kauneus

MITEN IHO REAGOI KUN LOPETTAA MEIKKAAMISEN?

Covid-19:n maailmanlaajuiset tapaukset ovat edelleen nousussa ja mikä on tällä hetkellä johtanut monien ihmisten kohdalla lopettamaan työt toimistolla, aloittamaan etätyöt tai joissakin tapauksessa jopa lopettamaan kokonaan työskentelyn. Itse olen kuitenkin yksi niistä, joka joutuu kulkemaan julkisilla ja menemään töihin paikan päälle, sillä etätyö ei ole mahdollista kun työskentelee ruokakaupassa. Itse mielelläni kyllä työskentelisin kotoa käsin, sillä tahtoisin pysyä kotona en itseni vaan näiden riskiryhmäläisten vuoksi. Omassa lähipiirissänikin on muutama diabeetikko sekä astmaatikko ja heitä ajatellen mielelläni olisin kotona, mutta jonkun on pidettävä ruokakauppa auki.

Kotona oleminen ja muista ihmisistä eristäytyminen kuulostaa todella tylsältä ajatukselta ja jopa yksinäisyyden tunne voi olla suuri, mutta on siinä myös hyviäkin puolia. Kuten enemmän aikaa lemmikin kanssa, voi aloittaa maalaamaan, piirtämään tai jopa kirjoittamaan. Yksi asia on kuitenkin enemmän kuin totta: on paljon helpompaa olla meikkaamatta. Vaikka itse en kotoa käsin pystykään töitä tekemään olen valinnut meikittömät päivät, sillä kaupoissa ei vieraile niin paljon ihmisiä kuin aikaisemmin, samoin kuin kaduillakaan ei liiku väkeä enkä enää ennen tai jälkeen työvuoron näe ystäviä.

Ihotautilääkäri Rachel Nazarian on sanonut: "Typically when people stop wearing makeup, especially if the makeup they were wearing was occlusive or comedogenic, they state that their skin looks better." Pieni tauko toimii vähän kuin virkistyksenä iholle ja tuloksena on kirkkaampi, tasaisempi ja vähemmän kärsinyt iho. Tämä johtuu siitä, toisin kuin ihonhoitaminen, joka imeytyy ihoosi ja vaikuttaa syvemmällä tasolla, meikki puolestaan vähän kuin istuu ihosi päällä. Mitä sitten tapahtuu kun antaa sen pienen tauon meikkaamiselle ja ennen kaikkea eri aikoina?

p ä i v ä    1
Ilman meikkiä ihosi pääsee niin sanotusti "hengittämään", mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että ihosi pystyy paremmin kalibroimaan itsensä. Ihomme käyttäytyy eri tavalla riippuen täysin sen kosteustasosta, omasta stressitasostamme sekä myös monista muista ulkoisista tekijöistä. Jos pidämme siis ihomme jatkuvasti meikin peitossa iho voi halutessaan lisätä tai vähentää tali- ja öljytuotantoa sekä lisätä tai vähentää luonnollista kosteutusta. Joten vaikka meikkaamisen jättäisi poiskin yhdeksi päiväksi suositeltavaa olisi toimia tavanomaisesti ihonhoidon kanssa. Käyttää kosteutusvoidetta, seerumia sekä aurinkosuojaa.


v i i k k o    1
Todella usein meikki voi tehdä sen, että ihosi alkaa tuottamaan enemmän sen luonnollisia öljyjä, mikä voi puolestaan johtaa ihon kukkimiseen meikittömänä viikkona. Tällöin on nimittäin suuremmat mahdollisuudet, että huokoset tukkeutuvat viikon aikana. Vähempi meikki voi edistää aknen puhkeamista ja on olemmassa pieni mahdollisuus, että saisit mustapäitä sekä näppylöitä. On myös hyvin mahdollista, että ruusufinnejä syntyy, koska tällöin on se pieni mahdollisuus, että ihosi tulisi olemaan kosketuksessa mahdollisten ihoa ärsyttävien tai ihohuokosia tukkivien aineiden kanssa. Itselläni on enemmän kuin yksi viikko takana ja voin sanoa, että viikon jälkeen ihoni kyllä kukki inhottavan mukavasti.


k u u k a u s i    1
Jos pystyt olemaan kuukauden ilman meikkiä tulet vain näkemään paljon etuja. Muista tämä; ihosolujen vaihtosykli kestää noin 28 päivää - ja tämä on sellainen asia, mitä ihosi tekee ihan itsestään. Päivittäinen meikkaaminen voi häiritä tätä sykliä ja mitä kauemmin ihosi on ilman meikkiä sitä paremmin se säätelee ihosi lämpötilaa, öljynhallintaa, kosteutustasapainoa ja sen luonnollista kuorintaprosessia. Kaiken tämän lisäksi pystyt virtaviivaistamaan ihonhoitorutiinisi tarpeettomia osia (esim. kaksinkertainen puhdistus), koska et yritä puhdistaa kasvojasi kaikesta meikistä. Se että sinun ei tarvitse puhdistaa kasvojasi meikistä illalla ennen nukkumaan menoa on  todella hyvä tauko iholle. 



SELF-CARE SUNDAY; kasvonaamioiden ongelmat

*postaus toteutettu yhteistyössä Norris Cosmetics:n kanssa.

Sunnuntaiaamu: selailet instagramia ja huomaat kuinka kaikki harjoittavat tuota "self-care Sunday" nimeä kantavaa itsensä hemmottelu päivää. Et yleensä seuraa muiden mukana, mutta tämän kuluneen viikon jälkeen ei pieni inspiraatio tällaiseen itsensä hemmotteluun haittaa ketään. Mikä olisi parempi tapa osoittaa itselleen todellista rakkautta kuin ihastuttava kasvohoito?

Sohvalla makaaminen pehmoisessa kylpytakissa tai vaikka kylpyammeessa rentoutuminen ihoa hellivän kasvonaamiomaalauksen kanssa on lähin, mihin tällä hetkellä pääset, joka edes hipoisi loistokasta spa kokemusta. Orgaaniset kasvonaamiot antavat myös täydellisen lisäyksin ihonhoitorutiiniisi.

Oli sinulla millainen ihotyyppi tahansa kaikki voivat hyötyä ihoa stimuloivasta ja puhdistavasta kokemuksesta. Eikä tietenkään ainoastaan sunnuntaisin!
Kuten keskiviikon postauksessa kerroin, kävin itse joulukuussa ensimmäisen kerran kasvohoidossa ja tuon käynnin jälkeen olen enemmän ja enemmän ollut kiinnostunut ihonhoidosta. Ehkä kyseessä saattoi olla lisätieto ihonhoidosta, mitä sain paikan päällä tai kaiken kaikkiaan vain se kokomus.

Tässä postauksessa ajattelin hiukan jakaa kokemuksiani testissä olleista Ecooking -sarjan kasvonaamioista, mutta ensiksi tutkiskelemme hiukan niitä vaaroja, joita tavanomaisilla kasvonaamioilla.

k a s v o n a a m i o d e n     o n g e l m a t
Usein näistä valmis-kasvonaamioista löytyviä "pahoja tyyppejä" ovat parabeenit, ftalaatit, sulfaatit, mineraaliöljyt, PEG-yhdisteet, petrokemikaalit, TEA/DEA, etoksyloidut aineosat sekä synteettiset värit ja tuoksut. Näitä ongelmallisia kemikaaleja kannattaa välttää. Varsinkin niiden joiden tutkimukset viittaavat lisääntyneisiin allergiariskeihin.

s y n t e e t t i s e t   t u o k s u t
Synteettiset tuoksut ovat ihania - totta kai. Mutta se ei ole hyväksi keuhkoillesi tai mille muullekaan elimelle. Eikä se todellakaan ole hyväksi ihollesi. Yli kolmetuhatta [3 000] kemikaalia saa ns. "piiloutua" synteettisten tuoksujen ainesosien taakse. Pahin juttu tässä koko hommassa on se, ettei mikään laki sano, että yritysten kuuluisi kertoa nämä ainesosat, sillä resepti lasketaan "liikesalaisuudeksi". Kuulostaa todella hullulta, vai mitä?

Noh, mites se fakta, että melkein kaikkia yllä mainitsemiani kemikaaleja pidetään hormonitoimintaa häiritsevinä, syöpää aiheuttavina, ihoa ärsyttävinä, allergisoivina, neurotoksisina kemikaaleina ja/tai hengitysteiden ärsyttäjinä - ja näihin on myös liitetty joissain tapauksissa painon nouseminen, liika väsymys sekä sairastumisriski.

Hajuherkkänäkin voin sanoa, että kaikki me rakastamme kuitenkin tuoksuja. Ehkä tahdot hiukan rentoutumista tai halajat jopa uudistumista. Oli miten tahansa orgaanisella kasvonaamiolla saat sen todella helposti. Orgaaniset ja luonnolliset kasvonaamiot ovat nimittäin formuloitu eteerisillä öljyillä. Nämä öljyt eivät ainoastaan tarjoa uskomatonta aromaterapiaa, mutta näillä on myös voimakkaita parantavia ominaisuuksia, jotka vain boostaavat ihosi hoitohetkeä.

p a r a b e e n i t
Muistan kuinka kampaamossa työskennellessäni monet asiakkaat kysyivät; "onko hiustuotteissanne parabeeneja?" Monet kysyivät tätä tietämättä edes, miksi kyseinen kemikaali on ns. vaaraksi. Yksinkertaisesti se on säilönytäaine. Miksi se on luokiteltu vaaralliseksi? Parabeenit lisäävät rintasyövän riskiä. Parabeeni on aine joka tunkeutuu hyvin helposti ihon läpi ja näin se pääsee myös verenkiertoon, mistä huoli on syntynyt. Jo tämä tosiasia, että parabeeneja löytyisi rintakudoksesta on jo itsessään hyvä syy boikotoida parabeeneja sisältävät tuotteet.

Parabeenit häiritsevät myös hormonitoimintaa, joka vain tukee tätä tutkimusta, joka osoittaa aineen yhteyksiä rintasyöpään. Endokriiniset haitta-aineet jäljittelevät estrogeeniä, tarkoittaen, että ne sekoittavat hormonien rytmiä. Kaikkein huolestuttavinta on, että väestön kannalta parabeenien haittavaikutuksiin eniten altistuvimmat ovat raskaana olevat sekä imettävät naiset ja ennen kaikkea sikiöt. 

p e g  - y h d i s t e e t
PEG -yhdisteet ovat myös hyvin yleisiä kemiallisia ainesosia, joita löytyy tavanomaisista kasvonaamioista. Nämä ovat synteettisiä ainesosia, joita käytetään liuottimina ja stabilaattoreina. Hassua on, että PEG:tä käytettiin hermokaasussa ensimmäisen maailman sodan aikana ja nyt sitä tungetaan kosemtiikkaan! Aika mielenkiintoista.

PEG -yhdisteet ovat syöpää aiheuttavia ja sisältävät raskasmetalleja, kuten lyijyö kadmiumia, rautaa ja arseenia. Näillä on myös ihon läpi tunkeutumisen parantavia ominaisuuksia, mikä tarkoittaa, että kehosi saa ongelmallisen suuren annoksen kaikkia mahdollisia toksiineja, joita näistä self-care tuotteista löytyy.

f t a l a a t i t
Kuten parabeeneja, myös ftalaatteja pidetään hormonitoimintaa häiritsevinä, ja ne on myös liitetty elinmyrkkyihin, syöpään, lisääntymisvaikeuksiin, syntymävikoihin, neurotoksisuuteen ja neurologisiin häiriöihin. Ftalaatit kerääntyvät kehoon, mikä tekee niistä todella vaikeasti pois huuhdeltavia. Ftalaatit eivät osoita pelkästään haittoja kehon mahdollisiin terveysongelmiin, mutta myös ne ovat vaarallisia ympäristölle.
Ftalaateista voit lukaista lisää Ilsen kiinnostavasta blogipostauskesta aiheesta.

Nyt kun olemme käsitelleet ne ikävät asiat voimmekin hypätä itse arvosteluun Ecooking -sarjan kasvonaamioista! Mikä Ecooking tuotteissa itseäni miellyttää on niiden organisuus, joka miettii niin ihmistä kuin ympäristöä. Tarinakin on mielenkiintoinen, sillä kaikki lähti sarjan kehittäjän Tina Søgaard;n oman ihon tarpeista. Sarja on 100% luomulaatuista, sisältää luonnollisia öljyjä eikä ollenkaan parabeeneja. 

Sarjalta löytyy siis kaksi [2] kasvonaamiota; peeling mask ja clay mask, joita molempia pääsin testaamaan. 

p e e l i n g   m a s k
Nimestään huolimatta kyseessä ei ole pois revittävä kasvonaamio. Tämä levitetään tasaiseksi kerrokseksi iholle, annetaan vaikuttaa 4-12 minuuttia ja huuhdotaan pois haalealla vedellä.
Kyseessä on siis happopohjainen kasvonaamio, jonka testaamista hiukan jännitin. Edellinen happohoito sai nimittäin ihoni kuoriutumaan täysin ja kesti kaksi viikkoa, että ihoni toipui siitä. En myöskään itse kauheasti ole innoissani ihoa kiristävistä tuotteista, mutta lähdin silti mielenkiinnolla testaamaan.

Tuote oli testerimuodossa ja yllätyin sen riittoisuudesta. Minulta jäi nimittäin tuotetta hyvin toisellekin kasvonaamio kerralle. Levitin tuotteen siveltimellä koko kasvoilleni ja melkeinpä heti tunsin kihelmöintiä niin poskipäilläni kuin otsallani. Suuri flash back joulukuiseen kasvohoitoon ei voinut olla tulematta. Annoin naamion vaikuttaa 10 minuuttia, sillä tunsin ihoni kiristyvän todella paljon otsalta, joka ei ollut niin miellyttävää. Punoitus on yksi sivuvaikutus tässä naamiossa ja itselläni punoitus oli enemmänkin läikkämäistä kuin, että koko naama olisi ollut tomaatti.

Ennen naamion levittämistä pesin kasvoni Ecooking -sarjan puhdistusgeelillä ja naamion huuhdottuani puhdistin kasvoni kasvosuihkeella. Itsestäni tuntui että kasvovesi rauhoitti hiukan punaista krikuvaa ihoani eikä itselläni punoitus kestänyt edes sitä tuntia. Isoimman eron taisin aivan heti huomata juuri otsallani, jossa kihelmöinti oli suurimmillaan. Iho tuntui kireältä ja näytti hehkuvan tavallista enemmän.


c l a y   m a s k
Tämän syväpuhdistava naamion voi levittää kasvojen lisäksi niin kaulan, selän kuin myös dekoltee-alueelle epäpuhtauksien postamiseksi ja tämä saa vaikuttaa niin kauan kunnes naamio on kuivunut kokonaan.

Itse levitin ainoastaan kaulalle käyttäen jälleen apunani pensseliä. Testerimuodossa tämä ei ollut yhtä riittoisaa kuin peeling mask, mikä on sinänsä pieni harmi sillä tämä oli sellainen tuote josta pidin todella paljon. Naamio kiristyi iholla kuivumisen myötä, mutta se ei ollut kokemukseltaan epämukavaa. Yllättävän nopeasti myös naamio kuivui - ainakin omille kasvoilleni. 

Savinaamion jälkeen ihoni tuntui monta päivää ihanan pehmeältä, näytti sileältä sekä mustapäät eivät olleet niin näkyvissä. Enkä itse huomannut naamion pois huuhdottuani, että ihoni olisi punoittanut. Näistä kahdesta naamiosta sanoisin tämän olleen se suosikkini.


Lisätietoa naamioiden vaikutuksista ja ainesosista saat lukemalla edellisen postaukseni, jossa kerron enemmän koko sarjasta sekä kaikista testissä olleista tuotteista. Pääset postaukseen tästä.

🌿🌿🌿

Itse suosittelen suurella sydämellä kaikkia ihonhoitotuotteita, jotka ovat orgaanisia ja ennen kaikkea juuri ainesosiltaan suosittelen Ecooking -sarjaa. Hyvä idea on myös aina jos tuotteet arvelluttavat niin itse tehdä omia esim. kasvonaamioita. Itse olen tätä pohdiskellut useampaankin otteeseen, että joskus voisi ihan itsekin testata väkertää jokunen naamio, kun noita ohjeita juuri vaikka pinterest on pullollaan. 

Muistathan myös, että minulla on -20% alekoodi, joka toimii Norris verkkokaupan jokaiseen Ecooking -sarjan tuotteisiin. Käytä vain kassalla koodi PAULINE20 niin saat ansaitsemasi alennuksen!


Toivotan vielä oikein ihanaa kansainvälistä naistenpäivää sekä mahtavaa itsesi kasvattamisen sunnuntaita!



IHONHOIDON KOLME KULMAKIVEÄ

*postaus toteutettu yhteistyössä norris cosmetics:n kanssa

Edellisestä postauksesta, jossa höpöttelin ihonhoidosta onkin kulunut jo muutama kuukausi. Blogiani hetken lukeneet tietävätkin, että itse olen ihonhoidosta innostunut vasta pari vuotta sitten ja ennen kaikkea olen pitänyt eniten Lumenen tuotteista. Brändin tuotteet ovat tehneet ihmeitä iholleni ja olenkin Lumenea nyt vuoden käyttänyt. Toki testaillut heidän muitakin ihonhoidontuotteitaan kuin vain käyttänyt niitä kolmea jotka edellisessä postauksessa esiintyivät.

Hauska juttu, kävin joulukuussa ensimmäistä kertaa kasvohoidossa Helsingissä paikassa nimeltä Maibel. Ihana pikkuinen ja viihtyisä kauneushoitola, josta sain myös mukaan tuotteita, jotka auttaisivat pitämään ihoni kunnossa. Minulle tehtiin happohoito. Kuitenkaan rasvat eivät olleet tarpeeksi kosteuttavia, joten käännyin Lumenen puoleen ja päädyin Lumenen työntekijän suosittelemana ostamaan heidän ravitsevan kosteutusbalsamin, joka auttoi todella kuivaan ihooni hetkessä. Suosittelen oikeasti kyllä aina kääntymään ammattilaisten puoleen ihonhoitoon liittyvissä asioissa. Kuten Helsingin Sokoksessa työskentelevät Lumenen pisteellä olevat ovat aivan ihania ja aina valmiita auttamaan.

Nyt sain kuitenkin aivan ihanan tilaisuuden testata täysin toisenlaista ihonhoitosarjaa nimeltä Ecooking. Jo pelkkä nimi kuulostaa omaan korvaan niin hyvältä, etten voinut olla ottamatta tilaisuudesta kiinni! Kyseessä on siis tanskalainen ihonhoitosarja, joka pääsi markkinoille 2015 ja heidän filosofiansa on, että tuotteet ovat täydellisiä niin käyttäjän iholle kuin maapallolle. Siksipä nimi Ecooking, eco = orgaaninen, cooking = kokata, eli nimi merkitsee suoraan orgaanista kokkaamista.

Itse sain testattavakseni kahdeksan [8] tuotetta, joista kolme [3] olivat testereitä. Testaamani tuotteet olivat puhdistusgeeli, kasvosuihke, öljy, päivä- sekä yövoide ja testerimuodossa peeling mask, clay mask ja silmänympärysvoide. Testailin näitä tuotteita kaksi viikkoa ja samalla pohdiskelin, kuinka haluaisin toteuttaa tämän. Päädyin siis tällaiseen ratakuisuun; tämä nyt tällä hetkellä luettavanasi oleva postaus on hiukan enemmän yleistietoa ihonhoidosta sekä itse Ecooking brändistä ja hiukan jopa tuotteista. Itse kun nautin enemmän kirjoittaa ns. informaatioisempaa tekstiä tänne blogini puolelle. Instagramissani puolestaan - jos et jo seuraa minua instassa tee se nyt! Käyttäjänimeni on @pauline_xs - jaan henkilökohtaisen mielipiteeni tuotteista ja mikä tuotteista oli ehdoton suosikkini!

mitkä ovat ne ihonhoidon kulmakivet?

s ä ä n n ö l l i n e n    p u h d i s t u s
Talirauhasten erittämä tali on tahmeaa ainetta, joka imee itseensä likaa ja ympäristön epäpuhtauksia. Tämän vuoksi iho on puhdistettava säännöllisesti, jotta ihohuokoset eivät tukkeudu. Itse puhdistan oman ihoni aamulla ja illalla. Talin eritystä ei voi estää eikä ihohuokosia sulkea, mikä on pelkästään hyvä asia; molempia nimittäin tarvitaan kipeästi. Joillakin ihmisillä saippua tai pinta-aktiivisia aineita sisältävät puhdistusaineet voivat haitata ihon happotasapainoa niin, että se tuntuu kuivalta ja kireältä. Tällöin kannattaa kokeilla kevyempiä puhdistusemulsioita, öljyä ja balsamia. 
Kasvot eivät tarvitse säännöllistä kuorintakäsittelyä, sillä kuolleet ihosolut kuoriutuvat pois vallan mainiosti ominkin avuin. Mikäli ihoa hoidetaan oikein. Jos pyyhit kasvot kasvopyyhkeellä kahdesti päivässä, poistat samalla ihon pinnalta kuolleita soluja.

Näistä testaamistani Ecooking -sarjan tuotteista löytyy kolme [3] tuotetta jotka ovat, mitä täydellisimpiä ihon säännölliseen puhdistukseen.

Ensimmäinen tuote on totta kai jo nimestään tajuttava Cleansing Gel a.k.a. puhdistusgeeli. Tämä hellävarainen puhdistusgeeli on tarkoitettu normaalille ja rasvoittuvalle iholle. Parabeeniton tuote  sisältää kurkku-uutetta, jossa on C-vitamiinia, kahvihappoja (antioksidantti), rasvahappoja ja auringonkukkaöljyä. Tuote sopii hyvin vegaaneille ja on myös saatavana hajusteettomana. Itse olen hyvinkin hajuherkkäihminen ja tämän tuotteen tuoksu oli kyllä mieluinen eikä nenää pistelevä.
Geeli puhdistaa todella hyvin epäpuhtaudet sekä meikin. Tämä tuote on myös sellainen, jota voi vallan mainiosti käyttää naamiona tai jopa suihkusaippuana kainaloiden pesemiseen!

Toisena tuotteena on Face Mist, kasvosuihke, joka raikastaa sekä supistaa ihohuokosia ja tällä on puhdistavia ominaisuuksia. Miedosti vaahtoava kasvosuihke sisältää luomulaatuista aloe veraa, runsaasti antioksidantteja, kuten beetakaroteenia sekä C- ja E-vitamiineja, kamomillaa sekä puhdistusgeelistä löytyvää samaa kurkku-uutetta.
Säikähdin itse pullon kyljessä lukevaa kieltoa: "älä suihkuta suoraan kasvoille", mutta tämä onkin sellainen tuote joka levitetään vanulapun avulla. Raikastava kasvosuihke nimittäin toi itselleni mieleen tuotteen, jota voi vain suihkuttaa suoraan kasvoille ja uh, heti raikkaampi olo. Itse en kauheasti vanulappujen käytöstä pidä, sillä niiden "raahaaminen" ihoa pitkin rasittaa ihoa pidemmän päälle. Vanulappujen kanssa tulee olla vain hyvin hellävarainen.

Kolmantena tuotteena löytyy Multi Oil, joka sopii ihon puhdistuksen lisäksi, vaikka hiusten elvyttämiseen, parran ajoon tai ylipäätänsä muutenkin karvojen poistoon. Tämän ja kahvinporojen kanssa tästä saa luotua myös kuorinta-aineen. Tämä tuote on siis todellakin nimensä veroinen, kaikkeen tarkoitettu. Ihan kaikkea en kuitenkaan kahden viikon aikana testannut, mitä tämä tuote sanoo pystyvänsä toteuttamaan kuten karvojen poistoa tai tuota kuorinta-ainetta. Olen silti kiinnostunut kokeilemaan näitäkin asioita ja tulen aivan varmasti tekemään täysin oman julkaisunsa koko tästä Multi Oil:sta!
Luomulaatuinen jojobaöljyä sisältävä tuote imeytyy helposti ihoon, rauhoittaa ja pehmentää sekä kosteuttaa. Tuote sisältää myös seesamöljyä, jonka ansiosta tuotteessa on runsaasti tärkeitä rasvahappoja, antioksidantteja sekä kivennäisaineita.


k u i v u m i s e l t a    j a    h a i t a l l i s i l t a    a i n e i l t a    s u o j a a m i n e n
Jos haluat ihosi näyttävän ja tuntuvan hyvältä, tärkeintä on pitää se kosteana ja vähentää sen läpi haihtuvan veden määrää. Haitalliset aineet lisäävät veden haihtumista, jolloin iho kuivuu. Ihonhoitotuotteissa käytetään humektantteja, jotka imevät vettä ilmasta pystymättä kuitenkaan sitomaan sitä iholle. Tähän tarvitaan mm. emollientteja ja okklusiiveja, jotka hidastavat veden haihtumista ja pitävät ihon uloimman solukerroksen pehmeänä ja joustavana. Joskus ihon pinnalle halutaan tarkoituksellisesti luoda suojakerros, mutta jos se on liian paksu, se tukkii ihohuokoset ja aiheuttaa finnejä. On siis tärkeää, että valitset hoitotuotteet huolellisesti oman ihotyyppisi mukaan. Suosittelen jälleen lukaisemaan, jos et jo ole sitä tehnyt, niin postauskeni "terveempi iho, parempi meikki", jossa kerron myös hiukan eri ihotyypeistä.

Säännöllinen puhdistus rasittaa ihoa tai ainakin sen kosteustasoa. Olivat tuotteet kuinka kosteuttavia tahansa rasvankäyttäminen on m u s t juttu. Parasta on käyttää kahdenlaista rasvaa päivä- ja yörasvaa. Itse ihastuin täydellisesti Ecooking tarjoamiin rasvoihin.

Päivävoide on kosteuttava sekä ravitseva, joka auttaa vähentämään hienoja juonteita ja ikääntymisen merkkejä. Tuote sopii kaikille ihotyypeille, on parabeeniton ja vegaaninen. Tuotteessa keskeisiä ainesosia ovat hyadisine, jolla on välitön sekä kestävä kosteuttava vaikutus, trylagenia (joka puolestaan muodostuu kuudesta [6] eri raaka-aineesta), paatsamaa jossa rasvahappoja ja salviaa jossa runsaasti A-vitamiinia ja kalsiumia.

Yövoide sisältää puolestaan hienoja juonteita pehmentäviä sekä vähentäviä luonnollisia ainesosia. Tämä tuote sopii myös kaikille ihotyypeille, on parabeeniton ja vegaaninen. Yövoiteessa keskeisiä ainesosia ovat heksapeptidi, jolla on kosteuttavia ominaisuuksia, rentouttaa lihaksia. Tässäkin tuotteessa on trylagenia, joka stimuloi kollageenin tuotantoa sekä tuotteesta löytyy luonnollisia aminohappoja / peptidit, jotka auttavat ihon kosteuttamisessa, korjaavat sitä ja palauttavat ihon kimmoisuuden.

Molemmat tuotteet ovat hajusteettomia ja ne voi yhdistää Multi Oil tuotteen kanssa, jos tehoja tahtoo hiukan buustata. Tässä vaiheessa mietin jo mihin tuota öljyä ei voisi käyttää! Kaiketi leivän päälle.

Kasvojen rasvaaminen sekä yleisesti ihon puhdistus on sellainen, jota olen kuullut suositeltavan aloitamaan viimeistään kaksikymppisenä. Varsinkin silmänympärysvoiteen käytöstä on toitotettu minulle paljon ja Ecooking:lta löytyy myös omansa.

Heidän silmänympärysvoiteensa parantaa ihon rakennetta ja vähentää tummien silmänalusten sekä silmäpussien näkymistä. Itselläni on todella tummat silmänaluset, aina ollut, ja instassa paljastankin miten se vaikutti omiin varjoihini.
Tuotteen keskeisiä ainesosia ovat leväuute, joka sitoo vettä, antioksidantteja, jotka auttavat vahvistamaan ja suojaamaan herkkää ihoa, ihoa rauhoittavaa rosmariiniuutetta, luomulaatuista A- ja E-vitamiinia sekä näitä tummien silmänalusten ja silmäpussien vähentäjää REGU-AGE PF, joka on siis pääsääntöisesti puhdistetun riisin ja soijapeditien yhdistelmä.
Vinkki: Levitä silmänympärysvoidetta aina silmien alle sekä hiukan kulmaluulle. Älä koskaan liikkuvalle luomelle, sillä se harvoin kaipaa kosteutusta. Tämä tuote sopii hyvin myös huultenympärysiholle. Voide vähentää tällä alueella esiintyviä hienoja juonteita.

Testerimuodossa testattavana oli myös kaksi [2] naamiota: kuorittava- ja savinaamio. Näistä teen  sitten myös ihan omat julkaisunsa instagramin puolelle. Halusin nyt keskittyä instagramissa tuohon ns. joka päiväisen ihon puhdistuksen tuotteisiin.

Poiskuorittava kasvonaamio on tehokas happopohjainen naamio, joka kiristää ja uudistaa ihoa lisäten sen hehkua. Tuote sisältävä maitohappo poistaa kuolleita ihosoluja, salisyylihappo syväpuhdistaa ihoa ja glykolihappo torjuu pigmentoitumista, aknea, auringon aiheuttamia vahinkoja, hienoja juoteita ja ryppyjä. Tuotteessa on myös oliiveista tuotettua skvalaania, joka kosteuttaa ja korjaa ihoa palauttaen sen kimmoisuuden. Tämän naamion yksi haittapuoli on että kasvot tulevat punoittamaan noin 1-2 tuntia käytön jälkeen, mutta tämä onkin täydellinen tuote ilta käyttöön vaikka saunan jälkeen.

Savinaamio puolestaan on ihohuokosia supistava naamio. Naamio sisältää pseudoalteromonas Ferment Extract -uutetta, peptidi, joka on uutettu Antarktiksen mudasta, joka tunnetaan myös nimellä Antarcticine. Se uudistaa ja suojelee ihoa parantaen sen kosteutustasoa. Tuotteessa on myös iirisuutetta, joka auttaa vähentämään hienojen juonteiden ja ryyppyjen ilmestymistä, A-vitamiinia, joka sileyttää ihoa ja tasoittaa sen sävyä sekä salisyylihappoa, joka toimii ensisijaisesti kuorinta-aineena. Tämä auttaa poistamaan kuolluta ihoa sekä vähentämään laajentuneiden ihohuokosten ilmaantumista. Tuote suositellaan levittämään siveltimellä, mutta sormetkin käyvät yhtä hyvin ja mahdollisuus, että iho punoittaisi käytön jälkeen on olemassa.

h o i d a   o n g e l m a t   h e t i
Itse uskon, että iho-ongelmat ovat merkki epätasapainosta syvemmällä kehossa. Perinteinen lääketiede ja ihonhoito keskittyvät lähinnä näkyvien oireiden poistamiseen sen sijaan, että perehtyisivät syihin niiden taustalla. Kaikki me sorrumme tähän silloin tällöin: kun kasvoille ilmestyy ruma näppylä, ensisijainen huolemme on päästä siitä nopeasti eroon. Tämä saattaa toimia jonkin aikaa, mutta jos perimmäistä syytä ei hoideta, ongelma uusiutuu tavalla tai toisella - joko uuden, ruman finnin muodossa tai muina oireina.

Iho-ongelmien hoitamisessa palaamme jälleen siihen, että on tunnettava oma ihotyyppi. Omalta kohdaltani tiedän, että ruokavalio, liikunta ja ennen kaikkea stressi vaikuttavat ihooni. Jos elintapani ovat tasapainossa, ihoni voi hyvin: jos jotain on pielessä, ihoni näyttää hirveältä ja saan finnejä. Tunnen oman ihoni ja tiedän, että kerran kuussa iholleni ilmestyy muutama finni. Tämä on täysin normaalia. Mutta jos finnejä alkaa ilmestymään enemmän on se merkki siitä etteivät elintavat ole tasapainossa. Tämä on se minkä voin sanoa, kun puhun omasta puolestani. Esimerkkinä; lopetin hetkeksi suklaan syömisen ja sokerihimon kourissa melkein kuukauden jälkeen, kun päädyin syömään parikin levyä suklaata poskiini ilmestyi finnejä.

Aamuin illoin on siis hyvä pestä kasvot, rasvata ja ainakin kerran viikossa käyttää jonkin sorttista kasvonaamiota. Vielä en ole itse lähelläkään kolmenkympin ikää, mutta tiedän ihon kiittävän muutaman vuoden päästä kun ihonhoidon on aloittanut hyvissä ajoin.

🌿🌿🌿

Minulla on myös antaa teille ihanille lukijoille -20% alennuskoodi Norris verkkokauppaan. Tämä etukoodi toimii kaikkiin Ecooking -sarjan tuotteisiin ja on voimassa koko maaliskuun ajan. Käytä vain ostosi yhteydessä koodi PAULINE20 ja saat alennuksen!
Käy ihmeessä myös kurkkaamassa, mitä kaikkia tuotteita heillä on tarjolla, sillä nämä kahdeksan eivät ole ainoita, jotka Ecooking on luonut.


LUOTTOMEIKKINI TÄLLÄ HETKELLÄ

En muista olenko sanonut, mutta sanon tämän kuitenkin nyt siitä huolimatta; ilman meikkivoidetta en pystyisi elämään. Suurin syy siihen taitaa olla tummat silmän aluseni sekä hiukan kasvojeni värinmuutokset.

Meikkini on tällä hetkellä hyvin kevyen oloista. Yritän tehdä siitä mahdollisimman luonnollisen sekä kuulaan. Pohja yleensä ratkaisee ja jos et ole vielä käynyt lukaisemassa uudesta meikkivoideihastuksestani tee se nyt!
Tässä postauksessa jaan kaksi muuta luottomeikkiäni tällä hetkellä tuon meikkivoiteen lisäksi. Esittelen myös pari uutuutta, jotka ovat tulleet lemppareikseni pienessä hetkessä. Ei kyllä voi olla huomaamatta bränditeemaa tässä postauksessa. Huomaa hiukan, että olen ihastunut yhteen tiettyyn brändiin, mutta joskus käy niin. Onko sinulla mitään lempibrändiä, jonka tuotteita vain keräät itsellesi?

revolution makeup revolution london - ultra contour palette
En oikeastaan itse ostanut tätä tuotetta. Ihailin tuota lämpöisempää, rusahtavaa highlightia kaupassa, laitoin testerin hyllyyn ja Rille päätti napata tuotteen ostoskoriimme huomaamattani. Kassalla huomasin paletin liukuvan pitkin hihnaa sekä Rillen vain hymyilevän leveästi. Olen kyllä myöskin käyttänyt tätä todella paljon sen jälkeen. Rusahtava highlight on sellainen, jota laitan joka kerta kun meikkaan. Valkoista puolestaan käytän yleensä vain silmän sisänurkan korostamisessa.

lumene  - essential volume mascara
Sanoinhan ostaneeni uuden mascaran ja se on aina ollut asia jota ilman en ole voinut elää. Ainoastaan oikeastaan sen vuoksi, että pidän hiukan siitä mascara lookista. Omasta mielestäni tämä tuote ei anna tuuheutta, mutta se tekee sen mitä itse kaipaan. Antaa ripsilleni pituutta sekä totta kai värjää ne tummiksi. Tämä kestää, ei tahraa eikä päivän aikana löydä itseään silmäkulmistani. 

[ l e m p i u u t u u k s i a ]
lumene nordic chic - cc color correcting pen, anti-dark circles
Näitä oli kolmea erilaista, ja itse valitsin peach nimen saaneen kynän juuri sen vuoksi koska tarvitsin jotain peittääkseni inhoamani tummat silmänaluset. Tämä ei peitä niitä olemattomiin, mutta juuri tarpeeksi etten näytä samalta kuin ilman tätä tuotetta tai ilman meikkiä. Eli siltä kuin olisin saanut mustan silmän.
Tämä on kevyt, ei vaikuta meikkivoiteeseen eikä tätä tarvitse levittää kovinkaan paljoa. Mikä on hyvä, sillä tuotetta on kuitenkin vain 1.8ml.

lumene puuteri - sävyssä 1 kultahiekka
Olen hetken aikaa kitkutellut saman puuterin kanssa, sillä laiskuus oli huipussaan uuden puuterin hankinnassa. Aluksi ajattelin ostaa ihan irtopuuterin, joka minulla oli aikaisemminkin, mutta olen huomannut hiukan ylikäyttäväni sitä. Päädyin siis nappaaman tämän ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Mattapintaisena puuterina se jättää silti ihanan hehkun kasvoille eikä tee liian raskasta puuterointia. Kevyt ja levittyy ihanasti kasvoille.

lumene klassikko - lakka, ravitseva huulivoide
Minulla ei ole koskaan aikaisemmin käynyt mielessäkään, että huulirasva voisi olla oleellinen osa meikkaamista, mutta se miten huuliasi vaikuttaa todella paljon huulipunasi näyttävyyteen. Itselläni on aina ollut todella kuivat sekä rohtuneet huulet. Ihan ympäri vuoden eikä ainoastaan talvella. Tämä Lumenen Lakka huulirasva on ollut täydellinen vastaus! Se hoivaa, sopii hyvin meikittömään naamaan kuin myös pienen luonnollisen meikinkin kanssa, jos tuntuu ettei nyt ole sellainen päivä jolloin huulipunaa tahtoisi huulilleen levittää.

Onko sinulla jotain luottomeikkejä tällä hetkellä tai uusia lemppareita?







Muista seurata blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

KUMPI ON PAREMPI? | lumene VS Urban Decay

Alku kuusta päädyin ostamaan itselleni uuden meikkivoiteen. Tämä Lumenen Nordic Nude Natural Glow meikkivoide oli sellainen johon ihastuin jo ennen kuin olin edes ostanut tuotteen. Miksi päädyin lumeneen vaikka olen rakastanut aikaisempaa Urban Decayn meikkivoidettani? Yksinkertaisesti kyse oli hinnasta. UD:n meikkivoide maksaa tällä hetkellä 40€ ja halusin etsiä itselleni hiukan halvemman meikkivoiteen.

Jos olet lukenut "erilaiset ihotyypit" postaukseni tiedät jo todennäköisesti, että olen ihastunut Lumenen ihonhoito tuotteisiin. Pohdiskelin siis, että voisin hyvin käydä Sokoksen Lumenen osastolla kysymässä, minkälaista meikkivoidetta myyjä suosittelisi. Hän ehdotti ensimmäisenä tätä, swipe:ttiin käteen, ihastuin ja ostin tuotteen. 

Viikon käytön jälkeen aloin miettimään kumpi näistä on sellainen meikkivoide, joka täyttää kriteerini. Tuo Lumenen meikkivoide jättää ihon ihanan kuulaaksi. Tämä on se, mitä omalta meikkivoiteeltani oikeastaan tahdon. Hiukan sellaista lasi-iho meininkiä. Tiesin, ettei UD:n anna tätä, sillä lopputulos on hyvin mattapintainen. Päätin kuitenkin testata näitä tuotteita samaan aikaan saadakseni varmuuden siltä kumman kanssa ihoni päivän päätteeksi näyttää hyvältä.

Kuvasin siis videon, jossa kerron erot näissä kahdessa meikkivoiteessa, mitä huomaan ja kumpaa suosittelen sekä miksi. Kumpi on se joka sopii minulle paremmin?









Muista käydä seuraamassa blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

ERILAISET IHOTYYPIT

Kosmetiikka ei ole itsestäänselvyys eikä myöskään turhuuden markkinointia. Omasta itsestään ja ulkonäöstään huolehtiminen antavat monelle itsevarmuutta ja hyvää mieltä sekä kohottaa heidän itsetuntoa. Tällä postauksella tahdon antaa sinulle pientä nippelitietoa omasta sekä muidenkin ihonhoidosta. Tahdon auttaa sinua joka olet vastikään kiinnostunut kosmetiikasta sekä ihonhoidosta. Siksi tahdon nyt kertoa hiukan erilaisista ihotyypeistä. Lisää samankaltaisista nippelitiedoista voit lukea aikaisemmin julkaisemastani postauksesta; "terveempi iho, parempi meikki".

Kaikki tietävät, että iho on se ihmisen elimistä näkyvin sekä myös suurin. Kun se on hyvässä kunnossa emme kiinnitä siihen mitään huomiota, mutta jos ilmestyy ihottumaa, kirjavuutta tai näppyjä kiinnostus herää heti. Milloin sitä ihoa pitäisi edes alkaa hoitamaan? Sehän alkaa jo vauvaiässä. Kuten meidänkin tulee myös pikkulasten iho pestä säännöllisesti.  Lapsen ihonhoito ei ole kuitenkaan sen monimutkaisempaa. Murrosiässä hormonien alkaessä jylläämään joidenkin ihossa näkyy myös kehon käymä muutos ja se on yleensä merkki siitä, että nyt olisi oikea aika ryhtyä huolehtimaan ihostaan tarkemmin.

Ihonhoidon tarkoituksena on pitää iho puhtaana ja pehmeänä ja suojata sitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Hoito auttaa ihoa myös pysymään terveenä sekä hyvän näköisenä. Kasvojen lisäksi ihon hoitoon kuuluu myös käsien, jalkojen ja koko kehon sekä hiusten että päänahan hoito. Nyt puhutaan kuitenkin noista eri ihotyypeistä, joten ihan kauheasti mitään hoitovinkkejä ei ole tulossa. Muista että ihonhoitotuotteiden valinta riippuu suurimmaksi osaksi ihotyypistäsi, mutta myös iästäsi, mahdollisista iho-ongelmistasi sekä allergioistasi.

Aikaisemmin olen pessyt kasvoni ainoastaan silloin, jos olen jaksanut meikata aamulla. Ostettuani kuitenkin nämä lumenen tuotteet olen kuitenkin pessyt kasvoni siitä huolimattaa aamuin illoin. Ensin lumenen puhdistusvedellä ja sitten virkistävällä kasvovedellä. Kuvissa minulla ei ole meikkiä ja huomaat varmasti lapuista, että kasvoilla on ollut epäpuhtauksia. Annoin äidin kokeilla näitä viikonloppuna hänen luona ollessani ja hän ihastui tuotteisiin myös. Puhdistusvesi oikeasti puhdistaa ja poistaa meikin vaivattomasti. Niin ripsarin kuin huulipunankin. Kasvoveden jälkeen puolestaan olo on ihanan raikas ja iho tuntuu puhtaalta. Eikä näistä tuotteista jää rasvaista tunnetta kuten monista "ei tarvitse huuhdella" tuotteista jää.

Viimeisenä edelleen levitän silmänympärysvoidetta, joka on ollut vain hyvä lisä ihonhoitooni. On hyvä hemmotella kasvojen kohtaa jossa iho on ohuimmillaan ja hyvin herkkä melkeinpä kaikelle. Muista aina levittää tuotteet silmien ympärille hellävaraisesti.

i h o t y y p i t
Normaali iho on se ihanteellisin ihotyyppi eli täysin terve, pehmeä ja sileä, tasaisen värinen, ei kiillä eikä siinä ole mustapäitä kuin ehkä muutama nenänpielissä, otsalla ja leuassa. Toisin sanottuna iho on juuri sellainen kuin meillä oli pikkulapsena. Tällaisesta ihosta monet haaveilevat, mutta vain harvat siitä saavat nauttia. Normaalille iholle tarkoitetut tuotteet ovat hyvin kevyitä eli keskirasvaisia ja koskeuttavia. Ne yleensä käyvät kaikille.

Kuiva iho puolestaan on parhaimmillaan kaunis ja kuulas. Iho kuitenkin kireältä pesun jälkeen ja kaipaa rasvausta. Iho voi olla karhean tuntuinen tai siellä täällä on kuivia, karheita, jopa hilseileviä läiskiä, jotka voivat ärtyä ja punoittaa. Kuiva iho on erityisesti niin sanotuilla ihoatoopikoilla, joiden ihon rakenne on perinnöllisesti kuivuuteen taipuvainen. Kuivalle iholle suunnitellut tuotteet ovat runsasrasvaisia eli täyteläisiä ja hoitavia.

Rasvainen iho on sellainen jossa ihohuokoset ovat suuret, ja siinä esiintyy ihomatoja ja näppyjä. Ihomatoja - musta- ja valkopäät - voi olla paljonkin, myös selässä ja rinnan yläosassa. Kasvojen iho on yllättävän kiiltävää sekä öljyinen joko kauttaaltaan tai niin sanotulta T-alueaaleta - joka on siis otsa, nenä ja leuka. Monilla rasvaihoisilla päänahkakin on rasvoittuvaa ja tällöin voi syntyä rasvaista hilsettä. Rasvaisen ihon tuotteet ovat kosteuttavia ja kevyitä ja sisältävät rasvoja ja vahoja niukasti.

Sekaiho on hiukan erilainen kasvojen eri alueilta. Keskialue eli T-alue on osittain tai kokonaan rasvoittuva, ja siinä on ihomatoja  ja joskus näppyjä. Muualta iho on taas normaali tai kuiva. Sekaiholle suunnatut voiteet ovat yleensä kevyitä ja kosteuttavia. Normaalille ja rasvoittuvalle iholle tarkoitetut tuotteet yleensä sopivat hyvin sekaihoisille. 

Jokainen ihotyyppi voi olla herkkä, punoittava ja arka joko ajoittain tai jatkuvasti. Kylmyys, kuumuus tai liiallinen pesu, voivat herkistää ihoa. Ihosairaudet esim. atooppinen ekseema, akne, tali-ihottuma ja psoriasis tekevät ihon herkäksi. Iho punoittaa, kuumottaa, kirvelee tai kutisee helposti ja voi reagoida ärtymällä ennalta arvaamattomasti erilaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Tämä on herkkä ihotyyppi ja tällaisen ihon tuotteet eivät sisällä yleisimpiä herkistäviä aineita, ja ne ovat yleensä hajusteettomia. Yleensä nämä tuotteet ovat suunnattu kuivalle iholle, mutta muillekin ihotyypeille löytyy omia tuotteita.

Itselläni on sekaiho. T-alue rasvoittuva ja poskipäät helposti kuivuvat, mustapäitä nenänpäässä ja finnejä syntyy silloin tällöin. Muuten taas ihossani ei ole mitään vikaa.

Ihonhoitotuotteita on valtavasti, joten on tärkeää että tunnet oman ihotyyppisi ostaessasi tuotteita sen hoitamiseen. Jos sinulla ei ole mitään hajua kuitenkaan, mikä on ihotyyppisi aina on hyvä idea käydä ammattilaisen puheilla, joka osaa auttaa näissä asioissa. Ihomme suojaa kehoamme kuitenkin kuumuudelta ja kylmältä, lialta, myrkyiltä ja säteiltä. Se jopa säätelee kehomme lämpötilaa. Iho tuntee kosketuksen, painon ja kivun. Se joutuu myös ihan ensimmäisenä kosketuksiin puhdistukseen, hoitoon, meikkaamiseen ja muotoiluun käytettävien puhdistusmaitojen, saippuoiden, voiteiden, hajuvesien ja meikkien kanssa. Kohdellaan siis omaa ihoamme hyvin ja rakkaudella!





MAGIC BEHIND MY FACE // IHONHOIDOSTA

Muistan kuinka bloggaajien wappi ryhmässä, jossa olen, käytiin keskustelua; Milloin ihon hoito pitäisi aloittaa. Muutama oli sitä mieltä, että yövoiteen käyttöön otto kannattaisi ottaa jo kaksikymppisenä, joka itseäni hiukan nauratti. Itse kun olen ajatellut yövoiteen olevan enemmän sellaisten mummojen juttu, jotka tahtovat päästä eroon rypyistään.

Milloin se ihonhoito pitäisi aloittaa? Vaikka opintoni painottuvat hiuksiin olen myös opiskellut ja kerännyt hiukan enemmän tietoa kauneuden muista aloista. Ihonhoidolle ei ole oikeasti mitään tiettyä aikaa koska se kannattaa aloittaa. Ihostaan kannattaa aina huolehtia, sillä se on meidän ihmisten suurin elin ja ainoa, joka altistuu helpoiten ulkoisille ärsykkeille. Muista siis puhdistaa ihosi hyvin, rasvata, käyttää aurinkorasvaa ja olla sivuuttamatta aknea, sillä hoitamattomasta aknesta voi jäädä arpia ihoon. Lisää kasvojen ihonhoidosta voit lukea postauksestani; Terveempi iho, parempi meikki jossa on vinkkejä esim. rasvaisen ihon hoitamiseen, silmäpusseihin sekä rohtuneisiin huuliin.

Mitä tuotteita itse käytän? Tällä hetkellä omaan kasvojen pesu- ja hoitotuotteisiin kuuluu ainoastaan kolme tuotetta.

iltarutiiniin kuuluvat
Love Beauty And Planet - kuorintavoide kasvoille // Tämä ihon kuorintaan tarkoitettu tuote virkistää ja hoitaa ihoa. Käytön aikana olen huomannut ihoni olevan pehmeämpi ja tämä tuntuu auttavan nenäni sekä poskipäilläni olevaan pikkuiseen kuivuuteen. Jopa myös mustapääni ovat vähentyneet. Pieni rasvaus on aina pakollinen käytön jälkeen. Ei sen vuoksi, että iho tuntuisi kasvoilla kuivalta tai kierältä vaan kun sitä koskettaa se tuntuu. Myös jos en rasvaa nenäni ympärille kertyy ns. "omaa rasvaa", joka ei ole kiva.

Käytän yleensä meikkien puhdistamiseen ostamaani meikinpuhdistusliinaa ja sen jälkeen puhdistan tai oikeastaan kuorin kasvoni tällä tuotteella. Poistaa hyvin meikin jäämät ja samalla pehmeyttää ihon.

Aluksi en niinkään ollut innostunut tästä koko sarjasta. En tiedä miksi. Kaiketi johtui mainoksista joita näin ja ne vain ärsyttivät minua suunnattomasti. Nyt voin kuitenkin sanoa, että tämä sarja on enemmän kuin kokeilemisen arvoinen ja varsinkin tämä Muru Muru voita sekä ruusua sisältävä sarja.

Lisätietoja kyseisestä tuotteesta löydä tästä.

avant - Deluxe Hyaluronic Acid Vivifying Face & Eye Night Cream // Meillä vannotaan töissä hyaluronihapon nimeen, jota tässä tuotteeessa sattuu olemaan. Miksi vannomme? Koska sitä on yhdessä tuotesarjassamme ja se saa ihmeitä aikaan hiukselle kuin hiukselle. Varsinkin vaaleille, ylikäsitellyille hiuksille! 

Tämä yörasva on aivan täydellinen kosteuttaja. Anti-age tuotteita ei kuitenkaan suositella nuorille käyttämään kovinkaan useasti, sillä ne saattavat olla aivan liian ravitsevia sekä ne voivat tukkia ihohuokosia. Ei siis oikeasti kannata "lainailla" äidin rasvoja. Itse käytän tätä vain pari kertaa viikossa, juuri sen Age Nutri-Revive vaikutuksen vuoksi.

Hyaluroni haposta kannattaa lukea lisää tästä!
Lisätietoa kyseisestä tuotteesta löydät tästä.

aamurutiiniin kuuluva
Lumene klassikko - Kosteuttava silmänympärysvoide // Lumene on aina ollut yksi suosikki brändini. Yksi suuri syy on sen suomalaisuus. Tämä on sellainen tuote, jota laitan joka aamu ja ainoastaan silloin iltaisin jolloin en levitä avant rasvaa kasvoilleni. Aina hyvin pikkiriikkisen määrän, sillä se riittää enemmän kuin hyvin.

Alussa mainitsin sen, että yövoiteen käyttö täytyisi aloittaa parikymppisenä. Itse koen mieluummin, että aloita juuri silmänympärysvoiteen käyttö tällöin tai jos olet aloittanut meikkaamisen jo hyvin varhaisessa iässä. Miksi? Kyseisen alueen iho on hyvin hyvin ohut sekä kokee suurta rasitusta, kun silmämeikkiä poistetaan. Tämä voi vaikuttaa tummiin silmänalusiin sekä silmäpusseihin.

Lisätietoa kyseisestä tuotteesta löydät tästä.


Minkälaisia tuotteita itse käytät kasvojesi ihonhoidossa?




Muista käydä seuraamassa blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)