THE SPOOKY HALLOWEEN TAG - MITEN ITSE VASTAISIT?

CKKH6185
QJGE8219
Halusin tehdä tämän tagin näin Halloweenina ja ottaa mukaan kuvia Halloween lookistani viime vuodelta. Tosin halusin hiukan päivitellä sitä, sillä viime vuotinen oli omasta mielestäni hiukan tönkön näköinen. Instagramissa tein kyselyn, että halusitteko tämän lookin videona vai postauksena ja se päätyi fifti fifti. Tein videon ja tässä muokkaillessani Movie Maker päätti haistattaa minulle pitkät. Huomenna hankin kyllä toisen videonmuokkaus ohjelman. Ehdotuksia? Videolla vastasin osaan näistä kysymyksistä ja meikkasin itseni tähän meikkiin. Voitte tulla katselemaan meikkiä livenä, sillä striimaan tänään twitch:ssa. Sen vuoksi meikkasin itseni tänää. Twitch kanavalleni pääset tästä. Mutta seuraavaksi tagin pariin!

XLQD3416
VVJW4189
1. Lempi kauhu tai Halloween aiheinen teema musiikki.

2. Nimeä yksi asia johon et haluaisi törmätä pimeässä metsässä tai hylätyssä rakennuksessa.
Minkään sortin murhaaja.

3. Oletko koskaan kutsunut henkiä Ouija laudan avulla?
Tuntuu, että kaikilla on aina ollut elämässä vaihe jossa sillä on täytynyt leikkiä, mutta minä nope! Mikään missä on pikkuinenkin mahdollisuus, että aletaan pelleilemään pahojen henkien kanssa niin minä en ole mukana.

4. Lempi kauhu elokuvan monsteri tai roisto.
Ei taida olla.

5. Kammottavin asia, mitä sinulle on tapahtunut kun olet ollut yksin?
Ei oikeasti mitään tai jos on niin en muista ja silloin se ei ole ollut oikein kammottava asia.

6. Jos sinut haastettaisiin viettämään yö "kummitustalossa", hyväksyisitkö haasteen?
Todennäköisesti en.

7. Oletko taikauskoinen?
Ehdottomasti.

8. Näetkö koskaan hahmoja perfeerisen visiosi avulla?
Liiankin useasti. Siksi varmaankin olen niin säikky.

9. Mikä urbaani legenda pelottaa sinua eniten?
Kauheasti en ole näihin perehtynyt pienenä, mutta vanhemmiten nämä asiat ovat alkaneet kiinnostamaan kauheasti. Törmäsin sellaiseen legendaan kuin Hachisakusama, joka on japanilainen urbaani legenda.

10. Nautitko enemmän gore -elokuvista vai trillereistä?
Trillerit.

11. Uskotko, että on olemassa monia erilaisia ulottuvuuksia tai maailmoita?
Uskon.

12. Oletko koskaan tehnyt minkäänlaista taikaa?
En ole.

13. Pelästytkö helposti?
Pelästyn ihan liiankin helposti.

14. Oletko koskaan pelannut "Bloody Mary" peliä?
Muistan kuinka ala-asteella muutama kavereista teki tätä jopa koulun vessassa, mutta itse en tehnyt sitä koskaan.

15. Uskotko demoneihin / paholaiseen?
Uskon molempiin.

NCMB6124
QUYT3662
16. Olet yksin kotona, mutta kuulet askelia. Mitä teet?
Tässä pienessä yksiössä hirveän vaikea kuulla tuollaista. Aikaisemmin äidin kanssa kun asui niin tuli kyllä katsottua mistä ääni tuli, sillä usein se oli vain omaa mielikuvitusta.

17. Jos jäisit kauhuelokuvan vangiksi, minkä elokuvan valitsisit?
Mielellään en jäisi mihinkään vangiksi.

18. Jos saisit pukeutua vain yhteen Halloween asuun koko loppuelämäsi, niin mikä se olisi?
Luuranko, sillä siitä voi tehdä niin monia eri vaihtoehtoja. Voi olla perus tai vähän räväkämpi.

19. Menisitkö koskaan hautausmaalle yöllä?
En itse usko, että hautausmaa on paha paikka, joten kyllä uskaltaisin.

20. On maailmanloppu, jossa zombiet ovat vallanneet kadut, mikä on asevalintasi?
Walking Dead sarjasta Neganin pesäpallomaila. Ase herättäisi liikaa huomiota ja puukko päästää liian lähelle.

21. Menisitkö mieluummin Halloween juhliin vai "karkki vai kepponen" kierrokselle?
Olen se joka jakaisi innoissaan lapsille karkkia ovella!

22. Olet kauhuelokuvassa. Oletko se joka selviää, ensimmäinen joka kuolee, koomikko, skeptikko, fiksuin vai itse se tappaja?
Tekisi mieli sanoa, että olen se joka kuolee ensimmäisenä, mutta toden näköisemmin olisin kyllä tappaja. Kiltit ovat aina pahimpia.
Voisin myös olla se joka kuolee, mutta lopussa paljastuu, että olinkin elossa koko ajan. Olin vain ollut taju kankaalla.

23. Pitääkö sinun katsoa jotain iloista kauhuelokuvan jälkeen ennen kuin voit käydä nukkumaan?
Pitää, mutta ei sen vuoksi etten näkisi painajaisia, vaan koska aloitan sen jälkeen yliajattelun. En saa unta kun aivot käyvät kierroksilla.

24. Kun taas katsotaan kauhuelokuvia niin oletko se joka huutaa hahmoille, se joka peittää silmänsä koko elokuvan aikana vai se joka nukahtaa?
Se joka peittää silmänsä tai oikeastaan on puolet elokuvasta puhelimella.

25. Oletko sinä se joka pelästyy vai se joka pelästyttää?
Tahtoisin olla se joka pelästyttää, mutta olen enemmän kylläkin se joka pelästyy.

26. Lempikauhukirja?
Rakastan Goosebumps kirjoja!

27. Kuinka vanha olit kun näit ensimmäisen kauhuelokuvas?
En oikeasti edes muista elokuvaa tai ikääni.

28. Mikä oli ensimmäinen Halloween asusi?
Perus noita.

29. Mikä ajattelit olla tänä vuonna?
Kuvissa näkyy asu, mutta ensi vuonna ajattelin olla täysin muuta.

30. Jos voisit omistaa Halloween lemmikin (musta kissa, pöllö, lepakko, rotta, susi) minkä valitsisit?
Susi totta kai!

   Mitä mieltä tämän vuoden looksita? Miksi itse pukeuduit/pukeudut?

ICOE7350

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset