BLOGGAUS TAVOITTEET | marraskuu

Vuotta 2019 on enää vain kaksi kuukautta jäljellä ja se kuulostaa todella oudolta. Halloween oli ja meni, ja nyt sitten aletaan jouluun valmistautumaan. Tai ainakin nyt omassa kirjassa se on suotavaa, kun Halloween on juhlittu. Tämä "bloggaus tavoitteet" ei oikein tältä vuodelta onnistunut niin miten olin kuvitellut, sillä taisin oikeasti kokonaan unohtaa tämän postaussarjan. Koska syksy on ollut hiukan kiireinen ajattelin nyt ottaa tämän hetken ja keskittyä ainoastaan avautumiseen blogistani, sisällön tuottamisesta sekä hiukan kertoa, mitä minulla olisi suunnitteilla näitä kaikkia ajatellen.

kirjoittaminen
Tekstin tuottaminen on tuntunut hyvin tönköltä viime aikoina. Ainakin täällä blogin puoella. Instagramin kohdalla se on ollut aika hyvä ja pidänkin sitä pikkuisena blogina. Uskon tämän kaiken johtuvan pienestä lukosta, joka minulla on ollut viime aikoina itseni ja oman elämäni kanssa. Tulen kertomaan asiasta tarkemmin kunhan saan asioita hoidettua hiukan eteenpäin, mutta olen oikeasti tällä hetkellä jumissa elämässäni. Tämä oikeastaan liittyy kokonaan työhön. Ei kotiin, parisuhteeseen tai pikkuiseen Lunaan. Tulen siis kirjoittamisen suhteen keskittymään henkiseen maailmaan ja siihen mikä minua tällä hetkellä kiinnostaa; taikuus, kauneus ja muoti. 

sisältö
Tästä päästäänkin sisältöön, jota tahdon tuottaa. Etsin koko ajan sitä omaa aihealuettani ja olen tainnut jo löytää sen. Siihen kuuluu niin monta pientä aihealuetta, mikä voidaan luokitella kokonaan vain lifestyle:ksi ja tahdon myös enemmän puhua videopeleistä, johon olen aina kokenut vetoa. Tahdon myös edelleen jatkaa videoiden tekoa, mutta olen pohtinut niiden tekemistä englanniksi. Tämä on kuitenkin vielä suuressa harkinnassa. Olen myös suunnitellut  joulukalenteria, joka onnistui viime vuonna yllättävän hyvin. Katsotaan vain teenkö sen videoina vai blogipostauksina.

valokuvaaminen
Olen innostunut yhä enemmän ottamaan kuvia, minkä kautta olen ymmärtänyt, mistä olen oikeasti kiinnostunut. Tämä puolestaan on auttanut minua katsomaan tämän hetkistä elämän tilannettani uusin silmin. Olen ollut oikeastaan hyvinkin tyytyväinen tapaani kuvata asioita, itseäni sekä ennen kaikkea tapaani muokata kuvia. Teen sitä nykyään vähemmän ja vähemmän ja ajattelin päivittää lähipäivinä tämän; miten muokkaan blogini kuvat. En ole nimittäin tällä tavalla kuviani muokannut sitten viime kevään.

kuukauden lausahdus
"This is the season she will make beautiful things. Not perfect things but honest things that speak to who she is and who she is called to be." -- Morgan Harper Nichols


sosiaalinen media







Käy myös kurkkaamassa millaiset olivat tavoitteet viimeksi tammikuussa!

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset