Ajattelin tehdä tällaisen saman tyyppisen toivelista postauksen kuin aikaisemmin, mutta tässä on se ero että nämä jutut sitten pysyisivät sisustuksessa kun ne kerran on hankittu. Edellinen lista oli enemmänkin sellainen johon listatut asiat tulevat varmasti ensi vuonna olemaan aivan erilaisia tai sitten samoja juttuja, mutta hiukan eri tyyliisiä. Tässä on toiveita sellaisille sisustus jutuille, jotka tulevat olemaan esillä ainoastaan syksyisin. Nämä eivät siis joka vuosi muuttuisi.




wish list for fall - decor

1. Valoketju // Yksi pari on jo, mutta tahdon vielä toisen parin jonka voisin sitten laittaa parvekkeelle. Pitäähän nyt jouluksi saada jonkin sortin valot sinnekin.

2. Tuoksukynttilöitä // Olen nyt vasta tässä parin vuoden sisällä ihastunut tuoksukynttilöihin ja nyt tahtoisin saada kotiin hiukan syksyisiä tuoksuja. Nettiä olen koittanut haravoida, mutta vielä en ole onnistunut löytämään sellaista paikkaa joka kuljettaisi näitä Suomeen.

3. Kahvimuki // Kaapissa on jo enemmän kuin tarpeeksi kahvikuppeja, mutta tahtoisin yhden jossa olisi syksyinen teema. Joko teksti, väri tai kuva.

4. Kranssi // Syksyisiä asioita postauksessa tulikin mainittua että tahdon hankkia kranssin ulko-oveen. Yritän metsästää tällaisen kaupasta, mutta uskon päätyväni siihen tulokseen että väkerrän tuollaisen itse.

5. Kattolamppu // Keittiössä - eikä kyllä eteisessäkään - ei ole vieläkään kattolamppua ja nyt olisi kyllä kiva sellainen saada. Viime talvena ei ollut kiva tehdä ruokaa iltaisin seinävalon loisteessa, joka ei valaise kovinkaan hyvin.

6. Viltti // Tahtoisin joko saman tyylisen viltin kuin yllä olevassa kollaasissa tai sitten skottiruutuisen. Punaista siinä pitäisi kuitenkin olla.

7. Kurpitsa koristeita // Tahdon aidon kurpitsan lyhdyksi, mutta myös tuollaiset pikkukurpitsat olisivat todella söpöjä ikkunalaudalla tai ihan vain kirjoituspöydällä.

8 Koristetyynyjä // Oikeastaan en tahdo itse niitä tyynyjä vaan tyynyliinoja. Olisi muutenkin aika saada uudet kun nuo nykyiset ovat alkaneet jo kyllästyttämään.

Mitä itse tahtoisit omaan syksyiseen sisustukseesi?

xoxo
Paula