13 lähes vaivatonta tapaa saada vaatteet kestämään pidempään

Tietämällä, miten saada vaatteet kestämään pitempään on hyvin tärkeä tekijä, kun yritämme luoda kestävää vaatekaappia.

Vaatteidemme käyttöiän pidentäminen antaa mahdollisuuden omaksua hitaan muodin elämäntyylin ja säästää rahaa vähentämällä ostettavien vaatteiden määrää.

Meillä kaikilla on ollut tietynlaisia vaatteita, jotka olemme huolimattomasti heittäneet pesukoneeseen ja jopa kuivausrumpuun, ja jälkeenpäin huomanneet, että ne ovatkin menneet pilalle, koska emme miettineet, mikä tuolle kyseiselle vaatteelle olisi ollut oikea pesutapa.

Olen itsekin ollut tuossa tilanteessa ja oppinut ihan kantapäänkautta noudattamaan niitä pesuohjeita.

Jos et pidä huolta vaatteistasi, todennäköisesti heität sen pois, josta se vain joutuu kaatopaikalle tai polttouuniin.

Se on kauheaa siis ympäristölle, kun otetaan huomioon vaatteiden aiheuttama saastuminen niiden tuottamisessa, kuljetuksessa ja lopulta hävittämisessä. Puhumattakaan siitä rahan haaskauksesta, joka kului kyseisen vaatteen ostamiseen, vaikka sen saattoikin saada halvalla.

Tämän vuoksi on siis hyvin tärkeää sekä itsellemme ja ympäristölle, että vaatteemme kestävät pitkään.

13 TAPAA MITEN SAADA VAATTEET KESTÄMÄÄN PIDEMPÄÄN

1) Osta korkealaatuisia vaatteita

Laadukkaiden vaatteiden ostaminen on suuri tekijä, kun ajatellaan vaatteen käyttöikää. Halvat vaatteet eivät kestä kauaa toistuvien pesukone pesujen jälkeen, ja ne voivat olla alttiimpia kutistumiselle sekä haalistumiselle.

Opi siis lopettamaan pikamuodin ostaminen ja keskity sen sijaan sellaisten vaatteiden ostamiseen, jotka on valmistettu korkealaatuisista ja kestävistä kankaista, kuten luomupuuvillasta, ja vältä halvempia materiaaleja, kuten polyesteriä.

Kun teet ostoksia kaupassa sinun kannattaa varmistaa, että vaatteiden saumat ovat ehjät eivätkä repsota. Tämä on hyvä osoitus laadusta. Paino kertoo myös paljon siitä, onko vaate hyvälaatuinen vai ei.

Jos vaatteen mukana tulee ylimääräinen nappi, se on toinen hyvä osoitus siitä, että vaate on tuotettu hyvin, sillä nappi merkitsee sitä, että suunnittelija on halunnut pidentää vaatteen ikää.

Uskon myös, että laadukkaita vaatteita löytyy paljon käytettyinä, josta puhun enemmän postauksessani, miksi sinun kannattaa suosia kirpputoreja.


2) Suojaa vaatteesi

Yritä estää vaatteidesi likaantuminen käyttämällä suojavarusteita tiettyjä asioita tehdessäsi. Esimerkiksi ruokaa tehdessäsi, käytä esiliinaa estääksesi ruoka ja/tai mahdollisten muiden tahrojen synnyn. 

Sama koskee maalausta, puutarhanhoitoa jne. johon paras vaihtoehto olisi valita vaatteet joiden likaantuminen ei haittaa.

Tahrat voivat olla vaatteelle kuolemantuomio, joten ryhtymällä varotoimiin etukäteen varmistat, että vaatteesi kestävät niin paljon pidempään.

Sinun tulisi myös suojata kalliit vaatteesi, joita et käytä niin usein, kuten puvut ja hienot mekot vaatekaapissa, kun säilytät niitä kaapissa. Suosittelen ihan perus vaatepussia, jonka voi ostaa esimerkiksi Ikeasta, joka maksaa euron tai voit peittää vaatteen myös muovipussilla. 

Itse suosittelen ainakin miesten pukujen säilyttämiseen Dressmannilta saatavaa pukupussia, jonka saa henkariin roikkumaan ja nätisti taitettua kahtia. Tässä on myös kantokahvat, joten jos pukua tarvitsee kantaa pidempiä matkoja esim. hotellihuoneeseen on tämä enemmän kuin loistava vaihtoehto. Hyvä myös juhlamekoille.


3) Pidä mukana tahranpoistokynää

Kuten mainitsin, tahra on usein se määräävä tekijä, kun vaatekappale saavuttaa elinkaarensa lopun.

Voit välttää tämän pitämällä mukanasi tahranpoistokynää, jonka avulla voit poistaa ei toivotun tahran, kun se on tuore, jos mahdollisuutta pesuaineisiin ei ole. Kotona ollessa suosittelen pesemään tahrakohdan mahdollisimman pian, jotta se ei pinty.


4) Älä ylipese vaatteitasi

Yksinkertaiset vaatteet kestävät pidempään, kun niitä ei pestä liikaa.

Villapaita, jota on käytetty kauluspaidan tai t-paidan päällä ei tarvitse pestä jokaisen käytön jälkeen. Sama koskee farkkuja, hameita, camisoleja ja mekkoja. Ellei vaate ole todella likainen, niitä voidaan yleensä käyttää noin kolme kertaa ennen kuin se on pestävä.

Varmista vain, että ripustat vaatteet myös oikein, jotta ne virkistyvät. Vältyt myös rypyiltä eivätkä ne kerää likaa tai pölyä, kun et laita niitä lattialle.

V I N K K I

Villapaidat kannattaa asettaa lappeelleen makaamaan pyykkitelineen päälle sen sijaan, että asettaisit ne roikkumaan. Sama farkkujen kanssa.


5) Käytä hennoille vaatteille tarkoitettu pyykkipussia

Verkkokassit tietyntyyppisille vaatteille, kuten alusvaatteille ja herkille kankaille, ovat tärkeitä, jotta vaatteet kestävät pidempään.

Tietyt vaatteet voivat helposti tarttua muihin vaatteisiin tai vetoketjuihin, jolloin ne voivat vaurioitua ja loppujen lopuksi muuttua käyttökelvottomiksi.

Uudelleenkäytettävät verkkokassit sopivat myös kaikkien pienten vaatteiden pesuun, kuten juuri alusvaatteet sekä sukat. Tämä helpottaa lajittelua pyykkien ripustamisessa ja ehkäisee vaatteiden joutumista pesukoneen sisään.


6) Sulje vetoketjut ja napita paidat välttyäksesi vahingoilta

Vetoketjuista puheen ollen, jotta vältät vaatteiden vahingoittumisen mahdollisuuden pesu vaiheessa, sulje vetoketjut huppareissa ja farkuissa ennen kuin heität ne pesukoneeseen.

Sama koskee myös paitoja, joissa on nappeja. Tämän tekemällä vähennät mahdollisuutta, että vaatteesi takertuvat tai sotkeutuvat vahingossa toisiin vaatteisiin.

Vaatteiden eheyden varmistaminen on tärkeä tekijä, jotta vaatteet kestävät pitkään. Napittamalla paidan ja vetoketjun sulkemalla ennen pesua voit ehkäistä mahdollisia vaurioita.


7) Seuraa pesuohjeita

Vaatteessa oleva pieni pesulappu ei ole siinä huvin vuoksi.

On todella tärkeää lukea nuo laput, jotta opit, miten pestä jokainen vaate, jotta varmistat vaatteen pitkäkestoisuuden. 

Tietynlaiset vaatteet tulee ripustaa kuivumaan henkarista, toiset asettaa lepäämään pyykkinarun päälle vaakatasoon tai laittaa jopa kuivaajaan hiukan hellemmälle asteelle. Jotkut vaatteet ja asusteetkin saattavat olla sellaisia, joita saa pestä ainoastaan käsin. Jotkut laput ohjeistavat pesemään vaatteen samanväristen kanssa.

BikBokilla on nykyisin tapana - ainakin farkkujen kohdalla - laittaa vaatteen pesuohje ostokuittiin, joten se kannattaa ottaa ja säilytää. Muutenkin kuitti kannattaa aina ottaa ja laittaa säilöön.

Kauheinta on ottaa vaate pois pesukoneesta tai kuivausrummusta ja huomata, että se on kutistunut, haalistunut tai kadottanut pehmeytensä. Tällaisessa tilanteessa ei ole enää paluuta.

8) Lajittele pyykkisi

Kun olet opiskellut vaatteidesi pesulaput, sinun tulee lajitella pyykkisi noiden lappujen ohjeiden mukaan. Lajittele pyykkisi värin, pesu asteen jne. mukaan.

Lajittelemalla pyykkisi pidennät jälleen vaatteen kestoa, koska esimerkiksi tietyt vaatekappaleet voivat vaurioitua kuivausrummussa.

Pyykkien lajittelu helpottaa myös vaatteiden siirtämistä kuivausrumpuun, kun tietää, että juuri pesty erä voi mennä kuivausrumpuun, eikä niitä tarvitse lajitella jälkikäteen, kun vaatteet ovat märkiä.


9) Älä ylitäytä pesukonettasi

Et todellakaan tahdo pestä pienellä määrällä vaatteita, koska se on energian ja veden haaskausta, mutta et myöskään halua tunkea konetta liian täyteen.

Jos pyykinpesukone on täytetty liian täyteen, se ei pese vaatteitasi kunnolla. Lisäksi vaatteet hankaavat toisiaan vasten, mikä voi vahingoittaa ja haalistaa vaatteitasi.

Sinun tulisi myös pestä vaatteesi kylmässä vedessä, jotta ne eivät haalistu, kutistu ja tahroja ei pääse muodostumaan. On myös ekoystävällisempää pestä vaatteet kylmällä vedellä, koska se kuluttaa vähemmän energiaa!

Mutta esim. alusvaatteet, sukat, hyvin hikiset vaatteet, pyyhkeet ja lakanat tulisi pestä yli 60 asteessa.


10) Pese vaatteet nurinpäin

Löytyykö omasta t-paita kokoelmastasi muutamakin kuvallinen paita? Meiltä ainakin löytyy, ja todellakin suosittelen ainakin niiden kääntämistä nurinpäin. Tämä vähentää kuvan haalistumista ja halkeilua.

Vaikka vaatteiden kääntäminen takaisin oikein päin saattaa olla vähän typerän tuntuista, tämä kuitenkin auttaa pitämään tietyntyyppiset vaatteet, kuten tekstiä tai kuvioita sisältävät paidat uuden näköisinä. 

Ellet ole kuten minä, joka pitää hiukan kulahtaneemmasta tyylistä. Mutta jossain vaiheessa sekin kuva voi muuttua liiankin haalistuneeksi tai halkeilevaksi.


11) Ripusta pyykit kuivumaan oikeaoppisesti

Vaatteiden ripustaminen kuivumaan pyykkinarulle tai vaatetelineeseen on loistava tapa säilyttää niiden laatu ja siten myös pidentää niiden käyttöikää.

Tämä auttaa myös vähentämään kuivausrummun aiheuttamia ryppyjä ja kutistumista. Vaikka mikään ei voita lämpimän vaatteen tuntua käsissä.

Pyykkinaru on kuitenkin myös siitä parempi vaihtoehto, koska se säästää energiaa. Kun siitepölykausi väistyy, on myös ihanaa laittaa vaatteet kuivumaan ulos.


12) Säilytä vaatteet oikeaoppisesti

Kaapeissa on yleensä ovet syystä, ja se on vaatteiden säilytys viileässä ja pimeässä paikassa.

Jos vaate altistuu jatkuvasti suoralle auringonvalolle, se haalistuu. Siksi kannattaa miettiä moneen kertaan mihin se vaaterekki kannattaa sijoittaa makuuhuoneessa.

Haluat myös varmistaa, että säilytät vaatteesi viileässä ja kuivassa ympäristössä, jotta vältyt homeen muodostumiselta.


13) Opettele korjaamaan vaatteesi

Pienellä ompelutaidolla voi päästä pitkälle. Vaatteita ei tarvitse heittää pois, koska nappi on pudonnut tai siinä on pieni reikä.

Ole kestävämpi vaatteiden kanssa ja opi korjaamaan vaatteesi niin, että ne kestävät monta vuotta!

🤎🤎🤎

Vaatteista huolehtiminen niiden pesun ja säilytykse nsuhteen on loistava tapa pitää vaatteet menossa mukana pitkään. 

Nämä vinkit vaatteiden käyttöiän pidentämisestä ovat erittäin tärkeitä kestävämmän vaatekaapin luomisessa, kun aloitat hitaan muodin harjoittamisen. Tai vaikka et olisi aikeissa aloittaakaan on silti järkevää osata pitää huolta omista vaatteista.

Onko sinulla jotain vinkkejä, joilla vaatteet saa kestämään pidempään?






Lue myös:

Miten luoda kestävä vaatekaappi? - 8 hitaan muodin vinkkiä

Aloittelijan opas kestävään muotiin - Mitä se on ja kuinka harjoittaa sitä?


Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset