H-hetki lähestyy, mutta mitä jos et itse juhli Halloweenia?
Minulle ajatus siitä, että ei juhlisi Halloweenia on hyvin vieras, mutta monelle muulle suomalaiselle se ei varmasti sitä ole ja sinä voit olla yksi näistä, joka ei ole niin hyper innoissaan kyseisestä juhlasta kuin minä. Sinulle 31.10. voi olla ihan tavallinen päivä muiden joukossa. Jos et siis tätä juhlaa juhli on kuitenkin olemassa monia tapoja, jotta et tunne oloasi ulkopuoliseksi tai painostetuksi tekemään sellaisia aktiviteetteja, joista et pidä.
On olemassa myös monia syitä, miksi jotkut eivät tahdo Halloweenia juhlia, kuten;
- Uskonto.
- Ajatus, että on liian vanha.
- He itse tai lapset eivät pidä siitä, että heitä pelotellaan.
- Huonoja muistoja Halloweenista.
- Ei ole ketään, joka tekisi Halloween aktiviteetteja heidän kanssaan.
- Se on vain oma valinta, jota vahvistavat omat henkilökohtaiset syyt.
Jos kuulut tähän ei juhlijoiden katraaseen, saatat juhlan suosion nousun myötä miettiä mitä voisit tehdä lokakuun viimeisenä päivänä, kun et Halloweenia juhli.
Tähän postaukseen olen listannut muutamia hauskoja asioita, joita voit tehdä ei juhlijana. Vietit sitten Halloweenin yksin tai perheen ja ystävien kanssa, sinun ei tarvitse kuitenkaan tuntea oloasi ulkopuoliseksi tänä Halloweenina.
HAUSKOJA AKTIVITEETTEJA MITÄ TEHDÄ JOS ET JUHLI HALLOWEENIA
Suunnittele hauska päivä
Vain siksi, että olet päättänyt, ettet juhli Halloweenia ei tarkoita sitä, että sinun tulisi lukkiutua neljän seinän sisään. Yksi paras idea, mitä voit tehdä on suunnitella tehtävää itsellesi tai perheelle. Menkää ulos ja nauttikaa syyspäivästä.
Voitte mennä piknikille puistoon, patikoimaan luonnon helmaan, pelaamaan minigolfia tai keksiä jotain muuta ulkoista aktiviteettia.
Vaikka Halloweenia ei juhlisikaan, voit silti tehdä päivästä hauskan.
Pelaa pelejä
Maailma on pullollaan ties minkälaisia pelejä, joita voi pelata niin yksin kuin yhdessä perheen tai ystävien kanssa.
Jos olet päättänyt viettää päivän yksin voit sukeltaa videopelien ihmeelliseen maailmaan ja näin saat helposti ajan kulumaan.
Tässä on hyvä lista peleistä Nintendo Switch:lle ja tässä PlayStationille.
Jos puolestaan olet viettämässä illan perheen tai ystävien kanssa suosittelen siinä vaiheessa luopumaan elektroniikasta ja kääntymään lautapelien puoleen. Mikään ei ole ihanampaa kuin pelata vanhaa kunnon Monopolia tai Aliasta. Perus korttipelit kuten Uno tai Skipbo ovat hyviä valintoja. Tai oletteko koskaan kokeilleet Carcasson:a, Risk:a tai PayDay:ta?
Koristele kotisi syksyiseksi tai valmistaudu jouluun
Halloween on juhla, joka merkitsee juhlakauden alkua - ainakin itselleni. Jouluun on enää kuukausi, joten pian alkaa se vuoden kiireisin aika. Vaikka itse olen hyvin vastaan joulusta puhumisesta tässä vaiheessa, jos olet itse jouluttaja suosittelen siirtämään katseen tämän juhlan suuntaan, jos et juhli Halloweenia.
Minusta se voi olla liian aikaista, sillä tahdon nauttia syksystä niin pitkään kuin vain mahdollista, mutta jouluun valmistautuminen ajoissa ei ole koskaan typerää.
Jos taas puolestaan olet kuten minä ja syksy on lempivuoden aikasi voit hyvin sisustaa kotisi syksyn sävyihin ja ottaa ilon irti vielä hetken aikaa tästä vuoden ajasta.
Mene joululahja ja -koriste ostoksille
Pysytään vielä hetki tässä joulu aiheessa. Jos harkitset nyt kodin koristamista vuoden suurinta juhlaa varten niin ilmiselvästi sinun on lähdettävä joulukoriste ostoksille. Ja kun kerran olet liikenteessä niin mikset myös alkaisi jo ostelemaan joululahjojakin?
Itse nautin todella paljon shoppailusta yksin, mutta se voi olla myös hauskaa ystävän kanssa ja toisesta silmäparista sekä mielipiteestä koristeiden ja lahjojen suhteen voi olla aina hyötyä.
Koska nyt on myös todella, todella aikaista alkaa ostelemaan joulukoristeita ja -lahjoja sinulla on hyvä valikoima, mistä valita kuin mitä olisi, jos odottaisit ostoksille lähtemistä samaan aikaan kuin kaikki muutkin sitä alkavat tekemään. Alempaan hintaan saaminenkin on hyvin todennäköistä.
Elokuva maratoni
Ehkä sinulla on ollut hyvin kiireistä töissä viime aikoina ja et ole päässyt viettämään aikaa itsesi, kumppanisi tai perheesi kanssa.
Koskaan ei voi mennä pieleen elokuva maratonin merkeissä, sillä se on hauska ja todella hyvä tapa lisätä henkistä yhteyttä.
Näinpä katsomalla ei pelottavia tai ei Halloween teemaisia elokuvia on todella hyvä idea, jos et juhli Halloweenia.
Perheaktiviteettina voitte jokainen valita yhden elokuvan katsottavaksi illan aikana tai kumppanin kanssa voitte katsoa molempien lempielokuvat.
Teemaillat ovat myös hauskoja. Voitte katsoa pelkästään esimerkiksi Disney elokuvia, RomComeja tai toimintaa.
Miten olisi esimerkiksi elokuvasarjat kuten Twilight, James Bond, Indiana Jones, Star Wars, Pirates Of The Caribbean, Poliisiopisto, Itse ilkimys, Ice Age tai suomalaisia suosikkeja kuten Napapiirin sankarit, Vares tai klassikko Uuno Turhapurot.
Kutsu muita anti-Halloween kavereita kylään
Pitäkää omat illan istujaiset, joissa Halloween on olemattomassa osassa. Kuten jo aikaisemmin sanoin kaikki eivät ole suuria Halloweenin juhlijoita. Jotkut todella vähän ja toiset eivät ollenkaan ja se on ok, jos olet yksi näistä ihmisistä.
Uskon, että kaveriporukastasi löytyy myös muita samanmielisiä, joita juhla ei oikein kiinnosta. Mikä on puolestaan sinulle hyvä, sillä voit järjestää heidän kanssaan hauskan illan, johon kauhun ja hirviöiden sijaan kuuluu jotain muuta.
Voit järjestää esimerkiksi yllä mainitsemani peli-illan kavereiden kesken tai keksiä jotain muuta, kuten viiniä ja maalausta tai jotain muuta askartelua. Ottaisitteko vaikka varaslähdön jouluun ja väkertäisitte joulukortteja tai ornamentteja joulukuuseen?
Siivoa ja organisoi kotisi
Saatat miettiä, miten siivoaminen ja asioiden järjestely voikaan päästä listaan, jossa kuuluisi olla listattuna hauskoja asioita, joita tehdä sen sijaan, että juhlistaisi Halloweenia. Mutta nämä voivat oikeasti olla todella hauskaa tekemistä ja nostattaa sitä omaa mielialaa.
Mikään ei ainakaan laske omaa mielialaa enemmän kuin kävellä kotiin ja huomata koko asunnon olevan kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Kenties koti on likainen ja täynnä tavaraa tai ehkä pesit pyykkiä viikonloppuna, etkä ole vieläkään saanut aikaiseksi ottaa kuivia vaatteita pyykkinarulta.
On varmasti monia muitakin kotitöitä, jotka kummittelevat tehtävälistallasi, joihin sinulla ei ole vain ollut aikaa tai jaksamista antaa huomiota.
Jos siis, et juhli Halloweenia, mutta monet muut lähipiiristäsi juhlivat käytä tämä aika hyödyksi ja siivoa sekä järjestä kotisi. Muista laittaa hyvää fiilistelymusiikkia soimaan työn ohessa.
Kodin siivoaminen on myös hyvä idea, sillä siisti ympäristö nostattaa mielialaamme ja samalla houkuttelee positiivista energiaa kotiimme.
Hemmottele itseäsi
Nykyään elämä on hyvin hektistä ja valitettavasti moni meistä myös työskentelee aivan liikaa ja hyvin harvoin ottaa oikeasti ansaittua taukoa tai ei harjoita itsestään huolehtimista a.k.a. "self-care".
Joten yksi todella hauska aktiviteetti, jonka voit toteuttaa tänä viikonloppuna, jos et juhli Halloweenia, on ottaa tämä aika hyödyksi, kun muut ovat pelottelemassa ihmisiä ulkona ja sinä pysyt kotona, on hemmotella itseäsi.
Voit varata itsellesi hieronnan tai manikyyri/pedikyyri ajan, sytyttää tuoksukynttilän, ottaa kuuman suihkun tai jos olet onnekas ja omistat ammeen niin ihanan rentouttavan kuplakylvyn ja antaa pientä extra aikaa omalle ihonhoitorutiinillesi.
Jos siis et juhli Halloweenia käytä tämä aika ottaaksesi aikaa itsellesi ja tee asioita, jotka auttavat sinua rentoutumaan ja tuntemaan olosi hyväksi.
🍂🍂🍂
Jos et juhli Halloweenia sinun ei tarvitse tehdä mitään mitä et normaalisti tekisi. Joten älä hätäänny, jos et tahdo pukeutua Halloween asuun, koristella kotiasia tai et tahdo osallistua juhliin.
Voit ja saat valita olla huomioimatta koko juhlaa. Miljoonat muutkin ihmiset ympäri maailmaa valitsevat olla juhlimatta myös.
Kuitenkin jos syy miksi et juhli Halloweenia on henkilökohtainen esimerkiksi, jos yhdistät juhlan johonkin todella ikävään muistoon tai vihaat yli kaiken pelottelua, voit silti antaa lapsien tai kumppanisi harjoittaa Halloweenin erilaisia aktiviteetteja, jos he niin tahtovat.
Jos olet yksi näistä ei juhlijoista etkä ollut aivan varma, mitä tekemistä keksiä toivon, että tämä postaus antoi jonkun idean siemen sille mitä voisit tehdä!
Ei kommentteja
Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥