9 Vinkkiä miten myydä vaatteita onnistuneesti kirpputorilla

Olen nyt paljon puhunut täällä blogissa vaatteiden kierrättämisestä ja kirpputorikäyttäytymisestä. Uskon, että monilla on varmasti herännyt kysymyksiä siitä, miten muuten kirpputoritoiminnasta voisi olla itselleen muuten.

Kuten kirpputoreilla shoppailu, niissä myynti - tapahtui se netissä, itsepalvelu- tai pihakirppiksellä - ei ole niin itsestään selvä asia, ja niinpä kokosin muutaman asian liittyen tähän myynti puoleen.

Myyntihän on helppoa. Otetaan vain haluttu tuote ja läimäistään siihen hintalappu. Kyllä, tämä on osa myyntiä, mutta se vaatii hiukan enemmän ajatusta kuin vain mitä myydään ja millä hinnalla. 

Tämän postauksen kautta neuvon sinua, kuinka myydä vaatteitasi onnistuneesti.

9 VINKKIÄ, MITEN MYYDÄ VAATTEITA ONNISTUNEESTI

1. Mieti hinta järjellä, älä tunteella

Pidä huoli siitä, että määrität tuotteidesi hinnan oikein. Ajatus siitä, että voisit myydä vaatteesi samalla hinnalla, tai lähellä sitä hintaa millä sen ostit, on todella ihanteellista, mutta on todennäköistä, ettet saa niitä näin myytyä - ainakaan nopeassa ajassa.

Unohda siis vaatteen, kenkien tai korun tunnearvo, sillä mahdolliselle ostajalle tällä ei ole mitään merkitystä, että sait sen rippilahjaksi tai paita oli päälläsi, kun kumppani kosi sinua.

Jos et ole täysin varma paljolla myydä vaatteesi, katso missä hintaluokassa muut pyörivät samanlaisten tuotteiden kanssa tai mahdollisesti paljon sama tuote maksaa uutena - uutena katsoessa ole tarkka vain mikä merkki on kyseessä, mistä materiaaleista se on tehty jne. koska jotkut vaatteet ovat kalliimpia kuin toiset. Eikä kannata läimäistä 90 euron hintaa mekosta, joka on ostettu Lindexistä, koska saman näköinen maksaa Marimekolla 250 euroa. Mutta tarkastelemalla, missä hintaluokassa muut käytettyjen vaatteiden myyjät pyörivät saat todella hyvän kuvan siitä, mitä ihmiset ovat valmiita maksamaan käytetyistä vaatteista.

Älä myy vaatteitasi kuitenkaan liian halvalla. Voit saada vaatteesi myytyä nopeammin, mutta mieti onko se oman aikasi arvoista. Sinä kuitenkin otat mahdolliset kuvat tai raahaat kassillisen vaatteita itsepalvelukirpputorille, ripustat henkareihin ja pidät huolen, että vaatteet näyttävät hyvältä.

Päätä vähimmäishinta, jolla haluat myydä vaatteesi, äläkä mene tämän kynnyksen alle. En itse myisi mitään alle 10 eurolla, paitsi niitä 9,99 euroa maksavia H&M paitoja ja jos vaate oikeasti näyttää hyvin käytetyltä esimerkiksi väri on haalistunut.

V I N K K I

Käytä puista henkaria, kun otat kuvia ja jos mahdollista itsepalvelukirpputorilla. Jostain syystä se saa aina vaatteen näyttämään "fiksulta".


2. Valmistele vaatteesi

Jos myyt vaatteen, kengät tai hatun, todennäköistä on, että et ole käyttänyt sitä pitkään aikaan. Ota siis silitysrauta esiin ja anna vaatteellesi pieni muodonmuutos. Laita kengät hetkeksi tuulettumaan, ja varmista että ne pääsevät palautumaan lässähtäneestä muodostaan. Samoin myös hattujen kohdalla. Pyyhi mahdollinen pöly, lika ja tahrat pois ennen myyntiä. Jos vaate kaipaa pesua pese se.

Tärkeintä myynnissä on, että saat tuotteesi näyttäytymään parhaassa mahdollisessa kunnossaan. Vaikka et olisikaan käyttänyt sitä pariin vuoteen mahdollista on, että se silti näyttää hyvin kulahtaneelta eikä kauhan houkuttelevalta.

Ostaisitko itse pölyiset ja ruttaantuneet lenkkarit tai paidan, joka on yhtä ryppyinen kuin vanha sanomalehti?

Jos puolestaan, et jaksa nähdä vaivaa niin suosittelen sitten miettimään hinnan uudelleen. Mitä parempi kuntoinen vaate on ymmärrettävää, että siitä pyydetään 15 euroa, mutta en itse ostaisi rypyssä olevaa, hikitahraista Marimekko paitaa tuolla hinnalla. Ihan sama vaikka olisi Marimekkoa.


3. Valmistele "lavasi"

Ihmisissä hauskinta on se, että ennen kuin oikeasti ostamme mitään, ostamme ensin silmillämme. Tämän vuoksi oikeanlainen kuvan ottaminen nettikirpputorille, ja vaatteiden esillepano kirpputorilla, on todella tärkeää.

Kuvissa varmista, että käytät selkeää, sotkutonta taustaa. Voit esimerkiksi ripustaa vaatteen roikkumaan vaatekaapin ovesta tai asettaa sen nätisti sängylle saadaksesi täydellisen "Instagram ilmeen".

Itsepalvelukirpputorilla tai pihakirppiksellä pidä huoli siitä, että ne "parhaimmat" vaatteet näkyvät asiakkaille ensimmäisenä, mutta myös viimeisenä! Suomalaiset luemme kaiken vasemmalta oikealle, ja yleensä muistamme paremmin asian, jonka olemme viimeisimpänä lukeneet, joten hyvin tärkeää on aina muistaa tehdä näyttävä alku, mutta myös loppu. Hyvällä ensimmäisellä tuotteella herätät kiinnostuksen ja hyvällä viimeisellä tuotteella saat mahdollisen ostajan pysymään kiinnostuneena.

Voit kotona katsoa omassa vaaterekissä, mikä olisi paras mahdollinen järjestys asettaa vaatteesi esille.


4. Kuvat, jotka myyvät

Jos ostaisit itse käytettyjä vaatteita netistä, kumman itse valitsisit? Tuotteen, josta on otettu monta kuvaa, jotka antavat hyvän idean siitä, mitä olet ostamassa vai tuotteen, josta on otettu vain yksi kuva?

Vaikka se voi olla työlästä ja ärsyttävää nähdä niin paljon vaivaa yhden vaatteen eteen niin erotut paremmin joukosta ottamalla useita kuvia.

Pidä siis huoli, että otat ainakin yhden kuvan:

  • edestä
  • takaa
  • läheltä
  • jokaisesta viasta, joka tuotteessa on

Ja jos pystyt, ota myös:

  • extra kuvia 
  • lisää kuva pesulapusta
  • muita yksityiskohtia, jotka tekevät tuotteesta ainutlaatuisen
  • jos mahdollista niin lisää alkuperäinen brändikuva - älä käytä tätä pääkuvana, muuten potentiaaliset ostajat saattavat luulla tuotetta uudeksi ja pettyä. Paras mahdollinen olisi kuitenkin kuvata tuote sinun päälläsi, jos se edelleen mahtuu.


5. Kuvaus, joka toimii

Toiseksi tärkein asia valokuvien jälkeen on loistava tuotekuvaus, jos tahdot oikeasti saada vaatteesi myytyä verkossa. Ja loistava kuvaus koostuu kahdesta asiasta:

O T S I K K O

Otsikko on avain tuotteesi löytämiselle. Sinun on käytettävä oikeita avainsanoja ja lisättävä kaikki olennaiset teidot, joita ostajat etsivät, kuten tuotemerkki ja koko.

Huono otsikko: Hollister farkut XS

Hyvä otsikko: Hollister Low-Rise Skinny-Farkut XS Dark Wash

T A R K K A   K U V A U S

Aloita googlaamalla tuotteesi ja etsimällä kuvauksia jälleenmyyjiltä. Ja lisää siten omaa persoonallisuuttasi kertomalla mielipiteesi tuotteesta:

  • milloin ostit sen?
  • kuinka paljon ehdit käyttämään sitä?
  • miksi myyt sen?

Muista myös asettua ostajan asemaan ja mieti mitä hän haluaisi tuotteesta tietää:

  • mikä on tarkka väri?
  • miten se istuu?
  • mitä materiaalia se on?
  • mikä on tuotteen kunta?
  • mitä vikoja siinä on, jos on?
  • mistä sen ostit?
  • mikä oli alkuperäinen hinta?


6. Onko nyt oikea aika?

Ei ole mitään järkeä alkaa myymään shortseja keskellä talvea, kun ulkona on jäätävän kylmä, tai villapaitaa kun ulkona on yli 20 astetta lämmintä!

Pidä siis huoli, että myyt vaatteitasi oikeana aikana, jotta pysyt myös trendien mukana. Tiettyinä aikoina ihmiset kuitenkin etsivät tietynlaisia vaatteita. Esimerkiksi näin keväällä hameet ja mekot ovat mitä mainioin idea. Samoin kevyet kengät, kuten sandaalit sekä hatut esimerkiksi lippikset ja lierihatu.


7. Reagointikyky

Lukuun ottamatta itsepalvelukirpputoria, jossa et itse ole paikan päällä tuotteitasi myymässä, sinun tulee olla aina valmiina vastaamaan kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin tai kiinnostuksen osoituksiin heti kuin vain mahdollista.

Ihmiset kyllästyvät nopeasti, varsinkin verkossa, ja ostajat siirtyvät todennäköisesti seuraavan myyjän luo, ellei kyseessä ole jokin hyvin harvinainen tuote esimerkiksi muumimuki tai Iittalan aalto maljakko.


8. Älä unohda postimaksuja

Tämä on nyt teille, jotka ette ole koskaan netissä myyneet mitään, koska ette välttämättä tiedä, mitä postittaminen maksaa. Postimaksu riippuu täysin paketin koosta ja painosta, ja mitä isompi tuote, sen kalliimpi. 

Tässä mennään takaisin siihen hinnan määrittämiseen. Varmista että asetat tuotteelle sellaisen hinnan, josta saat jonkinlaista voittoa postittamisen lisäksi.

Postimaksut ovat usein se syy minkä vuoksi monet netissä myyjät sanovat "vain nouto" tai "tuonti paikkaan x". Postittamisessa kun pitää ja suosittelen myös miettimään tuotteiden pakkaamista. Itse suosittelen postipusseja vaatteiden lähettämiseen.


9. Onko myyminen kaiken sen työn arvoista?

Jotkut valittavat, että vaatteiden myynti - varsinkin verkossa - ei ole vaivan arvoista ja, että se vie liian paljon aikaa. Mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että he lähestyvät koko asiaa väärällä tavalla!

Kun kerran olet päättänyt ryhtyä myymään vaatteitasi, sinun tulisi varata aikaa muutama tunti kuvien ottamiseen yhdeltä istumalta, jotta voit pystyttää sivusi yhdeltä istumalta.

Kirjoita sitten kaikki otsikot ja kuvaukset ja lataa kuvat suosikkialustallesi samana päivänä. Voit myös tallentaa lempparisi tai hyvin toimivat kuvaukset ja otsikot ja vain muuttaa sitä hiukan esim. tuotteen väri, brändi, jotta tämä prosessi olisi hiukan nopeampaa.

Tai jos harkitset itsepalvelukirpputorilla myyntiä, valitse se yksi päivä, jolloin nappaat Ikea-kassillisen vaatteita ja viet sen myymälään.

Se voi tuntua työläältä ja sitä se onkin, mutta jos teet esivalmistelut kunnolla ja hyvin niin myyminen on oikeasti helppoa ja hauskaakin - sekä todellakin vaivan arvoista.

Älä kuitenkaan lannistu! Ensimmäiset myynnit ovat aina hankalimpia juuri sen takia, koska ihmiset eivät tiedä oletko vielä luotettava myyjä. Kun opit tuntemaan prosessin ja sinulla on hyvä systeemi voit ansaita rahaa hetkessä.

🤎🤎🤎

ITSEPALVELUKIRPPUTORI VAI VERKOSSA MYYMINEN?

Kukaan ei voi sanoa kumpi on tuottoisampi tapa lähteä myymään vaatteita, sillä mahdollisuus on, että molemmat ovat yhtä hyviä ja huonoja vaihtoehtoja. Kysymys kuuluu ennemminkin, oletko valmis tekemään sen työn mitä vaatteiden myyminen vaatii, ja kumpi on sinulle sitten se mieluisampi tapa myydä käyttämättömät vaatteet.

Itse pidän molemmista tavoista, koska molemmat ovat tuottaneet minulle niin pään vaivaa, kuin myöskin onnistuneesti rahaa kukkaroon.

Itsepalvelukirpputoreilla hyvä puoli on se, että sinun ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin viedä vaatteet sovittuun myymälään, laittaa ne esille ja hinnoitella - ellet ole maksanut hiukan ekstraa siitä, että liikkeen työntekijät tekevät tämän puolestasi.

Verkossa myyminen puolestaan on hiukan enemmän odottamista ja joudut tuijottelemaan sitä kasaa vaatteita, mikä makuuhuoneen nurkassa odottaa postitusta. Kuvien ottaminen voi olla työlästä, mutta kun pyhität sen kaksi tuntia sille, huomaat kuinka hauskaa ja helppoa se voikaan olla.

Pihakirppikset ovat puolestaan aina mukavia, jos ilma on hyvä, mutta huonona puolena joudut raahaamaan jälleen vaatteesi tiettyyn pisteeseen ja mahdollista on että joudut keskustelemaan paljon tinkijöiden kanssa. Luja luonne on tässä oiva pelikortti.

Itse pidän kaikista näistä kolmesta tavasta, koska ne ovat tuottaneet minulle niin pään vaivaa, kuin myöskin onnistuneesti rahaa kukkaroon. Jos kuitenkin on pakko valita niin suosin enemmän pihakirppistyylisiä kirpputoreja, koska pääsen olemaan kontaktissa mahdollisten ostajien kanssa. Hyvänä kakkosena tulee sitten verkossa, varsinkin Tisessä myynti.

Ja tämän vuoksi osallistumme äitini kanssa Siivouspäivään, ja olemme myymme vaatteita, kenkiä sekä muita asusteita ja pientä kodin tavaraa Kurkipuistossa aivan Ruskeasuon Ratsastuspuiston vieressä - tarkemman sijainnin löydät tästä. Siivouspäivä on sellainen, johon meidän on pitänyt moneen kertaan osallistua, mutta olemme aina olleet liian myöhään liikenteessä. Tänä vuonna on lähdetty suunnittelemaan tätä hyvissä ajoin, ja toivottavasti päästään tapaamaan paljon kirpputorien rakastajia!

VALMIS MYYMÄÄN VAATTEITASI?

Vaatteiden myyminen voi oikeasti olla hauskaakin puuhaa ja ennen kaikkea palkitsevaa, minkä vuoksi ihmiset juuri tekevätkin sitä. 

Niin kauan kuin sinulla on oikea ajattelutapa (ja hyvää muotisilmää), myynti voi olla nopein ja helpoin tapa ansaita ylimääräistä rahaa.




Lue myös:

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia erityisen kattavista ja tarkoista neuvoista. En olisi tullut välttämättä ajatelleeksikaan että kannattaa myös miettiä mihin vuodenaikaan mitäkin vaatteita myy, kiitos, erityisen tärkeää pitää mielessä. Myös vaatteiden silittäminen olisi saattanut jäädä. Onhan kaapissa käyttämättöminä lojuvien vaatteiden myyminen lopulta aina kannttavaa, jos ajattelee, että sillä saa ensinnäkin vapaata tilaa kotiin, joku muu saa hyvän vaatteen edullisemmin käyttöönsä ja kun laittaa vaatteet kiertoon, niin säästäähän se luontoakin.
    Kiitos ja onnistunutta kirpparikesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä postauksesta sai uusia pohdinnan aiheita :)

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset