10 VINKKIÄ ALOITTAVALLE BLOGGAAJALLE

Viimeksi kun puhuttiin bloggaamisesta kerroin, miten itse muokkaan blogini kuvat. No se nyt on taas vaihtunut, mutta eipä sillä mitään. Muokkaan nämä kuitenkin vielä puhelimellani! Huomasin, että pian on kulunut vuosi siitä kun annoin muutaman bloggaus vinkin ja hiukan kauhistuin, sillä se ei ollut tarkoitukseni. Niinpä nyt korjataan asia!

Ennen kuin lähden uudempien vinkkien kimppuun niin käy lukaisemassa aikaisempi postaus 13 tips for blogger noobies.

1. tehtävistä mahdottomin // Nimen valitseminen blogille voi olla oikeasti todella vaikea tehtävä. Kuuden vuoden aikana omalla blogillani on ollut vaikka kuinka monta eri nimeä ja aina sillä hetkellä se on tuntunut parhaimmalta. En kuitenkaan suosittele tätä tapaa! On hyvin turhauttavaa vaihtaa sitä nimeä niin itse bloggaajalle kuin lukijalle. Blogin nimi on yleensä se ensimmäinen asia, joka kertoo sinusta jotakin blogissa vierailevalle. Tai ainakin sen pitäisi kertoa. Yritä siis välttää kaikkia trendinimiä ja valitse mieluummin sellainen, joka ei muutu koskaan vanhaksi. Jos kunnolla jäät jumiin nimen kanssa niin helpoin tapa on nimetä blogi omalla nimellä. Itse puolestani vääntelin omaa nimeäni sen verran, että keksin sitten Pauline nimen, jonka vuoksi nykyisin blogini tietävät ihmiset - uudet tuttavuudet - kutsuvat minua Pauliinaksi.

Näitä asioita kannattaa kuitenki katsoa nimeä valitessa:
  • Onko olemassa joku toinen blogi tai yritys jolla on mielessäsi oleva nimi?
  • Onko tuo nimi mahdollista ottaa käyttöön somessa? Jos siis tahdot luoda blogillesi esim. instagram tilin.
  • Kysy ystäviltäsi, miltä ehdottamasi nimet kuulostavat ja mitä heille tulee mieleen näistä.
Nimen valitseminen on vaikeaa, mutta anna sille aikaa ja punnitse eri vaihtoehtoja. Kokemuksesta sanon, että oikean nimen löytämisessä voi mennä aikansa (itselläni kuusi vuotta), joten älä lannistu jos ensimmäinen vaihtoehto tai edes toinen ei tunnu parin kuukauden päästä oikealta. Pidä aina se vaihtoehto avoinna, että voit vaihtaa nimen jos tarve sitä vaatii.

2. ei oikeasti mahdoton tehtävä // Niin yhtä tärkeä kuin nimen päättäminen onkin niin yhtä tärkeä on myös antaa aikaa harkitsemiselle, mistä oikein haluaa blogata. Paras tapa tähän on istua alas ja kirjoittaa lista, mitä tahdot saavuttaa blogillasi. Mikä on syy, että aloitat bloggaamisen?

Ranskalaisin viivoin tehty lista on helppo tehdä, jopa ylös lukijoille nähtäväksi, jotta he tietävät, mitkä ovat blogisi pääaiheet. Valitse siis ne avainsanat, jotka kuvastavat blogiasi.

On myös todella tärkeää asettaa tavoitteita blogillesi. Se on paras tapa pitää sinut juuri, sillä tiellä millä tahdot kulkea. Harkitse siis näitä kysymyksiä, jotka kysyt itseltäsi:
  • Minkälainen tahdon blogini olevan puolen vuoden kuluttua?
  • Mitä tahdon olla saavuttanut blogillani vuodessa?
  • Miltä se näyttää kun blogini on vihdoinkin "siellä", missä tahdon sen olevan?

3. ensivaikutelma // Se on totta, että meillä on vain yksi mahdollisuus ensivaikutelman tekemiseen ja totta kai tahdomme sen olevan paras mahdollinen. Tämän vuoksi blogisi ulkonäöllä on suuri roolinsa. Oikeastaan, se vaikuttaa todella paljon, jopa silloin kun aloitat. Tästä toitotin jo viimeksikin, mutta tätä tahdon silti painottaa.

Bloggerilla on helppo muokata blogin oman näköiseksi ja löydät helposti apuja ulkoasujen muokkaamsieen. Helposti voit myös ostaa esim. Etsystä halvalla ulkoasun blogillesi. Jos aiot luoda Wordpress sivustolle blogin niin samoin Etsystä löytyy myös sinnekin valmiita pohjia. Totuus on, että jos blogin ulkoasu ei miellytä monen silmää niin blogisi lukijamäärä ei kasva kovinkaan suureksi.

4. kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa // Tiedämme, että tämä vanha sanonta on aika toden mukainen. Vaikka blogisi olisi kuinka tekstiä ja informaatiota pullollaan, niin on tärkeää valita edes yksi kaunis kuva edustamaan tätä upeaa postaustasi. Jos blogisi on enemmän visuaalisuutta niin sitä suuremmalla syyllä on hyvä käyttää hyvä laatuisia, silmää miellyttäviä kuvia. 

Kuvat ovat myös yksi hyvä tapa vahvistaa blogisi aihetta. Valitse kuvat sellaisten värien ja tyylin mukaan, joita tahdot tuottaa, mutta myös joita tiedät lukijakuntasi rakastavan. Paras tapa on aina itse ottaa blogin kuvat. Jos puolestaan et aio ottaa itse kuvia, niin sitten sinun on kerrottava asiasta ja linkattava kuvan ottaja postaukseesi. Muista tekijänoikeudet.

5. käytä omaa ääntäsi // Toisin sanoen, kirjoita niin miten puhut! Jos olet esimerkiksi sellainen ihminen, joka kuvailee asioita paljon puhuessaan niin kuvaile myös kirjoittaessasi. Kun annat persoonallisuutesi tulla esiin tekstissäsi niin silloin myös lukijasi osaavat enemmän samaistua sanoihisi. Se tekee blogistasi sinun blogisi. SINÄ teet blogistasi uniikin. Eroavaisen muiden blogeista. Jos et ole ihan varma, miten saat "oikean elämän" sinut näkyville kirkkaalle ruudulle tekstin muodossa, niin suosittelen kokeilemaan tällaista kikkaa; Nauhoita puhettasi ja sen kautta opettele kirjoittamaan sanasi niin miten ne sanot.

6. kirjoita, kirjoita, kirjoita // Kirjoita paljon. Kirjoita silloin kun sellainen tunne syntyy. Kirjoita silloin kun saat idean. Rohkaisen sinua kirjoittamaan todella paljon! Se ei tarkoita, että sinun täytyisi julkaista jokainen kirjoitelmasi. Blogeissa on kuitenkin tämä hauska nappula kuin "tallenna". Voit jättää tekstisi olemaan ja joskus, inspiraation puutteessa lukea niitä. Katsoa jos keksisit jotain parannettavaa ja kenties sitten julkaista ne. Tämä on oikeasti myös bloggaajan elämän pelastaja, jos tahtoo julkaista jotain, muttei ole aihetta, mistä kirjoittaa. Kenties jotkut näistä tallennetuista sanoista eivät koskaan näe päivän valoa. Tekstin luoma tunnelma saattaa kadota tai itse aihe saattaa muuttua tarpeettomaksi, mutta bloggaajina olemme myös kirjoittajia ja, mitä enemmän kirjoitamme sitä paremmaksi tulemme siinä. Blogimme eivät voi mitään muuta kuin hyötyä siitä, vai mitä?

On hyvä myös, että valitset kirjoittamis paikan huolella ja harkiten. Stephen King sanoi osuvasti kirjassaan: "Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä", että kirjoja (kuten myös blogia) voi lukea missä vain - junassa, automatkalla, jopa televisiota katsellessa - mutta kun aletaan kirjoittamaan täytyy valita rauhallinen paikka. Itse siis usein nyt uudessa asunnossa kirjoitan ovi kiinni niin Rille tietää olla häiritsemättä. Noudatan yhtä toista King:n neuvoa ja koitan joka päivä kirjoittaa sen sata sanaa. Oli se sitten blogi tekstin, instagram kuvauksen tai vaikka random runon muodosa.

7. ole valmistautunut // Inspiraatio blogipostaukseen, e-kirjaan tai sarjaan voi ilmestyä minä hetkenä hyvänsä. Saatat olla silloin ruokaostoksilla, tai työmatkalla tai vaikka ihan rentouttavassa kylvyssä, kun saat yhtäkkiä parhaan idean ikinä! Et tahdo unohtaa tätä ideaa, joten valmistaudu. Käytä jotain sovellusta puhelimessasi laittaaksesi tämän hyvän idean ylös. Moni käyttää ihan oman puhelimen muistiota. Esimerkkinä minä. 

8. esitä kysymyksiä // Älä pelkää esittää kysymyksiä! Jos olet jossain blogitapahtumassa, kysy illan vierailta jotain sellaista, josta et ole täysin varma. Jos näet jonkun blogissa jonkin asian jonka tahdot omaan blogiisi niin lähetä hänelle sähköpostia ja kysy ihmeessä, miten hän on sen saanut blogiinsa. Pakko sanoa kuitenkin, etteivät aivan kaikki bloggaajat ole niin avuliaita antamaan vastauksia, kun puhutaan heidän bloginsa takana olevista "salaisuuksista". Ole siis tietoinen siitä, että voit kohdata tällaisia ihmisiä, jotka eivät ole halukkaita auttamaan. Suurin osa kuitenkin rakastaa toisten bloggaajien auttamisesta, joten älä pelkää kysyä.

9. koodaaminen // Koodaaminen on sellainen asia, joka on uuden bloggaajan paras ystävä. Olen opettanut itselleni 90% kaiken sen, mitä bloggaamisesta ja ennen kaikkea koodaamisesta tiedän. Aloittaessani seurasin blogia Blogikoodeja ja edelleenkin käännyn tämän jo monta vuotta hiljaisuudessa eläneen blogin puoleen jos tarvitsen muistutusta asioista. Koodaaminen auttaa niin blogin ulkoasun personallisuuden teossa ja lisäämään monia asioita, kuten itse lisäsin sähköpostilla seuraamisen vaihtoehdon.

10. sosiaalisoidu // sosiaalinen media on yhtä tärkeä bloggaajalle kuin blogi itsessään. Ei, oikeasti se on! Nykypäivänä enemmän ja enemmän ihmisiä kääntyy sosiaalisen median puoleen lukemaan päivän uutiset, saamaan lisää tietoa jostain aiheesta ja jopa etsimään inspiraatiota. Tämä on elintärkeä tapa mainostaa blogisi sisältöä, brändiäsi ja jopa itseäsi. Sosiaalisen median alustoja on todella todella paljon, mutta hyvä uutinen on ettei sinun tarvitse olla niissä kaikissa! Valitse sellaiset alustat jotka sopivat sinulle ja sinun blogillesi. Itse suosittelen lämpimästi Facebookkia ja Instagramia. Twitter on myös ihan hyvä paikka, mutta siellä helposti blogi asiat hukkuvat muun hässäkän keskelle.

Jos tahdot oppia lisää, miten käyttää sosiaalista mediaa onnistuneesti blogisi mainostamiseen niin vieraile tällä sivustolla.


Oliko näistä vinkeistä hyötyä?









Muista käydä seuraamassa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

5 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä superhyvä vinkkipläjäys ihan tällaselle ei-aloittelijallekin! :) Tykkäsin erityisesti kohdasta 5. Mulla on tapana heittää postauksiin sarkasmia ja itseironiaa, mutta tosi usein mietin, kannattaako se. Oon kuitenkin huomannut, että se vaan on osa mua ja niiden persoonallisten juttujen poisjättäminen tekee tekstistä tosi lattean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että näistä on apua vanhoille konkareillekin :D
      Jatka omana ittenäs kirjottamista! Ite ainakin nautin sun teksteistä :3

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Hei! Haastoin sut mun blogissa! Otatko haasteen vastaan? 😉

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset