photo bd1_zpsrmzibc0k.jpg

 photo bd3_zpsiqgbgfty.jpg

 photo bd5_zpsptsnb85m.jpg

 photo bd4_zpstur46bpn.jpg

 photo bd2_zpszzcmqhuu.jpg

 photo bd6_zpssany1ymd.jpg

20 -vuotta sitten putkahdin tähän maailmaan ja juuri Suomen rajojen sisäpuolelle. En voi todellakaan uskoa sitä äitinikään tavoin että oon jo 20. 158 senttiä pituutta, melkeen 45 kiloa ja kasvot sekä ääni kuin lapsella. Silti kaikki se on totta.

Mietin pitkään miten juhlistaisin synttäreitäni. Kenties pitäisin juhlat niin kuin sillon kun täytin 18. Päätin kuitenkin mennä ihan perus kakkukahveilla. Leivoin lauantaina kakun k-kaupan sivuilta löytämäni ohjeen mukaan. Muutaman asian muuttaen. Kakku olisi pitänyt kostuttaa kahvilla, mutta tein sen sekamehulla. Kuulosti musta oikealta. Vadelmia kakussa ei myöskään mainittu. Se oli täysi suklaakakku. Muuten menin ohjeiden mukaan paitsi kostutuksen ja koristelun kanssa.

Lauantaina oltiin oltu kahden kaverin kanssa baarikärpäsessä pikkuisen juhlistamassa synttäreitä. He olivat ostaneet mulle nuo ilmapallot. Murulle olin vannottanut että hankin ne mutta unohdin. Nämä kaverit olivat kuitenkin ihanasti muistaneet että olin haaveillut samallaisista palloista silloin kun täytyin 18. Molemmat kaverit joiden kanssa bk:ssa olin tulivat luokseni, mutta toinen tuli auttamaan hiukan asuntoni pikkuisessa koristelussa ja lähti aikaisin kotiin väsymyksen ollessa liian suuri.
Kutsuin siis 7 ihanaa ystävääni, mutta kaksi ei tullut ja yksi lähti hiukan ennen muiden tuloa. Tyttöjen kanssa puhuttiin, syötiin kakkua, keksejä ja sipsejä sekä pelattiin muutama erä "20 kysymystä" nimistä peliä. Murukin pääsi ensimmäistä kertaa tapaamaan tämän konkkaronkan, jonka kanssa vietin aikani niin yläasteella kuin lukiossa. Hän tosin pelasi koko sen ajan overwatch nimistä peliä, kun tytöt olivat kylässä. Ei se ketään kuitenkaan haitannut. Välillä hän yhtyi keskusteluun ja illan lopulla otti jopa ystäväni polaroid kameralla meistä kuvan.
Tytöt olivat olleet myös ihania ja ostaneet mulle shamppanjan - jossa oli kultahippuja - sekä yli suuren viinilasin. 

Päivä oli ihana ja koko viikonloppu oli ikimuistoinen. Paljon erilaisempi syntymäpäivä kuin mitä olin suunnitellut, mutta ihanampi. Odotan innolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Paljon te täytätte vuosia tänä vuonna? Miten ajattelitte juhlistaa sitä?

xoxo
Paula