestä, eikö ole suloinen. Onko teidänkin mielestä Mechiorissa hiukan samaa näköä kuin meidän nykyisessä koirassa Mochinassa? // 3. Kuva veljestä ja Mellistä kun tämä vietiin lopetettavaksi. En ollut koskaan nähnyt koiraa niin rauhallisena. Se taisi teitää että oli menossa parempaan paikkaan, sillä ekaa kertaa suostui menemään äidin työautoon.

insta2

4. Mochinan eka vierailu meidän luona. Vielä ei saatu sitä tuolloin perheeseen, sillä katsottiin sopiiko miten se ottaa meidät vastaan. Rakastuihan pikku prinsessa heti meihin. // 5. Kuva musta päivänä jolloin oli mun isän hautajaiset. // 6. Vuonna 2014 tapahtui kaksi kuolemaa, mutta yksi kaunis syntymä. Pääsin näkemään ekan kerran siskonpoikani, joka on tuossa kuvassa kaksi päivää vanha. Hän oli niin pieni että pelkäsin satuttavani häntä.

VUODELTA 2015

insta3

7. Ainoa kuva musta mun vanhoista. Rakastin tuota mekkoa. Harmi kun oli ollut vuokramekko. // 8. Ystävänpäivältä. Olin sinkku, mutta pakko oli laittaa jotain tollasta näköjään. // 9. Kuvan oli tarkoitus näyttää mun punaisen väristä hiuskuontaloa. Mutta taisin tehdä kuvasta noihin kukkiin liittyvän enemmänkin. Taiteellista? Maybe.

insta4

10. Nää "matkalla kouluun selfiet" oli mun juttu aikalailla lukiossa. // 11. Tämä kuva on kesältä ja silloin myös muuttui mun instan kuvien tyyli hiukan koska ostin mun ekan iphonen. Edelliset kuvat on otettu nokia lumialla. Tässä taas taiteellisuus yritystä. Mut mä kyl tykkään edelleenkin tästä kuvasta. // 12. Sata-aamua päivältä. Mun lukiossa abit pukeutuu aina tuolloin yökkäreihin. Entä teillä?

insta5

13. Piirtelin myös tossa pari vuotta sitten aika paljon. Nykyään harvoin sillä mun työpöytä on ryövätty Rillen pelitietokoneelle. Näitä piirroksia tuli siis myös jaettua. // 14. Jouluna tunsin yksinäisyyttä kun meillä oli riitaa Rillen kanssa, mutta onneksi moomoo oli lohuduttamassa. // 15. Tämä kuva on oikeastaan jo vuodelta 2016. Joku selfie piti ottaa jossa näkyi edellisenä vuonna otettuja kuvia.

VUODELTA 2016

insta6

16. Mun ensimmäinen keikka ikinä! Imagine Dragons on kyllä edelleen aivan ihana. Olin siellä mun tosi pitkäaikaisen ystävän kanssa. // 17. Elin pientä masennuskautta vuoden 2016 alussa, ja silloin aloin virallisesti myös tupakoimaan. Elämä ei silloin tuntunut hymyilevän. // 18. Kevään tullessa mieliala kuitenkin muuttui iloiseksi ja samalla myös elämä. Päätin jättää kaiken paskan taakseni muuttamalla hiustyyliäni. Still love my blond hair.

insta7

19. Tän kuvan otin kun olin asunut tasan viikon mun omassa asunnossa. Tuo kasvi mulla oli ollu kantsussa kun asuin äidin luona sekä hyvinkäällä kun asuin Rillen luona kesän. Hyvin se vieläkin on hengissä. // 20. Vuoden 2016 syksynä koin monta muutosta jotka koski mun ulkonäköä. Uskaltauduin olemaan finally oma itseni. Tällainen vahva silmämeikki on oikeasti osa mua. // 21. Tietysti piti ottaa kuva juuri tehdystä tatuoinnista, jonka menin Lohjalle asti ottamaan. Aivan ihanaa oli myös silloin nähdä isäpuoleni viiden vuoden jälkeen.


Mitäs mieltä olitte tästä lukijoiden viikon postauksesta? Jos tahdotte nähdä muut mun insta kuvat niin löydät mut sieltä käyttäjänimellä @pauline_xs
Haluisitteko tulevaisuudessa lisää insta postauksia joissa selitän vähän kuvien takana olevia tarinoita?


xoxo
Paula

12 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! Vanhoja instakuvia on kyllä aina mukava katsella, niistä kun tulee mieleen niin paljon erilaisia muistoja. Tuo sun tatuointi on kyllä tosi nätti!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :3
      Insta on kyl kiva paikka. Välillä tulee kyllä itelläki mietittyä joidenkin kuvien kohdalla et miks tällasen on sinne laittanu :D

      Poista
  2. Olipas symppis postaus! Mä muistan elävästi noiden vuoden IG kulttuurin, ihan on pikkasen muuttunut nykyisestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itekin, mut aikalailla sellanen oli muutama vuosi takaperin :p
      Tuo on kyllä huomattu että se on ihan erilainen kuin ennen! Ehkä ihan hyvä juttu ettei aina kaikki pysy samanlaisinia :D

      Poista
  3. Ihanasti toi sun tatuointi! Ja kivoja kuvia muutenkin! Meillä kans abit pukeutuu tuollon yökkäreihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :3
      Ekana vuonna lukiossa tuo sata-aamua tuntu tyhmältä, mut sitten ku se loksahti omalle kohdalle nii ihan kivalta se kuulosti ja oli pakko osallistua. Tollaset pienet, hauskat jutut piristää ihmeellisesti päivää :D

      Poista
  4. Kiva postaus! :) Mietin, että pitäisköhän itekin toteuttaa joku tämän tapainen postaus, koska en oo poistanu mitään kuvia instasta, eli siellä on kaikki vanhat noloudet edelleen näkyvissä kaikille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa! Musta oli ainakin kiva selailla hiukan vanhoja kuvia ja ehkä jopa pikkusen kauhistella että mitä sinne oon laittanu xD

      Poista
  5. Meilläkin abit pukeutui yökkäreihin sadan aamun kunniaksi. Käytiin höykyttämässä ykkösiä ja kakkosia sekä laitettiin heidät mm twerkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kuulostaa hauskalta :D Meillä ei kyllä mitään tollasta ollu. Yleensä penkkareissa jotenki härnätää ykkösiä ja kakkosia. Ainakin karkeilla pommitettiin xD

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset