Parhaat vierailukohteet Helsingissä kevätkaudella

Kaupunkielämä on sellainen, jonka olen vuosien mittaan huomannut olevan minulle se tuttu ja turvallinen ympäristö.

Bussilla ja ratikalla kulkeminen ovat minulle arkipäivää, ja se että en voi vain kävellä bussipysäkille ja hypätä ensimmäiseen bussiin joka pysäkille tulee, on ollut todella vieras ajatus minulle. Toki muualla asuminen on tuonut mukanaan pientä suunnitelmallisuutta lähtemisen suhteen, mutta olen päästä varpaisiin kuitenkin kaupunkilainen.

Kun Helsingin ulkopuolelle sitten päätyy syystä tai toisesta menemään, usein saa kuulla kuinka se on betoniviidakko tai ruma kun ei Helsingissä yhtään puita ole. Mitkä molemmat ovat hyvin vääriä väitteitä. Keskusta on hyvin täynnä kylmän ja kolkon oloisia rakennuksia - joiden arkkitehtuuria ihailen kuitenkin itse joka päivä - mutta Helsinki on suurempi kuin Aleksanterinkatu.

Tänään tahdon jakaa muutaman vierailukohteen, jotka ovat mitä täydellisimpiä paikkoja käydä näin keväällä ja varsinkin ennen kesän kiireistä turistikautta.

Suurin osa näistä paikoista on, mitä täydellisimpiä heille, jotka myös nauttivat kasveista. Jos tahdot tietää TOP 5 paikkaani, missä ehdottomasti aina vierailen keväällä, niin käy kurkkaamassa blogin Instagram @paulinetheblog.


Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Ihana paikka vierailla varsinkin aurinkoisina päivinä. Ulkopuutarha on todella suuri ja täydellinen jos suunnittelee piknikkiä sekä sinne on vapaa sisäänpääsy ympäri vuoden. 

Jos kiinnostus kasvihuonetta kohtaan herää on silloin maksettava sisäänpääsy maksu. Jos tietenkin omistat museokortin (minkä hankkimista suosittelen todellakin!) pääset sitä vilauttamalla "ilmaiseksi".


Seurasaari

Muistan, kuinka ala-aste aikoina kävimme melkeinpä joka kevät Seurasaaressa, joko koko koulun tai vain luokan kanssa. Silloin paikka ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta lapsena myös sekoitti todella usein Seurasaaren Korkeasaaren kanssa ja pettymys ettei mentykään katsomaan eläimiä oli suuri.

Vaikka lintuja ja hyvin kesyjä oravia saarelta löytyy, jonka R oppi melkeinpä kantapään kautta viime vuonna. Seurasaari on aivan ihana paikka kävelyretkelle ja suosittelen lämpimästi eväitä mukaan otettavaksi.


Kantakaupungin opastettu rantareitti

Kävelystä puheen ollen, jos tämä sinua kiinnostaa suosittelen ehdottomasti kokeilemaan joku kaunis päivä kantakaupungin opastettua rantareittiä, joka on pituudeltaan 15 kilometriä ja kiertää koko keskustan ympäri. 

Näitä omatoimisia kävelyreittejä löytyy enemmänkin, joita suosittelen tylsille vierailupäiville Helsingin kesässä kokeilemaan!

Lammassaaren pitkospuut
Vanhankaupunginkoski

Lammassaari

Näitä kävelyitä tulee olemaan paljon, mutta lammassaaren pitkospuut ovat mitä ihanin paikka vierailla tähän aikaan vuodesta. 

Vaikka ollaankin ihan keskustassa, niin on silti ihanaa päästä luonnonhelmaan ja mikä olisi parempi tapa päästä nauttimaan luonnosta kuin lammassaaressa.


Vanhankaupunginkoski

Tämä sijaitsee aivan Lammassaaren vieressä ja suosittelen todellakin käymään kurkkaamassa sen joko erikseen tai Lammassaarikävelyretken yhteydessä.

Koski itsessään on todella upea, mutta niin on myös sen ympäristö.

Alppiruusupuisto
Roihuvuoren kirsikkapuutarha
Toimelan palstapuutarha

Alppiruusupuisto

Haagassa sijaitseva Alppiruusupuisto on yksi nähtävyys, mikä on joka vuosi pakko käydä kurkkaamassa. 

Kukinto painottuu yleensä kesäkuun alkuun, joten silloin siellä kannattaa ehdottomasti vierailla. 2021 myöhästyimme ja kukkia ei enää ollut, mutta paikka on kukistakin huolimatta vierailemisen arvoinen. Silloin tunnelma on enemmän viherkasvipuutarhamainen.


Roihuvuoren kirsikkapuut

Jos kukat kiinnostavat on yksi ehdoton paikka vierailulle Roihuvuoren kirsikkapuisto ja jos japanilainen kulttuuri on oma juttu niin vuosittainen Hanami -juhla on sellainen, johon kannattaa osallistua.

Kirsikankukka tilannetta sekä Hanamin juhlaohjelmaa voi seurata Roihuvuoren nettisivuilta.


Toimelan palstapuutarha

Puutarhan hoito on omassa perheessä ollut aina esillä. Mummillani oli mitä upein kukkapuutarha ja äitini vuokrasi joka kesä pienen palstan, jossa hän kasvatti kaikenlaisia vihanneksia; perunoita, salaatteja, kurpitsoja jne.

Palstapuutarhojen tapahtumat ovat itselle siis hyvinkin tuttu juttu, ja sellainen, jossa tahdon käydä, ja suosittelen tätä suurella sydämellä niin Helsingissä asuville kuin vierailijoillekin.

Kun kaupungissa vieraillaan, tahdotaan tietysti käyttää aikaa kaupungissa pyörimiseen ja kaupunkilaiseen elämään tutustumiseen, mutta joskus sitä haluaa pois kaupungin hälinästä, ja tällaisessa tilanteessa suosittelen palstapuutarhoja.

Toimelan palstapuutarha sijaitsee hiukan Helsingin keskustan ulkopuolella ja sinne on avoin pääsy kaikille, mutta suosittelen vierailua ehdottomasti kesäkausina, jolloin yhdistyksen jäsenet järjestävät erilaisia myyjäisiä, jolloin heidän kasvattamien vihannesten lisäksi voit ostaa itse tehtyjä hilloja, pientä naposteltavaa, kahvia ja joskus jopa kierrellä pienellä kirpputorilla.


Suomen kansalliskirjasto

Jos kaipaat kaupungin hälinässä hetken hiljaisuutta, suosittelen kurkkaamaan kansalliskirjaston, joka on nähtävyys, mutta myös kulttuurikohde. 

Kaikille arkkitehtuurin ja ennen kaikkea kirjojen ystäville tämä upea rakennus on ehdoton käydä kurkkaamassa!

Muita hyviä kohteita kirjojen rakastajille ovat Kaisa-talo ja Arkadia.


Temppeliaukion kirkko

Toisen lainen hiljaisuus tulee aina temppeleistä, ja näitäkin löytyy Helsingistä. Yksi suuri turistikohde kesällä on Temppeliaukion kirkko, joka on louhittu kallioon, ja sijaitsee Helsingin sydämessä, Fredrikinkadun päässä. 

Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko on tosiaan ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa ansiosta arvostettu rakennus maailmanlaajuisesti, minkä vuoksi suosittelen vierailemaan paikassa turistikauden ulkopuolella.


Salakapakka

Tämä on sellainen, jossa hyvillä mielin käy yhdellä, kun kaipaa jotain pientä jännitystä elämään, vaikka oikeasti mitään jännitystä koko asiassa ei ole. Se kuitenkin miten omistautuneita työntekijät ovat tälle tuo sen jännityksen tunteen.

Jos kaipaat pientä suun kostuketta, suosittelen vierailemaan salakapakassa, joka sijaitsee aivan Tuomiokirkon vieressä Katariinankadulla. Enempää en paljasta, sillä tämähän on pieni "salaisuus".

Huom! Salakapakan tarkoitus on olla ns. "salainen", joten noudatetaan heidän laatimia sääntöjä eli poistutaan takaovesta ja ei oteta valokuvia vierailun aikana.


Oletko itse vieraillut näissä kohteissa? Mitkä ovat lempipaikkojasi vierailla Helsingissä?

2 kommenttia:

  1. Kiitos monipuolisesta listasta, pitääpä ottaa muutama uusi paikka haltuun seuraavalla reissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos tästä löytyi uusia, vierailun arvoisia kohteita :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset