WSFV5609

Mietin varmaan kolmeen kertaan, että julkaisisinko tämän postausken, mutta miksei kun se on jo tavallaan perinne blogimaailmassa kertoa, mitä sitä tahtoisi tehdä kesän aikana. Viime kesänä mikään ei oikein onnistunut, mutta tänä vuonna olen päässyt jo rustaamaan kolme kohtaa tehdyksi. Vaikka niistä osa ei toteutuisikaan niin omasta mielestäni on ihan hyvä jakaa omia tavoitteitaan. Joku muu voi saada siitä ideaa omaan kesäänsä. Siispä tässä oma ämpärilistani kesälle 2018.

FKTO2014


  • Vieraile Kiasmassa. Tämä tulikin heti 1.6. toteutettua kaverin kanssa. Ei ollut oikein kiinnostava näyttely tällä kertaa. Todella outo.
  • Käy Picnicillä. Tämä tuli sunnuntaina 3.6. toteutettua tyttöporukalla, jonka olen tuntenut yläasteelta lähtien. 
  • Tee itse jäätelöä. Tein lauantaina 2.6. kahta erilaista jäätelöä. Halusin sinne picnicille tyttöjen kanssa, mutta kaksi ryhmästämme on vegaaneja ja ajattelin sen olevan epäreilua jos tekisin vain kolmelle. Tein siis heille banaanisuklaapähkinäjäätelöä ja meille muille mansikkajuustokakkujäätelöä.
  • Heitä talviturkki. En ole heittänyt kahteen vuoteen sitä, joten ehkä nyt olisi korkea aika tehdä se.
  • Tee ainakin yksi extempore juttu. Suunnittelen todella paljon elämääni ja joskus olisi kiva tehdä asioita ihan vain hetken mielijohteesta.
  • Lue ainakin yksi kirja per. kuukausi. Siksi vain yksi koska tiedän olevani hidas lukemaan. Olisi kuitenkin kiva taas alkaa kunnolla lukea.
  • Istuskele usein iltoja ulkona. Kesä illat on aina niin ihania, joten miksei sitä voisi viettää ulkonakin.
  • Katso auringonnousu ja -lasku. Auringonlasku on helppo katsoa, mutta nousu on eri juttu. Kesällä voisi viettää yhden yön jolloin ei nuku ollenkaan niin näkisi suoraan molemmat.
  • Vietä aikaa veljen kanssa. Hän täytti viime kuun loppupuolella 20! Huh, kun ollaan molemmat jo vanhoja ja tajusin, että enemmän aikaa voisi viettää sen sisaruksen kanssa joka merkkaa itselleni kuitenkin eniten.
  • Maalaa, piirrä joka päivä (ainakin yksi kuva). Jotain tollaistai "taiteellista" juttua käsillä. Jos tahdotte niin voisin kesäkuun loppupuolella julkaista täällä niitä tekeleitä joita kuukauden aikana on tullut rustailtua.

VFKN9509

  • Kokeile kunnolla jääkahvia. Kokeilin jo jääkahvia tuossa ennen lomaa ja se oli ihan ok, mutta ei tarpeeksi kylmää. Nyt loman aikana voisi kokeilla paremmin sitä.
  • Luontoretki. Vaikka nuuksioon tai saman tyyliseen paikkaan, jonne voisi vain mennä patikoimaan. Kyllä minusta vielä pieni partiolainen löytyy.
  • Osallistu Helsinkipäivään. Kerran olen osallistunut ja se oli aikas kiva päivä. 
  • Grillaa vaahtokarkkeja. En oikeasti kauhesti pidä grillatuista vaahtokarkeista, mutta olin todella pieni kun viimeksi maistoin joten mieli voi olla muuttunut.
  • Käy uudessa kaupungissa. Epäilen todella paljon sitä että tämä toteutuisi, mutta olisi kiva vierailla kyllä itselle jossain uudessa kaupungissa.
  • Shoppaile mahdollisimman vähän. Kauhean suuri paheeni kesäisin on hyödyntää aleja, joten paljon kesävaatteita tulee ostettua, mikä ei loppujen lopuksi ole hyvä juttu. 1) turhaa rahaa menee ja 2) Suomen kesä on kuitenkin todella lyhyt.
  • Vieraile Suomenlinnassa ja/tai Korkeasaaressa. Kummassakaan ei ole tullut käytyä pitkään aikaan.
  • Tee enemmän videoita. Ihan vain sen takia koska pidän siitä. Videoideoita saa siis ehdotella.
  • Tee enemmän kampauksia omille hiuksille. En ole koskaan oikein mitään omille hiuksilleni tehnyt, joten voisi olla korkea aika opetella jotain kampauksia.
  • Rantapäivä. Ihan vain ihana päivä rannalla. Joku pallo mukana jota voisi heitellä yms. 
  • Ota paljon kuvia (ainakin yksi päivässä)

   Mitä sinun ämpärilistaasi kuuluu?

ruusu