PARISUHDETERAPIAA ♡ OMA AIKA



Ootko koskaan ollu toisen kanssa samassa tilassa 24/7? Nyt ei lasketa sitä aikaa jolloin asuttiin kotona vanhempien luona ja joutui kestämään sitä iänikuista piinaamista tiskikoneen tyhjentämisestä tai koiran viemisestä ulos. Tarkoitan paikkaa jossa et voi lukittautua eristyksiin omaan huoneeseesi, vaan joudut olemaan toisen ihmisen näköetäisyydellä koko ajan.
Kuten ensimmäisessä postauksessa kerroin niin en asu enää kotona, vaan omassa asunnossani. Todella pienessä yksiössä. Joulukuun alusta lähtien täällä on myös asustellut ihastuttava poikaystäväni - tulen käyttämään hänestä nimitystä muru, kulta, mun mies yms. jokaisessa postauksessa sillä hän ei tahdo nimensä tai kasvojensa näkyvän blogissani. Sitä kunnioitan. Vietimme koko joulun ja uuden vuoden yhdessä eikä missään välissä ole tullut sellaista päivää jolloin olisi saanut olla yksin. Omalla kohdallani tämä ei tuntunut niinkään pahalta ja ei myöskään murun, mutta silti aina välillä tuli sellainen asia jonka olisi tahtonut tehdä ilman että toinen olisi vieressä. Esimerkiksi blogipostausten lisäksi oon aina rustaillu myös tarinoita, novelleja. Voit siis kuvitella kuinka vaikeaa on yrittää saada yksi vaivainen lause valmiiksi, kun toinen huutaa vieressä jos joku nettipeli ei mene niin miten itse tahtoisi.
Nyt ensimmäistä kertaa yli kuukauteen oon yksin. Muru lähti näkemään kavereitaan Hyvinkäälle ja tulee huomenissa takaisin. Oma aika kuulosti ihanalta ajatukselta. Pääsisin kenties kirjoittamaan viidennen luvun loppuun tekeillä olevassa tarinassani. Tunti myöhemmin ja aloin ikävöimään murun pölpötystä tietokoneista, peleistä ja siitä kuinka hän tarvitsee uuden talvitakin.
Tässä siis oon yksin pienessä asunnossani miettimässä mitä kirjoittaisi. Miksi inspiraatio tuntuu olevan silloin läsnä kun toinen meluaa vieressä? Tai kenties hän on se inspiraationlähteeni?
Oma aika on kuitenkin sellainen jonka jokainen tarvitsee. Se me ollaan monesti todettu murun kanssa. Välillä on hyvä tehdä asioita yksin, vaikka kuinka tahtoisi olla toisen mukana. Omalle kullalle täytyy myös osata välillä sanoa että tahtoisi tehdä jotakin yksin ilman toista. Kaikesta kun ei voi jättää vihjeitä lojumaan. Mikään ei ole muutenkaan parempi tunne kun on saanut olla yksin, rentoutua ja lyhyen tai pitkän ajan jälkeen nähdä jälleen rakastamansa ihminen.

SUHDENEUVO: Älä ole liian takertuva. Anna tilaa kullallesi vaikka olisittekin samassa tilassa. Jos hän tahtoo tehdä jotain ilman sinua älä suutu. Tahdot myös varmasti tehdä itsekin joitakin asioita ilman kultaasi.

xoxo
Paula

MEIKIT JOTKA OMISTAN

Tämän postauksen piti tulla perjantaina, mut viime viikko oli nii täynnä kiireitä etten ehtinyt tehdä postausta kun vasta nyt loppuun. Hyvä keskellä yötä ruveta viimeistelemään, mut yöllähän se paras inspiraatio iskee.
En ottanut tähän nyt mitään siveltimiä mukaan. Vain ja ainoastaan meikkituotteet jotka omistan ovat tässä. Jotenkin tuntui typerältä laittaa ne sillä periaatteessa ne eivät ole meikkejä vaan apuvälineitä. Pääsette kyllä näkemään nekin sitten kun teen jonkin näköisen meikkipostauksen.


MAX FACTOR MASTERTOUCH all day concealer - sävyssä 303 IVORY  MAYBELLINE NEW YORK FIT ME! liquid foundation - sävyssä 105 NATURAL IVORY
Omistan tosi tummat silmänaluset ja saan siitä usein aika paljon sanomista. Oon kauan yrittäny löytää sellasta tuotetta joka peittäis ne ja tuo peitekynä toimii aikas hyvin.
Oon aina käyttäny tosi paksua, cream tyyppistä peitevoidetta. Nyt sain joululahjaksi äidiltäni tällaisen nestemäisen ja voin sanoa että se hyppäsi heti lemppariksi kun kokeilin. Peittää hyvin eikä tunnu liian raskaalta iholla.


essence "How to make brows wow" - makeup box
Tämän pikku kaunokaisen löysin viime kesänä Tokmannin meikkihyllyltä ja otin sen kokeiltavaksi söpön ulkonäön, halvan hinnan takia sekä suuren pinsetti tarpeeni vuoksi. Kaikkia kolmea sävyä on tultu kokeiltua ja jokainen on todella hyvä. Tällä hetkellä käytän tuota keskimmäistä sävyä. 


MAYBELLINE NEW YORK MASTERSCULPT contouring palette - sävyssä 01 LIGHT/MEDIUM  MAYBELLINE NEW YORK kompakt-puder - sävyssä 120 CLASSIC IVORY
Viime vuoden aikana moni varmasti ihastui meikkivillitykseen contouring ja mä olin yksi niistä. Itse käytän tällästä yksinkertasta palettia, joka on puuterimainen. Sillä saa kuitenkin yhtä hyvän tuloksen. 
Huomaa varmasti että puuteria on tullu käytettyä aikas paljon. Muistan et ennen tätä puuteria mulla oli seppälästä ostettu joka oli ihan ok, mutta tässä samassa vaiheessa ollessaan se alkoi halkeilla. Tämä on paljon parempi, vaikka välillä tuntuukin ettei tuotetta tule yhtään siveltimeen. Tai sitten se on vaan niin vaaleeta ettei mun lepakonsilmät erota sitä.


essence VINTAGE ROSE EYE PALETTE
Samoin ku aikasemmassa essence tuotteessa niin tämänki otin ulkonäön vuoksi ja mukana tulevien luomivärien sävyjen. Tämä on siitä hyvä että tuo mustaltä näyttävä luomiväri on oikeastaan eyeliner. Kuluu aika helposti pois - iso miinus siitä - mutta tämän saa helposti otettua mukaan pikkumatkalle. Siinä kun on melkeinpä kaikki tarvittava silmämeikkiin. Kannessa oli mun mielestä myös hauska pikku "leima" jossa lukee: bloggers' beauty secrets. 


MAYBELLINE NEW YORK the blushed nudes  MAYBELLINE NEW YORK the nudes
Tähän Maybellinen nude luomiväri paletti kokoelmaan oon jotenki tosi ihastunu. Oon saanu haalittua itelleni vasta nämä kaksi, mut tarkotus olis saada kaikki jotka kaupan hyllyltä löytyy. Oon jotenki rakastunu näihin väreihin ja siihen kuinka luovaksi voinkaan ryhtyä näiden eri värien kanssa.


THE ONE eyeliner stylo black  L'ORÉL PARIS mega volume miss manga 
En oo ikinä kuullu tällasesta merkistä, mut sain tän eyelinerin kaverilta. Pää on tussimainen, mutta tykkään siitä. Sellaset tavalliset pitkät päät tuottaa mulle hankaluuksia, sillä mun tarvii pitää reunasta kiinni tosi läheltä niin ku kynästä tai muuten koko juttu tärisee ja meikki on pilalla. Tämä kestää ja kuivuu todella nopeasti.
Tätä ripsarii oon käyttäny niin kauan ku jaksan muistaa. En jotenkin raaski kokeilla uusia kun tää on ollu mun luottotuote tosi pitkään. Ehkä olis aika kokeilla jotain uusia ripsareita. Tän kanssa mulla on aina ollu vaikeuksia sillon ku pesen meikit pois. Ei tohdi lähteä irti, mut jälki pysyy koko päivän hyvänä.


Nyt tulee pitkä latina huulipunia. Vasemmalta oikealle luokiteltuna ja viimeisenä huulten rajauskynä.
essence - sävyssä 22 THE GIRL NEXT DOOR  RIMMEL London - sävyssä 016 HEART BREAKER  RIMMEL London - sävyssä 810 ONE OF A KIND  GOSH - sävyssä 005 MATT CLASSIC RED  RIMMEL London - sävyssä 56 BOHO NUDE  MAYBELLINE NEW YORK baby lips electro - savyssä BERRY BOMB  MAYBELLINE NEW YORK baby lips electro - sävyssä PINK SHOCK  MAYBELLINE NEW YORK colorsensational lipliner - sävyssä 540 HOLLYWOOD RED
Rupesin tossa vuosi sitten keräilemään huulipunia, mut ihan hirveen suureksi ei määrä oo vielä kasvanu. Ennen ajattelin et huulipunat on vaan naisille jotka on täyttäny jo 30, sillä en nähny nuorempien käyttävän niitä. Ton baby lips electro sarjan myötä aloin sit pikku hiljaa lämpeemään enemmän ja enemmän huulipunille kunnes sit ostin mun ekan punasen huulipunan, joka oli tuo GOSH merkkinen. Yhden ainoan huulten rajauskynän oon jaksanu hankkia. Hirveästi en oo nähny tarvetta niiden hankkimiselle, vaikka oon huomannu et puna pysyy paremmin huulissa. Nyt mun ykköseks on huulien kohdalla noussu toi nuden sävy mikä mulla on. Se tuo jotenkin tosi kivan lisäyksen yksinkertaiseenkin meikkiin. Ensi kuussa voisi ostaa uuden sävyn. Kenties pikkuisen tummemman ruskean. 

Minkälaisia meikkejä sulta löytyy meikkipussista tai missä niitä ikinä säilytätkään. Ite oon asetellu kaikki mun kirjotuspöydän vetolaatikkoon. Siellä ne pysyy järjestyksessä ja helposti löydettävissä - ei tarvii poistaa kaikkia meikkejä yhden tuotteen takia. 

xoxo
Paula


OPINTOSUUNNITELMANI




Kun olin pieni unelmoin urasta lavalla. Siitä kuinka lämpimät spottivalot lämmittivät kasvojani ja miten ääneni kaikuisi sointujen tai Shakespearen sitaattien tahdissa. Näytteleminen ja laulaminen ovat aina olleet osa mua ja samoin on myös kirjoittaminen. Kuudennella luokalla aloin haaveilemaan toimittajan urasta ja sen pienen haaveen myötä lukioon pyrkiessäni hain medialinjalle ja pääsin sisään.
Neljäs vuosi on mulla meneillään lukiossa ja mietin miksi menin sinne jos tiesin ettei penkillä istuminen tulisi olemaan helppoa. Ehkä halusin näyttää että musta on muuhunkin kuin taiteen tuottamiseen. Silti tunsin olevani enemmän kotona teatteri tunneilla kuin matikan tai biologian.
Syksyllä aloittaessani neljättä vuotta lukiossa kävin monesti opinto-ohjaajalla keskustelemassa mun opinnoista. Marraskuussa olin sitä mieltä että halusin lopettaa. YO -kirjoitukset ei ollu menny hyvin, kurssit eivät kiinnostaneet ja kaikki kaverini olivat jo valmistuneet. Halusin aloittaa vain puhtaalta pöydältä.
Olin saanut tietää että mulla oli kolme kurssia vielä käymättä ja jos kävisin jotkut kurssit niin valmistuisin kuitenkin keväällä 2017. Ei lakkia, mutta todistus. Juttelin sitten äitini ja poikaystäväni kanssa jotka molemmat olivat sitä mieltä että ne kannattaisi käydä. "Ota kaikki vaik vaa kuvista. Sähän tykkäät taiteesta ja eiks teillä ollukin niitä joku 16 kurssia?" Poikaystävä yritti piristää ja se oikeastaan toimi.
Perjantain (13.1.) kävin juttelemassa jälleen kerran oponi kanssa ja päädyimme ottamaan mulle kolme kurssia nelos jaksosta. Ensi kuun 8. päivä mulla alkaa siis jälleen koulu. Mietin vielä mitä voisin tehdä noiden ihanien hypärien aikana. Kenties voisin ruveta käymään salilla tuossa välissä?
Uuteen kouluun hakeminen jännittää, sillä taas oon siinä tilanteessa että tuunko pääsemään sisään. Ala- ja yläasteelle meno oli niin helppoa, kun tiesi pääsevänsä seuraavalle luokalle. Parturi-kampaaja sekä kauneudenhoitoala kiinnostavat mua ja aion hakea molempiin. Katsotaan kumpaan sitten pääsen.

Onko sulla ollu vaikeuksia koulun suhteen? Valinnan vaikeuksia siitä mihin menisit seuraavaksi opiskelemaan tai mitä tahdot tehdä työksesi?

xoxo
Paula


AAMUNI HERÄTTÄJÄT



Kahvinkeittimen tuottama ääni ja tuoksu ovat yksi parhaimmista asioista aamulla. Mikään ei voita kahvikupposta aamulla.  Tunnustan olevani tupakoitsija, mutten sano sen herättävän mut päivään vaan se on tuo ihana kylmä ilma, joka tällä hetkellä Suomessa vallitsee.  Aamupalaksi muroja, jugurttia ja banaania sekä sämpylöitä ♡ Meikkaaminen on tarkkaa puuhaa. Mikään ei kuitenkaan voita sitä kun saa keskittyä värien käyttöön, varjostamiseen, plendaamiseen yms.  Musiikki on siitä hyvä että se tuo mukanaan eri tunteita ja mikä olisikaan parempi tapa kuin aamulla kuunnella piristävää musiikkia joka parantaa fiilistä tulevasta päivästä.  En pysty koskaan viettämään aamuani ilman että tarkistaisin mitä maailmalla tapahtuu. Eniten pidän siitä kun jotkut laittavat snappiin "aamupostauksia". 

Mitkä asiat herättää sut aina aamusin?


xoxo
Paula



MOIKKA MOI!


Tämä aloittaminen on hyvin vaikeaa, sillä en oo pitkään aikaan tehnyt aloitusta tai edes kirjoittanut blogitekstiä. Blogia on tullu pidettyä yllä pikkusen yli 6 -vuotta, mut se vähän kuoli tossa viime vuoden aikana, sillä kiinnostukseni ei enää riittänyt ja se rupesi tuntumaan pakkopullalta. Mikään postaus ei tuntunut sopivalta siihen blogiin jota koitin hammasta purren pitää elossa ja tuntui myös kuin jokainen kuva ja teksti pitäisi pitää salassa joltain henkilöltä. Syksyllä siis päätin vain lopettaa sen, mut kuitenkin kaipuu kirjoittamisesta jäi ja enemmän rupesi tulemaan kokemuksia, tuotteita yms. joita halusin jakaa muiden kanssa. Muidenkin kuin pelkkien kavereiden.
Mietin tätä todella pitkään ja päätin nyt tehdä erilaisemman blogin kuin se mikä mulla oli aikaisemmin. Yritin muuttaa edellisen blogini toisenlaiseksi. Kuitenkin se oli vaikeaa, sillä tiesin lukijoiden seuraavan blogiani niiden aiheiden vuoksi mitkä olivat siellä ennen muutosta.
En keksinyt parempaa nimeä tälle uudelle blogille kuin tuo "Beauty Queen". Nimellä en yritä sanoa että olisin itse kauneuden kuningatar ja tiedän siitä aiheesta kaiken. Nimi vain kuulosti kivalta korvassa ja siitä ainakin tietää mikä on aiheena blogissani. Mä itse olen vasta alkanut kiinnostumaan aiheesta kauneus - oon siis aika amatööri vielä - ja nyt keväällä haenkin opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Itse hausta olisi kiva jakaa kokemuksia ja jos pääsen opiskelemaan niin sitten opiskelusta olisi kiva pitää jonkin sortin päiväkirjaa. Tahdon myös omia kauneusvinkkejäni - joita kertyy koko ajan - kertoa alati kehittyvästä tyylistäni ja muusta. Kauneus, tyyli ja ofc minä ovat siis aiheena blogissa. Joskus voi myös ilmestyä postauksia sisustuksesta, ruuasta tai hyvinvoinnista.
Blogiini eksyy uusia lukijoita tai vain katsojia joten tässä on muutama pieni fakta itsestäni nopeasti näin loppuun:
¤ Olen 1997 syntynyt ja asustan Vantaalla omassa ihanan pikkuisessa 27,5 neliöisessä yksiössä.
¤ Muodista oon aina ollut kiinnostunut ja se muuttuu koko ajan. Joskus pienellä muutoksella ja toisinaan taas isolla.
¤ Kauneudesta oon vasta hetki sitten innostuntu ja meikkaamisen aloitin kunnolla noin puolitoista vuotta sitten, joten tämän suhteen voisin sanoa että oon vasta opettelemassa kävelemään.
¤ Omistan äidin joka soittaa ainakin kerran päivässä kysyäkseen milloin tulen kylään tai ihan vain jutellakseen, vuoden nuoremman tietokoneisiin addiktoituneen pikkuveljen, 28 -vuotiaan isosiskon joka tällä hetkellä opiskelee ruotsissa arkkitehdiksi ja 30 -vuotiaan isosikon jolla on 2 -vuotias poika ja 5 kuukautinen tyttö lapsi sekä ihastuttavaan perheeseen kuuluu myös ehkä hiukan adhd espanjanpelastuskoira Mochina.
¤ En ole kovinkaan kova urheilemaan, mutta seurustelukumppanini pitää kaikennäköisestä kuntoilusta ja hänen kanssaan tulee kokeiltua kaikennäköisiä treeniohjelmia.
¤ Olen innokas kokeilemaan kaikkea, sillä niin kuin äitini sanoi mulle ruuan suhteen ku olin pieni "Et voi sanovasi pitäväsi jostain ellet kokeile". Olin tosi nirso ruuan suhteen pienenä, mut nykyään tykkään tehdä omia kokeiluja ja maistan mielelläni uutta.

Suurin piirtein samat tiedot löytyvät myös sivujen "bloggaaja" osiosta. Hiukan yksityiskohtaisemmin kuitenkin.
Follow my blog with Bloglovin

xoxo 
Paula