Q&A VASTAUKSET

Päädyin tekemään tämän Q&A -postauksen tänne blogin puolelle teksti muodossa. Syynä on se että en pääse tällä hetkellä mitenkään muokkaamaan videoita. Mun mielestä tämä on ehkä parempi muutenkin näin päin kun näitä kysymyksiä tuli pelkästään tänne blogin puolelle. 

vastaa1

Mihin maahan muuttaisit asumaan, jos et asuisi Suomessa? Miksi? Tätä mietin oikeastaan aika kauan, sillä en oikeastaan tiedä. Voisin muuttaa minne tahansa missä ymmärretään hyvin englantia, mutta sitten taas tahtoisin muuttaa sellaiseen maahan joka pakottaisi mut opettelemaan uutta kieltä. Kenties Espanjaan, Italiaan tai Kreikkaan. Nämä kolme maata ja niiden kulttuurit ovat aina kiehtoneet mua.

Onko sun musiikkimaku muuttunut paljon esim. yläasteen alkuajoista? Oikeastaan ei. Mä olen aina ollut musiikin suhteen kaikkiruokainen eli kuuntelen mitä vain, mutta kyllä multa ne omatkin genret löytyvät varsinkin eri mielialoille. Räppi on kuitenkin aina ollut se joka on lähimpänä mun sydäntä.

Palaa ajassa 5 vuotta taaksepäin. Mitä asioita muuttaisit siitä vuodesta ja miksi? Hmm... Viisivuotta sitten olin 15 -vuotias. Kasi luokan loppu ja ysi luokan alku. Totta puhuakseni en edes muista kunnolla minkälainen elämäni tuolloin oli. Aika tylsää taisi kun en kerran muista mitä silloin on tapahtunut.

Oletko liikunnallinen? Yritetty monesti, mutta se jää aina aloittamiseksi. Kuitenkin mulla on ihmeellisen hyvä kunto vaikka en kauheasti liikuntaa harrastakaan. Nyt kesällä oon kuitenkin pyöräilly paljon.

Mikä oli sun lempiaine koulussa? Missä olit hyvä? Mun suosikkeja on aina ollu kuvaamataito ja musiikki. Ala- ja yläasteella oli myös käsityö ja sitten lukiossa lemppareiksi tuli äidinkieli sekä teatterikurssit. Hyvä oon aina ollu äikässä sekä kuviksessa.

Miten viimeksi nolasit itsesi? Pakko myöntää etten edes oikeasti muista. Mä en osaa joutua noloihin tilanteisiin.

vastaa2

Millainen on sun normaali arkipäivä? Tylsä. Ainakin nyt tämän vuoden alusta tähän päivään asti se ne ovat olleet sellaisia. Johtunee kai siitä että oon viettäny kaiket päivät kotona ja harvoin näen kavereita, sillä he käyvät töissä ja moni ei jaksa Vantaalle liikkua. Suurin osa kun asustaa Helsingissä.

Missä Suomen kaupungissa, jossa et ole ennen käynyt, haluaisit vierailla? Rovaniemellä ja mieluusti talvella, sillä olisi aivan ihanaa nähdä se oikea suomalainen talvi sekä päästä käymään pukin luona. Ehkä tänä talvena nuo onnistuvat sillä kaverini muuttaa Rovanimelle opiskeluiden perässä.

Oletko käynyt/nähnyt tunturia? En, mutta kovasti tahdon.

Lempi Ben and Jerry's maku? Hömm hömm... Varmaankin se suklaajäätelö missä on brownien palasia. En nyt muista sen nimeä.

vastaa3

Mikä oli viimeisin katsomasi elokuva? Mielipide. The Legend of Tarzan ja se oli ihan menettelevä. Puolessa välissä leffaa kyllä keskittyminen herpaantui ja loppu oli aika ennalta arvattava.

Lempisome? Kaiketi instagram ja snapchat, sillä molempia selailen aina tekemisen puutteessa ja oiekastaan melkeinpä aina kun puhelin päätyy käteen.

Lempikauneustuote? Tällä hetkellä se taitaa olla mun Sleek Makeup:n huulipuna.

Lapsuuden haaveammatti? Opettaja, eläinlääkäri, kokki, toimittaja, tanssija, laulaja ja näyttelijä. Se vaihteli aika usein.

Lempinettikauppa? Mulla ei oikeastaan ole sillä en shoppaile netissä. Pelottaa aina että tulee väärä tuote, ei tule tuotetta ollenkaan ja raha menee turhaan tililtä sekä varsinkin vaatteiden kohdalla mua pelottaa aina että se on liian iso. Oon nimittäin todella pienikokoinen.

Lempivuoden aika? Ehdottomasti kesä. Onhan jokaisessa omat hyvät puolensa, mutta rakastan lämpöä, sitä että aurinko on pidempään ylhäällä ja muutenkin täällä on kaunista kesäisin. Sanoin joskus Rillelle että jos maailmassa olisi sellainen paikka jossa olisi aina kesä sekä suomalainen luonto niin muuttaisin sinne oitis.

Kiitos kaikille teille jotka laitoitte kysymyksiä. Näitä kysy ja vastaa -postauksia on aina kiva tehdä. Ootko itse jo tehnyt tämän omassa blogissasi?


xoxo
Paula

TESTISSÄ ♥ CIEN FOUNDATION

Mulla on aina ollu ongelma oikeanlaisen meikkivoiteen löytämisessä. Suurin ongelma on varmaan ollut se että mun iho on niin vaalea että harvoin löydän oikeaa sävyä. Jos sitten löydän oikean sävyn niin se kesto on sitten ihan toinen juttu. Päätin muutama kuukausi sitten että nykyisen meikkivoiteeni loputtua käytän enemmän rahaa seuraavaan kuin yleensä. Mä kun oon tähän mennessä melkeinpä kaikki meikkini ostanu cittarista tai prismasta. Ne on kuitenkin toiminu ihan hyvin. Seuraavalla ostokerralla tahdon kuitenkin katsoa laatua hinnan sijasta.

cien

Tässä postauksessa testissä ei ole kuitenkaan mikään kallis tuote. Äiti on tuputtanut mulle paljon Lidl kaupasta löytyvän Cien merkin tuotteita ja tämän oikeastaan itse nappasin viime Lidlreissulla hyllystä. Ajattelin että ei sitä yrittänyttä laiteta, kun aikaisempiinkin Cien tuotteisiin on ihastuttu. Omistan Cienin meikeistä ripsivärin, joka on oikeasti yllättävän hyvä. 

Arvioitavana on siis Cien Foundation joka mulla on sävyssä 020 Natural Beige. En muista tarkkaa hintaa mutta hiukan yli neljä euroa tämä tuote maksoi. Putelikaan ei ole mikään maailman suurin ja tuotetta on vain 30ml. Kooltaan voisi hyvin sopia parin päivän matkalle mukaan. Kaikki naiset kun tietävät ettei kaikkia meikkejä kannata mukaansa raahata parin päivän reissuille. Varsinkaan niitä isoimpia.

cien2

cien3

ENSIVAIKUTELMA
Kun otin tuotetta kämmennelle ensimmäinen ajatus oli; "Onpas paksua." Siltä se nimittäin tuntui ja myöskin levittäessä. Levittäessä säikähdin myös että olin sittenkin ottanut vääränä sävyisen, sillä tuote näytti kauhean tummalta kämmenelläni. Olin aika kauan kuitenkin seisoskellut tuolla kaupassa vertailemassa sävyjä omaan ihooni. Kun tuote oli kämmenelleni kuivunut se ei enää näyttänyt tummalta, vaan oikan sävyiseltä. Päätin siis kokeilla seuraavaksi kasvoilleni tätä.

cien4

Mun vasenpuoli - sulle oikea - on se jolle tuotetta levitin. Ei kauheasti kyllä näy vai mitä? Voisi luulla etten ole laittanut mitään kasvoilleni, mutta jos katsoo silmäpussejani niin pienen eron huomaa. Ihon punaisuus on hävinnyt silmän ulkoreunasta ja sisäreunan tummuus on myös hiukan peittynyt. Kuvasta sitä ei huomaa, mutta toinen puoli kasvoistani näytti hiukan tummemmalta. Ei kuitenkaan siltä että olisin valinnut vääränlaisen meikkivoiteen. Paitsi kun vertasin meikkivoiteella meikattua puolta kasvoistani käsivarteeni niin huomasin että sävy oli tummempi. Käteni ovat kuitenkin saaneet vähemmän aurinkoa kuin kasvoni, joten se minkä olin valinnut oli oikea sävy. Muutenkin vinkkinä meikkivoidetta pitäisi aina testata kaulaan eikä kämmeneen. Silloin tietää onko väri oikeasti se oikea.

MIELIPIDE
Tuote on mattapintainen, joka on hyvä, ja ensivaikutelmasta huolimatta kuivumisen jälkeen iho saa kyllä henkeä. Hiukan ehkä kasvot tuntuivat kireältä, mutta ei niin häiritsevällä tavalla että tuote olisi pitänyt postaa. Pari tuntia myöhemmin tunne kuitenkin katosi kasvoilta. Itse antaisin tälle tuotteelle kolme ja puoli viidestä tähdesä. Ihan ok peittävyys noinkin halvaksi tuotteeksi, mutta sitä on liian vähän joka päiväiseen käyttöön. Suosittelisin ostamaan tämän silloin jos tarvitsee pikku matkalle - Ruotsin tai Tallinnan risteilylle tai kenties roadtripille - jonkun meikkivoiteen. Yleensä tällaisilla matkoilla se ns. luonnollinen meikki on paras. Eikä tämä meikkivoide sovi omasta mielestäni mihinkään tosi massavaan meikkilookiin.

Oletko itse kokeillut Cienin tuotteita? Mikä on sun mielestä paras meikkivoide?

xoxo
Paula


BTW tämä oli sitten lukijoiden viikon viimeinen postaus. Mitä tykkäsitte tästä vai tykkäsittekö ollenkaan? Omalla kohdalla oli aikas rankkaa joka päivä julkaista postaus, mutta onneksi tätä ei kuitenkaan tarivtse ihan joka päivä tehdä.

5 x SUOSIKKIKIRJANI

Tälle päivälle arvottiin aiheeksi "suosikkikirjani/-elokuvani", jota hiukan pelkäsin sillä eilen aiheena oli lempparileffat. Toisaalta taas ehkä ihan hyvä sillä nyt voin sitten listata ne lempikirjani. Mä oon kuitenkin aika kova lukemaan. Yksi suuri suosikeistani on Harry Potter kirjat, mutta sen varmasti tiedät jo niin hyvin etten ottanut sitä tähän mukaan. Tässä listassa on viisi kirjaa - yksi kirjasarja - jotka ovat suosikkejani sekä nämä kaikki ovat sellaiset jotka itse omistan.

kirja1

Twilight saga // Isabella muuttaa isänsä luo tihkusenharmaaseen pikkukaupunkiin. Hän on valmistautunut elämänsä tylsimpään käänteeseen, mutta tapaa uudessa lukiossa kiehtovan Edwardin, joka käyttäytyy Isabellaa kohtaan ynseästi ja vältellen. Hän saa selville että Edward on vamppyyri. Vaaroja uhmaten he rakastuvat. Perinteisessä mielessä he eivät voi silti saada toisiaan, mutta onko mikään rakkauden voimaa suurempaa? // En itse pidä kyseisestä elokuvasarjasta tippaakaan, sillä ne menevät täysin eritavalla kuin kirjoissa. Varsinkin Aamunkoin kohdalla. Kirjat ovat puolestaan kiehtovia, jännittäviä, romanttisia ja sanojen sekaan ei voi olla hyppäämättä. Rakastan enemmän omaa mielikuvitustani näiden kirjojen kohdalla kuin sitä mikä valkokankaille on luotu.

kirja2

Haku päällä, Rachel Riley // 14 -vuotiaan Rachelin elämä ei ole helppoa: perheenjäsenet ovat aivan liian tavallisia ja koira järsii huonekaluja. Siksipä Rachel on päättänyt löytää elämänsä rakkauden. // Sain kirjan ollessani kuudennella luokalla äidiltäni joululahjaksi ja olin todella innoissani sillä kirjaa olin toivonut. Vieläkin se on yksi suosikeistani kahdestakin syystä 1) kirja on kirjoitettu päiväkirjamuodossa ja 2) hahmot ovat todella samaistuttavia. Kirjan takana on muuten varoitus joka sanoo: "Ei sovellu alle 13 -vuotiaille eikä naiiveille tyypeille - liian traaginen (ja tosi)". Mietin vieläkin tänä päivänä onko tämä oikeasti tositarina.

kirja3

Kiuru ja Termiitti // Kertomus sodasta ja perheestä, rakkaudesta ja kaipuun voimasta, sodan yhä uudelleen heijastuvista vaikutuksista, perheiden salaisuuksista, unelmista ja aaveista, sekä ihmisiä yhdistävistä näkymättömistä, melkein maagisista siteistä. // Sain kirjan yhdeltä äidin toimittajaystävältä, joka saa kirjoja työnsä johdosta. Ensin hiukan nyrpistelin nenääni, mutta kun aloitin lukemisen en voinut olla lopettamatta. Kirja vie todella helposti mukanaan, vaikka käsitteleekin hiukan hirveitäkin aiheita, kuten sodan aikana tapahtuvaa prostituutiota, mutta se on kiehtova. Itseäni kiinnosti hyvin paljon kirjan päähenkilöiden Kiurun ja Termiitin äidin Lolan kohtalo sen vuoksi kirjan ahminkin todella tiuhaan tahtiin.

kirja4


Mestaritontun seikkailut // Kuningas on loukannut suuresti Satulinnan vartijaa Mestaritonttua, joka päätää jättää tehtävänsä sekä Satumaan. Lähtönsä jälkeen Mestaritonttu joutuu huimaan seikkailuun Kyöpelinvuoren noitien että Merenväen kanssa. // Kirja jota mummini luki isälleni ja sitten minulle ja jota toivon joskus lukevani omille lapsilleni ja heidän lapsilleen. Kirja on niin vanha että lukiessani sitä pelkään sen menevän rikki, mutta tarina on aivan ihana ettei kirjaa voi olla lukematta, vaikka muistankin koko tarinan melkeinpä sanasta sanaan. Kirja on myös aivan ihanasti kuvitettu ja on todella ihanaa luke sellaista kirjaa jonka hahmot ovat suomalaiseen kulttuuriin perustuvia.

kirja5

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia // Muumien ja heidän ystäviensä salamyhkäisessä maailmassa tapahtuu taas kaikenlaista kummaa. Kuulemme Nuuskamuikkusen kevätlaulusta ja pikku mönkijä Ti-ti-tuusta, homssun kauheasta seikkailusta, Vilijonkasta, joka lopultakin koki pyörremyrskyn, eläkkeellä olevasta hemulista, joka rakensi lapsille huvikentän,  näkymättömästä lapsesta, jonka rakkaus teki näkyväksi, hattivattien salaisuudesta ja muumien joulusta kuusen alla. // Aika paljon tarinoita yhdessä kirjassa, mutta kuka ei muumeja rakastaisi? Tämä on ainoa muumikirja jonka omistan ja olisi ihana saada kaikki muutkin. Tämäkin on todella vanha kirja, mutta muistaakseni löysin tämän kirpparilta. Oiva löytö ja vain muutaman euron maksoi, joka on nykyään aika harvinaista muumikirjoista. Varsinkin kun katsoo tuon ikää. Pidän todella paljon muumisarjasta, siitä alkuperäisestä jonka ääniä ei ole muutettu, mutta joskus on kiva lukea mitä muumilaksossa oikein on tapahtnut.

Oletko sä lukenut mitään näistä? Mitkä ovat sun lempikirjojasi?

xoxo
Paula

6 x SUOSIKKIELOKUVANI

Viime aikoina oon kattonu enemmän sarjoja kuin leffoja. Se taitaa johtua enimmäkseen siitä että sarjojen kanssa sitä viihdettä on paljon pidemmäksi aikaa ja se tuntuu pitkäkestoisemmalta elokuvalta. Tosin uskon että tämä on aikalailla sarjojen tarkoitus. Toinen syy vähäiseen leffojen katseluuni voisi olla se ettei nyt lähiaikoina ole hyviä elokuvia tullut. Lukijoiden viikon kolmanneksi viimeiseksi postaukseksi arvottiin "kaikkien aikojen lempparileffani" ja tässä niistä on nyt kuusi - joista muutama on leffasarjoja. Yleensä sanoisin tässä vaiheessa että nämä eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä, mutta nyt ne ovat. 

lempparileffa1

Harry Potter saga // Harry niminen orpopoika saa 11 -vuotis syntymäpäivänään tietää olevansa velho ja pääsee opiskelemaan Tylypahka nimiseen noitien ja velhojen kouluun. Elokuvat keskittyvät hänen taikaopintoihinsa, uuden maailman tapojen oppimiseen sekä lopulta pahan velhon lordi Voldemortin kukistamiseen. // Tästä mun ei varmaan edes tarvitse kauheasti sanoa mitään. Oon suuri Potterfani ja tietysti tämä on ykkösenä. Kirjat ovat tosin ehkä enemmän mieleeni, mutta elokuvinakin tämä on hyvä.

lempparileffa2

X -men saga // Elokuvat kertovat maailmassa elävien mutanttien elämästä ja heidän taistostaan ihmisiä vastaan, joiden pelko erilaisuutta kohtaan on suuri. Tarinat keskittyvät muttanttien kouluun, X-men nimiseen ryhmään, joka koostuu koulun opettajista sekä suurin osa tarinasta keskittyy Logan nimiseen mieheen. // Toinen leffasarja heti perään. Oon oikeastaan myös suuri marvelfani ja niin leffoista kuin itse sarjakuvista. Pienenä toivoin että itse olisin mutantti, mutta en koskaan osannut päättää mikä voima mulla sitten olisi enkä myöskään tiennyt kuka oli mun lemppari näistä hahmoista, sillä kaikki olivat omalla tavallaan niin mahtavia. Oon tykänny myös Wolverine leffoista, mutta se uusin Logan oli suuri pettymys. Pitkäveteinen, tylsä ja koko leffan kulun pystyi arvaamaan heti, joka ei ole X-men leffojan tai Wolverinen tapaista.

lempparileffa3

Back to the Future saga // Saga kertoo Marty nimisestä nuoresta pojasta sekä hänen oudosta tiedemiesystävästään Emmett Brown:sta, joka on keksinyt aikakoneen. Tästä keksinnöstä ei tietenkään synny mitään muuta kuin harmia niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. // Muistan kun tämä tuli tv5 kanavalta ja ihastuin tähän heti. Hauskinta oli ehkä nähdä se tapa, miten ennen oli elokuvia tehty sekä minkälaiseksi tulevaisuus nähtiin silloin. Juoni on todella hyvä sekä mietitty todella tarkkaan. Tämä on sellainen leffasarja josta on pakko nähdä seuraava osa. Pitäähän sitä tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, jopa silloinkin vaikka olisi jo kaikki leffat nähnytkin.

lempparileffa4

Tintin seikkailut - Yksisarvisen salaisuus // Nuori toimittaja Tintti päätyy ostamaan markkinoilta erään kolmimastoisen purjelaivan pienoismallin ja tämän jälkeen hän joutuukiin suureen seikkailuun, johon kuuluu salaliittoja, merirosvoja ja suuri aarre. //  Tässä on nyt taas yksi sellainen hahmo, josta oon tykänny ihan pienestä asti. Tintti oli sarjakuvana ja piirrettynä yksi suosikeistani. Ehkä ihanin tässä on ollut aina koira Milou. Samanlaisen luonteen tahtoisin omallekin koiralleni. Tässä leffassa oli ehkä parasta se että tarina oli tuttu sekä hahmot, mutta tapa jolla se oli tehty oli parempi. Eläväisemmän oloinen. Animaatio oli niin hyvää alussa että mun piti miettiä muutamaan otteeseen että onko tässä nyt oikeat näyttelijät vai ei.

lempparileffa5

Jumanji // Vuonna 1981 Alan niminen poika löytää lautapelin, jota alkaa pelaamaan ystävänsä Sarah:n kanssa. Alan saa pelin aikana kortin jossa sanotaan että hän joutuu elämään viidakossa niin kauan kunnes joku heittää luvun 5 tai 8. Tämän jälkeen peli nielaisee Alanin. Mitä tapahtuu kun 26 vuotta myöhemmin peliä aletaan pelaamaan uudestaan ja Alan pääsee pelistä vihdoinkin ulos? // Tiedätkö elokuvan Zathura? Noh, tämä on sen elokuvan edeltäjä ja omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempi sekä hauskempi, kiitos Robin Williamsin. Itse en koskaan ole pitänyt Zathura elokuvasta, vaikka se opettaakin rakastamaan sisaruksia, mutta se oli jotenkin pitkästyttävä. Tässä oli enemmän jännitystä. Muutenkin en ole koskaan katsonut sellaista Williamsin tähdittämää elokuvaa josta en olisi pitänyt.

lempparileffa6

Coraline ja toinen todellisuus // Coraline ja hänen vanhempansa muuttavat uuteen taloon, joka ei todellakaan ole tytön mieleen. Eräänä sadepäivänä hän löytää salaoven talosta ja sen takaa paljastuu toinen todellisuus, joka muistuttaa hyvin paljon hänen omaansa. Kaikki näyttää kuitenkin paljon paremmalta, mutta onko se sittenkään niin hyvä miltä se näyttää? // Katsoin tämän ensimmäisen kerran joskus ala-asteella eikä se ole vieläkään menettänyt hohtoaan. Ensimmäisillä katselukerroilla tämä oli pelottava ja jännittävä, mutta nykyään se on sellainen joka pistää inspiraationi kirjoituksissa kukkimaan. Kenties se johtuu juuri siitä että kaikki tapahtuu toisessa todellisuudessa.

Mitä mieltä itse olet näistä elokuvista, jos olet nähnyt? Mitkä ovat sinun lempielokuviasi?


xoxo
Paula

KOKKINURKKAUS: MAMMAN LIHAPULLAT

Leipomisen lisäksi äitini on todella hyvä kokki. Itse en ole vielä syönyt sellaista äidin tekemää ruokaa joka olisi ollut pahaa. Hänen ruokaansa on tullukin syönyt 20 -vuotta. Uskon kyllä että kaikkien mielestä se oma äiti on paras kokki. Äidiltä oon siis saanut hyviä neuvoja kokkaamisen suhteen ja ajattelin kun mulla on ollut tuo herkkunurkkaus nyt alotettuna täällä niin voisin tehdä saman tyyppisen mutta ihan ruualle. Kaikki eivät nimittäin leivo tai pidä edes leivonnaisista.

lihapullat2

Tälle päivälle oli arvottu resepti ja mulla on tallessa ollutkin äidin lihapullaresepti, jonka ajattelin jakaa teidän kanssa. Varsinkin kaikkien teidän jotka ette ole vielä vaihtaneet ruokavaliotanne vegaaniksi. Tuntuu kuin kaikki alkaisivat jättää lihan ja syömään enemmän kasvisperäisiä tuotteita. Ainakin mun kaveripiirissä on jo muutama vegaani. Varmasti olisin itsekin elleivät vegaanituotteet olisi niin kalliita sekä onhan se hiukan vaikea lupua lihasta kun lempiruoka on pihvi. Olen siis hyvin pahoillani, mutta tämä resepti sisältää niin naudan kuin sika-naudan jauhelihaa. Ajattelin jakaa tämän reseptin myös sen vuoksi että itse pidän paljon enemmän itsetehdyistä lihapullista kuin niistä kaupan valmiista.

lihapullat1

Tarvitset nämä ainesosat:
Kermaviiliseos;
200g kermaviiliä
2 kananmunaa
oman maun mukaan mustapippuria, maustepippuria, valkopippuria, lipstikkaa, timjamia ja oreganoa
Hyppysellinen suolaa
Noin 1tl sokeria
Korppujauhoja sen verran että kermaviiliseos ei ole enää niin juoksevaa

400g Sika-nauta jauhelihaa
400g naudan jauhelihaa
1 Sipuli
1-2 valkosipulinkynttä

Tarvitset nämä välineet:
Kaksi kulhoa - toinen pienempi ja toinen isompi kokoinen - haarukan, veitsen, ruoka- ja teelusikan, desimitan, leivinpaperia ja uunipellin

Valmistus:
1. Sekoita kermaviiliseoksen ainekset keskenään pienessä kulhossa.

2. Sekoita jauhelihat yhdeksi isommassa kulhossa.

3. Leikkaa sipuli ja lämmitä sitä muutama sekuntti mikrossa. Lisää sipulin sekaan valkosipulin kynnet ja sipuliseos sitten jauhelihan sekaan.

4. Lisää kermaviiliseos jauhelihaan ja sekoita hyvin. - VINKKI! Sekoita jauhelihaa haarukalla. Se on helpompaa.

5. Anna muhia talouspaperin alla noin 15 minuuttia.

6. Ota uunipelti ja peitä se leivinpaperilla. Pyöritä lihapullat. Jokainen lihapulla on noin yhden ruokalusikallisen kokoinen. Älä tee liian suuria tai ne eivät paistu kunnolla. Äläkä liian pieniä tai ne käristyvät.

7. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

8. Tarjoile perunoiden ja kermakastikkeen kera. Voit myös - kuten äitini tekee - laittaa lihapullat kastikkeen sekaan.

Kummista sä tykkäät enemmän kaupan lihapullista vai itsetehdyistä? 

xoxo
Paula

KIERRÄTÄ MIELUUMMIN

Lukijoiden viikko jatkuu vielä tämän viikon ajan ja tälle päivälle oli arvottu postaukseksi "parhaat kirpparilöydöt". Harmikseni joudun kuitenkin kertomaan, että vaikka kirppareita rakastankin niin niissä en kuitenkaan hirveästi käy. Tässä mun lähellä on kyllä itsepalvelukirppareita muutamakin kappale, mutta unohdan aina niiden olemassaolon. Kirpparit on sellainen paikka jossa mulla tulee käytyä kun tahdon vain katsella ja kierrellä tylsyyksiiäni. Kaupoissa sitten tulee käytyä silloin kun etsin jotain tiettyä asia ja mähän aina etsin jotain tiettyä vaatetta tai tavaraa. Saan kuitenkin aika paljon vaatteita kavereiltani sekä mummiltani ja ostelemme Rillen kanssa tavaroita aika paljon torista. Ajattelin siis tehdä mieluummin tällaisen kierrätys aiheisen postauksen. But don't worry kyllä tässä postauksessa pari kirpparilöytöä on.

KAVEREILTA SAADUT

kirppis1

kirppis2

Pinkki huppari - Tämän sain viime vuonna, kun kaveri ei enää pitänyt  tästä. Musta oli kiva saada jotain väriä vaatekaappiin, kun aika paljon mustaa ja harmaata löytyi silloin kaapista. Vieläkin yksi mun lemppareista.

kirppis3

Watch This Space -paita - Ihastuin tähän heti kun kaivelin kaverini kirpparikassia. Mikä mun mielestä on hauskaa että tämä sopii mulle todella hyvin mutta kaverini tyyli on todella rock henkinen. On tosi kiva huomata miten tyyliltään kaksi niin erilaista voi käyttää samaa paitaa ja niistä kumpuaa erilaiset vibat toisen päällä.

KIRPPARI LÖYDÖT

kirppis4

kirppis5

kirppis6

Tiikeri -paita - Tähän rakastuin ensisilmäyksellä, varsinkin tuohon takaosaan, joka on hiukan ohuempaa kangasta. Maksoi muistaakseni 3 euroa Hyvinkään kirpparilla. Hauskaa oli myös huomata että tämä paita hohtaa uv -valossa. 

kirppis7

kirppis8

Mikki Hiiri huppari - Tämä on oikeastaan Rillen huppari jonka hänelle löysin samaisesta kirpparista kuin tuon tiikeri paidan. Maksoi 5 euroa. Musta tää on todella hauska ja vielä ihan oikeasti Disneylandista ostettu huppari.

kirppis9

Converset - Rille bongasi nämä kerran - samaisella Hyvinkään kirppiksellä - ja osti nämä mulle. Maksoi 15 euroa. Mä olen oikea kenkien keräilijä tai oikeastaan hamstraaja että jos tahdotte niistä postausta niin sanokaa ihmeessä!

TORISTA OSTETTU

kirppis10

Klippan nahkasohva - Tämä oli yksi ensimmäisistä huonekaluista jonka asuntooni hankin. 50 euroa maksoi ja sain äidin kaverin tuomaan sen pakullaan mun luokse. Aivan ihanan näköinen ja hyvä istua.

kirppis11

kirppis12

MacBook - Rille löysi tämän ihanaisen läppärin, jolla nytkin tätä tekstiä kirjoitan. Todella paljon korjailua tämä kyllä tarvitsi, mutta onneksi mulla on sellainen mies joka tietää enemmän koneista kuin uskoisikaan ja on toiminut kyllä kuin unelma siitä lähtien. 2008 mallia tämä kuitenkin on eikä tähän saa uusimpia päivityksiä, joten aivan kaikkea en voi tällä tehdä esim. muokata videoita. Kunhan kuvia voin muokata, blogia päivittää, netissä surffailla ja laskut maksaa niin oon tyytyväine.


Tässä olivat mun tän hetken lempparit, mutta kyllä multa löytyy enemmän muilta saatuja tai ostettuja vaatteita sekä tavaraoita. Tahtoisitteko siis tälle postaukselle jatkoa?
Mitä mieltä te ootte kirppareista ja ylipäätänsäkin kierrättämisestä? Yay or Nay?

xoxo
Paula

EVERYTHING IS BLUE

blue1

Tälle päivälle oli siis arvottu meikkitutoriaali ja tällaisen sitten loihdin. Inspiraationa toimi Halsey nimisen artistin kappale Colors. Laulussa laulettiin sinisestä ja se on muutenkin yksi lempiväreistäni joten oli kiva päästä leikkimään sillä värillä. Itse kun en kauheasti värejä omassa meikissäni käytä. Voisi kyllä ruveta tämän jälkeen.

blue2

Vaikka videossa nämä tuotteet olenkin listannut niin laitan ne vielä tähän ettei tarvitse aina palata uudelleen katsomaan. Unohdin myös kokonaan sanoa videolla etten löytänyt mun puuteria mistään, joten sitä en laita tässä, mutta ei se kauheasti tätä meikkiä erilaiseksi olisi tehnytkään.

blue4

Pohja:
Maybelline Fit Me! Liquid Fountation, sävy 105
Maybelline Fit Me! Concealer, sävy 15
NYX HD Studio Finishing Powder

Kulmat:
Rimmel EyeBrowPencil, sävy 001 Dark Brown

Silmät:
Jugavi Cosmetic Palette, Love and Art
Essence Eyeshadow, sävy 11 Tiffunny
The One Eye Liner Stylo
Essence Vintage Rose  Eye Palette, sävy Hello Glow!
Cien Volume Mascara
Haute Couture, Natural Premium Lashes

Huulet:
NYX Extra Creamy Lipstick, sävy LSS626 Power Puissance

ENJOY THE VIDEO!

thumbnail


xoxo
Paula

BTW tänään on vika päivä kun noita video ja postausehdotuksia otan vastaan tälle lukijoiden viikolle, mutta kysymyksiä voi vielä laitella ensi viikon perjantaihin asti. Tähän postaukseen niitä voi heittää.
Ja muistutan vielä ettei viikonloppuna tule sitten postauksia, että maanantaina jatketaan!

KIRJE NUOREMMALLE ITSELLENI

Rakas pieni minä. Sinä höpsö pää romantiikasta täyttynyt nuori teini-ikään hypännyt lapsonen. Maailma on muutakin kuin pelkkää romantiikkaa. Oikeastaan maailma ei ole sellaista kuin elokuvissa. Tiedän että tiedät sen, mutta tahdot koko ajan uskoa että törmäät johonkuhun koulun käytävällä, että katseenne kohtaisivat ja siitä alkaisi sitten unohtumaton rakkaustarina. Kerron sinulle ettei niin käy. 

kirje

Sen sijaan että odottaisit ja etsisit sitä oikeaa niin nauti ystävistäsi. Niistä hetkistä kun sinua pyydetään ulos. Mene, hymyile, huuda ilosta ja naura. Kuiski ystäviesi korviin salaisuuksia, vitsaile ja härnää. Tee itsellesi iän ikuisia ystäviä äläkä päästä heistä irti. Muista myös piirtää, kirjoitaa riimejä ja uskaltaudu laulamaan, puhumaan eikä vain ajattelemaan nurkassa. Kyllä kaikki sinun mielipidettäsi kuitenkin arvostavat ja kun astut varjoista parras valoihin eivät he sinua tahdo lavalta tyrkätä alas. Ei. He tulevat vierellesi ja näyttelevät kanssasi näytelmän loppuun ja kumartavat kanssasi kun on aika laskea esirippu.

kirje3

Rakkaus ei ole sitä mitä näet elokuvista, luet kirjoista ja kuulet lauluista. Et löydä rakkautta tavalla jolla luulet. Mutta odota, rakas pieni minä. Odota, sillä yksi päivä astelet ulos koiran kanssa ja näet hänen seisovan siellä Kannelmäen torilla. Kyllä paikka mitä et olisi koskaan päähäsi edes piirtänyt. Eikä hän ole mitään mitä kuvittelit, vaan parempaa. Hänellä ei ole samanlaista älyä kuin ystävilläsi, mutta hänen silmänsä kertovat hänen nähneen enemmän elämää kuin kaikki ystäväsi yhteensä. Hänellä on arpia niin kehossa kuin sielussa, mutta hän silti hymyilee leveämmin kuin kukaan. Hän kantaa nahkatakkiaan kuin haarniskaa ja sanojaan hän käyttää nyrkkeinään.

kirje2

Rakas pieni minä, sinä etsit ja etsit mutta kyllä täydellinen elämä löytää sinut. Muistat vaan olla uskollinen itsellesi etkä kenellekään toiselle. Toteuta omat unelmasi äläkä toisten. Pidä niistä asioista ja henkilöistä kiinni jotka tekevät elämästä tällä pyöreällä pallolla pikkuisen parempaa. Itke, naura, huuda vihasta ja rakkaudesta. Elä.

Rakkaudella, minä.

***

Valitsin kirjeen nuoremmalle itselleni vanhemman sijasta, sillä nuorempi minä on enemmän hukassa elämän kanssa kuin vanhempi. Ainakin toivon niin. Otin tähän myös vanhoja kuvia itsestäni, sillä mun mielestä nuoren mun pitäisi olla tässä mukana. Nämä kuvat sopii myös omasta mielestäni hyvin kuvaamaan mua teini-ikäisenä. Kamppailin nimittäin sen kanssa mitä halusin olla ja minkälaisena muut mut näki. En tiennyt kumpi mun pitäisi olla kunnes sitten täysi-ikäisenä tajusin etten tule koskaan olemaan onnellinen jos oon sitä mitä muut haluaa. Muista säkin se. Ole sinä äläkä kukaan muu, sillä maailmassa on vain yksi sinä. Klisee mutta tosi.

xoxo
Paula

VANHOJA INSTAGRAM KUVIA

Tossa viime viikonloppuna puhuttiin juuri sopivasti hyvän ystäväni kanssa instagramista. Hänellä kun ei ole sitä, ei ole koskaan edes tehnyt ja kysyi multa että miksi mulla on se. Kerroin sitten mitä instagram merkitsee mulle. Näin mä suurin piirtein vastasin: Insta on mulle kuin valokuva-albumi, jota koko maailma voi katsoa ilman että häpeän äitini ottamia kuvia musta vaipat jalassa tai kasvot jäätelön peitossa. Insta on paikka jossa muistelen hyviä ja huonoja aikoja. Sieltä siis kaikki löytävät niin hauskoja, iloisia kuin surullisia ja vihaisia asioita mun elämästä. Tässä postauksessa jaan muutamat kuvat omasta instastani.

ig
VUODELTA 2014

insta1

1. Totta kai täytyi laittaa mun instan eka kuva, jossa esiintyy meidän edellinen koira. Melchior. // 2. Toinen kuva hänestä, eikö ole suloinen. Onko teidänkin mielestä Mechiorissa hiukan samaa näköä kuin meidän nykyisessä koirassa Mochinassa? // 3. Kuva veljestä ja Mellistä kun tämä vietiin lopetettavaksi. En ollut koskaan nähnyt koiraa niin rauhallisena. Se taisi teitää että oli menossa parempaan paikkaan, sillä ekaa kertaa suostui menemään äidin työautoon.

insta2

4. Mochinan eka vierailu meidän luona. Vielä ei saatu sitä tuolloin perheeseen, sillä katsottiin sopiiko miten se ottaa meidät vastaan. Rakastuihan pikku prinsessa heti meihin. // 5. Kuva musta päivänä jolloin oli mun isän hautajaiset. // 6. Vuonna 2014 tapahtui kaksi kuolemaa, mutta yksi kaunis syntymä. Pääsin näkemään ekan kerran siskonpoikani, joka on tuossa kuvassa kaksi päivää vanha. Hän oli niin pieni että pelkäsin satuttavani häntä.

VUODELTA 2015

insta3

7. Ainoa kuva musta mun vanhoista. Rakastin tuota mekkoa. Harmi kun oli ollut vuokramekko. // 8. Ystävänpäivältä. Olin sinkku, mutta pakko oli laittaa jotain tollasta näköjään. // 9. Kuvan oli tarkoitus näyttää mun punaisen väristä hiuskuontaloa. Mutta taisin tehdä kuvasta noihin kukkiin liittyvän enemmänkin. Taiteellista? Maybe.

insta4

10. Nää "matkalla kouluun selfiet" oli mun juttu aikalailla lukiossa. // 11. Tämä kuva on kesältä ja silloin myös muuttui mun instan kuvien tyyli hiukan koska ostin mun ekan iphonen. Edelliset kuvat on otettu nokia lumialla. Tässä taas taiteellisuus yritystä. Mut mä kyl tykkään edelleenkin tästä kuvasta. // 12. Sata-aamua päivältä. Mun lukiossa abit pukeutuu aina tuolloin yökkäreihin. Entä teillä?

insta5

13. Piirtelin myös tossa pari vuotta sitten aika paljon. Nykyään harvoin sillä mun työpöytä on ryövätty Rillen pelitietokoneelle. Näitä piirroksia tuli siis myös jaettua. // 14. Jouluna tunsin yksinäisyyttä kun meillä oli riitaa Rillen kanssa, mutta onneksi moomoo oli lohuduttamassa. // 15. Tämä kuva on oikeastaan jo vuodelta 2016. Joku selfie piti ottaa jossa näkyi edellisenä vuonna otettuja kuvia.

VUODELTA 2016

insta6

16. Mun ensimmäinen keikka ikinä! Imagine Dragons on kyllä edelleen aivan ihana. Olin siellä mun tosi pitkäaikaisen ystävän kanssa. // 17. Elin pientä masennuskautta vuoden 2016 alussa, ja silloin aloin virallisesti myös tupakoimaan. Elämä ei silloin tuntunut hymyilevän. // 18. Kevään tullessa mieliala kuitenkin muuttui iloiseksi ja samalla myös elämä. Päätin jättää kaiken paskan taakseni muuttamalla hiustyyliäni. Still love my blond hair.

insta7

19. Tän kuvan otin kun olin asunut tasan viikon mun omassa asunnossa. Tuo kasvi mulla oli ollu kantsussa kun asuin äidin luona sekä hyvinkäällä kun asuin Rillen luona kesän. Hyvin se vieläkin on hengissä. // 20. Vuoden 2016 syksynä koin monta muutosta jotka koski mun ulkonäköä. Uskaltauduin olemaan finally oma itseni. Tällainen vahva silmämeikki on oikeasti osa mua. // 21. Tietysti piti ottaa kuva juuri tehdystä tatuoinnista, jonka menin Lohjalle asti ottamaan. Aivan ihanaa oli myös silloin nähdä isäpuoleni viiden vuoden jälkeen.


Mitäs mieltä olitte tästä lukijoiden viikon postauksesta? Jos tahdotte nähdä muut mun insta kuvat niin löydät mut sieltä käyttäjänimellä @pauline_xs
Haluisitteko tulevaisuudessa lisää insta postauksia joissa selitän vähän kuvien takana olevia tarinoita?


xoxo
Paula

STORYTIME #2

hehe


Tässä on siis tämän päivän lukijoiden viikon postaus. Ensimmäinen video muodossa. Mitäs pidit? Ajattelin että tuun laittelee videoita vaan tiistaina ja perjantaina. Viikonlopun taidan pitää edelleen tyhjänä niin kuin yleensäkin mun blogissa ettei kuitenkaan tule mitään ylikuormitusta postausten suhteen. Täytyyhän munkin saada pieni vapaa postausten väkertämisestä varsinkin nyt kun se on aikalailla joka päiväistä.

xoxo
Paula

KEHO ON MIELEN KOTI

Meillä kaikilla on koti. Nyt en puhu siitä lämpimästä paikasta, joka suojaa pakkaselta talvisin. Siitä jonne hamstraamme enemmän turhaa kuin hyödyllistä tavaraa. Puhun meidän mielemme kodista. Kehosta. Meillä jokaisella on keho eikä kenelläkään ole samanlaista kehoa kuin sinulla, vaikka samoja ruuminosia meiltä kyllä löytyy. Meillä löytyy myös vihaa omaa kehoamme kohtaan. Toisilla se on suurempi ja toisilla miedompi, mutta kyllä me kaikki vihaamme jollain tasolla kehoamme. 

shortsit1

shortsit

Liian läskit reidet... Inhottavia makkaroita vatsassa... Hiukan kaksoisleukaa... Aivan liian ohuet rantteet... Lapsimaiset posket... Tummat silmän aluset... Liian pienet ja vielä eri kokoiset rinnat...

En vihaa kehoani kun katson sitä peilin kautta. "Mä näytän hyvältä tässä paidassa!" Sitten kun mennään ulos, räpsitään kuvia niin vihaan kehoani. "Miksi mulla pitää olla hiukan vatsaa ja kaksoisleukaa?" Haukun kehoani heti ensimmäisenä kun näen otetut kuvat, mutta sitten myöhemmin muistan että hei, mähän itse halusin nopeasti räpsäistä ne enkä yhtään keskittynyt asentoihini! Miksi haukun siis kehoani? En mä ole mikään malli, enkä tule koskaan olemaan, vaikka pienenä siitäkin urasta on haaveiltu. 

shortsit3
Lippis H&M // Aurinkolasit Monki // Croptop H&M // Shortsit New Yorker // Vyö Cubus // Verkkosukkahousut Gina Tricot // Converset Kirppis // Reppu Partioaitta

Juttelimme ystäväni kanssa vanhasta luokkalaisestamme, joka on nykypäivänä todella kaunis. Häneltä löytyy kurveja vaikka muille jakaa sekä hänen kasvonsa ovat kuin Victori'as Secret malleilla. Ystäväni sanoi että tälle tytölle on suotu täydelliset geenit. Kyllä, hänelle on suotu hyvät geenit, mutta se että hän on siinä kunnossa missä nyt on johtuu siitä että hän pitää itsestään huolta. Hän lenkkeilee, treenaa, syö terveellisesti sekä hänen elämänlaatunsa on hyvä. Mitä minä teen? Istun sohvalla päivästä toiseen, katson sarjoja tai olen koneella ja syön herkkuja sekä ruokia jotka voi vain tyrkätä mikroon tai uuniin. Mulla ei ole siis oikeutta syyttää kehoani tai varsinkaan geenejäni siitä ettei kehoni ole omasta mielestäni täydellinen tai ettei se ole yhtään saman näköinen kun tällä vanhalla luokkalaisellani. Ketä sitten pitäisi syyttää? Itseäni, ajatuksiani, sitä pientä ääntä päässäni joka huutaa joka päivä suklaata. Mulla on ihan ok kunto, mutta yleensä lopetan kaiken sen takia koska päässäni ääni huutaa: "Lopeta kun tää tuntuu hirveeltä!" Parin tunnin päästä kuitenkin tulee hyvä olo siitä kun on treenannut ja kun hiukan lihaksissa tuntuu.

shortsit6

Tiedän etteivät geenini suo minulle sitä että saisin täydellisen tiimalasivartalon - samanlaisen kuin tällä vanhalla luokkalaisellani - mutta voin paremmilla elämän tavoilla alkaa rakastamaan kehoani. Tulemme kaikki varmasti koko elämämme ajan löytämään virheitä kehostamme ja vaikka hyväksyisimme sen niin jokin on aina pielessä. Miksi on näin? Lyhyt vastasu: media. Katujen mainoksissa, televisiossa, intternetissä ja lehdissä näkyy aina kauniita ihmisiä, joilla on se täydellinen keho ja heitä me ihailemme. Mitä enemmän kuitenkin näitä päiviä tulee elettyä niin tajuan ettei kenenkään pitäisi vaikuttaa siihen mikä on kaunista tai milloin keho on täydellinen. Kenenkään ei pitäisi tulla sanomaan että tämä on kaunista, tämä on täydellistä. Jokaisella on omat aatteensa siitä mikä on täydellistä, mutta kumpuaako se oikeasti omista haluistasi vai onko joku toinen kertonut että näin sen kuuluu olla?

shortsit7

shortsit5

Keho on se paikka joka on sinun kotisi. Tulet asumaan siinä todella pitkään, joten opettele rakastamaan kotiasi. Älä siis soimaa sitä liikaa, sillä alat vihaamaan kehosi lisäksi sen jälkeen myös elämääsi. Otetaan molemmat itseämme niskasta kiinni, astellaan peilin eteen ja listataan huonojen puolien sijasta niitä hyviä puolia. Unohdamme aivan liian usein ne hyvät puolet kehossamme. Ne mitä rakastamme. Muistuta siis itseäsi niistä sinulle suoduista piirteistä joita et vaihtaisi miljoonasta eurostakaan.

Siniset silmät... Hammashymy... Sirot kädet... Pienet suloiset varpaat... Jalkojen pituus ja sopusuhtaisuus... Pienet muodot kyllä löytyy... Pieni pyöreä peppu...


xoxo
Paula

Mitäs pidit ensimmäisestä Lukijoiden viikon postauksesta? Aiheena oli tälle päivälle arvottu siis syvällinen / henkilökohtainen postaus. Jos et oo vielä heittäny postaus tai video ehdotuksia nii sulla on vielä aikaa tän viikon perjantaihin asti (21.7.). Kysymyksiäkin tulevaan Q&A postaukseen voi myös heittää 28.7. asti. Kaikki ehdotukset ja kysymykset ovat tervetulleita tähän postaukseen.

Jos tahdot tietää huomisen ja keskiviikon postauksen niin julkaisen aina tulevan postauksen snäpissäni, joka on edelleen paulukkaaa