FQCY3393

Päätin jo viime vuoden loppu puolella että alan käymään salilla kun vuosi 2018 alkaa. Pelkäsin todella paljon että se jäisi vain lupaukseksi itselleni, mutta sitten ystäväni antoi minulle lahjakortin ladyt nimiselle kuntosalille. Ajattelin ensin että käyttäisin ne viisi ilmaista kertaa, jotka tuo lahjakortti kattoi ja kokeilisin muita saleja. Toisin kuitenkin kävi.

WPRU3256

Ladyt sijaitsee valitettavasti vain ja ainoastaan Helsingin Kannelmäessä sekä Vantaan Myyrmäessä. Muualle se ei ole vielä kantautunut. Ladyt on myös kuntosali ainoastaan naisille. Siellä voi käydä ryhmäliikunnassa, käydä salilla yksikseen tai hankkia jopa personal trainerin. Paikasta löytyy jopa solarium, infrapunasauna sekä hieromatuolit. Yksi ihana juttu - jota en ole vielä testannut mutta aion - on ilmainen aamupala klo 7-9 välillä!

IHNO2479

Olen itse vasta muutenkin käynyt muutaman kerran salilla, mutta siellä on ihana käydä! Sali ei ole koskaan täynnä ja siellä saa treenata rauhassa. Paikka on siisti, ihanasti sisustettu ja kuntolaitteita sekä välineitä löytyy laidasta laitaan. Ihaninta oli minusta se kun ensimmäisen kerran menin myyrmäen kuntosalille sain kierroksen paikoista. Työntekijä selitti minulle todella hyvin salin jäsenyydestäni ja mitä siihen kuului. Itse siis valitsin ihan perus jäsenyyden, joka tosin maksaa 50€. Hyvin kallis hinta kun vertaa esim. Fresh Fitness kuntosaliin. 

JSHV7355

Mikä sai minut kuitenkin valitsemaan Ladyt salin? Suurin syy on kaiketi ystäväni, joka ehdotti salia ja hänen kanssaan voin joinakin päivinä käydä sitten treenaamassa. Siellä on rauhallista ja paikat ovat siistit. Ajatus ettei paikassa ole yhtäkään miestä - paitsi muutama työntekijä - on oikeastaan todella miellyttävä. Salille menossa minua on eniten ahdistanut se että jossain kohtaa joku mies tulee sanomaan minulle että teen jonkun liikkeen väärin.

CMMY1894

Mietimme Rillen kanssa että olisimme yhdessä aloittaneet käymään salilla, mutta hänellä on se tietty kunto jossa hän tahtoo salin aloittaa. On oikeastaan kiva että minulla on ihan oma sali missä käydä. On joitakin asioita mitä ei tahdo kumppanin näkevän esim. hikisenä ähkimässä kyykkyä tehdessä. Olen hyvin ujo ihminen enkä ole koskaan viitsinyt tehdä mitään vatsalihasliikkeitä kun Rille on ollut kotona. Se on juuri siinä että pelkään tekeväni liikkeen väärin. 

ACJW5128

Miten treenaan? En laihduta, sillä olen valmiiksi laiha, vaan yritän kasvattaa hiukan massaa, kiinteyttää ja päästä eroon hypnoottisista vatsamakkaroistani. Rille kutsuu niitä siksi. Teen siis vatsoja, pepputreeniä ja nostelen käsipainoja. Olen nyt aloittanut 2kg painoilla. Jaksan toki enemmänkin nostaa, mutta parasta on aina aloittaa pienestä. Lämmittelynä minulla toimii juokseminen juoksumatolla. Harkitsen että juoksisin puolimaratonin. Olen aloittanut hiukan nopeammalla hölkkäämisellä ja ensin aikaa oli viisi minuuttia ja joka sali kerta lisään yhden minuutin. Näin aluksi treenaan kaksi kertaa viikossa ja jos en käy salilla teen ainakin käsi, peppu ja vatsareenin kotona. Meillä kun on painot.

GSBA9070

Salilla käymisen ja muutenkin urheilun ei kuulu olla pakon omaista. Sen pitää olla hauskaa ja muodostua rutiiniksi, jota tekee oman itsensä vuoksi eikä kenenkään muun. Jos olet harkinnut salilla aloittamista ja asut Helsinki-Vantaan alueella niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan Ladyt kuntosalia. Kannelmäki ja Myyrmäki voivat kuulostaa kauheilta ja jopa ensi silmäyksellä sali voi näyttää räsyiseltä ulkoa, mutta sisältä se on enemmän kuin upea.
Nyt kun olen itse myös päässyt vihdoin ja viimein kuntoilun makuun ajattelin aloittaa tällaisen uuden postaus sarjan "Fitness Friday". Näin aluksi tämä ei ole viikottaista, mutta ainakin kaksi kertaa kuussa yritän julkaista fitness aiheisen postauksen. Mitä mieltä olet tästä ideasta?

Käytkö itse salilla tai oletko harkinnut salilla käymistä?

xoxo
Paula