En ole koskaan ollut millään muotoa aamuihminen. Olen varmasti asiasta maininnutkin jo täällä blogin puolella. Muistan kuinka yläasteella ja lukioaikoina heräsin tuntia ennen lähtöä. Aamupala jäi usein tämän vuoksi syömättä ja senpä vuoksi siihen on ollut vaikea itseäni näin vanhemmiten totuttaa. Sen tärkeydestä huolimatta olin oppinut syömään vähän eikä nälkä yllättänyt useasti syömisvaikeuksien vuoksi.

Olen siis aina vihannut sängystä nousemista. Siinä saattaa oikeasti kulua minulta jopa joinakin aamuina 30 minuuttia, että pääsen ylös. Uusien opiskeluiden myötä aloin kuitenkin muuttamaan heräämistäni sekä pikkuisen yksiömme vuoksi heräsin aina yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Huomasin nimittäin saavani enemmän aikaiseksi kun heräsin aikaisemmin. Pointti ei ollut kuitenkaan pelkästään siinä, vaan myös siinä että sain itselleni omaa aikaa. Rille sattui kuitenkin olemaan hereillä kun tulin kotiin koulusta tai töistä. Aamut puolestaan sain itselleni, sillä hän nukkui aina sinne kymmeneen asti ja nukkuu edelleen.

Yksiössämme vietin kaikki aamut aina koneen ääressä. Se oli kuin rauhoittumisriittini. YouTube ja kahvia. Siitä en voinut nauttia töiden jälkeen, sillä Rille oli höpisemässä vieressä. Pyytämässä pelaamaan, olemaan sosiaalinen. Nyt uuden asunnon myötä olen saanut itseni tekemään jotain muuta sen 3,5 tuntia ennen töihin lähtöä. Kyllä herään joka aamu neljältä tai viideltä. Riippuen ihan siitä moneen menen töihin.

Nykyisin teen itselleni aamupalaa. Yleisimmin puuroa, mutta nyt olen innostunut smoothiesta, kun päädyimme vihdoin ja viimein ostamaan tehosekoittimen! Wuhuu! Teen pienen treenin, käyn suihkussa ja meditoin. Toki kaikki tämä edelleen nauttien kahvista.
Näin kesän tehdessä hidasta tuloaan olen nauttinut enemmän aamuheräämisistä auringon nousun takia. On ihana meditoida nousevan auringon alla parvekkeella. Tuntuu kuin saisi puhtaampaa energiaa kerättyä itseensä tulevaa päivää varten.

omat suositukseni aamuvirkuksi haaveileville;
1. älä tee kaikkea yhdessä yössä // olen nähnyt kuinka monet olettavat aamuheräämisen olevan helppoa ja tapahtuvan hetkessä. No, sitä se ei ole. Et voi vain mennä nukkumaan seitsemältä, herätä neljältä ja olettaa pystyväsi siihen seuraavan viikon tai loppu elämäsi. Retkahdat jossain vaiheessa. Jopa minä teen sitä joinain päivinä. Paras tapa aloittaa on yksinkertaisesti muuttamalla omaa heräämis rytmiään pikku hiljaa. Itse suosittelen 15 minuuttia aikaisemmin aina joka toinen päivä. Näin keho tottuu aikaisemmin heräämiseen.

2. valmistaudu edellisenä iltana // sellaiset asiat joiden tiedät vievän aamulla liikaa ylimääräistä aikaa esim. vaatteiden valinta tai aamupalan teko, aloita niiden valmistelu jo illalla. Voit valmiiksi viipaloida kurkut voileivällesi ja valita seuraavan päivän vaatteet, jopa meikit, miten laitat hiuksesi. Helpota itseäsi aamuille aloittamalla valmistelut aikaisemmin.

3. tee asioita, jotka herättävät sinut // oli se sitten veden juonti, treeni, kävely lenkki tai kylmä suihku. Tee se jotta heräisit helpommin ja tuntisit olosi virkeäksi. Vesi herättää aina minut ja niinpä itse pesen kasvoni aamuisin viileällä vedellä.

4. tee jotain joka saa sinut innostumaan // aamujen ei kuulu olla inhottavia tai täyttä helvettiä. Se vain tuntuu yleensä siltä, koska joudumme raahautumaan paikkaan josta emme kauheasti pidä. Oli se koulu tai työpaikka. Keksi jotain sellaista, joka saa sinut innostumaan aamuisin. Tahtomaan ylös sängystä. Oli se vaikka kahvin nouto aamulenkillä tai suuren aamupalan valmistaminen. Itselläni se on juuri tuo meditointi nousevan auringon alla. Keksi oma innoittajasi aamuille.

muista:
  • Älä syö illalla mitään raskasta. 
  • Käy vessassa ennen sänkyyn menoa.
  • Älä juo kahvia ilta viiden jälkeen.
  • Lue mieluummin jotain ennen nukkumaan menoa kuin että katsoit ruutua.

Kun puhutaan heräämisestä monet vieläkin haukkovat henkeään, kun sanon herääväni joko neljältä tai viideltä. Rille sanoo usein iltaisin; "oma valintasi kun heräät niin aikaisin" ja niinhän se on. Sen ei kuuluisi kutkuttaa kenenkään toisen takalistoa, jos minä päätän kiskaista itseni ei niin ihmisten aikoihin ylös sängsytä. Käyn kuitenkin töissä ja olen aina työpaikalla sinne kuuteen asti. Muutosta huolimatta kotiin tulo kestää, sillä käyn edelleen yleensä kaupassa töiden jälkeen, mikä merkitsee, että olen kotona vasta seitsemän aikoihin.

Jos en itse heräisi aikaisin olisin kotona ainoastaan nukkumisen vuoksi. Muistaisin vain työpaikan, ikuisuudelta tuntuvat asiakaspalvelun sekä unohtaisin kaiken muun. Olen ihminen, joka viihtyy omassa seurassa. Rakastaa olla kotona, jossa voin tehdä mitä tahdon. Aikaisin herääminen antaa minulle tilaisuuden ladata itseni tulevaa päivää varten. Töitä, asiakkaita ja jopa Rillen höpinöitä. Jaksan paremmin jopa olla minä.

Monelta sinä heräät aamuisin?







Muista käydä seuraamassa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)