Kesäkuntoon ilman liikuntaa

Treenaaminen on sellainen asia, jota ei tunnu pääsevän millään pakoon. Treenivideoita ehdotellaan YouTubessa, TikTokissa pamahtelee ruokavinkkejä ja monet keskustelevat omasta treeniaikataulustaan. Olen itsekin monesti tähän aikaan vuodesta aloittanut treenaamisen, koska motivaatio kuntoilua kohtaan on syttynyt, - kiitos valon lisääntymisen - mutta myös ajatus "täydellisestä kesäkropasta" alkaa olemaan haave tässä vaiheessa. Olenko koskaan saanut sitä täydellistä kesäkroppaa? En oikeastaan.

Mikä ongelma tässä kesäkropan haaveilussa loppujen lopuksi on? Haaveilemisen ei kuuluisi olla kerran vuodessa syntyvä ajatus, jota lähdetään tavoittelemaan vain, jotta vatsamakkarat eivät olisi olemassa vuoden kuumimpina päivinä. Loppujen lopuksi kukaan ei tule käännyttämään sinua pois uimarannalta, koska sinulla ei ole pyykkilautavatsaa. 

Oma treenaamishistoriani ei ole koskaan alkanut siitä, että olisin halunnut oikeasti treenata tai että kyseinen asia minua kiinnostaisi. Jotkin hyvään kuntoon liittyvät asiat minua kyllä kiinnostavat, kuten juokseminen, uiminen, jooga ja terveellinen ruokavalio, mutta ohjeet täydellisen kesäkropan saamiseen mitkä löytyvät googlettamalla eivät kauheasti herätä innostustani lähteä salille. Mitä en edes tahdo tehdä, sillä 1) ajatus salilla käymisestä ahdistaa ja 2) koen etten saisi rahalleni vastinetta, sillä kävisin salilla varmaan kahdesti kuukaudessa ja senkin ajan käyttäisin todennäköisesti vain juoksumatolla, koska en millään muulla laitteella tunne itsevarmuutta.

Jo viime keväänä mietin; millainen on edes täydellinen kesäkroppa? Omasta mielestäni täydellinen kesäkroppa olisi sellainen, jota henkilö kannattelee itsevarmasti ja iho on hehkuva. 

Tässä postauksessa jaan muutaman vinkin, minkä avulla pääset kesäkuntoon ilman, että sinun täytyy lisätä tai aloittaa liikunnan harrastamista.

VARTALON IHONHOITO

Olen itse todella huono rasvaamaan omaa ihoani. Varsinkin näin talvella olisi hyvä muistaa rasvata se iho, sillä talvisin iho tuppaa olemaan kuivempi. 

Nyt on vielä hyvin aikaa rasvailla sitä omaa kehoa, jotta kesällä iho hehkuisi kauniisti. Rasvaamisen lisäksi kannattaa 1-2 kertaa viikossa kuoria ihoa.


KASVOJEN IHONHOITO

Sijoita rahasi mieluummin hyviin ihonhoitotuotteisiin kuin meikkeihin. Se kuinka pitkälle pääsee hyvillä ihonhoitotuotteilla, on todella hämmästyttävää.

Itselläni oli edelliskesänä todella kauhea akne, joka johtui niin hormonien epätasapainosta kuin myöskin stressistä. Ihoni myös päätti kukkia juuri sillä alueella, joka oli monta kuukautta ollut kasvomaskin alla. Minkä jatkuva käyttö ja äkillinen lopettaminen saattoi olla yksi syy myös kukkivaan ihooni, sillä kun maskia oli joutunut käyttämään pitkän aikaa niin enhän tyhmänä ollut kasvojen ihonhoitoon sitten panostanut.

Vaikka et siis meikkaisi hoida silti kasvojesi ihoa! 

Tässä pieni katsaus siihen, miltä ihoni näyttä touko-heinäkuun ajan.

JALAT KESÄKUNTOON

Oletko milloin viimeksi vilkaissut jalkojasi? Jalat ovat sellainen asia, jotka pysyvät todella kauan piilossa ties minkälaisen lämpösukan sisällä ja usein niiden "huonon kunnon" huomaa vasta toukokuun puolella, kun lämpöä alkaa olemaan hiukan enemmän ja pitäisi laittaa suloinen mekko päälle, joka ne jalat paljastavat. 

Vielä ehtii hyvin ottaa raspin käteen ja rasvailla sekä muutaman jalkahoidon voi tehdä kotona tai jopa varata ajan pedikyyriin, jos siltä tuntuu.


KÄDET KAUNIIKSI

Kun olin 13-16-vuotias en ymmärtänyt, miksi kukaan olisi halunnut panostaa omiin käsiinsä. Puhumattakaan kynsistä. Nykyään taas puolestaan aihe on alkanut hiukan kiinnostamaan ja kaikki oikeastaan alkoi muutama vuosi sitten siitä, kun huomasin käsieni alkavan kuivua talvisin. Ja siis ihan oikeasti kuivua ja jopa pari edellistä talvea käsiini on syntynyt kuivuuden vuoksi ihottumaa. 

Olen nyt kaksi talvea käyttänyt Lumenen herkälle ja kuivalle iholle tarkoitettua hajusteetonta käsivoidetta ja suosittelen sitä lämpimästi. Imeytyy nopeasti, eikä kirvellä extra kuivaa ja halkeillutta ihoa.

Olen myös pannut merkille, että kun kädet voivat hyvin sekä kynnet ovat kauniit (oli lakkaa tai ei) tunnen oloni kauniimmaksi, sillä enhän minä omia kasvojani näe 24/7.

Mitä kannattaa muistaa käsien hoidossa?

  1. Rasva auttaa käsiin, ei kynsiin tai kynsinauhoihin. Kynsinauhoihin auttaa paremmin niihin suunnitellut kynsinauhaöljyt.
  2. Älä pureskele kynsiä.
  3. Käy manikyyrissa tai kokeile kotona.
  4. Käytä aurinkorasvaa!  Varsinkin jos kätesi ovat toistuvasti UV-säteilyn alla eli käyt hoidattamassa kynsiäsi salongissa. 


HIUSTEN HYVINVOINTI

Kun ajattelet hiusten laittamista kesäkuntoon, mitä ensimmäisenä tulee mieleesi? Kenties uusi leikkaus tai väri? Useimmiten kyllä. Tämä oli ainakin se mitä kampaamossa työskennellessäni kuulin monien asiakkaiden suusta, mutta jos hiusten tyyli on mielestäsi mallillaan, miksi sitä lähteä pakosta muuttamaan? 

Saadaksesi terveen näköiset hiukset ilman suurempaa muutosta suosittelen viimeistään nyt jos et jo ole ottanut tavaksesi niin ottamaan haltuun nämä kahdeksan [8] asiaa;

  1. Vähennä lämpökäsittelyitä // mitä vähemmän hiuksesi ovat suorassa kosketuksessa lämmön kanssa sen onnellisempia ne ovat.
  2. Älä rasita hiuksia kun ne ovat märät // harjaa hiukset vasta kun ne ovat kuivat, vältä rajua kuivausta. Jos taas tahdot välttämättä selvittää takut hiusten ollessa märät osta hyvin harvahampainen kampa esimerkiksi tämä.
  3. Pesu 1-2 kertaa viikossa // jatkuva hiusten pesu kuivattaa niin hiusta kuin myös hiuspohjaa. Suosittelen opettelemaan kuivashampoon käyttöä.
  4. Kokeile korjaavia hoitoja ja öljyjä // niin kotona kuin salongissa, olaplex on aina hyvä idea!
  5. Letitä hiukset yöksi // NUDE blogin ylläpitäjä Erika kirjoitti aiheesta hyvin mielenkiintoisen postauksen, miten hiukset kannattaa laittaa yöksi, joka varmasti myös käännyttää sinut meidän lettityttöjen pariin.
  6. Vaihtele niin ponnarin kuin jakauksenkin paikkaa // ponnarin tai nutturan pitäminen aina samassa kohtaa kuluttaa hiusta sekä aiheuttaa hiusten katkeilua. Eniten hiusta rasittaa hiuslenkillä kiinitetty nuttura/ponnari ja liian tiukka kiinnitys voi aiheuttaa myös painetta hiustuppeen, mikä puolestaan edesauttaa ennenaikaista irtoamista. 
  7. Silikonit ja sulfaatit pois // Miksi valita shampoo ilman sulfaatteja ja silikonia?
  8. Säännöllinen latvojen leikkaus! // säännöllinen latvojen leikkaaminen pitää hiukset hyvän näköisenä ja terveenä sekä ehkäisee latvojen rispaantumista. Kuivat ja hauraat latvat ovat ohuemmat kuin terveet hiukset ja niiden vuoksi hiukset eivät näytä ainoastaan huonokuntoisemmilta, vaan myös ohuemmilta. Tämän vuoksi muutaman sentin leikkauksen jälkeen hiukset näyttävät paksummilta. Kiinnostaisiko sinua nähdä, miten minä leikkaan hiukseni itse kotona? Kerro kommenteissa!

MUISTA VEDEN JUONTI

Oletko muistanut juoda vettä tarpeeksi tänään? 

Veden juonilla on paljon hyviä vaikutuksia, mutta se myös auttaa ihon kanssa. Suosittelen panostamaan hyvään juomapulloon, sillä kivan näköinen juomapullo auttaa todella paljon.

Jos vesi taas ei sellaisenaan toimi kannattaa lisätä joukkoon sitruunanviipaleita tai vaikka marjoja. 

Itselläni on myös käytössä ihan muistutus puhelimessa, joka soi aina klo 10, 15 ja 20. Käytössäni on Aloe bud niminen puhelimeen ladattava sovellus, johon pystyy helposti luomaan erilaisia muistutuksia.


NUKU PIDEMPÄÄN

Jos pystyt niin lisää unirytmiisi puoli tuntia enemmän unta. Ideaali unimäärä per yö on 7-8 tuntia. 

Pirteänä jaksat tehdä enemmän asioita, mielesi on virkeämpi ja kehosi saa paremmin aikaa palautua edellispäivän kuormituksista.

Jos et ole vakuuttunut, että unella on osansa ja arpansa ihon terveyden kanssa käy ihmeessä lukaisemassa Ecco Verden julkaisema artikkeli aiheesta: "Unen tärkeys ihon terveydelle."


VAATEKAAPIN SISÄLTÖ

Jos vaatekaappisi on pullollaan vaatteita, joiden tarkoitus on "sytyttää kiinnostuksesi liikuntaa kohtaan" sanon että heitä nuo vaatekappaleet heti kierrätykseen. Vaatteiden ei kuulu olla motivaation herättäjä, jotta saisit unelmakropan ja kesä ei ole sitä varten, että näyttelisimme täydellistä vartaloa samoin kuin vaatteetkin. 

Vaatteet näyttävät hyvältä jokaisen päällä, kunhan koko on oikea ja henkilö itse tuntee olonsa itsevarmaksi. Osta kesäksi vaatteita, jotka jo osto hetkellä tuovat fiiliksen, että näytät niissä hyvältä juuri nyt eikä ajatusta, että tulet näyttämään hyvältä kun tiputat pari kiloa painoa. 

❤️❤️❤️

Tärkeintä, mitä voin sanoa tässä tilanteessa on, että kesän lähestyessä yritä täyttää ajatuksesi positiivisilla asioilla kehostasi, pukeutumisestasi ja ulkonäöstäsi ylipäätänsä. Seuraa myös sellaisia ihmisiä, jotka nostattavat näitä ajatuksia ja lopeta sellaisten seuraaminen, jotka saavat sinut vain vihaamaan itseäsi, koska sinulla ei ole jaksamista, aikaa, motivaatiota tai yksinkertaisesti halua kuntoilla. 

Lähde siitä haluamisen ajatuksesta liikenteeseen liikunnan suhteen äläkä siitä, että nyt on pakko koska kesä on tulossa. Luodaan mieluummin itsellemme kesäkroppa, jossa on viihtyisä olla.






Lue myös;

Neljä hiusten pilaajaa - summer edition

Vääristynyt kuva syömisestä ja omasta kehosta

2 kommenttia:

  1. Mainitsit yllä, että olet kärsinyt aknesta viime kesänä. Vaikkei siellä kerrottu, onko ongelma edelleen ajankohtainen, päätin jakaa tämän tiedon silti. Ehkä siitä on iloa myös muille samasta ongelmasta kärsiville.

    Olen puolivahingossa saanut käsiini Q+A merkin Niacinamide -nimisen kasvoveden (https://viaperasperaadastra.com/2023/03/24/herkan-ihon-voiteet-syynissa/), joka ei itselleen käynyt (ihoni on taipuvainen atoppisuuteen, ei akneen), mutta kun olen kuullut, että kyseinen aine tepsii hyvin akneen ja aknearpiin, niin jaoin eteenpäin. Ja se oli suorastaan ihme, miten hyvin se on parantanut kaverini ihon muutamassa viikossa. Mulla ei ole nyt näyttää kuvia, mutta se oli niin suuri muutos, että kumpikin meistä oli suorastaan äimistynyt.

    Minä en tiedä, kuinka helppoa on saada tämän brittisarjan tuotteita Suomeen (asun itse Maltalla, täällä sitä myydään apteekeissa), mutta tätä ainetta saa myös La Roche-Posaylta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja huomiosta! Näköjään unohdin itse mainita, että olen päässyt ongelmasta eroon :)

      Kiitos kuitenkin todella hyvästä vinkistä. Tämä varmasti saattaa olla avuksi jollekin, ja laitan itsellenikin muistiin, jos (ja kun) vielä uudestaan joudun samanlaiseen ihokriisiin, niin tiedän mitä tuotetta kannattaa tutkia ja kokeilla!

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset