narsisti

minkälaisia narsistit ovat jouluna?

Joulu on todella outoa aikaa narsisteille. He voivat nauttia ylellisistä lahjoista joita saavat, juomisesta ja syömisestä, mutta he eivät useimmiten nauti sitten siitä joulun toisesta puolesta.

Joulu on aikaa jolloin perhe kokoontuu yhteen avaamaan joululahjoja ja juomaan lämmintä glögiä. Jouluna ollaan yhdessä ja osoitetaan rakkautta toisiamme kohtaan, mutta tämähän on yleisimmin se asia, mitä narsisti vihaa.

Narsistit kamppailevat sitoutumisen kanssa. Varsinkin läheistensä kanssa. Heidän olematon empatiakykynsä on syy, miksi toisiin ihmisiin yhteyden muodostaminen on todella hankalaa. Mikä puolestaan jättää heidät siihen tilanteeseen, jossa he eivät tiedä miten toimia. He tuntevat olonsa tällöin yksinäisiksi ja jopa mustasukkaisuutta saattaa syntyä niitä henkilöitä kohtaan, jotka puolestaan nauttivat toisten seurasta.

Tämä on syy sille miksi narsisti käyttäytyy oudosti jouluna. Koska narsisti ei halua muiden tietävän hänen salaisista sisäisistä kamppailuistaan.  He joilla narsismi on voimakkaammin esillä kamppailevat jos eivät ole huomion keskipisteenä. Kun on enemmän ihmisiä, silloin on myös enemmän kilpailua. Joten narsisti voi oikutella kun ihmisiä ilmaantuu enemmän pitääkseen spottivalon itsessään. Negatiivinen huomio kun yleensä on parempaa kuin ei huomiota ollenkaan. Ainakin narsistille. Minkä vuoksi narisisti saattaa aiheuttaa jonkin sortin kohtauksen.

Kaikki narsistit eivät tietenkään käyttäydy samalla tavalla jouluna. Kuitenkin löytyy monia samanlaisia käyttäytymismalleja, joita on tullut esille, mitä olen muiden kanssa asiasta keskustellut. Tässä postauksessa otan esille muutaman noista käyttäytymismalleista sekä hiukan puhun siitä miksi narsisti käyttäytyy miten hän käyttäytyy. Lisää rohkeasti omat huomiosi ja kokemuksesi kommenttiboksiin postauksen lopussa!

Pilaa joulu kaikilta

Jotkut narsistit ihan kylmästi päättävät pilata joulun muilta. Tähän voi olla muutamiakin syitä. Narsistit ajattelevat että he ovat muiden yläpuolella ja tämä saa jotkut käyttäytymään kuin mikään ei ole tarpeeksi hyvää heille. Narisisti voi kritisoida ruokaa, koristeita tai jopa lahjoja. Ja vaikka narsisti ei todennäköisesti ole osallistunut mihinkään hänen mielessään hän on tehnyt paljon parempaa työtä. 

Narsistit eivät tiedä miten luoda yhteys rakkaisiinsa, joka on se yksi joulun tärkeimmistä asioista. Tämä on syy miksi jotkut saattavat aiheuttaa mielipahaa. Peittääkseen tämän "vian". Narsisti voi puhua lapsille tai hyvin empatiakykyiselle aikuiselle, jotta saisi haluamansa reaktion tästä provokaatiostaan, jonka jälkeen hän asiantuntevasti asettaa syyn siihen miten asiaan reagoitiin ja näin vakuuttaa kaikille että tätä toista henkilöä pitää syyttää asiasta. Tämä tarjoaa kätevän suojaverhon narsistin omalle käytökselle, koska kaikki katsovat syytettyä eivätkä narsistia.

Toiset narsistit puolestaan kiukuttelevat saadakseen huomion itseensä. Jos narsistilla on sellainen olo ettei huomio pyöri hänen ympärillään sitten hän saattaa aloittaa väittelemään ainoastaan jotta muut keskittyisivät häneen. Tai hän saattaa aloittaa murjottamaan, mikä puolestaan saa jokaisen kävelemään varpaillaan.

Neljä joulua jotka vietin narsistisen exäni kanssa, muistan vain ikäviä asioita. Exäni oli aamuisin hyvin vastahakoinen jouluohjelmia kohtaan enkä edes muista kolmen ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana katsoneeni ollenkaan jouluohjelmia jouluaattona. Vietimme joulun aina äitini luona. Joka joulu hän sai illasta tavanomaisen "elämä on paskaa" kohtauksensa, minkä hän sai aina kun ihmisiä oli enemmän ympärillä. Hän sai minut sekä veljeni puhuttua ympäri jättämään äitini yksin jouluna ja menemään asuntoomme, juomaan ja kuuntelemaan suomiräppiä. Tämä oli 2016 joulu ja tästä olen edelleen hyvin surullinen, sillä tiedän nyt kuinka paljon asia satutti äitiäni. 2017 hän yritti samaa, mutta sain veljeni puhuttua jäämään äidin luokse. 2018 hän teki jälleen saman, mutta tällä kertaa hän lähti yksin ovet paukkuen. Lähdin viimeisellä bussilla kotiin, sillä halusin varmistaa oliko kaikki ok kun hän ei vastannut viesteihin. 2019, olimme eronneet jo marraskuussa, mutta vietimme silti joulun yhdessä. Halusin mennä äidille joulua viettämään, mutta en luottanut asuntoani yksin hänelle. Joulua meidän kanssa viettämässä oli myös yksi hänen kaverinsa, jonka kanssa hän koko ajan haastoi riitaa. Mikään näistä jouluista ei tuntunut joululta sillä ohjelmat ja musiikki oli kiellettyä. Sai kuunnella vain suomiräppiä ja hyväksyttäviä jouluruokia oli ainoastaan kinkku ja lanttulaatikko.


Liika alkoholin nauttiminen

Jotkut narsistit "selviytyvät" joulusta juomalla itsensä humalaan. Narsisti tietää että juominen toimii ns. suojana heidän käytökselleen, koska ihmiset olettavat heidän olevan kauhea tai nolo ainoastaan alkoholin takia. Narsisti myös tietää sen että perhe antaa kyllä anteeksi, jos hän on käyttäytynyt hiukan epäsopivasti alkoholin vaikutuksen alla.

Alkoholin nauttiminen ei ole koskaan kuulunut jouluuni. Vanhempani nauttivat vain terästettyä glögiä pari lasillista sekä ruoka oluen kun illalla syötiin jouluateria. Joulut vuosina 2016-2019 olivat sellaisia jolloin alkoholi puolestaan oli todella läsnä, sillä exäni joi enemmän kuin oli tarvetta ja tämä sai hänet aina käyttäytymään epäsopivasti.

Narsisti harvemmin ottaa vastuuta asioista, jotka tapahtuvat hänen ympärillään. Joten jos narsisti haluaa juoda itsensä humalaan todennäköistä on, että sen hän juuri tekee.


Eivät auta

Monet narsistit joilla on itsekunnioitusta yrittävät tehdä niin vähän kuin on vain mahdollista ympäri vuoden. Joten miksi asia olisi sen erilaisempi jouluna?

Narsisti rakastaa kun häntä odotetaan, oli joulu tai ei. Hän myös mielellään antaa muiden tehdä kaiken työn, jos se tarkoittaa että hän saa vain istua ja olla. Narsisteilla on huonosti kehittynyt empatiakyky, joillain sitä ei ole ollenkaan, joten he eivät ymmärrä milloin joku tarvitsee apua. Sinun on siis pyydettävä apua, jos sitä tarvitset. Vihjaaminen ei tuota minkäänlaista tulosta!


Epäasialliset lahjat

Suurin osa narsisteista ei osaa ostaa lahjoja. Tähän vaikuttaa heidän vähäinen tai jopa olematon empatiakykynsä, mikä tekee heille vaikeaksi astua toisen kenkiin ja pohtia mitä toinen saattaisi haluta lahjaksi. Narsisti saattaa siis ostaa jotain, mitä hän itse haluaisi tai pelata varman päälle ja ostaa lahjan joka sopii kenelle tahansa.

Jos olet puolestaan ollut narsistin kanssa todella pitkään hän ei välttämättä osta lahjaa sinulle ollenkaan. Narsisti voi tehdä kaikkea ihanaa ja ajattelevaista suhteen alkupuolella, mutta se yleensä loppuu kun parisuhde on muuttunut pysyväksi. Parhaimmillaan saat siis puoliperäisiä lahjoja. Itse en saanut exältäni viiden vuoden seurustelun aikana yhtäkään lahjaa silloin kun lahjoja kuuluisi antaa - joulu tai syntymäpäivä.


Juhlan elämä ja sielu

Narsistille kaikki ei ole kuitenkaan aina huonosti jouluna. Narsisti kyllä tietää miten pitää hauskaa. Ja vaikka hän ei olisikaan kauhean avulias järjestämään juhlia hän useimmiten tietää miten itse nauttia juhlista.

Narsistit usein saavat juhlat käyntiin ja näyttävät muille miten pitää hauskaa. Vaikka hän välittääkin vain omasta nautinnostaan hän saattaa ottaa sinutkin mukaan hauskanpitoon. Ja tietenkin monet narsistit voivat olla hauskaa seuraa jouluna. Varsinkin silloin kun kaikki kotiyöt on tehty!


Omat viimeiset ajatukseni

Narsistilta ei kannata odottaa paljoakaan apua jouluna. Ei siis kannata ihmetellä jos kiukuttelua hänen osaltaan tapahtuu, jotta hän voisi välttää auttamisen tai saamaan huomion kohdistettua itseensä. Narsistit ovat kuitenkin tunnettuja siitä, että pilaavat juhlia vain jotta spottivalo kohdistuisi heihin. Muista, että monet narsistit vihaavat kun heitä ei huomioida ja hehän odottavat kaiken pyörivän heidän ympärillään. Silloin kun he eivät ole kaiken keskipisteenä he eivät pidä siitä.

Jos puolestaan narsisti pitää alkoholin juomisesta todennäköistä on että joulu on sitä aikaa jolloin hän tulee juomaan. Narsisti kuitenkin tekee mitä hän itse haluaa koko vuoden ympäri, joten hän todellakin ottaa juoman jos toisenkin jouluna jos hän niin tahtoo.

Jos olet kuitenkin onnekas narsisti voi päättää löysätä vähän kireää ponnariaan ja pitää hauskaa, olla se juhlien kirkas sielu ja elämä. Tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin se että hän kävelisi ympäriinsä kritisoimassa ja valittamassa asioista. 

Joulu oli aina sellainen jota odotin todella innolla kunnes siitä muuttui sellainen jota hiukan stressasin. Stressiä syntyi koska pelkäsin, joutuvani jälleen rauhoittelemaan ihmistä joka oli kahden minuutin sisällä päätänyt kaiken olevan huonosti ja täyttä paskaa suoraan sanottuna. Neljän joulun ajan tämä koko joulun odotus ja sitten itse juhlan juhliminen ei tuottanut minkäänlaista iloa, sillä yksinkertaisesti sitä ei ollut. Ei ollut iloa koristeista, lahjoista - niiden saamisesta tai antamisesta - ruuasta tai edes joululauluista. Sen oli oltava yksi päivä muiden joukossa ja ainoastaan sen takia koska yksi henkilö ahdistui muiden ilosta ja onnesta.

Viime joulu oli ensimmäinen, jolloin sain nauttia joulusta niin kuin itse halusin ja ihanampaa oli kun sen sain viettää sellaisten ihmisten kanssa, jotka halusivat ihanan joulun. Tämä vuosi puolestaan on toinen narsistivapaa jouluni ja se on ollut vielä ihanampi ja ymmärsin kuinka paljon hyvää joulussa onkaan. Meillä on mieheni kanssa vuosipäivä joulukuussa. Olemme koristaneet kodin jouluiseksi ihan omaksi iloksi. Olemme kuunnelleet joululauluja, syöneet jouluherkkuja, riisipuuroa ja maistelleet niin terästettyä kuin terästämätöntä glögiä. Meillä on pikkuinen kuusi ja lahjoja kuusen alla. Olemme hihitelleet lahjoista joita olemme muille ostaneet ja toisillemme hankkineet. Olemme suunnitelleet jo miten vietämme joulun ja pitkästä aikaan oikeasti odotan innolla, että jouluaamu saapuu.

ero narsistista ... henkisen hyväksikäytön arvet

Muistan kuinka tasan vuosi sitten olin niin onnellinen, kun olin päässyt pois suhteesta, joka oli ollut pallokalaakin myrkyllisempi. Se oli todella vapauttavaa ja vielä ihanammalta ovat tuntuneet nämä pari kuukautta kun hyvä jos olen koko ihmisestä kuullut mitään. Olen yksinkertaisesti tahtonut vain jatkaa elämääni ja yrittänyt parhaani mukaan työstää ongelmia, joita tuo huono suhde minulle synnytti.

Uskallan nykyään jopa kertoa avoimemmin, mitä suljettujen ovien takana oikein tapahtui ja onneksi olen myös muodostanut hyvät välit henkilön kanssa, joka on kokenut täysin saman. Pystymme molemmat hämmestelemään omaa idioottimaisuuttamme ja nauramaan asioille. Näkemään asian hauskan puolen. Paljon ihmisiä nimittäin löytyy, jotka eivät asiaa pysty tai tahdo ottaa huumorilla ja he esittävät sitten kysymyksen; Miten olet voinut antaa itsesi olla huonossa parisuhteessa?

Asia on yksinkertaisesti niin, että alussa sitä on niin korviaan myöten rakastunut, että nuo huonot asiat tuntuvat todella vähäpätöisiltä. Juu ne sattuvat, mutta koska tunteet ovat niin "syvät" se tuntuu juurikin sen arvoiselta. Antaa vain asian olla ja työstää suhdetta. Kun rakastat jotkakuta NOINKIN paljon toivot ja toivot, että tuo ei niin terveellinen osa tulisi olemaan vain väliaikaista ja ettei se olisi oikeasti totta. Minut manipuloitiin ajattelemaan, että kaikki  paha tuossa parisuhteessa oli oma vikani, joten oli myös minun vastuullani korjata asiat. Tämä manipulointi puolestaan sai minut haluamaan taistella suhteen puolesta yhä enemmän, sillä muutoin syy olisi minun jos suhde kaatuisi. Ja tämä kaikki vain sen vuoksi, että hän tuntisi olonsa paremmaksi ja jotta hän olisi se "parempi kumppani". Rakkauteni oli yhdessä vaiheessa niin syvää, että tyydyin mihin tahansa, koska ajattelin; Mieluummin hän olisi elämässäni kuin ei olisi. Sen vuoksi kestin sen kaiken sonnan. 

Kun taas sitten aloin ymmärtämään kaiken olevan sontaa aloin pikku hiljaa keräämään rohkeutta istuttaakseni hänet alas, jotta asia voitaisiin sivistyneesti puhua läpi. Keskustelusta en muista mitään. Muistan vain, että ero tuli ja heti tähän aikoihin viime vuodesta kun hän oli lähtenyt asunnostani pääsin elämään omaa elämääni. Olen ottannut koko asian suhteen hyvin rennosti enkä ole antanut ajatusta menneelle kuin vasta muutama kuukausi sitten. Sen viimeisen kerran jälkeen kun puhuin eksäni kanssa. Nyt vasta ymmärrän kuinka paljon sisäisiä vaurioita tuo suhde on tehnyt.

Kaikki oikeastaan alkoi tietokoneesta. Tajusin nyt tammikuun alussa, etten ole pöytäkoneellani oikein tehnyt mitään enkä oikeastaan tarvitsisi sitä ollenkaan. En miettinyt asiaa sen paremmin, sillä tiesin sen olevan oikea päätös; laittaa tietokone myyntiin. Pistin ilmoituksen tori.fi sivustolle koneesta ja parin päivän päästä kysymys liittyen tietokoneeseen ilmestyi. Kaupoista sovittiin ja koneen haki itselleen esiteini-ikäinen poika. Minusta oli ihana ajatella, että kone pääsi oikeasti käyttöön eikä jonkun kolmekymppisen miehen käsiin, joka purkaisi koneen ja myisi osat saaden enemmän voittoa. Oikeasti sillä ei ollut mitään väliä kuka sen osti, mutta ajatus toi itselleni pientä iloa.

Illan aikana koneessa ilmeni ongelma; äänet eivät kuuluneet kuulokkeista. Yritin tietysti parhaani mukaan auttaa ongelman korjaamisessa. Koko yön yritin miettiä, mikä voisi olla ongelma. Seuraavana päivänä puhelimeen ilmestynyt viesti koneen palautuksesta sai minut kauhistumaan. Ensin tuli ahdistus, sitten paniikkikohtaus ja lopulta itku.

Kyse ei ollut rahasta, että olisin ehtinyt tuhlaamaan ne. Ei. Kyse oli enemmänkin siitä, että tuo tietokone kuvasti minulle aikaa jolloin olin joutunut olemaan jotain aivan muuta. Se oli viimeinen asia, joka jollain tasolla pakotti minut olemaan yhteydessä menneisyyteeni ja olin ehtinyt huokaista helpotuksesta kun kone oli ostettu pois. Ajatus siitä, että tietokone tulisi taikaisin lojumaan ties kuinka pitkäksi aikaa olohuoneen lattialle sai minut ahdistumaan. Ahdistuksen kourissa aloin panikoimaan, mikä johti yliajatteluun ja sen myötä kyyneltulvaan. "En vain tahdo sitä takaisin", toitotin yrittäen samalla kertoa, miksen tahtontu konetta takaisin, mutta en vain saanut muuta ulos suustani ennen uutta itkun purkausta. R hoiti kuitenkin koko tilanteen todella hienosti ja en voisi olla kiitollisempi tästä.

Yliajattelin asian näin; niin kauan kuin minulla olisi tuo tietokone eksälläni olisi jokin syy olla yhteydessä minuun. Hänellä olisi jokin syy tulla juttelemaan minulle. Niin kuin hän olikin tehnyt huomattuaan minun laittaneen tietokoneen myyntiin. "Koska et tarvitse sitä, voit vaihtaa kanssani osia", hän oli sanonut kuin se olisi velvoite minulle toimia näin. Paniikkikohtaus laukesi kun mietin mitä kaikkea muuta hän minulle sanoisi. Miten hän narsistisella tavallaan väittäisi konetta omakseen ja yrittäisi jälleen manipuloida minua. Kyseessä ei olisi minun kiusaaminen, koska hänellä on tunteita minua kohtaan. Ei, en usko hänellä koskaan olleen tunteita minua kohtaan. Olin vain helppo kohde, josta hän hyötyi. Kuten olin tätä myös henkilölle, jonka tapasin ennen R.

Kaikki eivät varmastikaan noteeranneet ollenkaan lyhyen aikaa kestänyttä suhdettani tuossa syksyllä. Se oli oikeastaan hyvinkin ovista sisään ja ulos tyylinen suhde. Hän oli mitä täydellisin esimerkki rakkauden pommittajasta, josta puhuin blogissani pari viikkoa sitten. Hän osasi leperrellä, oli haavoittuvainen, mutta koska olin hyvin rikkinäinen pitkä kestoisesta suhteestani uskoin kaiken, vaikka olinkin hyvin varpaillani. Ei kulunut kauaa ennen kuin aloin huomaamaan tietynlaisia piirteitä hänessä ja minua inhottaa, että nuo asiat vaikuttavat vieläkin. Hän esim. vitsaili käsikarvoistani yrittäen näin saada minut ajamaan ne pois. Olen aina ollut hiukan epävarma karvoituksestani, ja kuten kaikki muutkin en voi omien karvojeni tummuudelle mitään, mikä puolestaan oli inhottavaa että henkilö josta pidin "kiusasi" tästä. Hän myös inhottavasti saattoi tulla vessaan ollessani siellä tai vain avasi oven, jos unohdin lukita sen ja katsoi kun istuin pöntöllä. Saatan edelleen R:lle sanoa anteeksi nopeasti kasvavista jalkakarvoistani tai hätkähtää kuullessani hänen kävelevän kylpyhuoneen ohitse ollessani itse siellä.

Minua inhottaa ajatella näitä molempia suhteessa uuden henkilön kanssa, sillä tiedän etteivät ihmiset pysty muuttumaan. Varsinkaan sellaiset, joilla on noinkin pahoja ongelmia oman itsensä kanssa. Ensimmäisellä on todettu empatiakyvyn puute ja toisella on kehittynyt narsistisia luonteenpiirteitä elämän varrella. Molemmilla on omia asioita, mitä heidän kuuluisi työstää, mutta he valitettavasti olettavat suhteen olevan ratkaisu. Vaikka kuinka tahtoisinkin varoittaa mahdollisia kumppaniehdokkaita, ei se onnistu sillä molemmat persoonat ovat hyvin karismaattisia, mikä tekee heistä vaarallisia ja minusta vain "vihaisen exän". Mutta kyllähän minä sitä olen. Olen vihainen exä, sillä minä kärsin edelleen näistä molemmista suhteista ja olen vihainen, että joku toinen joutuu kestämään painajaisiani, itkun hetkiäni ja ahdistustani, paniikkikohtauksiani eikä hänen todellakaan tarvitsisi.

Nämä kaksi olivat todellisia tekopyhiä, kuten narsisti usein ovat. He esittivät, että heillä olisi moraaleja, standardeja, tunteita ja ennen kaikkea omatunto, mutta heillä ei ole mitään näistä. Molemmat valehtelevat, solvaavat, pettävät, pahoinpitelevät ja ovat epäkunnioittavia muita ihmisiä kohtaan. Empatiakyvytön eksäni suoraan epäkunnioitti minua ja jopa omia ystäviään, joita hän käytti hyväkseen. Kun taas tuo rakkauden pommittaja epäkunnioitti omaa veljeään (mikä hirvitti minua sillä en ikimaailmassa puhuisi pahaa omasta veljestäni) sekä yhtä tyttöä joka ei enää millään tasoa ollut hänen elämässään mukana. Hän tapasi näytellä tämän kuvia instagramista ja sanoa; "katso nyt kuinka typerältä hän näyttää." Tästä kaikesta huolimatta he odottavat muilta uskollisuutta, kunnioitusta sekä ennen kaikkea, että käytät itse oman aikasi ja energiasi heihin. Eronkin jälkeen eksäni odotti, että minä antaisin hänelle rahaa kun hän sitä tarvitsisi, piti minua henkilökohtaisena pankkinaan sanoen muille; "No, jos sä et lainaa nii kyl Paula lainaa". Pommittaja puolestaan halusi, että kehuisin hänen kehoaan. Eromme jälkeen hän lähetti minulle kuvia itsestään sekä halusi että pysyisimme ystävinä, mutta pitäisimme pöydällä sen mahdollisuuden, että voisimme harrastaa seksiä. "Totuushan on, että meillä on hyvä kemia seksuaalisesti ja jos päädytään sänkyyn illan vieton jälkeen niin sitten päädytään."

Narsistit ajattelevat voivansa tehdä mitä vain, milloin vain ja sinun on vain pysyttävä uskollisena hamaan loppuun asti. Kun sanot ei, narsisti hyppää puolustus kannalle kääntäen syyn jonkun muun kuin itsensä niskaan. Yleensä se olet sinä, joka olet päättänyt sanoa vastaan. Tämä ei ole terveellistä, vaan myrkyllistä eikä todellakaan rakkautta tai sellaista, mitä kukaan ansaitsisi elämälleen. En osaa sanoa naispuolisista narsisteista paljoa, mutta miespuoliset ovat pohjimmiltaan naistenvihaajia. He epätoivoisesti etsivät itselleen naista vierelle, mutta sisämmässään halveksivat heitä. Nämä miehet syttyvät äärimmäisestä seksuaalisuudesta, sillä sitä naiset ovat heille; tyydyttäjiä, mutta perverssimäisesti he inhoksuvat viehättäviä naispuolisia ominaisuuksia uskoen, että naiset ovat irrallisia suhteita harrastavia, seksuaalisesti manipuloivia ja huomion kipeitä. Eniten narisistimies kuitenkin vihaa naista, jota hän ei voi kontrolloida.

Tiedän etten tule koskaan olemaan täysin "terve" noista suhteista, sillä ne jättivät arpia, joista suurin osa kyllä umpeutuu ajan kanssa. Tämä on jokapäiväistä työstämistä ja vaikka olen saanutkin enemmän ahdistuksen tuottamia paniikkikohtauksia voin silti hyvällä omallatunnolla sanoa voivani kuitenkin paremmin. Ja tämä, että voin purkaa ajatuksia jonnekin auttaa todella paljon asioiden puhumisen ja läpikäymisen lisäksi. Olen oikeastaan myös iloinen, että kyseenalaistin kaikkea ja kysyin itseltäni; Tukeeko tämä sellaista elämää, jonka tahdon luoda?

Narsistinen sielunkumppani huijaus

syyskuu 2019; kun olin parisuhteesa narsistin kanssa.

Helmikuu on se rakkauden kuukausi, jolloin hirveän monessa paikkaa mainostetaan romanttisia asioita. Aikaisemmassa suhteessani helmikuun ihastuttavalle ystävänpäivälle ei saanut antaa mitään huomiota, sillä 1) se päivä oli tarkoitettu vain rahan tuhlaukselle ja 2) pitäähän sitä nyt kaikkina muinakin vuoden päivinä osoittaa rakkautta - jota ei kylläkään tapahtunut. Titetysti molemmat ovat myös totta, mutta samaan aikaan nämä syyt ovat olleet manipulointia. Sitä "annan sinulle hellyyttä, osoitan rakkauttani silloin kun minä haluan enkä silloin kun minulle sanotaan tai se olisi hyväksi".

En tiedä oletko kuullut tällaista sanaa, mutta urbaanisanakirjan mukaan henkilö joka "on täynnä rakkautta ja aina valmis osoittamaan toiselle rakkautensa" kutsutaan nimellä love bomber a.k.a. rakkauden pommittaja. Mutta kun tähän sanaan yhdistetään vielä narsismi mukaan niin asia muuttuu ihan erilaiseksi. Ja tässä postauksessa käydään hiukan tuota rakkauden pommittamsita läpi.


Miksi "rakkauden pommittaminen" toimii niin hyvin?

Tiedämme varmasti jo kaikki kuinka ennalta-arvattavia nasistit voivat olla. Ja suhteen alussa (tai jopa pitkään kestäneen suhteen "elpymis" vaiheen aikana, jolloin hän uudelleen aktivoi "rakkauden pommituksen") , voit olla varma, että jotkin tietyt asiat tulevat tapahtumaan melkeinpä jokaisen rakkaus-pommittaja narsistin kohdalla. Kim Saeed:n mukaan kaikki tämä johtuu siitä, että rakkaus on se yksi asia, jota me kaikki oikeasti tahdomme ja tarvitsemme.

"Rakkaus on ihmisen kaikista halutuin tarve", Saeed kirjoittaa. "Joten, kun kohde saa osakseen ylivoimaisen suuren määrän rakkautta ja hyväksyntää, on hyvin vaikea analysoida sitä syytä 'miksi' ihan vain sen pelon vuoksi että menettäisi sen asian, jota on kaivannut kauan." Hän myös lisää, että jonkin ajan kuluttua "kohde muuttuu sokean riippuvaiseksi hänen hyväksikäyttäjästään; samaan aikaan kun hänet saadaan alistumaan." Valitettavasti voin itse todella hyvin samaistua tähän. Entäpä sinä?

Melanie Tonia Evans, tunnettu narsismin asiantuntija, puolestaan sanoo että narsisti harjoittaa rakkauden pommittamista hyvinkin erityisestä syystä; 'they are in desperate need of narcissistic supply.'

"Sinun on ymmärrettävä narsistinen emotionaalinen 'rakkaus' malli ei ole sama kuin normaalin ihmisen, sen jonka tunnemme ja tiedämme", Evans kirjoittaa. "Narsistit ovat tyytymättömän tarvitseva. Tiedämme, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat tällaisia 'tarvitsevia' - mutta normaalin ihmisen versio 'tarvitsevasta' näyttää hyvin vähän samankaltaisuutta narsistin tarvitsevaisesta käytöksestä."


Terveellisen vs. Narsistisen suhteen kehittyminen

Normaalissa parisuhteessa kasvatte kumppanisi kanssa lähemmäs toisianne vuosien varrella. Mutta mitä tulee narsistiin, yksi isoimmista varoitusmerkeistä tapahtuu suhteen alussa ja tämä on hänen halunsa liikkua aivan liian nopeasti. Narsisti useimmiten aloittaa suhteensa, sillä että hän haluaa hypätä asioihin ennen aikojaan. Hän idealisoi sinut ja saa sinut uskomaan, että hän on se osa sinusta, joka on ollut kadoksissa koko elämäsi. Tietysti itse olet tässä vaiheessa "OMG, rakkautta ensi silmäyksellä!"

Älä käsitä väärin - uskon suuresti, että maailamassa on tapahtunut täydellisiä "rakkautta ensi silmäyksellä" hetkiä. Mutta yleisesti, jos näin tapahtuu, parasta mitä voit tehdä on ottaa askel taaksepäin ja uudelleen arvioida tilannetta.


Miltä rakkauden pommitus näyttää itse tilanteessa?

Aluksi kaikki tuntuu aivan liian hyvältä ollakseen totta. Vietätte tunteja puhuen ja ehkä saat suloisen tekstiviestin päivän aikana. Hän "tykkää" jokaisesta instagram postauksestasi ja saattaa jopa heittää kommentin tai pari kertoen kuinka mahtava/fiksu/kuuma jne. olet. Hän sanoo, että olet upein nainen jonka hän on koskaan tavannut - kaikki muut ovat vain hulluja/arvaamattomia/huorahtavia jne. Hän antaa sinulle runsaasti huomiota kuin olisit hänen koko maailmansa. Hän saattaa jopa ottaa vapaata töistä viettääkseen enemmän aikaa kanssasi, rynnätä luoksesi töiden jälkeen - ja aluksi kaikki tämä vaikuttaa täydelliseltä. Saatat jopa miettiä "ehkäpä hän on sielunkumppanini!" ja hän todellakin hyödyntää tätä oletustasi.

Rakkauden pommittaja osaa sanoa oikeat asiat, ja se tuntuu kuin oikeasti tuntisit hänet. Tuo tunne voi syntyä viikoissa ja päivissä ensi tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin hän ymmärtäisi sinua tavalla, miten kukaan muu ei ole koskaan ymmärtänyt ja aivan sama kuinka älykäs olet loppupeleissä sinä lankeat tähän hänen asettamaan ansaan.

Hän saattaa hukuttaa sinut lahjoihin (joilla totta kai on jokin koira haudattuna). Tämä johtaa puolestaan väistämättä seuraavaan askeleeseen - hän alkaa peilata sinua; tarkoittaen, että hän alkaa "peilata sinua kohti" juuri niitä asioita mitä tahdot kuulla. Tämä tapahtuu koska, jotta hänestä voisi tulla se sinun ihanteellinen kumppani, hän saavuttaa näin kontrollin kohdallasi. Hän saa sen konttollin saatuaan kaiken huomiosi - ja hän todellakin tietää parhaimman tavan saada sen.


"Sinä vain ymmärrät minua."

Hän sanoo sinulle, että jotenkin sinä olet se ensimmäinen henkilö joka ikinä on vain "ymmärtänyt häntä". Hän sanoo, että ymmärät häntä tavalla, miten kukaan ei ole koskaan aikasemmin ymmärtänyt ja hän tulee ikuisesti ihmettelemään kuinka onkaan saanut sinut osaksi elämäänsä. Saatat jopa itse pohita samaa.


Sielunkumppani huijaus

"En ole koskaan tuntenut näin!"

Narsistit leikkivät epävarmuuksillamme ja he ovat hyvinkin kiinnostuneita henkilöistä, joilla on vahva empatiakyky (suurimmaksi osaksi koska he ovat hyvinkin helppoja kohteita, sillä he tuppaavat olemaan hyvin suuressa kosketuksessa tunteidensa kanssa, jota narsisti puolestaan käyttää edukseen).

Todella monissa tapauksissa narisistit käyttävät syvimpiä pelkojamme meitä vastaan. Erityisesti pelkoa yksin jäämisestä. Rakkauden pommittamisessa tämä puolestaan ottaa täysin erilaisen käänteen - he saavat sinut tuntemaan, että sinua rakastetaan, tarvitaan ja suojellaan.

Yksi yleinen tapa, mitä narsisti voi tehdä on kertoa sinulle, että hänestä tuntuu kuin olisit hänen sielunkumppaninsa. Tietysti lankeat tähän ansaan, koska tahdomme kaikki uskoa, että tuolla jossain olisi Se Oikea, ja narsisti tietää tämän, käyttäen asiaa meitä vastaan.


Hänen "paha" exänsä

Miten hän puhuu exästään? Todella monet narsistit kertovat todellisia nyyhkytarinoita puhuessaan entisistä suhteistaan. Hän kertoo kuinka myrkyllinen ja hullu edellinen seurustelukumppani oli ja kuinka suhteen edetessä loppua narsisti vain vihasi kumppaniaan. Joskus narsisti voi jopa kertoa kuin häntä petettiin suhteen aikana ja siksi se loppui tai jotain samankaltaisia syitä. Suoraan sanottuna hän valehtelee, sillä se toimii.

Tunnet sääliä häntä kohtaan ja ilman, että edes tajuat asiaa uskottelet itsellesi, että sinusta tulee hänen "Täydellinen Kumppani" ja varmistat ettei raukka vain koe samaa uudestaan. Naisena itse - oletan että myös sinä rakas nais-sukupuolta edustava myöskin - olen hyvin huolehtivainen. Se on osa luonnettani haluta huolehtia ja jopa korjata ihmisiä ja ennen kaikkea heidän ongelmiaan. Siksi kirjoitan näitä postauksiakin. Ja tämä luonteenpiirre tulee todella hyvin esille ihmisissä, joista välitän syvästi.

Omalla kohdallani tämä kyseinen tilanne tapahtui ja luonnehäiriöinen exäni kertoi, mitä inhottavampia tarinoita omasta exästään. Tietysti olin hiukan järkyttynyt kuinka joku voi olla sellainen, mutta samlla exäni esti minua varmistamasta asioita hänen exältään. Joten minulla oli vain yksi puoli isosta tarinasta, isosta kokonaisuudesta, ja se oli minun exäni. Tätä nykyä puolestaan olen iloinen, että sain synnytettä jonkinlaiset välit exäni exään ja pystymme kutsumaan toisiamme ystäviksi. Ennen kuin siis uskot narsistin tarinoita, aina varmista joltain toiselta mitä tapahtui oikeasti.


Mutta se kaikki tuntuu niin hyvältä!

Jos olet tällä hetkellä siinä "rakkauden pommitus" vaiheessa, on hyvin epätodennäköistä, että oikeasti luet tällä hetkellä tätä tekstiä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuo "pommitus" vaihe saa sinut tuntemaan olosi todella mahtavaksi. Totta kai ajattelet, että tämä on se henkilö, jota olet odottanut koko elämäsi. Tunnet kuinka spesiaali tämä suhde on, erilainen - ja kyllä, olet 100% varma että hän on sielunkumppanisi.

Kun olet tässä vaiheessa suhdetta, sinulla ei ole minkäänlaista syytä lähteä tutkimaan tämän tyyppisiä asioita. Ihan vain koska sinä et vielä tunne häntä eikä sinulla ole minkäänlaista tarvetta tunnistaa "rakkauden pommittajaa". Todennäköisempää siis on että olet täällä, koska tahdot tietää, mitä tapahtui sille tyypille johon rakastuit. Tuntuu että hän muuttui niin rajusti todella nopeasti ja tahdot vain tietää mitä teit väärin. Sinulla saattaa jopa olla olo kuin olisit muuttunut hiukan hulluksi itse tai jotenkin sinua voi syyttää kaikesta. 

Ei, syy ei ole todellakaan ollut sinun. Suurimmalle osalle narisisteista tämä on hyvinkin luonteenomaista toimia näin eivätkä he itse ymmärrä tekevänsä väärin. Joko eivät tahdo nähdä virheitään, koska ovat aina oikeassa tai ovat muuten vain silmät kiinni. Tuo tunne voi aluksi kyllä olla hyvinkin hukuttava, mutta paras tapa siitä päästä yli on katkaista välit narsistiin ja elää elämää ilman häntä. Maailmassa on paljon hyviä, parempia ihmisiä ja olen todella ylpeä jos olet ottanut sen askeleen ja lähtenyt pois tuollaisesta suhteesta.

Oletko itse kokenut "rakkauden pommitusta"? Minkälaisia varoitusmerkkejä itse olet huomannut ollessasi myrkyllisessä suhteessa?



Tsekkaa myös nämä postaukset;

Mistä tietää olevansa myrkyllisessä suhteessa? ... 8 merkkiä jotka paljastavat

Mikään parisuhde ei ole täydellinen eikä myöskään pysy hyvänä ilman, että molemmat osapuolet pitävät yllä hyvää, tervettä suhdetta. Mitäs sitten jos se jota rakastat on manipuloiva ja myrkyllinen? Pitäisikö sinun vain lähteä vai jäädä ja yrittää kovemmin?

Kirjoittamani postaus "Väkivaltaa parisuhteessa" kertoo todella hyvin oman kantani asian suhteen. Ihan lyhykäisyydessään jos et postausta jaksa lukea läpi; Olin suhteessa, joka ei ollut terveellinen. Olen saanut yksityisviestillä pari kommenttia siitä kuinka tuo postaus sai muutamat ymmärtämään omaa suhdettaan - nykyistään tai aikaisempaa - ja todellakin ihanaa, että myös jaoitte tuota postausta henkilöille joiden tunnuitte tarvitsevan jonkinlaista nimeä asioille! Olin hyvinkin iloinen siitä, että tekstistäni oli jotakin apua, sillä pelkäsinhän hiukan negatiivisempaa vastaanottoa. En kirjoitukselleni, vaan omalle käytökselleni.

Kun olin 18, tapasin tämän hyvinkin hurmaavan, charmikaan nuoren miehen, jonka puhekyky periaatteessa vei minut mukanaan. Hän soitti minulle melkeinpä heti ensimmäisenä aamulla sanoakseen 'hyvää huomenta' ja jopa vielä kymmenen kertaa lisää päivän aikana. Se kaikki huomio tuntui ihanalta ja vaikka hänen käytöksensä kääntyi päälaelleen parin kuukauden päästä vasta melkein neljän vuoden seurustelun jälkeen aloin ymmärtämään, kuinka väärältä kaikki suhteessa tuntui. Kun pääsin töistä, minun kuului soittaa heti, jos en soittanut hän poimmitti minua viesteillä; Missä olet? Jos olin ystävien kanssa ulkona, vaikka vain kahvilla, hän antoi minun olla kaksi tuntia rauhassa kunnes puhelimeen alkoi ilmestyä viestejä; Milloin tulet kotiin? Kerran sain kuulla kahvittelun yhteydessä toisen ystäväni - joten en ollut ikuisuuksiin nähnyt - pitävän syntymäpäiväjuhlat samaisena päivänä, ilmoitin tietysti meneväni ja sain tästä vihaa niskaani. Ajatuksenani oli olla vain pari tuntia pidempään ulkona, mutta tietysti ärsyynnyin ja olinkin kotona vasta keskiyöllä. Sain osakseni niskojen nakkelua ja syyttelyä että tulin 'kaatokännissä' kotiin - en ollut juonut tippaakaan alkoholia.

Myönnän etten kertaakaan yrittänyt hänestä erota, kuin vasta sitten kun oikeasti ero tapahtui. Mietin sitä kuitenkin todella usein ja aina toitotin itselleni, että seuraavalla kerralla kun hän ärähtäisi minulle suhde olisi siinä. Mutta kun hän sitten ärähti minulle hän tapasi syyttää minua; "et tiedä edes miten rakastaa ketään." Ja koska tämä ei ollut minusta totta pidin tietenkin suhteesta kiinni kynsin ja hampain.  Todistuksena kyvystäni rakastaa "oikein". Kunnes sain kerrytettyä tarpeeksi rohkeutta istuttaakseni hänet rauhallisessa hetkessä alas ja keskustella suhteesta, joka ei toiminut.

Tunsinko yksinäisyyttä eron jälkeen? Kyllä, todella usein oikeastaan. Mutta kaduinko päätöstäni lopettaa suhde? En todellakaan! Rakkaus ei anna vapaa pääsyä huijaamiselle, valehtelemiselle, hyväksikäytölle tai manipuloinnille. Mikään yrityksen määrä tai kompromissit eivät muuta toisen myrkyllistä persoonallisuutta. On paljon parempi olla yksin kuin uhrata oma sisäinen rauha ja onnellisuus.


Mistä tietää olevansa myrkyllisessä suhteessa?

Tunnet tarvetta miellyttää kumppaniasi ... Jokainen varmasti tuntee jonkin sorttista miellyttämisen tunnetta, kun puhutaan kumppanistamme. Tietenkin se on normaalia haluta miellyttää toista, mutta kun kyseessä on henkilö joka on myrkyllinen, narsistinen tai muuten luonnevikainen se tunne miellyttää häntä on voimakkaampi. Hän nimittäin hyökkää kommentoimalla ulkonäköäsi, uraasi tai jopa luonnettasi. Hän saa sinut tuntemaan kuin et olisi koskaan tarpeeksi. Ja ainoa tapa, miten voit todistaa tämän vääräksi on kohtaamalla hänen odotuksensa.

Kunnioituksen puuttuminen ... Oli olosuhteet millaiset tahansa sinun ei siltikään pitäisi tuntea itseäsi arvottomaksi parisuhteessa. Myrkyllinen ihminen rikkoo henkilökohtaiset rajasi ja kutsuu tätä rakkauden teoksi. Hän saattaa sanoa todella ilkeän vitsin sinusta ja syyttää sitten sinua, että olet ihan liian vakava. Hän kokee olevansa etuoikeutettu ajallesi ja huomiollesi ja tämän johdosta kohtelee sinua kuin olisit hänen omaisuuttaan.

Totuus on kuitenkin, että jos joku oikeasti välittää sinusta hän ei tule tekemään asioita, jotka tietoisesti satuttaisivat tunteitasi. Hän kunnioittaa rajojasi sen sijaan, että rikkoisi niitä. Jos keskinäinen kunnioitus puuttuu on aika harkita suhteen terveellisyyttä ja onko se taistelemisen arvoinen.

Sinun on perusteltava tarpeesi ... Älä missään nimessä ajattele, että pyytäisit liikoja halutessasi saman tasoista huomiota tai lojaaliutta, jota itse suot kumppanillesi. Et ole itsekäs kaivatessasi hiukan tilaa itsellesi. Nämä ovat perusasioita, suhteen tukipilareita, eivät mitään luksusjuttuja, jotka kuuluvat vain tietynlaisille ihmisille. Myrkylliset ihmiset syyttävät sinua tuollaisten asioiden haluamisesta ja tämän vuoksi sinun kuuluisi pystyä perustella syy tunteillesi. Ihan sama mitä sanot, lopputulos on aina sama; syy on sinun.

Tunnet olosi paremmaksi ilman häntä ... Mieli on hassu siinä suhteessa, että se tarvitsee joskus hiukan enemmän "sulatusaikaa", sille samalle asialle, minkä sydämemme jo tietää. On ok, että tarvitsemme välillä aikaa pois suhteesta. Mutta jos tunnet olosi rauhalliseksi, kun et ole kumppanisi kanssa, tämä sanoo jo paljon tilanteestanne.

Jäät yksin kun tarvitsisit tukea ... Suhde mikä on terveellinen ja molemmat omistautuvat sille on todella inspiroiva. Se antaa meille rohkeutta taistella kaikkia odotuksia vastaan, koska tiedämme ettemme ole yksin. Mutta myrkyllinen suhde on usein todella yksipuolista. Sinä olet aina toisen tukena, mutta hän puolestaan katoaa melkeinpä samantien kun tarvitsisit apua tai tukea. 

Kaksinaismoralismi ... Myrkylliset ihmiset, narsistit tai luonnevikaiset useimmiten ajattelevat etteivät he ole väärässä. Tällaiselle ihmiselle on ok vain sivuuttaa tekstiviestisi tunneiksi. Mutta hän silti syyllistää sinua kun teet samoin. Hän kyseenalaistaa uskollisuuttasi kun vietät illan työkavereidesi kanssa. Mutta hän myös kutsuu sinua epävarmaksi sekä liian tunteelliseksi, kun sinulla on samanlaisia epäilyjä hänestä. Hyvänä esimerkkinä ylempänä kertomani tarina kuinka ärsyynnyin ja saavuinkin kotiin keskellä yötä; tämä oli ainoa kerta jolloin ikinä tein näin. Hän puolestaan teki tuota jatkuvasti. Meni kaverille, sanoi olevansa tunnin tai pari siellä, mutta ilmestyikin keskellä yötä. Itse myös en oikeastaan koskaan viestitellyt hänelle, sillä teisin missä hän oli ja hänen tulevan jossain välissä kotiin. Odotin, että tämä minun käytös olisi myös antanut hänelle sen käsityksen, että minuakaan ei tarvitse piinata, mutta väärässä olin. 

Eristäytyminen ... Kumppani ei yritä olla ainoa tarkoitus elämässäsi. Hän ymmärtää, että vahva sosiaalinen piiri on yhtä tärkeä kuin romanttinen suhde. Kun taas sitten myrkyllinen ihminen ajattelee päinvastoin. Hän osoittaa sormellaan ystäviäsi ja perhettäsi, kritisoi heitä kun eivät ole tukena. Hän saattaa jopa vetää herneet nenäänsä kun haluat viettää aikaa muiden kanssa. Mitä myrkyllinen ihminen yrittää tällaisella käytöksellä on aika ilmiselvää; rakentaa muuria sinun ja muiden välille. Hän hämmentää sinua ja huijaa sinut uskomaan, että hän on ainoa mitä tarvitset. Omalla kohdallani se meni niin että minun kaverit olivat vääränlaisia ihmisiä ja hänen kaverinsa oikeanlaisia. Hänen kaverinsa kuitenkin aina puolsivat häntä ja ruokkivat sitä valhetta, että hänestä olisi muka tullut parempi ihminen suhteemme kautta - ei todellakaan ollut totta.

Muut sanovat sinun olevan liian hyvä hänelle ... Ei ole aina helppoa ottaa sitä askelta taaksepäin ja katsella asioita kolmannen persoonan perspektiivistä. Et tarvitse muita ihmisiä arvostelemaan parisuhdettasi, mutta on ok kysyä mitä muut ajattelevat. Varsinkin silloin jos sinusta tuntuu kaiken olevan hyvinkin hankalaa. 


Pelko sinkkuudesta oli omalla kohdallani suuri. Mikä saattaa olla ollut yksi suuri tekijä sille miksen suhdetta lopettanut aikaisemmin. Typerä pelko kuitenkin, sillä kuten yhdessä postauksessani kerroin sinkkuus oli todellakin tarpeellista. Sain tutkiskella itseäni, mitä halusin itseltäni, elämältäni ja ennen kaikkea kumppaniltani. Löysin suuren palan itsestäni, ymmärsin mitä haluaisin elämässäni tehdä ja tapasin henkilön joka on ensimmäisestä hetkestä lähtien ollut sellainen kuin kumppanin kuuluisi olla. Täysin samaa en voi tietenkään luvata jokaiselle, joka huonosta suhteesta lähtee, mutta jos oma mielentilasi on oikealla tiellä tulee elämäsi muuttumaan kymmenentuhatta kertaa paremmaksi lähdön myötä.



Tsekkaa myös tämä postaus;

Väkivaltaa parisuhteessa

Eroaminen on hyvin rankkaa. Oli suhde kestänyt 8 vuotta tai 8 kuukautta se on aina vaikeaa lähteä pois suhteesta, sillä jossain välissä kuitenkin, edes pienen hetken ajattelit, että tämä on se henkilö jonka kanssa haluat viettää koko loppuelämäsi. Mutta sitten se tapahtuu. Jostain syystä päädytte eroamaan ja se raastaa sydäntä. Juurihan olitte nenät vastakkain, hihittämässä ja pusuttelemassa ja nyt maailma tuntuu epäreilulta, kun sinulta on riistetty tuo ihana ihastumisen tunne. Sitä pohtii itsekseen, mitä teki väärin. Mitä olisi voinut tehdä pelastaakseen suhteen, mutta lopulta siitä epäreilun tunteesta pääsee yli. Siinä voi mennä viikko, kuukausi tai vuosi kun alkaa tuntemaan olonsa jälleen omaksi itsekseen, mutta se tulee sieltä. Tuntuu että elämää voi jatkaa jälleen. 

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Puhelimeen syttyy valo, ruudussa näkyy viesti, joka paljastaa toisen ikävän. Sydän tuntuu joko pakahtuvan tai kuten minun tapauksessani raivo ryöppysi aallon lailla ylitseni.

Miksi ihmeessä miehet kokevat tarvetta "ryömiä takaisin", kertoa ikävästä ja yrittää saada sinut takaisin heidän syleilyynsä?

Yksinkertaisesti; hän näkee sen että olet onnellinen ilman häntä ja tämä saa hänen egonsa kolhiintumaan. Tämä egon kolhiintuminen on sitten se syy, miksi mies yleensä ottaa yhteyttä. Hän elää siinä pienessä toivossa, että hänellä olisi edelleen se valta määrätä tunteistasi ja tämän tiedon vahvistuminen saa hänen egonsa palautumaan kolhuista.

Toinen hyvä syy lähestymiselle viikkojen hiljaisuuden jälkeen voi olla, että hän on kyllästynyt siihen henkilöön, jonka vuoksi teidän suhteenne päättyi tai sitten tämä uusi henkilö ei koe vetoa enää häneen. Usein mies lähtee yllättäen suhteesta sen vuoksi, että hän on kiinnostunut jostain toisesta. Tätä monet naiset eivät tiedä, mutta miehet usein käyttävät parisuhteita todistuksena omistusvallasta ja vaikka tuo suhde loppuisikin jostain nimeltä mainitsemattomasta syystä tuo mies tulee lisäämään nimesi siihen listaan, missä on niiden kaikkien muidenkin naisten nimet, joiden kanssa hän on ollut. Hän viittaa tuohon listaan myöhemmin nähdäkseen keiden kaikkien tunteita hän edelleen pystyy kontrolloimaan. Poistat nimesi helposti tuosta listasta, sillä ettet anna hänen palata takaisin elämääsi.

Kun mies huomaa, että olet alkanut voimaan paremmin ja uskoo siihen, että olet jopa siirtynyt eteenpäin elämässäsi niin tämä uskomus synnyttää pelon, joka puolestaan kehottaa häntä ottamaan yhteyttä. Hän myös testaa sinua nähdäkseen jos se oikeasti olisi mitenkään mahdollista hylätä sinut ja palata luoksesi ihan milloin hän itse haluaa. Hän periaatteessa pohjustaa sinua tunteiden vuoristorataa varten. Jos hän tietää, että voi satuttaa sinua, epäkunnioittaa, laiminlyödä, lähteä ja palata milloin häntä huvittaa, niin silloin hän mitä todennäköisimmin jatkaa tätä samaa käytöstä tavoitteenaan musertaa sinua alemmas. Tämäkin voi johuta monesta syystä, mutta todennäköisin syy on; tieto siitä, että jos kukaan muu ei huoli niin sinä sentään huolit. Todella hyvä esimerkki tällaisesta suhteesta on omasta mielestäni Carrien ja Kihon suhde sinkkuelämä -sarjassa ja elokuvissa. Kiho on hyvin mustasukkaista tyyppiä, pettää, laiminlyö, mutta koskaan hän ei muuta tapojaan, vaan aina on jollain tavoin epäkunnioittava Carrie:ta kohtaan.

Kyllä, joissakin tapauksissa mies voi tulla takaisin, koska hän oikeasti katuu suhteen loppumista, mutta on tärkeää muistaa miten ja miksi se suhde loppui. Ei ole mitään järkeä antaa hänen tulla takaisin elämääsi, jos suurimman osan aikaa suhteesta et ollut varma, mitä hän tunsi sinua kohtaan. Jos keskustelut eivät johtaneet mihinkään ja se oli vain edes takaisin veivaamista, samojen asioiden ympärillä pyörimistä. Loppupeleissä hän ei tahdo edes keskustella siitä, mikä sai sinut triggeröitymään, ainoastaan siitä, miten sinä reagoit kaikkeen. Tällaista henkilöä voi myös hyvin kutsua luonnehäiriöiseksi. Vanhaan suhteeseen palaaminen on muutenkin kuin uudelleen katsoisi elokuvan ja odottaisi erilaista loppua. Tämä on vain itsensä piinaamista ja väkivaltaisen suhteen kourissa olemista.

Paljastan nyt sen, että olen ollut suhteessa kahden luonnehäiriöisen henkilön kanssa. Varmasti en voi tietenkään sanoa, onko oikeasti edellisellä seurustelukumppanillani luonnehäiriötä, mutta hän osoitti hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin henkilö, jonka kanssa olin yhdessä viisi vuotta. Aluksi molemmat olivat niin hurmaavia kuin ihminen vain yksinkertaisesti voi olla, mutta sitten "honeymoon" kausi loppui ja alkoi kritisointi, manipulointi sekä tekemisieni hallitseminen. Tämä kaikki tapahtui myös molempien kohdalla yllättävän nopeasti enkä osannut yhdistää asioita pahoinpitelyyn tarpeeksi ajoissa.

Suosittelen pureutumaan näihin kahteen artikkeliin; Miten tunnistat henkisen väkivällan? ja Miksi minusta tuli luonnehäiriöisen uhri? Molemmat ovat todella hyviä, mielenkiintoisia artikkeleita, jotka todellakin avaavat silmiä siitä, miten jotkut kohtelevat ihmisiä. Itse tajusin, vasta neljän vuoden jälkeen suhteen pohjautuvan henkiseen väkivaltaan ja minun kontrolloimiseen, kun henkilö jonka kanssa seurustelin päivittäin pahoinpiteli minua sanoilla sekä esimerkiksi suuttui siitä että juomisen sijaan halusin käydä töissä. Hän yritti olla kannustava työn teon suhteen, mutta jos päätinkin tehdä viikonloppuvuoroja ja kieltäydyin juomasta olin hänen mielestään muuttunut apsolutistiksi ja tylsäksi. En ollut enää "se tyttö johon hän oli rakastunut". En niin, olin kasvanut naiseksi, joka halusi edetä elämässä, luoda tulevaisuuden enkä elää ikuisesti teinien tavoin rellestäen. Olin aikuinen.

Halusin ottaa asian puheeksi, sillä nyt on kulunut yli vuosi tuosta erosta enkä voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen minä, perheeni sekä ystäväni ovat olleet etten ole enää tuon henkilön kanssa. Parisuhdeväkivalta on sellainen, jota tapahtuu monen tietämättä ja moni ei puutu siihen, sillä monet kokevat ettei suhteen asiat kuulu ulkopuolisille. Amnestyn sivuilla kerrottiin kuinka tämä pandemia on lisännyt parisuhdeväkivaltaa ja tämä on yksi syy sille miksi itse puhun asiasta. Jos olet kokenut tai koet parisuhdeväkivaltaa, et ole todellakaan yksin ja sinun on turha pelätä. Toivoisin todellakin, että olisin ymmärtänyt aikaisemmin suhteen olleen hyvin myrkyllinen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tajusin sentään nopeammin seuraavan henkilön kohdalla millainen hän todellisuudessa oli ja olen myös todella kiitollinen, että joku astui esiin ja kertoi hänen kaksinaamaisuudestaan. Näiden kahden suhteen, kahden ihmisen jälkeen minun on ollut hiukan vaikea luottaa miehiin ylipäätänsä, mutta aloin sentään tiedostamaan, mitä tahdoin omasta kumppanistani ja tämä oli sellainen asia mistä pidin lujasti kiinni.

Mitä yhteistä kahden edellisen henkilön kanssa luonnehäiriöisyyden lisäksi oli? Itseluottamuksen puute. Mies jolta puuttuu itseluottamusta todennäköisemmin laiminlyö, pahoinpitelee ja pettää kumppaniaan kuin mies jolta sitä ei puutu. Ymmärsin haluvani itsevarman ihmisen lisäksi henkilön, jolla oli unelmien lisäksi realistisia tavoitteita sekä elämä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti, kun tapasin sellaisia ihmisiä, joista pystyin heti tunnistamaan itseluottamuksen puutteen. Halusin henkilön joka ei etsinyt naista, joka olisi hänen tukipilarinsa ja rohkaisisi häntä etenemään elämässään. Tietysti tätä tekisin kumppanilleni, mutta omasta tahdostani enkä velvoitteesta.

Olin oikeasti alkanut jo säälimään suomalaisia miehiä ja pari kuukautta sitten kävin vain treffeillä, koska en tahtonut antaa pakkeja kenellekään. Monen kanssa juttu oli luistanut, mutta en ollut yksinkertaisesti tuntenut kenenkään kohdalla mitään sen suurempaa. Olin rakentanut niin paksun suojamuurin, etten antanut itseni edes ihastua pojan valloittavaan hymyyn. Suurin syy "tunnottomuudelleni" taisi kuitenkin olla se, että olin päättänyt etten hyppäisi ensimmäiseen avoimeen syliin, joka minulle lohtua tarjosi. Ystäväni olivat jopa samaa mieltä asiasta. "Älä tyydy siihen mikä on melkein sitä mitä tahdot", muistutin itseäni. Marraskuussa menin yksille treffeille sama ajatus mielessäni; istuisimme kahvilla, juttelisimme pari tuntia ja menisin kotiini. Riippuen myös millainen hän olisi kertoisin joko kasvotusten tai viestillä, ettei juttu onnistuisi. Treffit menivät kuitenkin täysin eri tavalla kuin aikaisemmin. Sen lisäksi, että juttu luisti ja kikatin kuin koulutyttö hänen jutuilleen tunsin sydämeni lepattavan kolibrin tavoin ja ihastuksen tuottaman punan nousevan poskipäilleni, jokaisesta hänen minulle suomasta hymystä. Se oli kuin olisin palannut ajassa taaksepäin. Niille ajoille kun sydäntäni ei oltu särjetty ja olin rakkauden kokenut vain kirjojen sivujen kautta. Se oikeastaan oli kuin olisin hypännyt rakkausromaanin sanojen väliin.

Mistä tunnistaa miehen jolla on itseluottamusta? Hän kuuntelee ja se näkyy hänen teoissaan. Hän lupaa asioita ja toteuttaa lupauksensa. Hän ei valehtele ja se näkyy tavassa, miten hän katsoo sinua. Hän on ylpeä siitä, että hänellä on sinut eikä vain sen vuoksi että olet hänestä kaunis, vaan koska hän arvostaa sinua ihmisenä. Hän ei yritä täydentää sinua. Hän tietää, että olet sitä jo. Mies tulee aina (enkä voi painottaa tätä tarpeeksi) toimimaan oikein naisen kohdalla jonka hän haluaa ja varsinkin silloin kun hänellä itsellään on kaikki hyvin. Jokainen ansaitsee tällaisen kumppanin ja jokaisen kuuluu olla tällainen kumppani. Älä ole sellaisen kanssa, jota et pysty kunnioittamaan tarpeeksi ollaksesi rehellinen hänelle. Äläkä ole sellaisen kanssa joka ei ole tätä sinulle 24/7. Muista; henkilö joka vihaa itseään purkaa sen aina siihen ihmiseen, joka rakastaa häntä.

🌙🌙🌙

Oletko itse ollut suhteessa, joka on saanut sinut ajattelemaan; "minun olisi pitänyt tietää"? Ei ole oikeasti helppoa ottaa askelta taaksepäin nähdäkseen kokonaiskuvan. Varsinkin kun rakkaus voi tehdä hyvinkin sokeaksi asioille. Tämän vuoksi sinulla on kuitenkin ystävät ja perhe, jotka voivat selventää asioita siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Kun enemmän kuin kaksi ihmistä kertoo sinulle samoja huomioita, jotka eivät ole kauhean positiivisia olet aivan varmasti suhteessa, joka ei ole terveellinen.

Jätä kommenttia oletko itse ollut myrkyllisessä suhteessa, ja ehkä voit rohkaista jotain toistakin lähtemään. Jos puolestaan tunnet olevasi jumissa väkivaltaisessa parisuhteessa niin ihmeessä älä epäröi tutustua Naisten Linjaan.




Tsekkaa myös nämä postaukset;