Leipomisen lisäksi äitini on todella hyvä kokki. Itse en ole vielä syönyt sellaista äidin tekemää ruokaa joka olisi ollut pahaa. Hänen ruokaansa on tullukin syönyt 20 -vuotta. Uskon kyllä että kaikkien mielestä se oma äiti on paras kokki. Äidiltä oon siis saanut hyviä neuvoja kokkaamisen suhteen ja ajattelin kun mulla on ollut tuo herkkunurkkaus nyt alotettuna täällä niin voisin tehdä saman tyyppisen mutta ihan ruualle. Kaikki eivät nimittäin leivo tai pidä edes leivonnaisista.

lihapullat2

Tälle päivälle oli arvottu resepti ja mulla on tallessa ollutkin äidin lihapullaresepti, jonka ajattelin jakaa teidän kanssa. Varsinkin kaikkien teidän jotka ette ole vielä vaihtaneet ruokavaliotanne vegaaniksi. Tuntuu kuin kaikki alkaisivat jättää lihan ja syömään enemmän kasvisperäisiä tuotteita. Ainakin mun kaveripiirissä on jo muutama vegaani. Varmasti olisin itsekin elleivät vegaanituotteet olisi niin kalliita sekä onhan se hiukan vaikea lupua lihasta kun lempiruoka on pihvi. Olen siis hyvin pahoillani, mutta tämä resepti sisältää niin naudan kuin sika-naudan jauhelihaa. Ajattelin jakaa tämän reseptin myös sen vuoksi että itse pidän paljon enemmän itsetehdyistä lihapullista kuin niistä kaupan valmiista.

lihapullat1

Tarvitset nämä ainesosat:
Kermaviiliseos;
200g kermaviiliä
2 kananmunaa
oman maun mukaan mustapippuria, maustepippuria, valkopippuria, lipstikkaa, timjamia ja oreganoa
Hyppysellinen suolaa
Noin 1tl sokeria
Korppujauhoja sen verran että kermaviiliseos ei ole enää niin juoksevaa

400g Sika-nauta jauhelihaa
400g naudan jauhelihaa
1 Sipuli
1-2 valkosipulinkynttä

Tarvitset nämä välineet:
Kaksi kulhoa - toinen pienempi ja toinen isompi kokoinen - haarukan, veitsen, ruoka- ja teelusikan, desimitan, leivinpaperia ja uunipellin

Valmistus:
1. Sekoita kermaviiliseoksen ainekset keskenään pienessä kulhossa.

2. Sekoita jauhelihat yhdeksi isommassa kulhossa.

3. Leikkaa sipuli ja lämmitä sitä muutama sekuntti mikrossa. Lisää sipulin sekaan valkosipulin kynnet ja sipuliseos sitten jauhelihan sekaan.

4. Lisää kermaviiliseos jauhelihaan ja sekoita hyvin. - VINKKI! Sekoita jauhelihaa haarukalla. Se on helpompaa.

5. Anna muhia talouspaperin alla noin 15 minuuttia.

6. Ota uunipelti ja peitä se leivinpaperilla. Pyöritä lihapullat. Jokainen lihapulla on noin yhden ruokalusikallisen kokoinen. Älä tee liian suuria tai ne eivät paistu kunnolla. Äläkä liian pieniä tai ne käristyvät.

7. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

8. Tarjoile perunoiden ja kermakastikkeen kera. Voit myös - kuten äitini tekee - laittaa lihapullat kastikkeen sekaan.

Kummista sä tykkäät enemmän kaupan lihapullista vai itsetehdyistä? 

xoxo
Paula