TRIPPAAVA MATTO JA NAARMUINEN SOHVAPÖYTÄ

Tässä pikkuisessa asunnossa on tullut asuttua jo pian 2,5 vuotta enkä missään vaiheessa ole oikein ostanut tänne sellaisia huonekaluja, jotka oikeasti vastaisivat ajatustani sisustuksesta, jonka kotiini tahdon - puhun nyt aikalailla meidän sohvasta. Sisustaminen on yksi intohimoni ja rakastan itse lukea sekä selailla aiheeseen liittyviä julkaisuja. Oli ne sitten blogissa, instagramissa tai muualla mediassa. Intohimostani huolimatta, nämä postaukset ovat jääneet vähälle täällä blogin puoella enimmäkseen pienen tilan vuoksi. Hirveän vaikea sisustaa, kun ei ole niinkään tiettyä huonetta mitä sisustaa. On vain yksi tila. Pitää myös miettiä liikkuvuutta, sillä meillä on kuitenkin kaksi kirjoituspöytää, joista toinen on v-a-l-t-a-v-a.

Saimme äidiltä melkeinpä vuosi sitten ihastuttavan karvamaton, joka valitettavasti on kokenut monen juoman läikyttämisen. Viimeisin oli viini, joka onneksi ei ollut punaviiniä. Matto viedään heti pesuun, kun muutto/lähötäpäivä tästä asunnosta on tiedossa. Pohdiskelin siis uuden maton ostamista - joka ei olisi karvamatto - ja bongasin yhden Jyskistä. Olimme Rillen kanssa Helsingin Forumin Jyskissä ja tykästyin mattoon heti, mutta koska olimme Helsingissä ja viettämässä treffipäivää en nähnyt syytä ostaa mattoa. Miksi pitäisi raahata sitä ympäri keskustaa. Muistin maton nyt maanantaina ja sanoin Rillelle ettei se varmasti ole enää alessa - silloin se oli ollut. Väärässä olin, varasimme sen ja lähdettiin heti sitten Myyrmanniin mattoa hakemaan. Hiukan trippaava matto on silmissä, mutta se näyttää silti aivan ihanalta! Se on tarpeeksi moderni, ei liian sekalainen tai kuitenkaan tylsä ja se on todella mukava jaloille.

Matto sopii vielä täydellisesti roskalavalta bongatun pöydän kanssa. Jos et muista niin edellinen ihastuttava lasipöytähän hajosi vuosi sitten ja siitä asti olemme olleet ilman sohvapöytää. Pöytä oli Jyskistä ja saimme sen halvemmalla, sillä saimme juuri sen näyttökappaleen. En siis ihmettele että se hajosi, mutta syynä voi olla myös eräs Rillen kaveri, joka ei osannut olla törmäämättä siihen.
Elämä ilman sohvapöytää on kauheaa. Sitä ei tajua kuinka tärkeä joku huonekalu on ennen kuin sitä ilman elää. Näitä perus Ikea pöytiä on tullut katseltua torista sekä facebook kirppiksiltä, mutta en saanut vain koskaan aikaiseksi laittaa ihmisille viestiä; "Hei olisin kiinnostunut kyseisestä pöydästä.

7.1. meidän talon kellarissa alkoi asbestipurkutyöt ja senpä vuoksi kellari täytyi tyhjentää ja talon sivustalle ilmestyi roskalava kaikelle turhalle. Olimme yksi päivä tulossa Rillen kanssa ruokakaupasta, kun huomasin roskien alla tököttävän jonkun aikalailla tutun näköisen esineen. Riensin heti raivaamaan tavaroita pois esineen päältä ja sieltä paljastui todella hyvässä kunnossa oleva Ikean Lack apupöytä, mustana. Okei, onhan siinä naarmuja vaikka muille jakaa, mutta se tuo minusta pöydälle luonnetta ja ajattelin myöhemmin tuunata pinnan dc -fixillä. Ainakin nyt meillä on se pöytä eikä tarvinnut maksaa tai hakea sitä mistään pitkältä. Vain omalta takapihalta.

Ikea on ollut monta vuotta sellainen luottopaikka minulle käydä ostamassa kaikkea sisustus juttuja, mutta kun nyt tuli muutettua tähän yksiöön silloin pari vuotta sitten niin olen hapuillut enemmän asioita Jyskistä, sillä se on aivan tuossa naapurissa. Sieltä on ostettu tyynyjä, lakanoita, pikku asitioita, sisustuselementtejä ja jopa huonekaluja. Ikea on aina ollut niin luottopaikka, että tuntuu kivalta sekä hiukan virkistävältä ostaa muualtakin täydennystä kodin mukavuuteen. Sopivathan myös nuo aika hyvin yhteen keskenään. Jyskin matto ja Ikean pöytä.

Mitkä on sinun viimeisimpiä sisustushankintoja?

¨






Muista seurata blogia myös facebookissa sekä instagramissa @paulinetheblog, jotta et jää paitsi yhdestäkään postauksesta! 

4 kommenttia:

  1. Oii ihana matto! <3 Pitääkin käydä kurkkaamassa Jyskin matot jos sieltä löytyisi joku kiva uusi yksilö omaankin kotiin! :)
    Mun uusin sisustushankinta on myös sohvapöytä, jonka ostoa mietin oikeesti vuosia! Vihdoin ennen joulua löytyi se unelmien sohvapöytä ja vielä tuntuvassa alessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :D
      Suosittelen kurkkaamaan, jos kaipaa jotain uutta, mutta on silti uskollinen Ikea tyylille. Sieltä kun saa aika lailla samantyylisiä sisustuselementtejä, että huonekaluja.
      Ihana kuulla, että löyty just täydellinen! Se on kyl parasta kun vuosia on miettiny jotakin ja sitten se toteutuu

      Poista
  2. Siis aivan ihana toi roskalavalta löytynyt sohvapöytä, ja sopii täydelliseti tohon teidän uuteen mattoon! Mun mielestä kaikki rosoisuus ja käyttöjäljet tuo just tollasiin Ikean kliinisiin kalusteisiin sopivasti luonnetta.

    Ymmärrän btw täydellisesti, miten ongelmallista yksiötä on sisustaa. Toisaalta tota yhden tilan ongelmaa voi katsoa vähän intuitiivisemmin, ja nähdä tilan "luolana" tai "kolona". Mä kutsun meidän 30 neliöistä yksiötä kotikoloksi :D Se laittaa tilan toimivuuden ja toiminnallisuuden kivasti perspektiiviin, eikä luolaa tai koloa tarvitse sisustaa samalla tavalla kuin asuntoja yleensä :D En ees tiedä, onko tässä järkeä, mutta näkökulman muutos sai aikaan ison helpotuksen meidän kodin sisustukseen, kun ei enää tavoitellut samanlaista sisustustapaa kuin mitä isommissa kämpissä käytetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopii kyl yllättävän hyvin :D Noi naarmut ei kyllä haittaa yhtään ja tykästyn niihin koko ajan enemmän ja enemmän. Ikean huonekalut on kaikki niin samanlaisia nii on kiva, että jollakin on luonnetta jo omasta takaa :D

      Varmaan muuten yrittäisin tehdä tästä enemmän kodin, mut tää oli sellainen ns. opiskelija asunto, jossa oli tarkoitus asua vuosi, mutta asuminen venyi ja nyt on syntynyt pikkuisen liikaa haittapuolia niin koosta kuin sijainnista. Hopefully kohta asia muuttuu :3

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset