Mulla on viharakkaussuhde mitä tulee tubettajiin. Yhtenä hetkenä rakastan ja hehkutan jonkun videota ja toisena en voi sietää hänen kasvojaan tai ääntään. Sitten viikon tai kuukauden päästä taas seuraan jokaista liikettä somessa sekä odottelen innolla uutta videota. Viimeksi "keitä tilaan youtubessa" postauksessa kerroin lemppari "sarjat" BuzzFeed kanavalta. Kysyin haluaisitteko tietää lempitubettajani ja muutama myöntävä vastaus tuli. Tässä siis on kymmenen tubettajaa, joita seuraan innolla YouTubessa kuten myös muualla somessa. Nämä ovat myös ne henkilöt joihin tämä mun viharakkaussuhde kohdistuu eniten. Eli tässä ovat siis mun lempparit. Huom! Nämä eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä.
Ajattelin myös kaksi erillistä postausta, jossa toisessa esittelisin pelkästään suomalaisia tubettajia ja toisessa pelkästään ulkomaalaisia. Kiinnostaisiko sua sellanen?

tubettaja1


Oon Maijua seurannut vasta kaksi vuotta, mutta muistan että rakastuin hänen videoihinsa heti ensisilmäyksellä. Hän valmistui juuri sinä keväänä ylioppilaaksi. Ihastuin myös hänen blogiinsa joka valitettavasti ei ole enää pystyssä. Nykyään Maiju a.k.a. mansikkka - muistakaa kolme k -kirjainta - kuvaa päiväänsä vlogin muodossa, jakoi suosikkejaan (näitä videoita ei enää tule), puhuu tärkeistä asioista kuten masennuksesta ja hänellä oli oma videosarja kirjajuttuja, joka toivottavasti saa jatkoa. Itse ainakin pidin todella paljon näistä videoista, sillä etsin aina uutta luettavaa. Olen myös hänen ihastunut hänen karvattomaan kissaansa Nakkiin sekä uuteen perheen jäseneen Marttaan, jotka myös esiintyvät videoilla.

tubettaja2


Veronican videoihin tutustuin Maijun kautta kun nämä kaksi olivat kämppikisiä. Voin sanoa etten aluksi hänen videoistaan pitänyt, mutta muutaman kuukauden taustalla olevan seuraajan roolissa aloin pitämään hänestä. Eniten ehkä ihastuin hänen pirteyteensä, huumorintajuunsa ja tapaan saada mut hymyilemään kun häntä seurasin. Mitä enemmän häntä seurasin huomasin myös meissä olevan pirteän luonteemme lisäksi muutakin yhteistä. Nimittäin rakkaus yksisarvisia kohtaan. Hänen kanavallaan näkee vlogeja, hassun hauskaa videosarjaa #verhotestaa - joka on vienyt monen ja samoin myös mun sydämen - ja haasteita sekä herkkujen maisteluvideoita.

tubettaja3


Valtteri tuli tutuksi kaikille, jopa myös mulle, Janne Naakan a.k.a. Naagin poikaystävänä, kunnes hänkin päätti ruveta tekemään videoita. Oletin hänen aloittaessaan että videot olisivat aikalailla samanlaisia kuin Jannen kanavalla, mutta onnekseni erehdyin. Vloggauksen lisäksi Valtterin kanavalta löytyy testausvideoita - tuotteiden sekä yllä olevan videon kaltaisten trendien - ja mä pidän niistä. Hän antaa todella hyviä arvosteluja sekä neuvoja videoiden yhteydessä. Ne eivät ole mongerrusta tai leikiksi vedettyjä videoita. Oon todella suuri huumorin ystävä, mut joskus mäkin nautin ihan oikeista arvosteluista ja Valtterin videoilta niitä löytyy. Pidän myös hänen tavastaan muokata videoita. Täysin erilainen tyyli kuin poikaystävällään, joka on ollut ihana huomata.

tubettaja4


Viime kesänä löysin Henryn kanavan ja ihastuin hänen persoonaansa heti. Kovaääninen ja sanavalmis, mutta erottuu todella todella hyvin muiden hiljaisten hissukka tubettajien joukosta. Hänen videoistaan löytyy myös todella hauskaa ja ehkä hiukan rivoakin huumoria. Kanavan videot koostuvat My Day -videoista sekä meikkitutoriaaleista. Hänellä oli myös videosarja kynsihuolto - because we all love Henry's nails - mutta niitä ei valitettavasti enää tule lisää. Henryn videot ovat viihdyttäviä, joten nauraa saa ainakin. Mutta niissä näkyy myös se ettei pelkästään naisten tarvitse olla kiinnostuneita itsensä ehostamisesta meikkien voimin. 

tubettaja5


Jennin kanavaan tutustuin hänen bloginsa kautta - yksi mun suosikeista - joka on yhtä yksinkertaisen kaunis kuin hänen videonsakin. Jennin videot ovat enemmän meikkitutoriaali painotteisia, mutta niistä oon itse saanu paljon inspiraatiota omaan meikkiini. Niin arki- kuin juhlameikkiin. Hänen kanavaltaan löytyy myös suosikki videoita joista saan myös hyviä vinkkejä niin meikkisiveltimiin kuin hiusten hoitoonkin. Hänen tapansa editoida videoita on myös aivan upeaa. I just love it.

tubettaja6


Nyt on sellaisen kanavan vuoro, joka on pelastanu mun jokaisen huonon päivän viimesen kahden vuoden ajan. Kolmesta jätkästä koostuva ryhmä - kaksoset Petri ja Harri sekä heidän ystävänsä Matti - tekevät hauskoja sketsejä ja kokeilevat typeriä juttuja. Kanava on vähän kuin Justimusfilms, mutta jätktä ovat Varkaus nimisestä kaupungista ja nämä kolme tunnetaan varmasti parhaiten heidän Haastekilpailu videosarjastaan. Jos sulla on oikeasti todella huono päivä meneillään niin suosittelen jätkien kanavaan tutustumista. Heti tulee hymy huulille.

tubettaja7


Tähän kanavaan tutustuin Demi -sivuston kautta kun heidän yksi videonsa oli päätynyt sinne. Juuri tuo yllä oleva. Paju ja Minni ovat ystävykset jotka aloittivat vegaani matkansa vuoden 2016 alussa. Eli kauan he eivät ole ehtineet sitä oikeasti olemaan. On kuitenkin kiva nähdä minkälaista se vegaanin arki on ja saada itsekin vinkkejä erilaiseen ruokaan. Vegaaniksi en ole ryhtymässä ellei lihan tuotantoa lopeteta, mutta välillä on kiva kokeilla erilaista ateriaa sen saman vanhan tilalle. Enimmäkseen kanava perustuu kokkaukseen ja vinkkeihin vegaaniuteen liittyen.

tubettaja8


Löysin Susannan kanavan vasta äskettäin, mutta ihastuin häneen heti. Todella pirteä fanityttö. Itse olen suuri Disneyn ja varsinkin Harry Potter:n fani, joten oli todella kiva löytää kanava jossa suomalainen hehkuttaa näitä kahta. Ihastuin Susannan Keijupölyä sarjaan jossa hän puhuu Disney elokuvien teorioista ja ylipäätänsä elokuvien takana olevasta tausta ja hahmoista. Tiedän jo itse lähestulkoon kaikki teoriat, sillä ne kiinnostavat, mutta on kiva kuulla sama teoria suomeksi. Kanavalta löytyy myös My Day -videoita sekä ostosten esittelyjä, joissa ofc on tähtenä disney. 

tubettaja9

Jos tiedät PewDiePie:n niin tiedät varmasti hänen ihastuttavan tyttöystävänsä Marzian. Marzia on ensimmäisiä tubettajia joita aloin seuraamaan ja ainoa jota vielä seuraan. Hän on tyyliltään ihanan tyttömäinen, jossa on ripaus boheemisuutta ja japanilaista sekä korealaista kulttuuria. Musta hän on ihanan suloinen ja siksi varmaan pidänkin hänestä hänen pienen lapsekkuudensa vuoksi. Itsestänikin kun tuo piirre löytyy. Hänen kanavaltaan löytyy vlogi videoita niin arki elämästä kuin matkoilta, kokkausvinkkejä, lookbookkeja - joihin myös mahtuu hänen oma vaatemallistonsa - meikkitutoriaaleja, unboxauksia, pelien pelailua totta kai sekä kanavan tähtinä ovat välillä Felix ja koirat Maya ja Edgar. Ihanan tyttömäinen kanava, jossa on ripaus hauskuutta ja kauhuakin - Marzia on hulluna kauhuun sen kaikissa eri muodoissa.

tubettaja10


Ihastuin Kalynin videoihin tämän vuoden alussa ja isona syynä olivat hänen tapansa editoida videot sekä jokaisen videon alussa oleva jonkinlainen quote. Hänen koko kanavansa on inspiroiva. Vaikka jokin otsikko ei kuulostaisi kiinnostavalta on hän osannut tehdä videosta oman tapaisensa, inspiroivan ja miellyttävän katsoa. Kalyn sai mut oikeastaan kiinnostumaan meal preppauksesta, jonka oon kerran jos varmaan toisenkin täällä blogissani maininnut. Muutenkin videon otsikosta huolimatta suurin osa on vlogeja, joissa on ripaus vinkkejä mitä tulee elämiseen. Se on oikeasti mukavaa että hän on osannut yhdistää monta asiaa videoihinsa tekemättä siitä liian täyteläistä. Kalyn on tällä hetkellä henkilö joka inspiroi mua postausten, videoiden, tyylin ja sisustuksen suhteen. I just love her style and her homes decor so much.

Keiden kanavia sä yilaat tubessa? Oliko tuttuja mun listan joukossa? Seuraatko enemmän suomalaisia- vai ulkomaalaisiatubettajia?


xoxo
Paula

Seuraathan myös YouTubessa, Facebook:ssa, omani sekä blogin instagramia (@pauline_xs & @paulinebeautyqueen) Twitter:ssa (@paulukkaaa), Snapchat:ssa (paulukkaaa) ja Tumblr:ssa (w-o-l-f-i-e)