THE EASTER TAG

En oo koskaan oikein ollu innostunut pääsiäisestä - paitsi joskus tosi pienenä. Nyt tosin tahdon tuoda jollain tavalla kevättä kotiin ja samalla pientä pääsiäisen tunnelmaa. Ehkä tämä johtuu juuri siitä että tää on ensimmäinen pääsiäinen omassa kodissa. Tietysti sitä tahtoo tehdä hiukan kivemman näköiseksi asuntoa. Ainoa tapa miten täällä kuitenkin pääsiäinen tulee näkymään on suklaamunien käärepaperit.

Aina pienessä tylsyydessä etsiskelen netistä tagejä, hauskoja kysymyksiä yms. Päädyin sitten tällaiselle blogille, jossa niitä tagejä on aikalailla ja tällainen kuin The Easter Tag löytyi sieltä. Kysymykset oon kääntäny suomeksi ja samalla parhaani mukaan oon myös yrittänyt kääntää ne suomalaisille sopiviksi. Amerikassa kuitenkin pääsiäistä juhlitan hiukan erilailla kuin täällä Suomessa.

Nämä tagit ovat enemmänkin tarkoitettu videoihin, mutta niistä saa hyvin inspiraatiota postauksiin. Tästä pääset katsoman minkälaisia tagejä sinne on listattu. Musta on kiva että ne on laitettu talvi, kevät, kesä ja syksy otsikoihin. Osa näistä jutuista, aihe ehdotuksista, on tarkoitettu ihmisille joilla on lapsia, mutta kaikkia ei tarvitse tehdä ja aina voi muutta tehtävän antoa.

 photo paasiainen1_zps1perqdzg.jpg


Juhlitko pääsiäistä? - En oikeestaan juhli sen erikoisemmin ku muutkaan. Kummitäti on aina juhlistanut sitä Jeesuksen ylösnousemuksena ja näin mulle opetettiin myös rippileirillä. Mulle pääsiäinen on kuitenkin enemmänki se aika jolloin tietää että nyt se kevät on alkanu. Tänä pääsiäisenä juhlistan siis kevättä kukkien ja suklaamunien voimin.

Lempiasiasi pääsiäisessä kun olit pieni? - Vaikka ujo olinkin niin rakastin virpomista ja toinen lempi tekemiseni oli munien maalaaminen. Kasvatettiin me myös raeruohoa, mut enemmän olin kiinnostunu niistä pikku tipuista, jotka laitettin sinne sekaan koristeeksi.

Suunnitelmasi pääsiäiselle tänä vuonna? - Mä en oikeastaan koskaan suunnittele pääsiäiselle mitään. Paitsi annan itseni mussuttaa niin paljon suklaamunia kuin tahdon.

 photo paasiainen2_zpsegmlsb2x.jpg


Maalaatko munia? - Yksi lempijuttu pienenä. Saatan kenties maalata muutaman tänä vuonna, mutta sen näkee. Pääsiäisen tuntua tahtoisin kuitenkin jollain tavalla tänne vielä tuoda. Raeruohoa en jaksanut nimittäun ostaa - olisi pitänyt hankkia multakin - ja muru on allerginen pajunkissoille, joten niitäkään ei voinu käydä hakemassa.

Onko sinulla pääsiäisperinteitä? - Vaikka vanhemmiten ei virpomaan lähdettykään niin aina käytiin ne pajunkissat hakemassa ja koristeltiin ne sulilla. Samoilla sulilla sitten tuli myös koristeltua ne korit joihin laitettiin virpomisesta tulleet saaliit.

Lempi- ja inhokkipääsiäisherkkusi? - Ne pienet suklaamunat joita yleensä laitetaan raeruohon sekaan ja annetaan virpojille ovat mun lemppareita. Niitä on niin kiva napostella.
Mulla ei niinkään oo inhokkia. Pääsiäisherkut on kaikki hyviä. Ärsyttävintä oli vaan virpoessa jos joku antoi satsuman tai purkaa.

 photo paasiainen3_zps8udno7zm.jpg


Kävitkö pienenä virpomassa? - Oon ollu tosi ujo lapsi, mutta rakastin yli kaiken virpomista. Tosi pienenä käytiin vaan omassa rapussa äidin kanssa virpomassa ja sitten ala-asteella kavereiden kanssa lähi taloissa ja pihoilla.

Avaatko koskaan ovea virpojille? - Meillä on aina laitettu oveen lappu virpojille etteivät soittaisi kelloa tai koputtaisi koska meillä on aina ollu koira. Koira ihmettelee suuresti että kuka siellä on ja alkaa haukkua. Jotku lapset oli sitten tyhmiä ja tahallaan pimpotti, potkas ovee tai jotain.
Tää oli eka vuos omassa asunnossa virpojien kierrellessä, mut ovelle ei tullu kukaan pimpottamaan. Onneksi ei sillä mulla ei niille olis ollu mitään. Unohdan aina koska se virpomispäivä on.

Paras pääsiäismuistosi? - Pajunkissojen metsästäminen, parhaiden kerääminen ja lopuksi sitten niiden koristeleminen. Tehtiin siitä keräämisestä lapsuuden ystäväni kanssa leikki, et kuka saa eniten pajuja kerättyä parissa minuutissa saa ensimmäisen ovella käynnin jälkeisen saaliin itselleen.

Mitä pääsiäinen sulle merkitsee? Minkälaisia pääsiäismuistoja sulla on?
Hyvää pääsiäistä teille kaikille!


xoxo
Paula

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva tagi, ei oo ennen osunu vastaan! Ihanan pääsiäisiä kuvia, tuli suklaan himo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakuvista tulee melkeinpä aina pieni suklaan himo :DD

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä! ♥ Ihanan monipuolinen blogi!♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa pääsiäistä! Tää postaus oli kyllä kivan ajankohtainen! <3

    https://jasmineitanen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa pääsiäistä :)
      Ajattelin et joku pääsiäispostaus olis kiva kun muina pyhinä ja juhlapäivinä tulee kutienkin tehtyä jonkinnäköinen postaus

      Poista
  4. Kiva postaus! Ja ihania narsisseja kuvissa ❤
    Hyvää pääsiäistä myös sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin stadissa viime viikolla ja siellä oli noita melkeinpä joka nurkalla. Tuli sitten räpsäistyä muutama kuvanen :D

      Poista
  5. Tää oli aika mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  6. Ihanasti toteutettu postaus sulta! :) Kivaa tiistaita<3

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset