Ajattelin jossakin vaiheessa että vois tehdä plussat ja miinukset lävistyksistä, mut mulla ei niitä ole kuin kaksi. Venytykset ja septum. Tyhmää siis mun ruveta kertomaan kaikista lävistyksistä hyviä ja huonoja puolia kun mulla on kokemusta vain näistä kahdesta. Viime postauksessa puhuttiin venytyksistä joten tällä kertaa vuorossa on härkäkoru a.k.a. septumia. Otin oman septumini 9.2.2016 Lävistyliike nimisessä liikkeessä Helsingissä. Googletin vain lävistysliike Helsinki ja se tuli ensimmäisenä hakuun. Katsoin hinnat ja varasin sitten aijan. Mua ei laitto sattunut. Lävistyksen koko mulla on 1.6 mut tällä hetkellä nenässäni olevan korun koko on 1.2.

septum4

HUONOT PUOLET
Todella harva työpaikka sallii kasvolävistykset. Septum pitäisi ottaa siis pois työpäivän ajaksi.
Korun vaihtaminen on hankalaa kun reijän löytämisen vuoksi - itselläni menee vieläkin tovi että saan korun paikoilleen.
Parantuminen kestää kauan - mulla 6kk - ja pienikin hipaisu sattuu nenää.
Flunssakausina täytyy muistaa tarkistaa ettei räkää ole jäänyt koruun.
Tietyt korut menevät helposti vinoon ja harva sanoo; "Hei sun nenäkoru on vinossa."

septum2

HYVÄT PUOLET
Jos et tahdo enää ikinä pitää korua lävistyksestä ei jää ikävästi näkyvää arpea tai reikää.
Korumahdollisuuksia on satoja!
Jos pelkäät reiän umpeutumista, mutta joudut töiden takia ottamaan sen pois voit hankkia piilokorun. Se ei näy, mutta estää reijän umpeutumisen ja pienemisen pitkinäkin työpäivinä.

septum3

En keksinyt tämän enempää hyviä puolia septumista, mutta joistakin jutuista löytyy enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Se on ihan normaalia enkä rupea kaunistelemaan. Mun mielestä tämä on vain todella nätti ja se on yksi syy miksi otin sen. Tein tähän postaukseen liittyen myös videon, sillä jos olisin selittänyt koko tarinan septumin takana, olisi postauksesta tullut omaan makuuni liian pitkä. Muutenkin yritän nyt saada myös tonne tuben puolelle enemmän videoita, sillä nautin kameralle puhumisesta sekä videoiden muokkaaminen on aina ollut hauskaa.



Onko sulla mitään lävistyksiä? Haaveiletko jostakin lävistyksestä?

xoxo
Paula

Seuraathan myös Youtubessa, Facebook:ssa, omani sekä blogin instagramia (@pauline_xs & @paulinebeautyqueen), Twitter:ssa (@paulukkaaa), Snapchat:ssa (paulukkaaa) ja Tumblr:ssa (w-o-l-f-i-e)