Narsistinen sielunkumppani huijaus

syyskuu 2019; kun olin parisuhteesa narsistin kanssa.

Helmikuu on se rakkauden kuukausi, jolloin hirveän monessa paikkaa mainostetaan romanttisia asioita. Aikaisemmassa suhteessani helmikuun ihastuttavalle ystävänpäivälle ei saanut antaa mitään huomiota, sillä 1) se päivä oli tarkoitettu vain rahan tuhlaukselle ja 2) pitäähän sitä nyt kaikkina muinakin vuoden päivinä osoittaa rakkautta - jota ei kylläkään tapahtunut. Titetysti molemmat ovat myös totta, mutta samaan aikaan nämä syyt ovat olleet manipulointia. Sitä "annan sinulle hellyyttä, osoitan rakkauttani silloin kun minä haluan enkä silloin kun minulle sanotaan tai se olisi hyväksi".

En tiedä oletko kuullut tällaista sanaa, mutta urbaanisanakirjan mukaan henkilö joka "on täynnä rakkautta ja aina valmis osoittamaan toiselle rakkautensa" kutsutaan nimellä love bomber a.k.a. rakkauden pommittaja. Mutta kun tähän sanaan yhdistetään vielä narsismi mukaan niin asia muuttuu ihan erilaiseksi. Ja tässä postauksessa käydään hiukan tuota rakkauden pommittamsita läpi.


Miksi "rakkauden pommittaminen" toimii niin hyvin?

Tiedämme varmasti jo kaikki kuinka ennalta-arvattavia nasistit voivat olla. Ja suhteen alussa (tai jopa pitkään kestäneen suhteen "elpymis" vaiheen aikana, jolloin hän uudelleen aktivoi "rakkauden pommituksen") , voit olla varma, että jotkin tietyt asiat tulevat tapahtumaan melkeinpä jokaisen rakkaus-pommittaja narsistin kohdalla. Kim Saeed:n mukaan kaikki tämä johtuu siitä, että rakkaus on se yksi asia, jota me kaikki oikeasti tahdomme ja tarvitsemme.

"Rakkaus on ihmisen kaikista halutuin tarve", Saeed kirjoittaa. "Joten, kun kohde saa osakseen ylivoimaisen suuren määrän rakkautta ja hyväksyntää, on hyvin vaikea analysoida sitä syytä 'miksi' ihan vain sen pelon vuoksi että menettäisi sen asian, jota on kaivannut kauan." Hän myös lisää, että jonkin ajan kuluttua "kohde muuttuu sokean riippuvaiseksi hänen hyväksikäyttäjästään; samaan aikaan kun hänet saadaan alistumaan." Valitettavasti voin itse todella hyvin samaistua tähän. Entäpä sinä?

Melanie Tonia Evans, tunnettu narsismin asiantuntija, puolestaan sanoo että narsisti harjoittaa rakkauden pommittamista hyvinkin erityisestä syystä; 'they are in desperate need of narcissistic supply.'

"Sinun on ymmärrettävä narsistinen emotionaalinen 'rakkaus' malli ei ole sama kuin normaalin ihmisen, sen jonka tunnemme ja tiedämme", Evans kirjoittaa. "Narsistit ovat tyytymättömän tarvitseva. Tiedämme, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat tällaisia 'tarvitsevia' - mutta normaalin ihmisen versio 'tarvitsevasta' näyttää hyvin vähän samankaltaisuutta narsistin tarvitsevaisesta käytöksestä."


Terveellisen vs. Narsistisen suhteen kehittyminen

Normaalissa parisuhteessa kasvatte kumppanisi kanssa lähemmäs toisianne vuosien varrella. Mutta mitä tulee narsistiin, yksi isoimmista varoitusmerkeistä tapahtuu suhteen alussa ja tämä on hänen halunsa liikkua aivan liian nopeasti. Narsisti useimmiten aloittaa suhteensa, sillä että hän haluaa hypätä asioihin ennen aikojaan. Hän idealisoi sinut ja saa sinut uskomaan, että hän on se osa sinusta, joka on ollut kadoksissa koko elämäsi. Tietysti itse olet tässä vaiheessa "OMG, rakkautta ensi silmäyksellä!"

Älä käsitä väärin - uskon suuresti, että maailamassa on tapahtunut täydellisiä "rakkautta ensi silmäyksellä" hetkiä. Mutta yleisesti, jos näin tapahtuu, parasta mitä voit tehdä on ottaa askel taaksepäin ja uudelleen arvioida tilannetta.


Miltä rakkauden pommitus näyttää itse tilanteessa?

Aluksi kaikki tuntuu aivan liian hyvältä ollakseen totta. Vietätte tunteja puhuen ja ehkä saat suloisen tekstiviestin päivän aikana. Hän "tykkää" jokaisesta instagram postauksestasi ja saattaa jopa heittää kommentin tai pari kertoen kuinka mahtava/fiksu/kuuma jne. olet. Hän sanoo, että olet upein nainen jonka hän on koskaan tavannut - kaikki muut ovat vain hulluja/arvaamattomia/huorahtavia jne. Hän antaa sinulle runsaasti huomiota kuin olisit hänen koko maailmansa. Hän saattaa jopa ottaa vapaata töistä viettääkseen enemmän aikaa kanssasi, rynnätä luoksesi töiden jälkeen - ja aluksi kaikki tämä vaikuttaa täydelliseltä. Saatat jopa miettiä "ehkäpä hän on sielunkumppanini!" ja hän todellakin hyödyntää tätä oletustasi.

Rakkauden pommittaja osaa sanoa oikeat asiat, ja se tuntuu kuin oikeasti tuntisit hänet. Tuo tunne voi syntyä viikoissa ja päivissä ensi tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin hän ymmärtäisi sinua tavalla, miten kukaan muu ei ole koskaan ymmärtänyt ja aivan sama kuinka älykäs olet loppupeleissä sinä lankeat tähän hänen asettamaan ansaan.

Hän saattaa hukuttaa sinut lahjoihin (joilla totta kai on jokin koira haudattuna). Tämä johtaa puolestaan väistämättä seuraavaan askeleeseen - hän alkaa peilata sinua; tarkoittaen, että hän alkaa "peilata sinua kohti" juuri niitä asioita mitä tahdot kuulla. Tämä tapahtuu koska, jotta hänestä voisi tulla se sinun ihanteellinen kumppani, hän saavuttaa näin kontrollin kohdallasi. Hän saa sen konttollin saatuaan kaiken huomiosi - ja hän todellakin tietää parhaimman tavan saada sen.


"Sinä vain ymmärrät minua."

Hän sanoo sinulle, että jotenkin sinä olet se ensimmäinen henkilö joka ikinä on vain "ymmärtänyt häntä". Hän sanoo, että ymmärät häntä tavalla, miten kukaan ei ole koskaan aikasemmin ymmärtänyt ja hän tulee ikuisesti ihmettelemään kuinka onkaan saanut sinut osaksi elämäänsä. Saatat jopa itse pohita samaa.


Sielunkumppani huijaus

"En ole koskaan tuntenut näin!"

Narsistit leikkivät epävarmuuksillamme ja he ovat hyvinkin kiinnostuneita henkilöistä, joilla on vahva empatiakyky (suurimmaksi osaksi koska he ovat hyvinkin helppoja kohteita, sillä he tuppaavat olemaan hyvin suuressa kosketuksessa tunteidensa kanssa, jota narsisti puolestaan käyttää edukseen).

Todella monissa tapauksissa narisistit käyttävät syvimpiä pelkojamme meitä vastaan. Erityisesti pelkoa yksin jäämisestä. Rakkauden pommittamisessa tämä puolestaan ottaa täysin erilaisen käänteen - he saavat sinut tuntemaan, että sinua rakastetaan, tarvitaan ja suojellaan.

Yksi yleinen tapa, mitä narsisti voi tehdä on kertoa sinulle, että hänestä tuntuu kuin olisit hänen sielunkumppaninsa. Tietysti lankeat tähän ansaan, koska tahdomme kaikki uskoa, että tuolla jossain olisi Se Oikea, ja narsisti tietää tämän, käyttäen asiaa meitä vastaan.


Hänen "paha" exänsä

Miten hän puhuu exästään? Todella monet narsistit kertovat todellisia nyyhkytarinoita puhuessaan entisistä suhteistaan. Hän kertoo kuinka myrkyllinen ja hullu edellinen seurustelukumppani oli ja kuinka suhteen edetessä loppua narsisti vain vihasi kumppaniaan. Joskus narsisti voi jopa kertoa kuin häntä petettiin suhteen aikana ja siksi se loppui tai jotain samankaltaisia syitä. Suoraan sanottuna hän valehtelee, sillä se toimii.

Tunnet sääliä häntä kohtaan ja ilman, että edes tajuat asiaa uskottelet itsellesi, että sinusta tulee hänen "Täydellinen Kumppani" ja varmistat ettei raukka vain koe samaa uudestaan. Naisena itse - oletan että myös sinä rakas nais-sukupuolta edustava myöskin - olen hyvin huolehtivainen. Se on osa luonnettani haluta huolehtia ja jopa korjata ihmisiä ja ennen kaikkea heidän ongelmiaan. Siksi kirjoitan näitä postauksiakin. Ja tämä luonteenpiirre tulee todella hyvin esille ihmisissä, joista välitän syvästi.

Omalla kohdallani tämä kyseinen tilanne tapahtui ja luonnehäiriöinen exäni kertoi, mitä inhottavampia tarinoita omasta exästään. Tietysti olin hiukan järkyttynyt kuinka joku voi olla sellainen, mutta samlla exäni esti minua varmistamasta asioita hänen exältään. Joten minulla oli vain yksi puoli isosta tarinasta, isosta kokonaisuudesta, ja se oli minun exäni. Tätä nykyä puolestaan olen iloinen, että sain synnytettä jonkinlaiset välit exäni exään ja pystymme kutsumaan toisiamme ystäviksi. Ennen kuin siis uskot narsistin tarinoita, aina varmista joltain toiselta mitä tapahtui oikeasti.


Mutta se kaikki tuntuu niin hyvältä!

Jos olet tällä hetkellä siinä "rakkauden pommitus" vaiheessa, on hyvin epätodennäköistä, että oikeasti luet tällä hetkellä tätä tekstiä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuo "pommitus" vaihe saa sinut tuntemaan olosi todella mahtavaksi. Totta kai ajattelet, että tämä on se henkilö, jota olet odottanut koko elämäsi. Tunnet kuinka spesiaali tämä suhde on, erilainen - ja kyllä, olet 100% varma että hän on sielunkumppanisi.

Kun olet tässä vaiheessa suhdetta, sinulla ei ole minkäänlaista syytä lähteä tutkimaan tämän tyyppisiä asioita. Ihan vain koska sinä et vielä tunne häntä eikä sinulla ole minkäänlaista tarvetta tunnistaa "rakkauden pommittajaa". Todennäköisempää siis on että olet täällä, koska tahdot tietää, mitä tapahtui sille tyypille johon rakastuit. Tuntuu että hän muuttui niin rajusti todella nopeasti ja tahdot vain tietää mitä teit väärin. Sinulla saattaa jopa olla olo kuin olisit muuttunut hiukan hulluksi itse tai jotenkin sinua voi syyttää kaikesta. 

Ei, syy ei ole todellakaan ollut sinun. Suurimmalle osalle narisisteista tämä on hyvinkin luonteenomaista toimia näin eivätkä he itse ymmärrä tekevänsä väärin. Joko eivät tahdo nähdä virheitään, koska ovat aina oikeassa tai ovat muuten vain silmät kiinni. Tuo tunne voi aluksi kyllä olla hyvinkin hukuttava, mutta paras tapa siitä päästä yli on katkaista välit narsistiin ja elää elämää ilman häntä. Maailmassa on paljon hyviä, parempia ihmisiä ja olen todella ylpeä jos olet ottanut sen askeleen ja lähtenyt pois tuollaisesta suhteesta.

Oletko itse kokenut "rakkauden pommitusta"? Minkälaisia varoitusmerkkejä itse olet huomannut ollessasi myrkyllisessä suhteessa?



Tsekkaa myös nämä postaukset;

2 kommenttia:

  1. Todella mahtavia nää sun postaukset tästä aiheesta! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi lukemaan nämä ja pääsisi irti raastavasta ihmissuhteesta, mikäli sellaisessa ovat. Teet hienoa työtä nyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Mäkin toivon, että mahdollisimman moni pääsee näitä lukemaan ja saa jonkin laista selvyyttä asioille.

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset