Kuinka näyttää tyylikkäältä ja huolitellulta


Muistan kun olin nuori, ihailin henkilöitä kuin Lady Diana, Audrey Hepburn ja Grace Kelly. Naisia joilta löytyi eleganssin lisäksi tyylikkyyttä. Monet varmasti pitävät tätä tavoitteenaana; olla nainen, jolta löytyy näitä asioita. Jotkut vain pitävät tätät pohdinnassa ja toiset puolestaan ovat päässeet jopa sukeltamaan sisäiseen mielikuvitukseensa muuttuakseen jonakin päviänä ylemmän luokan naiseksi.

Jossain vaiheessa omaa elämääni tuo ylellisyyden tavoittelu päättyi. Siihen vaikutti varmasti monet asiat, mutta suurimmat taisivat olla oma ajatusmaailmani, jossa pieni ääni sanoi ettei minulla ole tarpeeksi resursseja olla ylemmän asteinen nainen. Toinen syy oli sitten taas entinen kumppanini, jonka mielestä ylempi luokka oli täynnä pinnallisia ihmisiä, mutta myös että elämässä oli kyse muustakin kuin ylempään luokkaan pääsystä, jonka kriteerit yhteiskunta oli laatinut. Kaikki mikä oli yhteiskunnan silmissä suotavaa oli väärää. Eihän siinä ollut mitään väärää käydä töissä, aloittaa opiskeluita, perustaa perhettä tai käyttää rahoja asioihin kuin vaatteet tai meikit, mutta auta armias jos ne eivät sopineet hänen elämän tilanteseensa - olit ystävä tai kumppani - siitä alkoivat kiukku kohtaukset. 

Hetken aikaa kun asiaa pohdiskelin ymmärsin haluavani erillaisen elämän kuin mihin kyseinen entinen kumppani yritti minut upottaa. Halusin yhä palavammin tehdä useita käyntejä balettiin, teatteriin, oopperaan ja museoihin. Halusin lukea, sytyttää intohimoni kirjallisuutta kohtaan sekä ennen kaikkea opiskella ammattiin, jossa olisi mahdollisuus kehittyä ja luoda menestyksekäs ura. Ihailin edelleen samoja henkilöitä kuin nuorempana ja kun olin päässyt eroon siitä toksisesta ympäristöstä, halusin yhä enemmän tuoda ihailemieni henkilöiden energiaa elämääni.

Tässä vaiheessa esille ponnahti jälleen se kysymys; Miten olla nainen jolta löytyy tyylikkyyttä? Se tuntuu jo ajatuksena todella kalliilta sijoitukselta, mutta kun asiaa miettii pidemmän päälle niin mikään ei voi olla liian kallista mitä tulee itsestään huolehtimiseen. Alku on muutenkin yllättävän helppo, sillä tämän saavuttamiseksi jokaisen on ensin hallittava eleganssin ja tyylin taito, ja opittava käyttämään niitä yhteiskunnan meille antamia työvälineitä omaksi eduksemme. Tähän julkaisuun olen kirjannut ylös muutamia askelia joita seuraamalla saavutat eleganssin tuoman ilmapiirin ja tyylin.

Käytä yksinkertaisia värejä // Valkoinen, musta, laivastonsininen, beige, harmaa, oliivi... valinnan varaa on vaikka kuinka. Yritä pysyä poissa todella kirkkaista väreistä, jotka korostuvat todella helposti pukeutumisessasi.

Minimoi kuviointia // Jos himoitset kuviointia tyylissäsi yritä sen sijaan ostaa asusteita kuten laukut ja huivit joissa erilaisia printtejä löytyy. Voit myös halutessasi sijoittaa rahasi kynsiin, joista löytyy enemmän luonnetta.

Ole aina huolitellun näköinen // Pidä kulmakarvasi ja kyntesi hyvin hoidettuina sekä hiuksesi aina puhtaan näköisinä sekä stailattuna - ihan vaikka se olisi vain nutturalla. Suosittelen lämpimästi sijoittamaan hyvään kuivashampooseen, sillä hiukselle ei ole hyväksi pestä niitä joka päivä. Ei edes joka toinen päivä. Itse käytän tällä hetkellä Batisten Original kuivashampoota, jonka olen kokenut parhaimmaksi.

Ihon hoito ja meikkaus // Pidä huoli siitä, että ihosi hohtaa ja vähintään levitä hiukan poskipunaa sekä huulipunaa, vaikka sinulla olisi kuinka kiire. Jos huulipuna ei ole juttusi levitä edes huulirasvaa tai kokeile jos huulikiillot olisivat hyvä sijoitus. Vähemmän meikkiä on kuitenkin aina parempi kuin liikaa.

Pidä huoli vaatteistasi // Sen lisäksi että pidät itsestäsi huolen pidä huolta myös vaatteistasi. Pese ja kuivaa ne oikein. Vaatteet kestävät pidempään kun niistä pitää huolta. Älä pue sellaisia vaatteita yllesi jotka ovat likaisia tai rikkinäisiä.

Hennot korut // Sormukset, käsi- ja kaulakorut sekä korvakorut viimeistelevät jokaisen asun. Suosi hentoja, siroja koruja, jotka eivät ole kauhean raskaita. Harkitse myös helmien käyttämistä. Itse suosin todella paljon Kalevalan koruja.

Sijoita hyviin hanskoihin // Lapaset ovat yksi talven must-have asusteista, mutta mikään ei voita kuitenkaan kauniita nahkahanskoja.

Korot // Korkokengät saavat minkä tahansa asukokonaisuuden näyttämään yhtenäisemmältä. 

Valitse itsellesi sopivin tuoksu // Itse vihaan käydä kauppojen hajuvesi osastoilla, sillä hajuherkkänä en kestä liian voimakkaita hajuja. Olen myös hyvin nirso hajujen suhteen, mutta löysin omaan makuuni mitä täydellisimmän tuoksun, joka tuo täydellisen loppusilauksen lookkiini. Tahdot tuoksun myös jotenkin kuvastavan sinua, että kun muut haistavat sen jossain muualla sinä tulet mieleen. Muista myös; älä levitä liikaa tai aina silloin kun et itse sitä haista. Opettele oikeat kohdat joihin levittää, jotta tuoksu kestää kauemmin.

Vältä röhnöttämistä // Mikään ei näytä huonommalta kuin huono ryhti ja kasassa istuminen. Tämä ei ainoastaan näytä muiden silmään hassulta, vaan se on myös huonoksi itsellesi. Hyvä ergonomia on tärkeää niin seisoma- kuin istumatyössä. Kävellessäkin pidä katse enemmin suorassa kuin omiin kenkiisi kohdistettuna.

Puhuminen // Mikään ei laske ihmisen arvoa alemmas kuin tapa miten hän puhuu. Voit pukeutua mihin tahansa kalliiseen merkkiin, mutta jos suusi avatessasi sieltä lentää ties minkälaista sammakkoa muutut kuulijan silmissä rumaksi. Puhu ystävällisesti, mutta itsevarmuudella.

Harjoittele kirjoittamista // Nykyisin kaikki kirjoitetaan helposti tietokoneella, joten se vanhanaikainen kirjoittaminen jää todella vähälle. Harjoittele siis kirjoittamista vaikka päiväkirjan muodossa. Kaunokirjoituksen hallitseminen nostaa käsialasi eleganssin tasolle.

Sivistä itseäsi // Luea kirjoja ja runoutta, katso dokumentteja ja tee taustatutkimusta aiheesta, josta olet kiinnostunut. Tieto on voimaa.

Arvosta itseäsi // Jos et arvosta itse itseäsi niin silloin muutkaan eivät arvosta. Muista, maailma näkee sinut sellaisena millaisena laitat itsesi esille, joten noudata korkeatasoista ylellisyytta ja eleganssia.

2 kommenttia:

  1. Ihan samaa mieltä muuten, mutta tuoksujen käyttäminen ei minun mielestäni ole ollenkaan tarpeellista. Kun tuoksu tarttuu huiveihin ja kauluksiin ja niistä esimerkiksi naulakossa jonkun toisen ihmisen takkiin tai muihin vaatteisiin, on se mielestäni epämiellyttävää, jos olen se "toinen", jonka vaatteisiin vieras tuoksu tarttuu. Tuoksu menettelee, jos se on puhdas ja raikas, mutta jos se on sekoittunut kropan muihin tuoksuihin ja muuttuu ummehtuneeksi, se antaa taas epäsiistin vaikutelman. Joukossamme on paljon myös tuoksuallergikkoja, joilta menee teatteri-ilta tai konsertti pilalle, jos joku "haisunäätä" osuu lähistölle. Itselleni on käynyt näin monta kertaa. Parempi siis, kun ei käytä tuoksuja ollenkaan. Isot ja heiluvat ja kilisevät korut antavat myös halvan vaikutelman, vielä jos niitä on paljon. Aikuisen naisen korvikset saavat olla isommatkin, noin peukalonkynnen kokoiset, opasti minua joskus tyylikonsultti. Nuoret naiset voivat käyttää pienempiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvän pointin annoit. Tuoksujen käytöstä täytyisi kyllä käydä joku koulutus tai pikakurssi, sillä yllättävän monet juurikin käyttävät tuoksuja liikaa, joka sitten on enemmän haitaksi muille.

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset