SEITSEMÄN TAPAA SUNNUNTAILLE

KRII1115
| valmistautumista seuraavaan viikkoon |


En ole julkaissutkaan koskaan minkäänlaista rutiinipostausta (ainakaan tämän blogin olemassaolon aikana), joten ajattelin nyt jakaa teille muutaman sunnuntai rutiinini. Tiedän, ettei nyt ole sunnuntai, mutta tässä tulee myös muutama ehdotus, mitä voit itse kokeilla ylihuomenna.
Ilta- ja aamurutiinit ovat oikeastaan sellaisia videoita, joista olen aina nauttinut tuben puolella ja tahtoisin itsekin niitä tehdä, mutta en ole koskaan vain juurtunut minkäänlaisiin rutiineihin. Joita siis tekisin joka päivä. Ikää tullessa enemmän näin kyllä on käynyt ja totta puhuakseni olen jopa hiukan iloinenkin siitä. Tuntuu typerältä myöntää, mutta koska minulla ei ole lapsuudessa ja teinivuosinani ollut niinkään mitään rutiineja niin automaattisesti ajattelin elämäni olevan tylsää. On se ihmismieli ihmeellinen. Tässä postauksessa ei ole niinkään yhden kellon ajan rutiinia ja tein tämän enemmän sellaisena vinkki tyylisenä, sillä pidin sitä hauskempana tapana.

VXPG2021

Hidas aamu. Älä pidä minkäänlaista kiirettä sängystä nousemisen kanssa. On vielä viikonloppu, joten voit edetä hitaasti. Kun sitten nouset niin tee itsellesi todella upea aamiainen.

Kirjoita tehtävä listä seuraavalle viikolle. Jos sinusta tuntuu, että osa tulevan viikon tehtävistä tuntuu raskauttavalta niin kirjoita ne ylös siihen järjestykseen missä ne tahdot tehdä, mihin päivänä mennessä tai minä päivänä esimerkiksi pitää käydä ruokakaupassa. Tämä antaa sinulle tarkan näkemyksen seuraavan viikon tapahtumista.

Aikatauluta. Kun olet kirjoittanut tehtävä listasi niin nappaa kalenterisi ja kirjaa ylös mahdolliset tärkeät päivät. Onko kaverin synttärit, hammaslääkärille varattu aika vai kenties työhaastattelu tiedossa?

Meal prep! Tästä ei olekaan tullut mainintaa hetkeen, mutta meal prep säästää sinulta paljon aikaa sekä rahaa. Tulevaisuuden sinä kiittää sinua suuresti, kun olet nähnyt kaiken vaivan tehdä seuraavan viikon ruuat. Sinun ei tarvitse tietenkään tehdä ruokaa seitsemälle päivälle, vaan voit tehdä esim. neljälle ja torstaina sitten uudestaan prepata.

Päätä asusi valmiiksi. Jälleen kerran tämä säästää sinulta todella paljon aikaa aamuisin, mutta myös iltaisin. Itse olen huomannut ettei aina pitkän päivän jälkeen vain suorastaan jaksa miettiä seuraavan päivän asua ja sitten aamulla ollaankin asukriisissä.

Jätä aikaa itsesi hoitamiseen. Sunnuntai on oikeasti maailman paras päivä varattavaksi kokonaan sinulle itsellesi. Tee kasvonaamioita, lakkaa kynnet, hoida hiuksiasi ja tee ihana pieni jalkakylpy. On hyvä rentouttaa omaa kehoaan, mutta myös mielelle täytyy antaa välillä hiljaisuutta. Meditointi ja pehmeä musiikki ovat paras idea tähän.


Mene sänkyyn aikaisin. On tosi tärkeää, että saa nukuttua tarpeeksi yöllä. Ihan sen vuoksi, että sinulla on tarpeeksi energiaa seuraavan viikon hulluihin koettelemuksiin.


   Minkälaisia rutiineja ja tapoja sinulla on sunnuntaille? Mitä mieltä olet muuten itse rutiinipostauksista ja videoista?

xoxo








6 kommenttia:

  1. Tällaset postaukset on ihan sikakivoja! Munkin lempivideoita YouTubessa on kaikki aamu-ja iltarutiinit, pitäis ihan varmaan joskus toteuttaa itekin sellainen blogissa ihan postauksena!

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyl tosi kivaa viihdettä ja saa ittelle hyvin "vinkkejä" mitä voi omiin rutiineihin lisäillä :D Oisin tosi kiinnostunu sulta lukee rutiinipostauksen!

      Poista
  2. Voi kun tätä oli ihana lukea ja tosi nätit kuvat♥ Mulla ei oo sunnuntaille muita erityisiä rutiineja kuin tuo hidas aamu. Ja jos joskus jaksan tehdä spessumpaa aamupalaa, se on juurikin sunnuntaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :3 Sunnuntai on jotenkin paras päivä väkertää kunnon aamupala, kun muina aamuina ei joko ehdi tai sitten ei vaan millään jaksa xD

      Poista
  3. Voi aivan ihana tää sunkin blogi, liityin ehdottomasti lukijaksi :) Rutiinitpostaukset on musta kivoja, ja itelläkin olis toteutuksen alla omaan blogiin sellainen postaus. Mun sunnuntarutiinit ei oikeastaan eroa viikon rutiineista hirveästi, koska näin välivuotta viettävänä kaikki päivät on aika lailla samanlaisia :D Mun sunnuntahin kuuluu kuitenkin samoja juttuja kun sulla, eli hitaat aamut, hyvä aamupala ja seuraavan viikon suunnittelua. Myös se on tärkeää että antaa aikaa itsellensä just esim. tekemällä kasvonaamion. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos c: Ootan innolla että sellanen postaus ilmestyy sun blogiin :D Mäkin oon kyllä huomannu sen, et jos päivät on hyvin paljon samanlaisia niin ei ne rutiinit silloin kauheen ihmeellisiä oikein ole.

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset