Pelkään kuolemaa...
En tiedä, miksi tämä on hyvin vaikea asia sanoa ääneen, koska se ei kuulosta tyhmältä pelolta kuitenkin se taas taitaa jollain omalla tasollaan olla. Tiedän, miksi se on pelottavaa. Sitä ei voi olla kiertämättä kuten esim. raskautta, sinun ei ole pakko lisääntyä, mutta kuolet kuitenkin. Kukaan ei tiedä siitä varmuudella mitään. Olenko pimeydessä vai taivaassa, kenties jossain helvetin tapaisessa?
Tämän pelon laukausi viikko sitten tullut tieto siitä, että vaarini (isäni isä) on kuollut heinäkuussa. En miestä oikein tuntenut, mutta puun takaa tullut tieto sai minun pikkuisen yliajattelevan pääni miettimään asioita liikaa.
Tämän pelon laukausi viikko sitten tullut tieto siitä, että vaarini (isäni isä) on kuollut heinäkuussa. En miestä oikein tuntenut, mutta puun takaa tullut tieto sai minun pikkuisen yliajattelevan pääni miettimään asioita liikaa.
Kuolema ei ole pelottava asia vain noiden kahden vuoksi. Pelkään, etten ehdi tekemään niitä asioita joita tahtoisin tehdä. Pelkään, ettei minusta jää minkäänlaista merkkiä täällä olemisesta. Kuten vaaristani ei jäänyt omaan elämääni ja olen elänyt täällä yli kaksi kuukautta kuin mitään ei olisi tapahtunut kun toiset ovat surreet. Tiedän olevani nuori, mutta mitäs jos huomenna on liian myöhäistä tai juuri silloin ensi keväänä johon olen kaikki suunnitelmani kohdistanut? Olen tällä hetkellä jumissa paikoillani enkä pääse tekemään mitään, mitä oikeasti tahdon, sillä koulu estää minua. Olen ollut niin monta vuotta koulussa, etten enää jaksa sitä ikuisuudelta tuntuvaa noidan kehää.
Elämä tuntuu tässä vaiheella pikkuisen turhalta ja pelkään tämän reissun olleen turha matka sitten kuolin vuoteella. Pysähdyin kuitenkin hetkeksi miettimään asioita ja Rillen kehotuksen jälkeen aloitin jälleen meditoimisen. Lopetin sen harjoittamisen nimittäin koulukiireiden ja sen tuoman väsymyksen vuoksi. Kaikki tämä, mitä nyt tapahtuu on pikkuinen osa siitä isosta kuvasta, jonka tulen maalaamaan täällä. On sellaisia asioita, jotka ovat vain väistämättöämiä, kuten juuri koulussa käynti. En voi tehdä töitä ilman jonkinlaista koulutusta ja töitä tahdon kuitenkin tehdä. En väitä etteikö tarkoitukseni olisi tienata bloggaamisella tai videoiden teolla, mutta se ei ole tarkoitukseni elämässä. Tahdon kuitenkin luoda uraa. Tahdon olla kampaaja, bloggaaja, tubettaja ja lisäksi tahdon matkustella, hankkia ihanan karvavauvan, omistaa kolmion, julkaista kirjan ja luoda oman pikkuisen vaatemalliston. Kahdesta viimeisestä olen haaveillut niin kauan kuin jaksan vain muistaa.
Asioiden eteen täytyy kuitenkin tehdä töitä ja töitä täytyy tehdä selvitäkseen tässä maailmassa, mutta aina voi löytää sellaisen uran, joka täyttää kaikki tarpeet omien intohimojen kohdalla. Itselläni se on enemmän kuin mitään muuta niin luovuus ja käsillä työskentely. Meidän on pakko tehdä sellaisia asioita kuin siivoaminen, laskujen maksaminen ja matkustmainen paikasta A paikkaan B. Vaikka siltä ne kuulostavatkin niin nämä asiat eivät kuitenkaan ole sitä ajan tuhlaamista. Oikeastaan nämä ovat osa sitä elämän tasapainoa. Nämä ovat asioita, jotka antavat meille sen mahdollisuuden elää mukavasti ja tuntea, että olemme saavuttaneet jotakin. Jopa se aika jonka vietämme ilman minkäänlaista määränpäätä näköpiirissä, päämäärättömästi ulkona kävellen tai vain hauskuuden vuoksi piirtelemme paperille ei ole ajan haaskaamista, elämän tuhlaamista. Tämä on oikeastaan elämistä sen puhtaimmassa muodossa. Tällöin annamme omille aivoillemme tilaa hengittää ja vain olla.
Pelkään turhaa elämää ja vaikka yliajatteluni iskeekin ahdistuksen kourissa niin tajuan kyllä, että itsessään tuo pelko on turha. Sen sijaan pitäisi opetella nauttimaan tästä matkasta, luottamaan siihen tiehen, jonka on valinnut ja tajuta, että kaikki tämä vain värittävät sitä suurempaa kuvaa. Ei ole olemassa turhaa elämää ainoastaan tuhlattua energiaa, joka on käytetty huolehtimiseen; onko se elämä turhaa.
takki // itsepalvelukirpputori bella
paita // zara
kaulakorut // h&m
vyö // h&m
mustat farkut // äiti on ostanut
#gamechanger 7 day wasted time challenge
Olen tehnyt tässä tällaista haastetta ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne, sillä koin sen itselleni hyödylliseksi.
Mieti, milloin viimeksi unohdit katsoa ajan kulkua? Milloin viimeksi unohduit johonkin asiaan niin, että unohdit kokonaan, mikä päivä oli, missä olit tai jokaisen ongelmasi olemassa olon?
- Jos keksit jotkain niin käytä 30 minuuttia seuraavana seitsemänä päivänä tehden tuota asiaa.
- Jos et keksi mitään niin mieti niitä asioita joista nautit olessasi lapsi. Muutama idea; piirtäminen, käveleminen, juokseminen, pyöräily, musiikin kuuntelu, lukeminen, maalaaminen, kirjoittaminen, jonkin asian suunnittelu, rakentaminen, uuden meikkilookin kokeileminen, YouTube videon kuvaaminen, Tumblr tai Pinterest, parhaalle ystävälle puhuminen.
- Pidä kirjaa mielialoistasi ja ahdistuksistasi joka päivä aina tuon 30 minuutin jälkeen.
Itsellä läheisen kuolema laukaisi samanlaisen pelon, joten osaan samaistua tekstiisi. Sitä alkoi miettiä juurikin sellaisia asioita että mitä on kuoleman jälkeen, mitä jos en ehdikään toteuttaa kaikkia asioita mitä haluaisin elämäni aikana toteuttaa? Pitkään asian kanssa kamppailun jälkeen kuitenkin mua helpottaa se, että pyrin toteuttamaan unelmani viivyttelemättä. Teen asioita jotka tekevät minulle mielihyvää, ja koitan välttää asioita jotka saavat pahan mielen. Toki elämään kuuluu myös se että kaikki ei aina voi olla kivaa ja mieluista. Mutta yritän luoda sellaisen elämän, jollaista haluan elää, jotta ei tulisi niitä katumuksen tunteita sitten siitä etten elänyt niinkuin halusin. Tää teksti oli tavallaan myös todella kaunis, sulla oli tässä paljon hyviä pointteja jotka pisti miettimään. Gamechanger-haaste kuulostaa myös oikein hyödylliselle, joten aion myös testata sitä! On myös pitänyt pidemmän aikaa kommentoida tätä sun blogin ulkoasua, se on ihanan syksyinen ja tunnelmallinen! Sun kuvissa on myös aivan ihanat värisävyt, jotka luo sellaista kivaa syksyistä fiilistä :)
VastaaPoistaOi kiitos! Tosi ihana kuulla, että en oo ainoa :3 Vaikka kyllä se varmasti tiedettävää on, mut sun sanoilla oli merkitystä!
PoistaAjattelin kun viime vuonna tuli kovasti fiilisteltyä syksyä ja tänäkin vuonna on ihana innostus noista lehtien väreistä, viileistä aamuista yms. niin tahdoin tuoda sitä bloginkin puolelle :D
Osanotto vaarisi puolesta, isovanhempien kuolema on aina iso juttu, vaikka läheinen ihminen ei olisikaan. Kuolema on tosi yleinen pelon kohde, ja varmasti kaikki pelkäävät sitä jossain elämänsä vaiheessa, elleivät sitten aina. Mua nuorena ahdisti ajatus syntien takia helvettiin joutumisesta, mutta kun luovuin uskosta ja siirryin ateismiin, kuolemasta tuli jotenkin looginen ja arkinen osa (omaakin) elämää. Nyt näen kuoleman vain osana kiertokulkua, ja tiedän, että sitten, kun musta aika jättää, mä siirryn osaksi kaikkea muuta - koska materia ei ikinä katoa.
VastaaPoistaNäin just muutama viikko sitten unta, jossa pari planeettaa törmäsi Maapallon lähellä ja globaali katastrofi iski, ja unessa en tiennyt yhtään, selviäisinkö tilanteesta hengissä. Tosi omituinen asia jäi mieleen, sillä kun unessa ajattelin, että NYT TULEE LÄHTÖ, mua ei harmittanut mikään muu kuin se, etten nähnyt parhaan ystäväni tulevia häitä. On ihanaa huomata, että myös alitajuisesti mä elän juuri sellaista elämää, että jälkikäteen ei tarvitse harmitella. On todella juustoista sanoa, tiedän, mutta kannattaa oikeasti elää jokainen päivä, kuin se olisi viimeinen. Silloin ei tuhlaa aikaa turhuuksiin, ja oma perspektiivi siihen, mikä on tärkeää, paranee.
Aiheesta poiketen, sä olet muuten oikea ajatusten lukija. Ajattelin halloweenin kunniaksi luoda postauksen, jossa kertoisin mun suurimpia pelkojani, ja sä taas jotenkin onnistuit luomaan saman aiheen postauksen ennen mua. And this has happened few times before!
Tuli helpottava olo hiukan kun kerroit pääseesi eroon tuosta ahdistuksen tunteesta ja kiitos osan otoista.
PoistaTaasko!? Jotenkin naurattaa nämä tilanteet xD Meillä varmaan vierailee se sama inspiraation henki
Onpa ihanan syksyisiä kuvia!
VastaaPoistaKuolemanpelko taitaa olla aika yleistä, koska sitä ei tosiaan voi millään tapaa välttää. Se on aika pelottavaa. Jo pelkkä ajatus siitä, että yhtäkkiä sä vaan et ole enää olemassa on aika kammottavaa. Kaikki sun muistot ja elämänsaavutukset vaan katoaa, eikä kukaan lopulta enää muista sua. Se on ihan järkyttävän pelottava ajatus. Etenkin, kun ei koskaan tiedä millon sitä kuolee.
Mutta mä oon päättänyt että kannattaa silti vaan puskea eteenpäin niin täysillä kuin mahdollista, ja toteuttaa ne suurimmat unelmat! Ainakaan silloin ei siinä kuolinvuoteella ole niin paljoa jossittelua ja haaveilua, että olisinpa nyt lähtenyt sinne Aasiaan reppureissaamaan 25-vuotiaana kun teki mieli, jos se on oikeasti tehnyt. Ihana, kun avauduit tästä aiheesta! <3
katiannamaailmalla.blogspot.fi
kiitos :3
PoistaIhan samaa mieltä siinä, että unelmat kannattaa toteuttaa. Varsinkin jos tietää katuvansa jälkikäteen kun ei jossakin paikassa käynyt tai jotakin tehnyt.