9 X SYKSYISIÄ ASIOITA

Viime aikoina olen aina tylsyyden iskiessä alkanut pohtimaan mitä syksyistä pitäisi lisätä sisustukseen. Se ei ole oikeastaan ollut vaikea asia miettiä, sillä on vain niitä yksiä tiettyjä asioita jotka vain kuuluvat syksyyn. Niille ei tarvitse sen suurempia selityksiä antaa kun ne ovat aika itsestään selviä asioita. Tajusin sitten etteivät kaikki minulle syksyiset asiat ole välttämättä syksyisiä jollekin toiselle. Tässä siis pieni listaus niistä asioista jotka tuovat minulle sen syksyisen tunnelman.

kynttilä

Kynttilät // Minulle kynttilät kuuluvat jokaiseen kuukauteen, sillä äitini rakastaa niitä. Hänelle ei siis ole vaikea miettiä lahjaa kun etsii vain kaikista timanttisimman kynttilän. Niitä siis meidän talossa poltettiin ympäri vuoden, mutta syksyisin eniten. Illat tulivat aikaisemmin ja kynttilät lisääntyivät. Kynttilän valo rentoutti aina syysiltoina raskaan ja ärsyttävän koulupäivän jälkeen.

Kranssi // Tämä oli sellainen juttu joka aina ilmestyi meidän oveen kun ensimmäiset lehdet putosivat puusta. Muuten meidän ovessa sitten ei ollut mitään. Minua siis hiukan häiritsee kun omassa ovessa ei ole kranssia, mutta sen metsästys on käynnissä. Ainakin talveksi tahdon jonkin sortin kranssin oveen.

Lämmin mehu // Itse en juo teetä, sillä en pidä siitä. Pidän enemmän monen pakkauksesta kuin mausta. Oma syksyinen juomani on siis lämmitetty sekamehu. Lämpimät juomat ovat ihania ja itse teen mehustani aina hiukan vahvempaa, sillä sen lämmetessä mehusta pistelee kivasti nielaistessa.

villasukat

Villasukat // Käytän pörrösukkia ympräi vuoden, sillä minulla on aina kylmä. Olen vilukissa. Villasukat ovat kuitenkin sellainen juttu jotka otan vain syksyisin käyttöön. Käytän niitä sitten vuoden loppuun asti. Yleensä syynä on se että saan äidiltäni uudet villasukat. Hän kun pitää neulomisesta ja joka vuosi on ihana saada käyttöön uusi väri. Tänä vuonna väri ei ole syksyinen, mutta ainakin ne ovat söpöt ja lämpimät.

Kirjoittaminen // Lukeminenkin on aivan ihana, mutta teen sitä ympäri vuoden. Kirjoittamistakin harrastan kuukaudesta toiseen, mutta syksy on sitä aikaa jolloin saan eniten inspiraatiota teksteihini. Mikään ei ole ihanampi hetki kuin lämmin juoma, viltti harteilla, läppäri lämmittämässä syliä, sanaton musiikki ja sateen ropina taustalla. Lempipaikkani kirjoittaa syksyisin on yleensä parveke, sillä silloin voin myös tuntea ihanan tuulen vireen kasvoillani.

Kurpitsat // Kurpitsoiden liittyminen syksyyn ei ole oikeastaan mikään suomalainen juttu, mutta kun sitä näkee somessa todella paljon tähän aikaan ei voi olla miettimättä etteikö se kuuluisi syksyyn. Perheessäni on myös melkeinpä joka vuosi toteutettu kasvojen kaivertaminen kurpitsalle ja siitä sitten kynttilän teko. Tämä on kuitenkin tapahtunut yleensä siinä lokakuun loppupuolella ja aion kyllä itse toteuttaa tämän. 

valot

Valoketju // Muistan kun seiskaluokalla keksittiin kaverien kanssa että ne jouluisin partsille laitettavat valot voi myös lisätä oman huoneen sisustukseen. Kesäisin ne ovat tuntuneet tyhmältä, sillä niitä voi niin harvoin pitää päällä. Kynttilän valossa on ihanan rentouttavaa olla, sillä silloin on tarpeekis hämärää. Valoketjun valossa taas voi tehdä mitä vain sillä ei ole hämärää eikä liian valoisaa. Silloin on ihana syksyinen tunnelma, joka antaa energiaa tehdä kotiaskareita.

Vesisade // Monia se masentaa ja joskus jopa itseäni harmittaa kun ei voi mennä ulos rankkasateen vuoksi. Sateen loputtua ulkona on kuitenkin aivan ihana raikas sää ja ilmassa on mitä ihanin tuoksu.

Ruskan eri sävyt // Syksyn mukana tuleva ruska on merkki kesän lopusta, mutta sitä ei silti voi olla ihailematta. Värit ovat niin kauniita, vaikka niitä ei olekaan niin paljoa ja ihan kaikki eivät ruskeasta pidä. Varmaan syksyisintä on kun katsoo ulos ikkunasta ja näkee vihreän sijasta keltaista ja häivähdyksen punaista siellä täällä. 

Mitkä asiat ovat sinun mielestä syksyisiä tai kuuluvat tähän vuodenaikaan?

xoxo
Paula

4 kommenttia:

  1. Niin kiva postaus♡ Villasukat kuuluu kyllä niin vahvasti syksyyn!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Ja uu hieno uus banneri :) Villasukat kuuluu niiin syksyyn ja talveen!

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset