keksit1

Olen nyt todella innostunut vegaaniresepteistä ja halusin ruuan lisäksi kokeilla jotain vegaanistaleivonnaista. Olen aikaisemmin kokeillut suklaahippukeksi reseptiä, mutta nyt halusin testata tätä vegaanista versiota.
Alkuperäinen resepti on Tasty:ltä. Valitsin tämän kokeiltavaksi koska ainesosia ei ollut paljoa ja suurin osa löytyi jo omasta kaapista. Yllätyin suuresti kookosöljyn hinnasta - melkein 8€ 500ml purkki - ja siitä kuinka voimakas sen haju oli koko leipomisen ajan. Kekseissä se ei kuitenkaan maistu. Eikä vanilja-aromikaan, vaikka niin paljon sitä pelkäsin. Liika vanilja kun ei ole oikein maistu hyvältä.

keksit2

Laita yhteen isoon kulhoon;
1,2 dl sokeria
1,9 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
1,2 dl kookosöljyä (itse laitoin vain yhden desin)
Sekoita ja sitten lisää;
4 rkl non-dairy milk (itse käytin alpron soijajuomaa)
1 tl vanilja-aromia
Sekioita. Siivilän läpi lisää sitten kulhoon;
3,6 dl vehnäjauhoja (suosittelen itse vain kolmea desiä)
1/2 tl ruokasoodaa
Sekoita ja lisää sitten suklaa. Itse käytin Pandan tummaa suklaata ja siitä meni vain puolikas levy.
Peitä kulho sitten elmukelmulla ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.

keksit3

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Itse laitoin 200.
Tee aika isoja taikinapalloja ja aseta ne pelille. Itse sain tehtyä kahdeksan suurta keksiä. Paista uunissa 12-15 minuuttia. Itse annoin olla 13 minuuttia.
Anna keksien jäähtyä uunista ottamisen jälkeen.

keksit4

Todella hyviä keksejä ja helppo valmistaa. Jos vegaaniset keksit eivät kiinnosta niin suosittelen kokeilemaan kinuskikissan reseptiä näistä amerikkalaisista suklaahippukekseistä. Uusia asioita kannattaa aina kokeilla ja varsinkin jos on herkkujen ystävä niin suosittelen leipomista! Se voi olla aikaa vievää ja välillä ärsyttävää kun joutuu odottamaan sitä mussuttamista, mutta oma tekoiset ovat aina parempia. Olen myös huomannut että yleensä niistä oma tekoisista herkuista tulee nopeammin ähky.

Oletko itse kokeillut mitään vegaanisiareseptejä?

xoxo
Paula