pic2

Kun astuin tähän vuoteen en lähtenyt liikkeelle ainoastaan uusin tavoittein, vaan myös uuden musiikin kera. Melkeinpä koko viime vuosi meni suomalaista musiikkia kuunnellessa, joten halusin etsiä uusia kappaleita. Sellaisia joita en ole oikein kuunnellut. Viime vuoden loppu puolella innostuin todella paljon indie musiikista, joten etsin hyvin paljon samaan genreen kuuluvia kappaleita. Olen räpin rakastaja henkeen ja vereen, mutta joskus on hyvä kokeilla muitakin musiikkilajeja. Tässä postauksessa siis ovat ne kappaleet joita on tullut tässä tammikuun aikana kuunneltua todella paljon.





Loin soittolistan "Wifi and Cafeine" jota olen kuunnellut enimmäkseen postauksia kirjoittaessa. Näiden kappaleiden rauhallisuus ja melodiat ovat sellaisia jotka saavat vain ajatukseni kulkemaan. Myös parasta matka musiikkia.

Tässä on myös kaksi soittolistaa joita olen kuunnellut tässä loppukuun aikana hyvin paljon. Feelin' Badass sopii hyvin vaikka siivous hetkille tai kaupungilla kävelemiseen ja Mellow Morning puolestaan sopii täydellisesti ihanille viikonloppu aamuille.


Mitä itse olet soittanut nyt tammikuun puolella?

xoxo
Paula