Milloin tiedät, että työpaikan vaihto on ajankohtaista? - 8 varoitusmerkkiä, jotka paljastavat


Tammikuun viidestoista päivä oli päivä, jolloin minulla paloi viimeinenkin kynttilä loppuun. Tuo viikonloppu ei ollut siinä mielessä mitenkään ihmeellinen, ja todellakin pahempiakin päiviä olen kokenut, jotka olisivat voineet asettaa minut tuohon samaiseen asemaan, että nyt irtisanoudun.

Myyjänä sinun tulee kestää kaikenlaista ja 80 % ajasta työ on todella mielekästä. Minulle viimeinen tikki ei ollut kuitenkaan huono asiakaskokemus, työaikojen ikuinen vaihtuvuus tai työtehtävien raskaus. Minulle viimeinen tikki oli työympäristö, ja ennen kaikkea yksi työntekijä.

Olin pienentänyt työtuntini niin vähäiseksi kuin pystyin, mutta se vähäinenkin työmäärä mitä tein ei poistanut kuitenkaan töihin menon stressiä, vaikka olinkin töissä 1-2 kertaa viikossa. Yhden työntekijän vuoksi työkuormani oli kaksin kertainen. Oli hän minun kanssani vuorossa, ollut aikaisemmassa vuorossa tai tulossa seuraavaan vuoroon, jouduin aina tekemään kahden ihmisen tehtävät.

Olin myyjän tehtävissä niin kauan kuin olin, koska työkaverini pitivät työn siedettävänä, mutta valitettavasti se ihana työyhteisö joutui erkanemaan, koska toimipisteemme suljettiin ja saimme kaikki siirron. Aloitin uudessa myymälässä heinäkuussa 2022, ja työkaverit olivat yhtä ihania, mutta yksi oli sellainen, joka lisäsi työstressiäni kunnes, tammikuussa kaikki se kasaantunut paine ja stressi romahti päälleni niin, että minulla oli vain yksi ainoa tapa päästä siitä eroon; irtisanoutuminen.

Lomailu ja työtuntien vähentäminen on joskus enemmän kuin hyvä idea, mutta tässä postauksessa tahdon tuoda esille kahdeksan [8] asiaa, joita sinun kannattaa tarkkailla ja jos tunnistat näitä asioita mieti, tulisiko sinun vaihtaa työpaikkaa.

MILLOIN TIEDÄT, ETTÄ TYÖPAIKAN VAIHTO ON AJANKOHTAISTA?

PELKÄÄT MAANANTAIAAMUJA

Tarkoitan tällä, että todella pelkäät niitä. Tuo pelko ja stressitason nousu tapahtuu yleensä edellisenä iltana, jolloin nukkuminen tuntuu mahdottomuudelta ja herätessä olet väsynyt, ärtynyt ja valmiiksi loppuun palanut, vaikka työpäivä ei ole vielä edes alkanut.

On täysin normaalia sekä luonnollista ajatella, ettei töihin tahdo mennä rentouttavan viikonlopun jälkeen. Kuitenkin jos pelkosi maanantaiaamuja kohtaan muuttuu hallitsemattomaksi - varsinkin jos se muuttuu masennukseksi ja ahdistukseksi tai jopa paniikkikohtauksiksi - voi olla aika alkaa miettimään muutosta.


OLET ONNETON SUURIMMAN OSAN TYÖPÄIVÄSTÄSI

Pelosta huolimatta olet päässyt raahautumaan työpaikalle, mutta vietät jokaisen työtunnin äärimmäisen kurjuuden kourissa. 

Tuntuuko olosi masentuneelta, ahdistuneelta, tylsistyneeltä, ettei sinua arvosteta tai jopa että sinua kohdellaan huonosti? Mietitkö, kuinka oikein päädyit tänne? Pitääkö sinun pakottaa hymy kasvoille tai "feikata" selviytyäksesi päivästä?

Elämme tällä hetkellä sellaisessa todellisuudessa, jossa ihmiset kyllä sanovat suoraan, että eivät pidä työstään. Suurin osa käy töissä sen vuoksi että on täysin pakko, ja tämä sama on ollut omalla kohdallani. Muistan kuinka vanhan työkaverin kanssa aina sanoimme, että jos voisi lopettaa niin lopettaisi kyllä heti. 

Tuolloin erona oli kuitenkin se, että me molemmat tykkäsimme tulla töihin, koska työn teko oli siedettävää ja helppoa, sillä kaikki osasivat hommansa ja helpottivat muiden työntekoa omalla ahertamisellaan.


ET ENÄÄ ANNA KAIKKEASI, MITÄ TULEE TYÖTEHTÄVIIN

Varsinkin asioissa, jotka teet hyvin ja joiden teosta nautit, mutta sen sijaan teet asioita, joihin jumiudut helposti, jotka ovat hankalia tai muutenkaan eivät kiinnosta tai kehitä taitojasi.

Viikon ajan kirjaa ylös työtehtäväsi ja kuinka paljon aikaa käytät jokaisen suorittamiseen. Viikon lopussa tee muistiinpanoja siitä, kuinka paljon pidit kustakin tehtävästä. Voit vaikka antaa tähtiä tai arvostella ne asteikolla 1-5. Tämä voi antaa sinulle kuvan siitä, kuinka paljon todella "nautit" työstäsi.

Tällainen harjoitus myös antaa pienen kuvan siitä, missä olet hyvä, missä kaipaat opastusta ja tarvitsetko lisää työtehtäviä. Tämän pohjalta voit myös puhua esimiehesi kanssa ja antaa omia huomioitasi koskien työntekoasi.


ET NÄE TULEVAISUUTTA NYKYISESSÄ YRITYKSESSÄSI

Tiesin, etten tulisi koskaan olemaan ikuisesti myyjä, ja varmuutta tästä minulle toivat nykyiset opintoni. Pitäydyin kuitenkin töissä, koska halusin rahoittaa opintojani sekä elämääni jollain ja myyjän työ on sellainen, josta minulla on sen verran kokemusta, että tämä oli mahdollista. 

Tämä on yksi syy myös, miksi vähensin työtuntejani; odotin, että kaikki muutkin osaavat hommansa yhtä hyvin kuin minä ellei jopa paremmin, jolloin minun ei tarvitsi huolehtia myymälän hyvinvoinnista. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut, sillä yksi kolmesta kokopäiväisestä työntekijästä ei ollut samalla tasolla kenenkään kanssa, ja silloin kun minun olisi pitänyt miettiä opintoja, jouduinkin miettimään töitä, koska joku ei millään oppinut hänelle opetettuja työtehtäviä.

Tein paljon töitä ja samoin työkokemukseni kasvoi, mutta palkka pysyi samana. Tein kahden ihmisen töitä, mutta en saanut siitä mitään kiitosta. Vaikka olin opiskelija, en silti päässyt kehittämään taitojani, oppimaan uusia taitoja, mikä olisi tehnyt työnteosta kiinnostavampaa. En nähnyt syytä jatkaa työsuhdetta, koska ainoa tapa, jolla olisin saanut suurempaa palkkaa, tai haastavampia tehtäviä oli lopettaa koulu ja hakeutua varamyymäläpäällikkö koulutukseen. Tämä ei todellakaan kiinnostanut.

Suosittelen siis pohtimaan; Onko sinulla mahdollisuuksia edetä sekä työtehtävissä, että palkassa, ja miten se tapahtuisi? Pystytkö kehittämään itseäsi yrityksen sisällä esimerkiksi koulutuksilla tai työkokemuksella - vai haetaanko toisenlaisiin tehtäviin aina uusia työntekijöitä?


TYÖPAIKKASI ON MYRKYLLINEN

Työympäristö voi olla myrkyllinen monella tapaa; sanallisesti väkivaltainen tai muuten vain vihainen pomo, jotkut eivät tee omaa osuuttaan ja hankaloittavat muiden työtä tai yrityskulttuuri, jossa työntekijöiden tarpeita ei oteta huomioon. 

Tunnistat tämän siitä, että oma työkuormasi on aivan liian suuri ja jopa hallitsematon.


KYKENET TEKEMÄÄN TYÖSI SILMÄT KIINNI

Jos sinua ei haasteta oppimaan uusia taitoja ja rohkaista ottamaan uusia tehtäviä, olet todennäköisesti kyllästynyt ja levoton. 

Jos alat tuntemaan, että työntekosi on hyvin pysähtynyttä, samaa kauraa, eikä sinulle anneta mahdollisuutta ottaa uusia työtehtäviä mukaan arkeesi on kenties oikea aika muutokselle.

Vaikka kaikki tiedostaisivat, että tulet lähtemään vuoden loppuun menessä, ei se ole silti oikein esimieheltä eikä edes sinulta olla oppimatta uusia asioita. Tämä varmistaa sen, että voit tulevaisuudessa käyttää oppimaasi toisenlaisissa työtehtävissä ja pidät työympäristön terveellisenä. Ei ole oikein, että koska olet esim. opiskelija et opettele jotain tiettyä asiaa vain koska olet lähdössä pois viiden kuukauden päästä.

Kysy siis esimieheltäsi olisiko jotain mitä voisit tehdä tai sano vain suoraan; "hei, tarvitsisin lisää asioita joiden parissa työskennellä. Olisiko jotain projektia johon voisin hypätä mukaan?"


TUNNET TYÖN TUOMAN PAINON TERVEYDESSÄSI JA HYVINVOINNISSASI

Menetkö kotiin joka ilta valitusten ja negatiivisen asenteen kanssa? Itse olen ollut todella hyvä työ- ja kotielämän erottamisessa, sillä olen aina harjoittanut tätä. Jopa peruskoulussa ja lukiossa. Kuitenkin viimeiset kaksi kuukautta, jotka myyjän tehtävissä työskentelin, toin yhä enemmän ja enemmän töitä kotiin ja kouluun. Negatiivisella sävyllä kaiken lisäksi enkä päässyt siitä irti pitkillä vapaapäivilläkään, sillä negatiivisuus pommittui aina puhelimeeni työryhmämme keskustelun kautta.

Negatiivisuuden tuleminen omaan elämään ei ole todellakaan terveellistä, sillä se vaikuttaa omaan ajatusmaailmaan ja itse koin kauheaa kiukkua joka kerta, kun puhelimeeni tuli viesti tietyltä henkilöltä työryhmämme keskusteluun. Negatiivisuus purkautui myös valituksena niin R:lle kuin myös ystävilleni, ja perheenjäsenilleni, jolloin ylikuormitin myös heitä.  

Jos tunnet, että kehosi kärsii päivittäisestä stressistä ja työn ylikuormituksesta, ja huomaat taistelevasi jatkuvasti päänsärkyä, kehon kipuja tai stressiin liittyviä fyysisiä oireita vastaan on silloin korkea aika sanoa; kiitti, mulle riitti.


TYÖSI TUNTUU MERKITYKSETTÖMÄLTÄ

Rakastatko työtäsi ja tunnetko sen vaikuttavan jollain tavalla yhteisöömme tai maailmaamme? Jos vastauksesi on kyllä, olen kade, sillä itselläni ei ollut tätä tunnetta moneen kuukauteen työskennellessäni myyjänä. 

Jossain vaiheessa minulla oli tuo tunne. Varsinkin koronapandemian aikana, sillä minusta oli tärkeää varmistaa myymälän aukiolo sekä tuotteiden saatavuus ihmisille, vaikka myymälässämme ei kauheasti asiakkaita käynytkään.

Jos tuntemuksesi ovat samanlaiset kuin minulla oli, että olet vain yksi pelinappula suuren yrityksen pelilaudalla, sanon sinulle, että et tule löytämään onnea tai menestystä työssä, jos et usko siihen, mitä organisaatiosi tuo maailmalle tai miten se tekee sen.

OLIKO IRTISANOUTUMINEN HYVÄ IDEA?

Jos huomaat yhdenkin näistä merkeistä olevan osa elämääsi, voi olla aika harkita työpaikan vaihtoa tai jopa alan. Muutos voi olla pelottavaa, mutta se voi myös olla elämää antava ja täynnä uusia mahdollisuuksia.

Itse mietin yli vuorokauden, että irtisanoudunko työstäni ja lopulta päädyin laittamaan pomolleni viestiä, etten tahdo työsuhdetta enää jatkaa. 

Stressitasot olivat minulla vain aivan liian korkealla ja olin kokenut jo pienen burnoutin. Oli vain ajan kysymys, milloin räjähtäisin työpaikalla, joko raivon tai itkun partaalle samalla tavalla kuin olin kotona huonoa oloani purkanut.

Tärkeintä tässä vaiheessa, kun pohtii työpaikan vaihtoa ja ennen kaikkea irtisanoutumista on, miettiä syytä miksi. Kaikkiin tilaisuuksiin irtisanoutuminen ei ole vastaus. Omalla kohdallani se oli, sillä olin suunnitellut lähteväni heinäkuun lopulla opintojeni ja ennen kaikkea lähestyvän työharjoittelun vuoksi. Aikaistin vain lähtöäni, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään, vaikka olenkin jäänyt kaipaamaan muutamia työkavereit ja heidän kanssaan työskentelyä.

🤎🤎🤎

Tulemme puhumaan hiukan enemmän mielenterveydestä tässä kuussa, koska toukokuu on mielenterveydentietoisuuden kuukausi, ja tahdon tuoda itse enemmän julki tätä, että synkät ajatukset, kiukustuminen ja kyyneleet ovat täysin normaaleja, mutta niitä ei koskaan saisi sivuuttaa.

Pohdi; Millaista elämäsi olisi, jos todella nauttisit työstäsi?

Oletko itse kokenut näitä tuntemuksia työssäsi? Oletko koskaan irtisanoutunut?




Lue myös:

2 kommenttia:

  1. Minä olen kokenut aika rajun herääminen joskus 20 vuotta takaperin, kun olin yhden suuryrityksen palvelussa vuorotyössä. Olen silloin opiskellut opettajaksi (post-grade), joten mun piti käydä lähipäivillä noin kerran kuussa. Kellot soi viimeistä kerta kun huomasin, että en muista mitään viimeisistä lähipäivistä. Ei se, etten olisi muistanut vain opittua, mutta en musitanut, että olen käynyt siellä lainkaan. Seniin lisäksi, että opiskelupaikka oli 140 km päästä kotoani, joten lähteminen ei ollut verrattavissa kaupassa käyntiin.

    Se ei ollut mikään ihme, että pää irtisanoi sopimuksensa. Vuorotyö oli muutenkin raskasta, mutta peruspalkka oli niin pieni, että piti tehdä kaikki ylityöt, mitä oli tarjolla, että olisi saavuttanut edes silloisen Suomen keskipalkan. Joskus työtunteja kertyi liki kaksinkertainen määrä. Kuten tehdastyössä yleensäkin, työntekijänä en tuntenut itseäni muuna, kun liukuhihnan jatkona.

    Kroppani oireili aikaisemminkin myös fyysisesti. Erilaisia ylirasitusvammoja sekä polvilumpion tulehdus, migreenikin paheni, mutta olin sivuuttanut ne oireet. Sillä hetkellä kun muistini petti, olin päättänyt, että minulle riitti. Ensin otin opintovapaata, mutta sitten irtisanouduin lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi <3
      Vuorotyö on todella raskasta ja varsinkin silloin jos on opiskelija. Mulla ollut ihan samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia omasta vuorotyöstä. Sitä ihmettelee kyllä kuinka pitkään ihminen jaksaa ennen kuin tulee se ymmärrys, että ehkä nyt olisi korkea aika lopettaa.

      Opintovapaa on myös todella hyvä idea! Mutta se yleensä juuri vaan pitkittää sitten irtisanoutimista.

      Toivottavasti sulla on nyt sellainen työ josta nautit eikä se kuluta sua henkisesti tai fyysisesti loppuun <3

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset