KOREALAISTA IHONHOITOA

skin3
*yhteistyössä It's SKIN Finland:n kanssa

Viime viikonloppuna tulikin hiukan vihajailtua instagramini puolella, että blogissa ilmestyisi tällainen postaus ja nyt se on tässä! Tapasin siis tuossa pari viikkoa sitten yhden It'S SKIN yrityksen työntekijän. Istuimme kahvin äärelle juttelemaan blogiyhteistyöstä. Päädyin siis itse laittamaan heille viestiä ja kysäisin olisivatko he kenties kiinnostuneita yhteistyöstä. Vastaus oli myönteinen ja minusta oli vielä ihanaa, että asiasta pääsimme puhumaan kasvotusten. Tämä oli paljon mukavampi tapa kuin vain sähköpostilla viestittely. Tarkoituksenani ei ollut aluksi ilmoittaa asiasta omalla postauksellaan, mutta koska tapaaminen oli noinkin mukava halusin ilmoittaa asiasta näin. Halusin myös samalla kertoa, miksi lähetin heille viestiä, vaikka vähän aika sitten sanoinkin etten ole näin tekemässä.

skin1

Kaikki lähti opiskeluistani. Hiusalalla työskentely on aivan ihanaa ja sen myötä olen alkanut kiinnostumaan myös kauneudesta, meikkaamisesta sekä ihon hoidosta. Enemmän ehkä jälkimmäisestä, sillä en ole koskaan oikein ihoni kunnosta välittänyt. Mikä on oikeasti harmi, sillä iho on kuitenkin ihmisen elimistä se näkyvin sekä suurin. Minulla heräsi kysymys opiskellessamme ehostusta; Milloin ihoa pitäisi alkaa hoitamaan? Yksinkertaisesti, se hoito alkaa jo vauvaiässä. Lapsen ihonhoito ei ole kuitenkaan niin monimutkaista kuin murrosikäisen, jolla hormoonit jyllääväät ja iho kukkii kuin puutarha. 

skin5

Kosmetiikka ei ole itsestäänselvyys eikä myöskään turhuuden markkinointia. Omasta itsestään ja ulkonäöstään huolehtiminen antavat monelle itsevarmuutta ja hyvää mieltä sekä kohottaa heidän itsetuntoa. Lähetin yhteistyöpyynnön, sillä korealainen ihonhoito kiinnostaa minua suuresti. Olen kuullut ja tapaamani Anitta vahvisti tietoni, että korealaiset käyttävät luonnosta saatavia aineksia. Mikä minusta on myös hyvä tietää It'S SKIN:sta, että tuotteet ovat kehitetty yhteistyössä Soulin yliopiston huipputermologien kanssa sekä jokainen on dermatologisesti testattu (voit hyvin käydä kysymässä lähimmässä apteekissassi löytyykö heiltä It'S SKIN:n tuotteita) ja tuotteet ovat sertifoituja Euroopassa EU asetusten ja lainsäädäntöjen mukaisesti.
Sain itse testiin muutaman tuotteen ja toki myös sitten kokeilin niitä. Tuo Aloe Moisture & Calming mask sheet sai ihoni tuntumaan heti puhtaammalta ja kosteutetulta. Juuri sitä, mitä se lupasikin. Sain myös pikkutestereitä heidän Power 10 Formula tuotesarjastaan sekä kaksi MangoWhite kasvojenpuhdistusvaahdon testeriä. Tykästyin Power 10 tuotteissa maitake-sieniseerumiin sekä C-vitamiiniseerumiin. Ne toimivat omasta mielestäni ihollani parhaiten. Puhdistusvaahto tuoksui aivan ihanalta sekä poisti ihme ja kumma meikit helposti. Jopa ripsivärit puhdistuivat helposti, jossa minulla on aina hiukan vaikeuksia. Vaahto jopa poisti ensimmäisellä kerralla todella hyvin nenälläni olevat mustapäät.

skin2

Ihonhoidon tarkoituksena on pitää iho puhtaana ja pehmeänä sekä suojata sitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Hoitaminen auttaa ihoa myös pysymään terveenä sekä hyvän näköisenä. Kasvojen lisäksi ihonhoitoon kuuluu myös käsien, jalkojen ja koko kehon sekä hiusten että päänahan hoito. Halusin liittää tähän pienen infopläjäyksen eri ihotyypeistä. Ihonhoitotuotteiden valinta kun riippuu kuitenkin suurimmaksi osaksi omasta ihotyypistäsi. Lukuun täytyy kuitenkin myös ottaa ikä, mahdolliset iho-ongelmat, että allergiat.

skin4

IHOTYYPPEJÄ ON...
Normaali iho on se ihanteellisin ihotyyppi eli täysin terve, pehmeä ja sileä, tasaisen värinen, ei kiillä eikä siinä ole mustapäitä kuin ehkä muutama nenänpielissä, otsalla ja leuassa. Toisin sanottuna ihon juuri sellainen kuin meillä oli pikkulapsena. Tällaisesta ihosta monet haaveilevat, mutta vain harvat siitä saavat nauttia. Normaalille iholle tarkoitetut tuotteet ovat hyvin kevyitä eli keskirasvaisia ja koskeuttavia. Ne yleensä käyvät kaikille.

Kuiva iho puolestaan on parhaimmillaan kaunis ja kuulas. Iho kuitenkin tuntuu kireältä pesun jälkeen ja kaipaa rasvausta. Iho voi olla karhean tuntuinen tai siellä täällä on kuivia, karheita, jopa hilseileviä läiskiä, jotka voivat ärtyä ja punoittaa. Kuiva iho on erityisesti niin sanotuilla ihoatoopikoilla, joiden ihon rakenne on perinnöllisesti kuivuuteen taipuvainen. Kuivalle iholle suunnitellut tuotteet ovat runsasrasvaisia eli täyteläisiä ja hoitavia.

Rasvainen iho on sellainen jossa ihohuokoset ovat suuret, ja siinä esiintyy ihomatoja ja näppyjä. Ihomatoja - musta- ja valkopäät - voi olla paljonkin, myös selässä ja rinnan yläosassa. Kasvojen iho on yllättävän kiiltävää sekä öljyinen joko kauttaaltaan tai niin sanotulta T-alueaaleta - joka on siis otsa, nenä ja leuka. Monilla rasvaihoisilla päänahkakin on rasvoittuvaa ja tällöin voi syntyä rasvaista hilsettä. Rasvaisen ihon tuotteet ovat kosteuttavia ja kevyitä ja sisältävät rasvoja ja vahoja niukasti.

Sekaiho on hiukan erilainen kasvojen eri alueilta. Keskialue eli T-alue on osittain tai kokonaan rasvoittuva, ja siinä on ihomatoja  ja joskus näppyjä. Muualta iho on taas normaali tai kuiva. Sekaiholle suunnatut voiteet ovat yleensä kevyitä ja kosteuttavia. Normaalille ja rasvoittuvalle iholle tarkoitetut tuotteet yleensä sopivat hyvin sekaihoisille. 

Jokainen ihotyyppi voi olla herkkä, punoittava ja arka joko ajoittain tai jatkuvasti. Kylmyys, kuumuus tai liiallinen pesu, voivat herkistää ihoa. Ihosairaudet esim. atooppinen ekseema, akne, tali-ihottuma ja psoriasis tekevät ihon herkäksi. Iho punoittaa, kuumottaa, kirvelee tai kutisee helposti ja voi reagoida ärtymällä ennalta arvaamattomasti erilaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Tämä on herkkä ihotyyppi ja tällaisen ihon tuotteet eivät sisällä yleisimpiä herkistäviä aineita, ja ne ovat yleensä hajusteettomia. Yleensä nämä tuotteet ovat suunnattu kuivalle iholle, mutta muillekin ihotyypeille löytyy omia tuotteita.

Itselläni on sekaiho. T-alueella on mustapäitä ja ilmestyy aina stressin aikana näppyjä sekä se alua on minulla aika kuivahko. Muuten ihoni on täysin normaali.

skin6

Ihonhoitotuotteita on valtavasti maailmalla, joten on tärkeää, että ensin tunnet oman ihotyyppisi ennen kuin lähdet ostamaan mitään. Kiva sitten pettyä, jos se ei toimikaan omille iho-ongelmillesi. Jos sinulla ei ole mitään hajua ihotyypistäsi niin hyvä idea on käydä ammattilaisen puheilla. Ihomme suojaa kehoamme kuitenkin kuumuudelta ja kylmältä, lialta, myrkyiltä ja säteiltä. Se jopa säätelee kehomme lämpötilaa. Iho tuntee kosketuksen, painon ja kivun. Se joutuu myös ihan ensimmäisenä kosketuksiin puhdistukseen, hoitoon, kaunistautumiseen ja muotoiluun käytettävien puhdistusmaitojen, saippuoiden, voiteiden, hajuvesien ja meikkien kanssa. Tämä on se, mitä tahdon tällä yhteistyöllä. Kertoa yhdestä hyvästä yrityksestä, joka tuottaa laidasta laitaan erilaisia ihonhoito tuotteita sekä kertoa siitä ihon hoidosta. Miksi se on tärkeää.


   Kohdellaan omaa ihoamme hyvin ja rakkaudella!

ruusu


Muista käydä myös kurkkimassa Its Skin:n facebook (It'S SKIN Finland) ja instagram (@itsskinfinland)

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Nää tuotteet kuulostavat tosi mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3
      Noi oli kyl yllättävän hyviä. Taidan ton MangoWhiten kyl ostaa tuolta, sillä se oli parempi ku olin odottanu

      Poista
  2. Ei vitsit nyt mun on pakko hommata joku kasvonaamio ja pitää joku kunnon ihonhoito ilta tässä lähiaikoina - tää koko postaus anto semmosen motivaatio-buustauksen, että huhhuh. Ihana postaus!!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Olen itse myös hurahtanut korealaiseen ihonhoitorutiiniin! Kirjoittelen myös blogia nimeltä Purkkisirkus :) Käy ihmeessä kurkkimassa, siellä on aika paljon erilaisia tuotteita jo esiteltynä :)
    stoori.fi/purkkisirkus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et tykkäsit :D
      Pitää käydä kurkkimassa!

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus :)

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset