joulu

Miten luoda oma joulukalenteri? // Luukku 23

Joulukuu on todellakin hurahtanut silmissä! Juurihan sitä avattiin ensimmäinen luukku, mutta nyt jo viedään toiseksi viimeistä päivää ennen itse h-hetkeä. Halusin ottaa tämän päivän siihen, että pelailen vähän tunnelmia joulukalenteristani sekä jaan muutaman oman vinkkini joulukalenterin ylläpitämisen suhteen.

Ristinollapeli koirilla, saatu yhteistyössä MUJI:n kanssa.

AJATUKSIA JOULUKALENTERISTA

Näin muutaman surkean joulun jälkeen tämä joulu on tuntunut extra jouluiselta ja minusta on ollut ihana jakaa omia ajatuksia, vaikka muutamaan otteeseen pohdinkin, että oliko tämä edes hyvä idea. Mutta kyllä oli!

Joulukalenterin yllä pitäminen ei tietenkään ollut se joka loi suurimman joulutunnelman, mutta se oli pieni osa sitä. Suurin joulun tunne tuli kaikesta siitä joulupuuhasta, mitä pääsimme tänä vuonna kokemaan toisin kuin aikaisempina vuosina.

Kaiken kaikkiaan nautin kalenterin väkertämisestä, mutta samaan aikaan olen helpottunut, että huomenna tämä kaikki on ohitse. Rakastan joulua ja jouluun valmistautuminen on parasta, mutta kalenterin tekeminen vie yllättävän paljon aikaa ja jos joutuisin tekemään tätä joka päivä ympäri vuoden en tiedä jaksaisinko. Sisällön tuottaminen on kyllä kivaa, mutta joustavampi aikataulu kuulostaa ihanammalta omassa korvassani. 

Suosittelen kuitenkin joulukalenterin luomsita jokaiselle jolta löytyy aikaa ja kärsivällisyyttä sen tekoon. Se ei ainoastaan ole hyväksi itse blogille vaan myös antaa itselleenkin hyvän ajatuksen siitä millaista blogia tahtoo ylläpitää ja ennen kaikkea millaisella aikataululla.


MITEN LUODA OMA JOULUKALENTERI?

1. Suunnittele

Joulukalenterin, kuten kaiken muunkin perusta on hyvä suunnittelu. Joulukalenteriin ei voi hypätä yks kaks ensimmäisenä päivän ilman minkäänlaista pohjaa. Jos ei tahdo tai kerkeä suunnitella koko kalenteria ja blogitekstejä suosittelen ainakin väkertämään ensimmäisen kahden viikon edestä sisältöä valmiiksi. Tämä poistaa ainakin osan stressistä, että onnistuuko kalenterin pitäminen.


2. Teema

Se miksi minusta tämän vuoden kalenteri onnistui johtui suurimmalta osin siitä ideasta että olin valinnut kalenterille teeman, minkä ympärille rakentaa koko kalenteri. Tämä oli hyvä idea kahdesta syystä; 1) luukkujen sisällöt oli helppo keksiä ja 2) itse kalenteri sai kokonaisuuden joka oli yhtenäinen eikä se ollut mikään sillisalaatti. Plus, kalenteri itsessään tuntui minusta paljon kiinnostavammalta kun jokainen luukku pyöri saman teeman ympärillä. 

Muutama postaus taisi tosin olla sellainen, jotka eivät ehkä ihan liittyneet valitsemaani teemaan (stressivapaa joulu), mutta pääsääntöisesti kuitenkin yhtenäisyys joulukalenterissani minusta näkyy.


3. Ajastaminen

Olemme varmasti kaikki tottuneet siihen, että joulukalenterit ilmestyvät joka päivä samaan kellonaikaan. Postausten ajastaminen on siis todella hyvä idea. Ei ainoastaan, jotta ihmiset osaavat tulla blogia kurkkimaan uuden luukun auetessa, vaan se myös helpottaa omaa arkea. Ei tarvitse stressata, että nyt se postauksen julkaiseminen unohtui. Tämä minun pitäisi oppia myös instagramin puolella, mutta en ole täysin varma; voiko instagramissa ajastaa julkaisut?


4. Kuvat

Kuvat ovat aina olleet minulle pieni haaste ja tunnen suurta painetta niiden kanssa. Pidin muutaman päivän jotka olivat "valokuvauspäiviä" ja tämä auttoi todella paljon. Ei ainoastaan, että sain kuvia pankkiin vaan myös itseäni kokeilemaan uusia kuvakulmia. 

Suosittelen myös lämpimästi räpsimään paljon kuvia, jos ja kun käyt jossain. Esimerkiksi joulumarkkinoilla. Ei ainoastaan, että saat kuvia sosiaaliseen mediaan käyttöön tai joulukalenteriin, vaan myös muistoksi itsellesi.

Kaikkien kuvien ei myöskään tarvitse sisältää jouluun liittyviä asioita kuten valoja, koristeita tai edes värejä. Eikä kuvan edes tarvitse liittyä mitenkään postauksen aiheeseen. Eikä niitä tarvitse olla kuin se yksi kappale. 


5. Älä ota stressiä

Sama kuin joulussa itsessäänkin joulukalenterista ei kannata ottaa stressiä. Se ei ole pakollinen blogille tai millekään muulle sosiaalisen median alustalle eikä sitä ole pakko toteuttaa kahdenkymmenenneljän päivän ajan. Halutessasi voit yhtä hyvin tehdä "12 päivää joulu" aiheisen julkaisuputken.

Jos huomaat, että ajatuskin tuottaa liikaa paineta astu pari askelta taaksepäin ja mieti miksi. Eikö sinulla ole aikaa suunnitella? Eikö valitsemasi teema ole oikea? Jos huomaat, ettei kalenteri tule onnistumaan ja et voi joko toteuttaa sitä ollenkaan tai sinun on keskeytettävä se tee se. Älä pakota itseäsi tekemään jotain mihin sinulla ei riitä motivaatio. Se on ihan ok.


Teitkö itse tänä vuonna joulukalenteria? Miten se onnistui? Voisitko luoda tulevina vuosina kalenterin?

Mitä meidän joulun odotukseen on kuulunut? // Luukku 22

Meidän joulukuu on ollut tavallista kiireisempää. Tai ainakin kiireisempää kuin kaksi edellistä, sillä olin itse hyvin paljon töissä, joten on ollut todella rentouttavaa oikeastaan kun olemme päässeet tekemään enemmän asioita ja samalla myös tekemään kodista jouluisemman.

Tässä postauksessa tahdon jakaa muutamia asioita joita olemme R:n kanssa tehneet tänä jouluna.


ASIOITA MITÄ TEIMME TÄNÄ JOULUNA

Aleksin joulukadun avajaiset

En ole itse saanut tilaisuutta osallistua joulukadun avajaisiin Helsingissä, sillä se on aina joko mennyt, olen ollut töissä tai jokin muu asia on estänyt tämän kokemuksen. Ihmispaljoudesta ja paria törkeää vanhempaa rouvaa lukuunottamatta tämä oli todella kiva kokemus!

Vierailimme Tuomaan Markkinoilla

Tämä on minusta sellainen asia, joka jokaisen Helsingissä asuvan on tehtävä edes kerran ja kurkattava miltä Tuomaan Markkinat oikein tänä vuonna näyttävät.

Vierailimme Linnoituksen joulussa

Hamina on sellainen paikka jossa itse en ole aikaisemmin käynyt, mutta sinne on ollut helppo ajaa R:n kanssa ja viimeksi kun olimme R:n kotikaupungissa kurkkasimme hänen vanhempiensa kanssa Hamina Festivals:n. Tämä oli kyllä todella ihana, jouluinen kokemus ja erosi täysin Helsingin jouluisista kaduista.

Kotkan kuusimetsä

Kävimme myös samaisella matkalla kurkkaamassa Kotkan kauppatorille sijoitetun pikkuisen kuusimetsän, joka oli todella kaunis.


Fazer Experience Vierailukeskus

Kävimme täällä viime joulunakin ja tämä on todellakin sellainen paikka missä suosittelen käymään jos sinulla on suunnitteilla ostaa suklaata lahjaski. Fazerin tehtaalla ei ole ainoastaan hyviä diilejä vaan myös hyviä valmiiksi luotuja paketteja, erilaisia muita tavaroita joko fazeriin tai muumeihin liittyen sekä totta kai uutuuksia joita ei löydy muualta kuin Fazerin vierailukeskuksesta.

Tämä on myös kiva paikka pysähtyä kahville sekä käydä ihailemassa lumisen Suomen keskellä kukoistavaa "viidakkoa".


Rakensimme piparkakkutalon

En muista syytä, miksi emme rakentaneet piparkakkutaloa viime vuonna, mutta tämä oli yksi yhteinen aktiviteetti jonka toteutimme neljänsillä treffeillämme.


ASIOITA MITÄ TOTEUTIN YKSIN

Lempi kuvanveistäjä oli ehdottomasti nämä hahmot luonut Sakari Kannosto

Vierailu Arabian Taideakatemiassa

Tämä oli sellainen asia, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä MUJI Finlandin kanssa. Minua instagramissa seuranneet varmasti tietävät tästä yhteistyöstä, joka kesti kolme kuukautta ja todellakin oli mahtava kokemus! Suosittelen siis hakemuksen jättämistä kun seuraavan kerran he etsivät ihmisiä mukaan MUJI Friends Finland projektiinsa!

Mutta Arabian Taideakatemiasta; se oli mitä mielenkiintoisin paikka ja sai oman luovan puoleni heräämään! Tuoksut toivat myös mieleen koulun kuvistunnit ja hyvät muiston niiltä hetkiltä.

Lounas ystävien kanssa

Kävimme syömässä Hakaniemen Memphis ravintolassa ja tämä on todellakin sellainen josta nautin. Minulla ei ollut ollut mikään maailman paras viikko silloin menossa, mutta ystävien kanssa syöminen piristi ja oli ihanaa kaiken sen stressin ja paineen keskellä päästä hetkeksi hengähtämään ja nauttimaan hyvästä seurasta! Tämä on sellainen jonka tahdon tehdä jatkossakin joulukuussa. Asettaa sen yhden hetken ystäville.


Mitä itse olet ehtinyt tekemään h-hetkeä odotellessa?

Voiko joulun viettää yksin? // Luukku 19

Yksin oleminen erityisinä päivinä ei oikeasti ole niin paha asia, mutta ajatus siitä, että joku viettäisi joulun kokonaan tai vain osittain erillään läheisistään käsitellään usein ongelmana joka on pakko ratkaista. Meille toitotetaan todella nuoresta, että yksin oleminen jouluna on asia, jota täytyy välttää. Se ei ole ainoastaan surullista, jos "joutuu" olemaan joulun yksin, vaan se on myös traagista.

Todellisuus on kuitenkin, että monet ihmiset viettävät joulun yksin tai erossa perheestään vuosi toisensa perään. Syitä yksin ololle on monia ja se on oikeasti ok. Ja vaikka se saattaisi tuntua todella kauhealta, on kuitenkin olemassa monia keinoja miten joulun viettäminen yksin voi tuntuakin siedettävältä.

Jotenka, jos olet pohtinut tai suunnittellut viettäväsi joulun yksin tai suht yksin (jos vietät joulun kaahdestaan kumppanisi tai kaverisi kanssa, etkä matkusta perheesi luokse) toivon että löydät tästä postauksesta jotain lohtua. Sillä tiedämme kuitenkin joulun olevan täynnä mukavuutta, iloa sekä kasapäin kulttuurellisia odotuksia perheestä ja yhdessäolosta.


Mitä tehdä kun on yksin jouluna?


1. Tee jotain, mikä on sinulle tärkeää

Tämä voi olla elokuvien katselua tai kävelyretki luonnon helmassa. Jokin aktiviteetti on hyvä olla, sillä sitten sinulla on se jokin asia jota odottaa innolla, mikä puolestaan auttaa ahdistuksen oireiden liventymisen kanssa. On parempi että suunnittelet itsellesi jotain tekemistä jouluksi kuin, että jäät kotiin murehtimaan.

Voit myös;

  • kuunella lempipodcastiasi
  • tehdä palapeliä
  • virkata tai neuloa
  • kirjoittaa kirjaa tai vaikka lukea
  • vietä spaa päivä
  • ole turisti kotikaupungissasi
  • käy luistelemassa, hiihtämässä tai vaikka pulkkamäessä!


2. Hemmottele itseäsi erityisellä ruualla

Joulu on kuitenkin juhla ja minulle tämä ainakin tarkoittaa hyvää euokaa. Sinun ei tarvitse syödä jouluruokia, jos et niistä pidä. Syö jotain sellaista joka saa sinut hyvälle tuulelle. 


3. Avaa lahja

On ihana aina saada lahjoja rakkaimmiltaan, mutta joskus niitä rakkaimpia ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi nauttia lahjojen avaamisesta! Osta itse itsellesi jotain kivaa ja paketoi se. Tämä ei ehkä ole mikään yllätys, mutta pääset ainakin kokemaan lahjan avaamisen tunteen. Osta jotain sellaista jonka ostamista olet ajatellut pitkään. Tämä lisää sitä jännitystä, sillä vaikka tiedät mitä paketissa on pääset kuitenkin nauttimaan lahjasta avaamisen jälkeen!


4. Anna itsellesi lupa potea koti-ikävää

Jos vietät joulun ensimmäistä tai monennetta kymmenettä kertaa poissa kotoa niin anna itsellesi lupa kokea pientä surua siitä ettet pääse näkemään perhettäsi.

Kun koet kaikkia tunteita se auttaa sinua tasapainottamaan omaa tunne elämääsi ja se on myös terveellistä. Ei ole hyvä olla koko ajan vain iloinen ja olla antamatta itsensä kokea surua. 


5. Ota yhteyttä perheeseesi ja/tai ystäviisi

Jopa lyhyt viesti voi antaa sinulle tunteen ettet ole yksin. 


6. Älä juhlista joulua

Tämä on hiukan erilainen muista, mutta varsinkin jos vietät joulusi maassa jossa ei joulua juhlita ei mieli välttämättä edes ole jouluinen. Älä juhli joulua. Jos sinulla ei ole joulu mieltä tai kukaan ei ole "pakottamassa" juhlimaan niin päätä olla juhlimatta sitä.

Asialla ei ole oikeasti mitään merkitystä. Saat kuitenkin tehdä mitä itse haluat. Hyödynnä tuo "vapaapäivä" itsellesi.


Mitä sanoa ihmisille, jotka kysyvät miksi vietätä joulun yksin?

Tee lista muutamista syistä, joiden vuoksi päätät viettää joulun itseksesi. Voit itse päättää jaatko listan sisällön muiden kanssa vai et, mutta kirjoittamalla syyt ylös voi auttaa sinua pitämään kiinni omasta päätöksestäsi.

Järjestää aikaa perheellesi puhuaksesi aiheesta. Se voi olla vaikka osa viikottaisia puhelinkeskustelujanne. Helpoiten asian ehkä kertoo sähköpostilla, mutta kohtelian tapa olisi kertoa kasvotusten. Kasvotusten tai jopa Facetime puhelulla kerrottuna asia voi myös tulla esiin lopullisempana.

Varaudu myös siihen, että perheenjäsenet usein ovat hyvin huolissaan kun joku "kieltäytyy viettämästä joulua". Ja tämä huoli voi usein purkautua ulos vihana ja jopa paheksuntana. Anna perheellesi tilaisuus esittää kysymyksiä, jotta pystyt selittämään miksi tämä on tärkeää sinulle ja omalle hyvinvoinnillesi.

Muista myös että kunnioitus kulkee molemmin suunnin ja kerro kunnioittavasi heidän mielipidettä asiasta, mutta se vietätkö joulua yksin vai perheesi kanssa on yksin omaan sinun päätös. Kyseessähän on kuitenkin oma elämäsi ja saat itse päättää mikä on parasta itsellesi.

Jos sinua kuitenkin huolettaa, että perheesi tai jopa ystäviesi reaktio uutiseesi on negatiivinen yritä löytää itsellesi ystävä joka tukee ja piristää sinua tilanteen niin vaatiessa. He voivat auttaa sinua muistuttamaan, että tämä on hyväksi sinulle.

Huolimatta perheesi tai kenenkään muun mietteistä sinulla on vapaus juhlia joulua haluamallasi tavalla! Tai olla juhlimatta ollenkaan.



Kun oikeasti siis miettii joulun viettäminen yksin ei ole oikeasti maailman kauhein asia maailmassa - ei vaikka kuka sanoisi mitä. Joulu yksin voi olla jopa todella hyvä tilaisuus, jonka kautta päästä arvostamaan niitä omia jouluperinteitä uudelleen tai jopa tehdä täysin uusia, joilla on oikeasti merkitystä itsellesi.

Se yksinäinen joulu jonki vietin sai minut tuntemaan syyllisyyttä, mutta samalla ymmärsin kuinka tärkeä oikeasti joulu on minulle ja tiesin mitä kaikkea halusin ja en halunnut enää tulevaisuudessa tehdä.

Oikeasti suosittelisin, että jokainen viettäisi edes yhden joulun itsekseen, sillä se on todella hyvä tilaisuus kasvaa ihmisenä ja kokea jotain erilaista.


Oletko itse koskaan viettänyt joulua yksin?

Kuinka selvitä joulusta, kun haluat vain skipata sen? // Luukku 17

Oletko koskaan nähnyt elokuvaa "Skipataan joulu"? Elokuvassa Luther Krankin (Tim Allen) ja hänen vaimonsa Noran (Jamie Lee Curtis) ainoa lapsi on ilmoittanut, ettei hän ole jouluksi tulossa kotiin, mikä laittaa sellaisen ajatuksen Lutherin mieleen, että nyt olisi hyvä tilaisuus viettää joulu muualla kuin kotona. Koska mikä järki on viettää se sama perinteinen joulu, jos itselle tärkein henkilö ei tule olemaan läsnä.

Silloin kun itse katsoin kyseisen elokuvan aloin pohtimaan olisiko mahdollista skipata se oma perinteikäs joulu kokonaan?

Ehkäpä. Jouluhan ei koskaan ole täysin samanlainen ja kun ne omat lapset kasvavat ja varsinkin kun itse alkaa "kasvamaan irti" omista vanhemmistaan sitä haluaa kokeilla erilaisia tapoja viettää joulua. 

Ennen kuin olin edes itse kyseistä elokuvaa nähnyt olin jo ajatallut pienessä mielessäni, että olisipa kiva joskus viettää joulua jossain muualla kuin kotona. Joko Lapissa lumihankien keskellä tai sitten etelän lämmössä.

Olen myös ajatellut parina jouluna; "kumpa voisi skipata joulun" ja syynä on yksinkertaisuudessaan ollut se, etten ole noina vuosina saanut juhlistaa joulua. En halunnut skipata joulua säästääkseni rahaa tai koska olisin halunnut kokeilla erilaista joulua, kun muilla perheen jäsenillä oli suunnitelmissa tehdä jotain muuta jouluaattona. Silloinen henkilö jonka kanssa seurustelin loi sellaisen ilmapiirin jouluna, että sen halusi vain skipata. Olisin oikeasti mieluummin mennyt etelän lämpöön joulua karkuun jos se olisi ollut mitenkään mahdollista.

MITEN SELVITÄ JOULUSTA, KUN SEN HALUAA SKIPATA?

Joillekin tämä aika vuodesta voi todellakin luoda hyvinkin surullisen, masentuneen ja jopa melankolisen tunteen. Voi siis olla hyvinkin vaikeaa saada itsensä juhlatunnelmaan. Tiedän omasta menneisyydestäni juurikin sen, että näin oli, kun toisen "huono olo" tarttui minuun ja kun katsoin niitä onnelisia ihmisiä tunsin oloni vain masentuneemmaksi. Ei ainoastaan sen takia, että muilla oli parempi joulu kuin minulla, vaan koska jouduin esittämään iloista.

On hyvin vaikeaa siis kieltäytyä yhteisistä kokoontumisista ja vielä vaikeampaa asettaa se iloinen hymy kasvoille. Jaan nyt kanssasi kolmannen ratkaisun tähän; ole vain oma upea itsesi, tunne mitä tunnet ja kun olet selvillä omista tunteistasi palaa ihmisten pariin tai älä. Tee mikä tuntuu parhaimmalta itsellesi.

Monet meistä tulevat yrittämään parhaansa laittaessaan omia tunteitaan sivuun ja vain yrittävät tehdä parhaansa "juhliessaan" joulua. Mutta juhliminen masentuneena, surullisena, yksinäisenä tai muiden samanlaisten tunteiden kanssa voi olla todella hankalaa!


MIKSI OLONI ON HUONO JOULUNA?

Tunteet voivat juosta todella korkealla tai sitten ne voivat olla hyvin alhaalla. Tunteida voidaan loukata, vaikka kyseessä onkin hyvin iloinen juhla. Vaatii siis jonkin verran päättäväisyyttä ja vaivaa navigoida näiden aikojen läpi. Aika perheen kanssa voi tuntua stressaavalta ja hiukan ehkä sotkuiseltakin, mutta uskon koko sydämestäni, että yhdessä olo on todellakin kaiken sen vaivan arvoista.

Itse vihaan jäädä paitsi perheen asioista, sillä puhuakseni totta perheenjäseneni ovat yksiä lempi-ihmisiä elämässäni! Tämä on oikeasti yksi syy miksi joulusta pidän, sillä pääsen viettämään aikaa perheeni kanssa. Olen kuitenkin joulun kerran skipannut.

Sinä vuonna olin juuri eronnut silloisesta narsistisesta exästäni ja hän uhriutui joulun alla. Halusin mennä äidilleni joulua viettämään, mutta pelko siitä etten pääsisi omaan asuntooni tai jotain pahempaa olisi tapahtunut. Se ei ollut kauhein joulu, mutta sellainen jota en muistele todellakaan hyvällä sillä jouduin viettämään sen ihmisen kanssa, joka vähät välitti joulusta. Örisi, kittasi kaljaa ja tuhahteli paheksuvasti.

Olihan minulla kuitenkin hetkiä jolloin en olisi halunnut juhlia joulua, mutta tein sen kuitenkin.


SYITÄ MIKSI JUHLIA VAIKKA ET HALUAISIKAAN

Elämä voi muuttua hetkessä, joten arvosta ihmisiä joita sinulla on elämässäsi nyt.

Vaikka joulu ei olisi täysin täydellinen, jos sinulla on perhettä tai ystäviä joiden kanssa viettää aikaa jouluna, olet todella siunattu. Et todellakaan tiedä milloin on se viimeinen kerta kun näet jonkun läheisistäsi viimeisen kerran.


Asioista pois jääminen voi tuntua pahemmalta!

Joskus kotiin jääminen ja perhetapahtumien skippaaminen on juuri sitä mitä tarvitset. Kuitenkin suurimman osan ajasta tulet tuntemaan olosi kauheammaksi kun olet jäänyt kotiin.

Tiesin itse noina parina vuonna, että jos jäisin kotiin tuntisin oloni vain kauheammaksi. Perheen kanssa ajan vietto sai minut aina paremmalle tuulelle. Ainakin niin kauaksi aikaa kunnes exäni päätti repäistä jouluherneen syvälle sieraimeensa ja tehdä kaikkien olon surkeaksi. Jos perheessäsi on muuten tällainen örveltäjä, hänet voi jättää kotiin.


Kaipaat yhteyttä, mutta pelkäät samalla loukkaantuvasi

Tämä on sellainen asia joka kiehtoo minua hyvinkin paljon. Suojellaksemme itseämme loukaantumiselta (oli se tunnepohjainen tai fyysinen) työnnämme usein läheisemme pois luotamme. Jokainen meistä tekee tämän jossain vaiheessa elämää. Usein joko teini vuosina tai kun olemme täyttäneet kaksikymmentä.

Usein myös tällaisissa tilanteissa kaipaamme sitä yhteyttä, mutta pelkäämme mitä muut ajattelevat elämästä jota elämme. Joten emme sitten soita tai viestittele kenellekkään. Mikä luo ainoastaan enemmän etäisyyttä ja tämä vain varmistaa sen, että satutamme itseämme enemmän.


OLE TIETOINEN ASIOISTA, JOTKA OVAT TÄRKEITÄ SINULLE

Älä vertaa jouluasi, ystäviäsi tai perhettäsi siihen mitä näet somessa

Anna omalle joulullesi mahdollisuus olla epätäydellinen. Et tule saamaan mitään bonus pisteitä siitä että sinulla on "täydellinen" joulu. Saat niin sanottuja pisteitä siitä, että ilmaannut paikalle ja olet läsnä.

On hyvin helppoa katsoa elämäämme, perhettämme tai jopa kodin koristeita ja tuntea ettemme täytä tietynlaisia "standardeja", mutta tällainen ajattelu ei todellakaan ole avuksi!

Toinen asia mitä joskus saatoin tehdä oli, että vertasin lahjoja mitä muut saivat jouluna. Saatoin tuntea oloni huonoksi, jos en saanut yhtä paljon tai yhtä hienoja lahjoja.


Valitse mitä tahdot tuntea joulun aikana

Monet meistä ajattelevat että meidän kuuluu tuntea onnellisuutta jouluna ja kun olo ei ole onnellinen meistä tuntuu, että nyt jokin on mennyt vikaan.

Onnellisuus voi tapahtua jouluna, mutta ei ole myöskään realistista odottaa, että automaattisesti tuntisi onnellisuutta. Ainakaan koko aikaa joulua odotellessa. Itselläni esimerkiksi tämä kuluva viikko ei ole ollut mikään maailman parhain. En tiedä miksi, mutta mikään ei ole tuntunut vain onnistuvan ja olo on ollut kurja. Mutta sen sijaan, että olisin esittänyt onnellista annoin itselleni luvan olla surullinan, melankolinen ja jopa itkeä.

Pystyt valitsemaan tuntemaan muitakin tunteita ja saat tuntea muitakin kuin innostusta, jännitystä ja onnea. Voit tuntea myötätuntoa, rakkautta, rauhaa ja jopa uteliaisuutta, mutta sinulla on myös lupa tuntea pelkoa, katkeruutta ja jopa tunnetta ettet ole tarpeeksi riittävä. Tuntemalla myös näitä kiukun tunteita on yhtä voimaannuttavaa kuin kiltteyden. Kun näitä tuntee, pystyy silloin hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja sen jälkeen tuntemaan rauhan ja ehkä jopa hyvän olon tunteen.


SKIPATAKO VAI EIKÖ SKIPATA JOULUA?

Päätös on oikeastaan yksin omaa sinun. Joskus joulun skippaaminen ei ole se paras idea, mutta toisinaan yksin olo tai joulun vietto täysin erilaisella kaavalla voi olla juurikin sitä mitä tarvitset.

Näin oma kohtaisesti itse hiukan kadun joulua jolloin skippasin joulun vieton oman perheeni kanssa, mutta silloin skippaamisen tarkoituksena ei ollutkaan itseni paranteleminen. Joten suosittelen ehkä joulun skippaamista sellaisessa tarkoituksessa jossa annat aikaa itsellesi. Rentoudu ja tee asioita jotka tuovat sinulle hyvän mielen. Siitähän joulussa on ylipäätänsä kyse.


Oletko koskaan skipannut tai ajatellut skippaavasi joulua?




8 tilaa säästävää joulusisustusideaa // Luukku 15

Joulu on aivan kulman takana ja varmasti monella tällä hetkellä on pohdinnassa ostaako teko vaiko oikea kuusi tänä vuonna VAI ostaakko kuusta ollenkaan. Jokaisella ei ole kodissaan tilaa kuuselle tai millekään joulukoristeelle. Tämän päivän luukussa tahdon jakaa muutaman vinkin kuinka tuoda joulu kotiin jos asunnossasi ei satu olemaan paljoa neliöitä.


1. Laita koristeet ulos

Kranssit ulko-oveen roikkumaan ja jouluvalot parvekkeelle. Ei sitä oikeastaan muuta tarvitsekaan, jotta saisi hiukan joulun tuntua. 

2. Ikkunoiden koristelu

Jouluvalot voi myös asettaa ikkunaa vasten, jotta niistä voi nauttia sisällä että ulkona. Ikkunoihin voi laittaa muitakin koristeita esimerkiksi ikkunan sisälle voi rakentaa oman pienen tonttukylän tai luoda varjohahmoja paperista.

3. Eteisen matto

Kranssin ripustaminen ulko-oveen tuo hyvän ensivaikutelman, mutta samaten tuo myös jouluinen ovimatto. Voit katsoa sellaisenkin maton, joka sopii myös joulun jälkeiseen aikaan, jotta sinun ei tarvitse keksiä sille säilytyspaikkaa.

4. Ei tilaa puulle?

Eipä hätää! Jos sinulla on rajallinen määrä tilaa todella hyvä ratkaisu ja tilan säästäkä on kuusen ripustaminen seinälle! Voit luoda kuusen itse esimerkiksi valonauhasta tai ostaa valmiin kaupasta. Tässä on muutama muu vinkki kuusipuulle, jos et tahdo ihan perinteistä kuusta kotiisi.

5. Washi-teippi seinä

Jos olet vuokralla etkä saa meidän tavoin tehdä reikiä seiniin, hyvä tapa ripustaa pieniä koristeitä seinälle, kuten postissa tulleita joulukortteja, on käyttää hiukan juhlavampaa washi teippiä. Hyvä idea helppoon jouluvalojen ripustamiseen on myös käyttää Command koristeklipsejä. Näiden kanssa ei tarvitse porata reikiä eikä seinään jää mitään jälkiä irrotuksen jälkeen JA ne pysyvät todella hyvin seinässä!

6. Luo jouluinen joulukehys

Jos sinulla on jo omistuksessa niin hyvä, mutta muutoin tarvitset tätä varten korkkitaulun, jonka ripustat seinälle ja tähän voit ripustaa kaikenlaisia mahdollisia joulukoristeita. Tämä mahdollistaa sen ettei sinulla mene turhaa tilaa työtasoilla ja saat samalla tuotua joulun tuntua kotiisi.

7. Joulunurkkaus

Joulun ei tarvitse täyttää koko asuntoa. Voit hyvin luoda yhden suloisen joulunurkkauksen, jossa on esimerkiksi pienoinen joulupuu, muutama koriste ja kenties pari kynttilää. Hyvä pieni joulunurkkaus idea on myös tonttuovi. Lapsiperheissä tämä voi varmasti olla todellinen hitti! Mutta kannattaa myös varmistaa, että "asennat" oven sellaiseen paikkaan jossa se ei jää jalkoihin, jos päätät laitella muitakin koristeita kuin ainoastaan oven.

8. Juhlavat astiat

Voimme varmaan olla samaa mieltä siitä, että juhlavuuden tuntua tuovat erilaisiin tilaisuuksiin tarkoitetut astiat. Jouluista tuntua ainakin itselleni heti hiukan jouluisempi kahvimuki josta juoda aamukahvi tai tehdä se överi kaakao.


Joulusisustuksemme + 10 luovaa tapaa miten luoda kodista kodikkaampi // Luukku 14

Jouluun on enää alle kaksi viikkoa!! En voi oikeasti uskoa kuinka nopeasti tämä kuukausi onkaan mennyt, vaikka joka vuosi joulu tuntuu viuhahtavan ohitse sekunneissa. Olemme koristaneet melkeinpä joka nurkan kodissamme ennen kuin joulukuu ehti edes alkaakaan juurikin tämän nopeasti kuluvan ajan vuoksi. Halusin tänä vuonna päästä nauttimaan kunnolla joulusta ja ennen kaikkea sen monista koristeista enkä ainoastaan jouluaattona, jolloin vietämme ainoastaan jouluaamun kotona.

Keskitin aikalailla joulukoristelumme olohuoneeseen ja keittiöön, mutta pienesti tuli kuitenkin makuuhuonekin koristeltua. Vietämme kuitenkin molemmat paljon aikaa olohuoneessa ja makuuhuone on enemmän nukkumiselle sekä työntekoon. En siis halunnut paljoa koristelua joka voisi viedä huomion helposti, mutta kuitenkin sen verran, että kun R tekee etänä töitä hänkin voi nauttia joulusta työpöydän ääreltä.

Jouluinen olohuone

Olohuoneen teemana yritin pitää kodikkuuden ja mukavuuden. Sellainen "tässä on todella hyvä paikka käpertyä vilttiin, nauttia glögia ja katsoa jouluelokuvia". 

Jouluinen keittiö

Seuraavana vuorossa on keittiömme, jonne en halunnut liikaa tuoda pöytäkoristeita. Vapaa tasotila on kuitenin tärkeää ruokaa laittaessa ja leipoessa.

Jouluinen makuuhuone

Mukavuus oli täälläkin tietysti päälimmäisenä mielessä, mutta myös pienen jouluisen tunnelman tuominen muulakin tavalla kuin lakanoiden värillä. 

10 tapaa miten tehdä kodista mukavampi

1. Osta paljon kynttilöitä ja sytytä ne

Jos et ole kauhean hajuherkkä niin osta ihmeessä tuoksukynttilöitä. Kaikki mahdolliset maanläheiset tuoksut ovat todella hyvä valinta kun tahtoo luoda kodikkaampaa fiilistä.


2. Lisää lämpöistä valaistusta

Millä siis tarkoitan, ei sinistä valoa. Mitä lämpöisemmän sävyinen valo sitä mukavampi fiilis. Vähän niin kuin kynttilöidenkin kanssa. Se valon väri tuo lämpöä ja kodikkuutta.


3. Vaihda pörröisiin ja kuviollisiin sisustuselementteihin

"No mutta eikös tämä ole nyt jo hiukan liikaa? Tarvitaanko muka eri sisustussetit eri vuodenajoille? Kuvitteletko olevasi Rockfeller?"

En, en kuvittele, mutta asun kuitenkin paikassa jossa joudumme kestämään todella monta kuukautta pimeyttä ja kylmää joka vuosi, joten otan tämän hyvin vakavissani. Tämän ei todellakaan tarvitse tarkoittaa kaikkien kalusteiden vaihtoa, mutta tyynyt, viltit, verhot ja mahdolliset pöytäkoristeet voivat vaihtua vuoden aikojen mukaan.


4. Hanki täydelliset tossut sekä täydellinen kotineule

Itselläni on käytössä tällä hetkellä maailman mukavimmat ja pörröisimmät sukat (jotka vinkkasin luukussa 11 hyväksi lahjaideaksi). Tahtoisin itselleni kuitenin tietynlaiset pörröiset tossut, joiden perään olen kuolannut ties kuinka kauan. Olisikohan viime talvesta jo. Tässä oikeastaan on se malli.

Mikä sitten on 'kotineule'? Se voi olla verhomainen neuletakki, villapaita tai jopa over size huppari. Tarkoituksena on, että sinulla on mahdollisimman mukava olo sekä että et ole kotona yöpaidassa. Vähän kuin olo asu, mutta voit huoletta käydä kaupassa se päälläsi.

Tossut ja kotineule yhdistelmä takaa mukavan ja kodikkaan olon.


5. Hauduta hyvän tuoksuisia asioita liedellä

Internetistä löytyy mitä ihmeellisimpiä vinkkejä kuinka saada koti tuoksumaan hyvälle. Itse olen törmännyt ainakin Pinterestin syövereissä moniin ohjeisiin missä haudutetaan asioita kattilassa ja sitten koti tuoksuu ihanalta.

Paras on kuitenkin minusta näin joulun alla, että ostaa glögimausteen ja siihen tarvikkeet ja tekee itse glögiä kotona. Siitä tulee ihana jouluinen tuoksu!


6. Käytä diffuuseria

Talvisin ilma kuivuu hyvin nopeasti ja olen itse huomannut ihoni reagoivan ilman kuivuuteen melkeinpä heti kun kesä loppuu. Tämän vuoksi olen katsellut hyvin paljon diffuusereita, sillä niiden avulla kotiin saa lisättyä kosteutta, mutta myös ihania tuoksuja jos haluaa. Olen pitkään pohtinut Mujin tuoksudiffuuserin ostoa ja taidan sen itselleni hankkia joululahjaksi.

Ilman kostuttamisen lisäksi diffuuseri rentouttaa ja on mitä mainioin hiukan modernimpi sisustuselementti. Lisää diffuusereista kannattaa lukaista tästä. Olisiko tässä hyvä lisä teidän kotiinne tai vaikka lahjaksi vanhemmille?


7. Luo syy käyttää uunia/hellaa

Mikään ei tuo kotoisampaa tuntua kuin ruuan tuoksu ja uunin tuottama lämpö. Leivo jouluisia herkkuja tai kokeile uutta reseptiä päivällisellä.


8. Lemmikin haliminen

Tämä on tietysti aika vuodesta pakolliseen lemmikkieläinten halaukseen – ja jos sinulla on syrjäinen lemmikki, se todennäköisemmin käpertyy nyt lähemmäs sinua halutessaan varastaa lämpimiäsi! Muista kuitenkin että lemmikitkin kaipaavat omaa tilaa, joten älä pakota eläintäsi halauksiin.

Jos olet erittäin omistautunut vanhemman lemmikin omistaja, harkitse lämmitetyn lemmikkipeän hankkimista!


9. Laita takkaan tuli tai pistä televisiosta pyörimään takkasuoratoistoa

Liekit tuovat enemmän kuin hyvin mukavuuden tunnelmaa kotiin ja jos olet onnekas ja kotoasi löytyy toimiva takka olen hyvin kade. Jos taas sinulla ei ole omaa takaa voit hyvin tuoda mukavuuden tunnetta kotiin esimerkiksi laittamalla YouTubesta pyörimään takkavideoita


10. Mukavuuden soittolista

Melko omituisesti minulla on hyvin konkreettisia ajatuksia siitä, minkä tyyppinen musiikki on "mukavaa" ja mikä ei. Minusta elektroniikka ja punk eivät ole mukavia. Jazz ja Lo-fi  ovat. Olen varma, että sinulla on omia ajatuksiasi kodikkaasta musiikista, joten virittäydy sen mukaan.

Oletko jo sisustanut kotisi jouluiseksi? Entä mikä tekee mielestäsi kodista kodikkaan ja mukavan?

Kuinka viettää onnellinen joulu // luukku 10

Joulu voi vierähtää niin nopeasti ettemme edes tajuakaan sitä ja tämä voi jättää stressaavan ja kiireiden tuoman hössötyksen tunteen leijailemaan. Tänä jouluna tarkoituksena on kuitenkin viettää mahdollisimman stressivapaa joulu ja sen stressaamisen sijaan keskitytään siihen, mikä on oikeasti tärkeää sen sijaan, että päämme täyttyisi huolehtimisesta. Mikä on juurikin se syy tämän kalenterin takana.

Sosiaalinen media on varmaan paras väline, jonka avulla tehdä joulusta vähemmän stressaava, mutta se voi samanaikaisesti luoda meille tunteen, ettemme tee tarpeeksi joulun eteen, jotta se olisi täydellinen.

Voin itse pudota siihen kuoppaan, jossa selailen Pinterestin kuvia, joissa koti on koristellu täydelliseksi joulua varten ja samalla ajatella, että minunkin tulisi ostaa täysin uusia koristeita, jotta kotini näyttäisi yhtä täydelliseltä. Eikä siinä, rakastan joulukoristeita, mutta onko sillä oikeasti niin kauheasti väliä ovatko ne täydellisiä? Tärkeintä on että itse pidät niistä, ja niin kauan kuin itse olet tyytyväinen ei kotisi tarvitse näyttää samalta kuin aikakausilehtien sivuilla. Jopa pelkkä jouluvalonauha voi tehdä huoneesta taianomaisen.

Ja vaikka lahjat ovat kivoja ja niitä on kiva antaa, parhaimmat ovat niitä jotka tulevat sydämestä, eivät ne joihin käytettiin eniten rahaa. Kaikista paras lahja on kuitenkin yhdessäolon lahja.

KUINKA VIETTÄÄ ONNELLINEN JOULU

Sen sijaan että murehtisimme täydellisen joulun luomisesta keskitytään siihen, että saamme kaiken ilon irti joulusta. On todella monta tapaa, miten joulusta voi tehdä ikimuistoisen, mutta tässä on muutama idea:


Laadi suunnitelma

Toitotan tätä päivästä toiseen, mutta totuus on, että suurin osa joulustressistä johtuu järjestäytymättömyydestä ja suunnitelman puutteesta. Kun tiedät mitä asioita sinun tulee tehdä milloinkin tai mihin aikaan mennessä tietyt asiat pitää olla tehtynä voi poistaa todella paljon stressiä ja jopa ehkäistä sen syntymistä.

Suosittelen kurkkaamaan ensimmäisen luukun, josta löydät luomiani printattavia suunnittelua auttavia listoja, jos et jo tässä vaiheessa ole luonut itsellesi joulusuunnitelmaa. Jos et ole jo luonut itsellesi suunnitelmaa voi se edelleen auttaa sinua.


Keskity muistojen luomiseen

Vuosien varrella olemme varmasti kaikki saaneet mitä ihanampia ja upeimpia lahjoja, mutta asia minkä parhaiten kuitenkin jokaisesta joulusta muistan on ne asiat mitä teimme jouluna ja ketkä kaikki olivat silloin läsnä.

Aikaisin herääminen veljeni kanssa jouluaamuna, jotta pääsemme katsomaan joulupukin kuumaa linjaa, se innostuksen määrä kun odotimme joulupukin vierailua (isoisämme pukeutui joka vuosi pukiksi ja jakoi meille lahjat) ja kuinka leikimme yhdessä leluilla joita olimme saaneet. 

Viimeiset pari joulua olen puolestaan nauttinut siitä, että olen saanut viettää joulun äidillä ja viime joulu oli ihana kun saimme R:n kanssa jouluaamun olla kahdestaan. Aamu oli hidas ja rento. Avasimme lahjat jotka toisillemme olimme hankkineet ja katselimme joulupukin kuumaa linjaa. Puolen päivän aikaan R ajoi sitten porukoilleen kotikaupunkiinsa ja minä menin äidille viettämään jouluaaton ja joulupäivänä sitten matkustin bussilla R:n perässä. Tänä jouluna tulemme tekemään suunnilleen samalla tavalla.


Opettele sanomaan ei

Tämä on hiukan hankala, varsinkin itselleni sillä olen sellainen joka automaattisesti on muita miellyttävä persoona, mutta tämäkin on asia jonka olen tässä joutunut opettelemaan. Et voi osallistua jokaiseen tapahtumaan tai juhlaan tai edes tehdä extra vuoroja töissä. Ole siis varovainen oman ajankäyttösi kanssa ja mihin sanot kyllä ja mihin ei.

Kun nimittäin sanot kyllä jollekin asialle tulet automaattisesti sanomaan ei jollekin toiselle. Tahdot olla varma siitä että lupaudut tekemään ja toteuttamaan sellaisia asioita, joilla todella on merkitystä sinulle.


Ole läsnä

Puhelimet ja internetti kokonaisuudessaan ovat todella mahtava juttu. Näiden avulla pystyy helposti tekemään joulusta ihanan ajan kaikille, mutta nämä voivat myös harhauttaa sinua oikeiden muistojen tekemisestä.

Yritä siis laittaa puhelimesi äänettömälle ja mahdollisimman kauas näkökentästäsi silloin kun teet jotain erityistä. Oli se sitten toiseen huoneeseen tai laukkuun kahvittelun ajaksi. Äläkä pidä televisiota päällä, jotta vältyt häiriötekijöiltä. Laita mieluummin joulumusiikkia soimaan kuin että televisiosta pyörisi jokin jouluaiheinen elokuva. Jos siis tuppaat keskittyä enemmän siihen elokuvaan kuin yhteiseen tekemiseen.

Jos sinun todella täytyy jakaa tekemisesi sosiaalisessa mediassa tee se mieluummin tekemisen jälkeen. Tällöin vältyt siltä että seuraat julkaisusi tilannetta ja vastailet mahdollisiin kommentteihin. Itse jaoin jokaisen julkaisun aina tekemis hetkellä, koska jostain syystä ajattelin, että niin se kuuluu mennä. Tietenkin sitten myös tekstin kirjoittamiseen, kuvien muokkaamiseen ja muuhun käyttää todella paljon aikaa eikä silloin juuri keskitykään siihen aktiviteettiin juuri ollenkaan. Nykyisin itse postaan oikeastaan hyvin harvoin juurikin sen takia, että jaan kuvia Instagramiin tapahtumien jälkeen, mutta jaan niitä silloin kun se on tililleni kannattavina.

Harkitse jopa puhelimen sulkemista tapahtumien ajaksi tai vaikka sovellusten poistamista kokonaan koko joulun vieton ajaksi. Oli lähestymisesi millainen tahansa tätä aihetta kohtaan tärkeintä on kuitenkin se että sosiaalinen media pystyy kyllä odottamaan, muistojen tekeminen ja joulusta nauttiminen on paljon tärkeämpää.


Miten itse luot joulusta vähemmän stressaavan?








Käy myös kurkkaamassa luukku 7, jos kaipaat lisää aiheeseen liittyviä neuvoja.

Jouluisia treffi-ideoita // luukku 9

Joulu voi olla yllättävän romanttinen ja tässä luukussa jaan muutaman joulu aiheisen treffi-idean jotka auttavat sinua löytämään hauskoja tapoja viettää aikaa sen henkilön kanssa, jota rakastat. Älä anna kauden tuottaman kiireen estää sinua viettämästä aikaa ja antamasta huomiota parisuhteellesi.

Miten saan mahdutettua treffi-iltoja joulun aikana?

Joulu on oikeasti yksi parhaimmista ajoista vuodessa. Meillä on perheelle paljon puuhaa, konsertteja, ostoksia, lahjojen käärimistä ja lista vain jatkuu.

Tämä aika voi kuitenkin olla todella stressaavaa pariskunnille, kun ottaa huomioon lisätyt kustannukset ja jatkuvat aktiviteetit. Tämä stressin lisääntyminen on puolestaan todella hyvä syy luoda sitä aikaa parisuhteelle.

Uskon että oli ollut sitten pitkässä parisuhteessa ja oli lapseton tai ei niin hyvin tärkeää on pyrkiä löytämään kahden keskistä aikaa. Treffi-illan sovittaminen kalenteriin ei ole mikään mahdottomuus joulun aikaan, jos siitä tekee asian, joka on etusijalla. Asetu siis kalenterin ääreen NYT ennen kuin kaikki päivät ovat täyttyneet ties minkälaisesta tekemisestä.

Muista myös, että me kaikki varaamme aikaa asioille, jotka ovat todella tärkeitä meille ja parisuhteemme tulisi olla yksi joka on hyvin korkealla listallamme.

Jouluisia treffi-illan ideoita

On olemassa lukematon määrä asioita, mitä voitte pariskuntana tehdä yhdessä. Hauska juttu joulussa on se, että joulukuu on täynnä erikoisia tapahtumia joita tapahtuu melkeinpä joka päivä!

Mutta tässä on muutama romanttinen jouluinen treffi idea:

  1. Juokaa kaakaota - tehkää ihan överi kaakaot!
  2. Kuunnelkaa jouluradiota
  3. Katsokaa jouluelokuva. - Järjestäkää jouluelokuvamaraton jossa katsotte kaikki "Mutta mitä tapahtui joulupukille" -elokuvat.
  4. Kääriytykää vilttiin takan äärellä. - Jos ei ole takkaa Netflixistä tai YouTubesta löytyy suoratoistoja takkojen liekeistä.
  5. Pelatkaa lautapeliä!
  6. Menkää luistelemaan.
  7. Suudelkaa mistelinoksan alla.
  8. Menkää jouluostoksille yhdessä.
  9. Pukeutukaa yhteensopiviin pyjamiin.
  10. Leipokaa joulutorttuja, pipareita tai muita joulun herkkuja yhdessä.
  11. Koristelkaa joulukuusi.
  12. Tehkää popcornköynnös.
  13. Menkää kävelylle ihailemaan naapuruston jouluvaloja.
  14. Tanssikaa joululaulujen tahtiin.
  15. Tehkää piparkakkutalo!
  16. Ostakaa toisillenne rumat villapaidat, joita käyttää jouluaattona. - Jos ette löydä tarpeeksi rumia paitoja voitte ostaa kuvattomat paidat ja koristella itsellenne yhdessä rumat joulupaidat. Vai luotatko kumppaniisi tarpeeksi ja pystyisit antamaan paitasi hänen käsiinsä? 
  17. Tehkää yhdessä jouluinen drinkki - esim. the joulu-spritz, raparperi-vadelma tonttu-tonic tai muita jouluisia juomia
  18. Koristelkaa yhdessä kotinne jouluiseksi sisältä ja ulkoa.
  19. Askarrelkaa yhdessä joulukranssi.
  20. Osallistukaa oman kaupunkinne joulutapahtumiin.
  21. Tehkää omat ornamentit.
  22. Järjestäkää piknik kotona, laittakaa piknikpeitto lattialle takan edustalle/tv:n ja takka suoratoisto pyörimään.
  23. Rakentakaa lumiukko.
  24. Menkää rekiajelulle.
  25. Käykää laskettelemassa tai pulkkamäessä.
  26. Käykää kurkkaamassa joulumarkkinat.
  27. Toteuttakaa "Elf on the Shelf" toisillenne.
  28. Toteuttakaa jouluinen aarteen etsintä ja menkää bongailemaan joulupukki, poroja, tonttuja jne. naapurustoon.
  29. Askarrelkaa joulukortteja yhdessä ja lähettäkää ne tutuille ja perheenjäsenille.
  30. Tehkää jouluaiheinen valokuvaussessio.

Joulu on todella rahaa kuluttava kuukausi, joten tähän listaan yritin laittaa ylös mahdollisiman monta aktiviteettia, joihin rahaa ei tarvitse melkeinpä ollenkaan käyttää tai että suurin osa olisi ainakin sellaisia joihin ei tarvitse paljoa rahaa käyttää. Jotta pysyttäisiin siinä joululle luodussa budjetissa.

Totuus kuitenkin on, että sen oman kumppanin kanssa on todella helppoa pitää hauskaa ilman, että tarvitsee kuuta taivaalta ostaa.

Minkälaisia jouluisia treffiaktiviteetteja olet ehtinyt tekemään tai suunnittelemaan oman kumppanisi kanssa? Olisiko tässä jotain mitä voisit lähteä hänen kanssaan toteuttamaan?

7x Miten selvitä joulusta masennuksen kanssa // luukku 7

Joulu on mitä ihaninta aikaa vuodesta. Tai on jos ajatukset eivät täyty lauseista kuten:

  • "Miten voisin muka olla iloinen jouluna?"
  • "Miten voisi välttyä alakuloisuudelta joulun alla?"
  • "Miten välttäisin masennuksen uusiutumisen aaton aikana?"
 Vaikka joulu onkin todella taianomaista ja ihanaa aikaa voi se olla monelle myös todella suuri stressin aihe. Täydellisyyden tavoittelu luo todella suuria paineita, mutta myös perheenjäsenten kanssa toimeen tuleminen voi tuottaa stressin oireita, jos välit eivät ole mitkään parhaat koskaan olleet. Lisäten vielä vähäiset yö unet ja ei niin terveelliset syömiset ja juomiset.

Joulu on siis todella sopiva mielenterveyden ongelmien myllerrykselle ja henkilönä joka on kokenut joulun parina vuonna hyvinkin mieltä järisyttäväksi ajaksi tahdon kertoa sinulle kuinka selvitä joulusta masennuksen kanssa.

Koska joulu on kuitenkin se taianomainen hetki vuodesta ja se voi olla sitä myös sinullekin muuttamalla pienellä kikalla.

MITÄ VOIMME TEHDÄ LIEVITTÄÄKSEMME MASENNUKSEN OIREITA JOULUNA?

1 - Joulun aiheuttamat ongelmat menneisyydessä?

Ensimmäisenä kannattaa miettiä, mitkä ovat sellaisia asioita joista on jäänyt ns. "huono maku suuhun" aikaisempina vuosina.

Tietenkin tämä voi todella hyvin olla ensimmäinen vuotesi mielenterveyden ongelmien kanssa, jolloin tästä vinkistä ei ole sinulle oikein hyötyä, mutta voi olla mahdollista, että tunnistat ne asiat jotka ovat voineet ärsyttää sinua menneisyydessä ja mitkä voivat tehdä enemmän vahinkoa tänä vuonna.

Selvittämällä, mitkä olivat masennuksesi uusiutumisen syyt aikaisempina vuosina voi mitätöidä osan vaikutuksista kun välttelet näitä laukaisevia tekijöitä. Esimerkiksi, alkoholi on voinut olla suurena osana joulun vietossa tai et ole saanut tarpeeksi unta tai aikaa yksin tai setäsi on vuosi toisensa perään esittänyt seksistisempiä kysymyksiä. Tunnistamalla, mitkä asiat toimivat laukaisevina tekijöinä pystyt välttämään niitä tai olemaan valmis niihin.


2 - Muista että joulu on vain 72 tuntia pitkä

Kaikki se valmistautuminen, mitä käytämme jouluun voi tuntua todella turhalta kun joulu ei ole kuukauden kestävä juhla. Kun todellisuushan on, että joulu kestää ainoastaan vain muutaman päivän.

Pelkästään tämän asian tietäminen voi olla todella hyvä asia, sillä voit aina palata siihen, miettiä että joulu kestää ainoastaa hetken, kun kaikki alkaa tuntua liian ylivoimaiselta.

Monet meistä pystyvät selviytymään mistä tahansa kun tiedostamme, että pian se on ohi.


3 - Yksinkertaista joulusi

Paine ja stressi tuntuvat olevan se suurin ongelma mitä tulee jouluun ja ennen kaikkea se stressi kohdistuu siihen, että kaiken on oltava täydellistä.

Tämä stressi ja paine voivat todellakin luoda kaikenlaisia ongelmia varsinkin jos kamppailet mielenterveyden ogelmien kanssa, jotka todellakin sekottavat pakkaa. Helppo vastaus stressin lieventämiseen on joulun yksinkertaistaminen. Tämä todellakin toimii.


4 - Luo omat jouluperinteet

Älä pelkää nykyisten jouluperinteiden muuttamista ja muokkaamista varsinkin siinä tilanteessa jos niistä ei ole mitään iloa sinulle ja ainoastaan tuovat mukanaan surua.

Joillekin heidän perheensä ei välttämättä ole ymmärtäväinen tai osaa tukea mielenterveyden kamppailun kanssa ja tämä voi saada ymmärtämään että joulua ei ehkä ole hyvä viettää perheen kanssa. Varsinkaan silloin jos perheen yhteiset jouluperinteet ovat niitä laukaisevia tekijöitä. Ja tämä on ihan ok. Et hylkää tällaisessa tilanteessa perhettäsi, vaan luot vain uusia perinteitä, jotka palvelevat paremmin. Jos perheen reaktio on puolestaan negatiivinen niin tämä on merkki siiitä että he tulevat kaipaamaan sinua eikä sen kummempaa.

Tietenkään muutosten ei tarvitse tai pidä olla näin suuria. Ehkä pystyt vain tunnistamaan, että alkoholi on asia joka ei paranna oloasi ja tämän vuoksi et välttämättä juo terästettyä glögiä tai jouluolutta tai viiniä.

Tai palaaminen lapsuuden kirkkoon tuo ainoastaan pahoja muistoja mieleesi, joten jätät suosiolla joulukirkon välistä ja juhlistat uskoasi joko toisessa kirkossa tai kotona tai tämä on vain asia, jota et tahdo pitää jouluperinteenä.

Mieti siis näitä laukaisijoita ja mitkä ovat sellaisia uusia perinteitä jotka voisit lisätä jouluusi, jotta sinun ei tarvitse osallistua sellaisiin aktiviteetteihin jotka vain satuttavat sinua.


5 - Sano rohkeasti ei

Hauska juttu kieltäytymisessä on se, että kun alat sanomaan ei muut yrittävät vakuuttaa sinut kuitenkin tekemään tämän asian, mutta muutaman lisä kieltäytymisen jälkeen alkavat muut sitten kunnioittamaan sinua.

Tämä on oikeasti todella "maagista". Vähän niin kuin joulu itsesäänkin. Vaikka moni nauttisi jonkin asian tekemisestä ei tarkoita, että sinun täytyy tykätä siitä. Sinulla on oikeus olla haluamatta tehdä jotakin.

Sano siis rohkeasti ei, ja muista käytöstavat.


6 - Hyväksy, että joulun ei tarvitse olla täydellinen

Olemme puhuneet paljon siitä kuinka täydellisyyden tuottama paine on hyvin läsnä joulun aikaan. En siis tule puhumaan tästä liikaa.

Mutta periaatteessa, jos hyväksyt ettei asioiden tarvitse olla täydellisiä jouluna, että asiat tulevat menemään pieleen, - kinkun paistossa voi mennä odotettua kauemmin, se inhottava setä tulee sanomaan jotain loukkaavaa ja/tai seksististä ja mahdollisuus on että siskontyttö oksentaa villapaidallesi - harteillasi oleva paine tulee olemaan paljon vähäisempi. Stressi ei välttämättä katoa täysin, mutta se että saat taakkaasi edes jonkin verran vähennettyä tekee asioista helpompaa.

Äläkä tunne huonoa omaatuntoa, jos sinun täytyy ottaa muutama minuutti omaa aikaa kasataksesi ajatuksiasi. 

Ja ehkä myös jätä Instagram oman onnensa nojaan aaton ajaksi. Instagram postaukset voivat nimittäin luoda käsityksen muiden todella "täydellisistä" perheistä ja jouluista etkä kaipaa tällaista elämääsi.


7 - Muista kohtuus alkoholissa, epäterveellisissä ruuissa ja myöhään valvomisessa

Olen huomannut että atrean väliin jättäminen vaikuttaa todella paljon mielialaani. Ongelmana on, että olen aina ollut todella huono syömään ja suhteeni ruokaan on muutenkin aina ollut hyvin hankala. Tiedän myös että joillekin lyhyeksi jääneet yöunet voivat olla se iso tekijä tai alkoholi.

En kuitenkaan sano, että älä nauti ollenkaan alkoholia tai älä syö ollenkaan mitään herkkuja tai helppoja ruokia, jotka helpottavat kiireellistä jouluarkea. 

Ole vain hiukan enemmän hereillä siinä mitä laitat suuhusi ja koska käyt nukkumaan. Näillä asioilla on nimittäin suuri vaikutus siihen millaisella mielellä olet liikenteessä.

❄️❄️❄️

Toivon että nämä auttavat sinua saamaan vastauksen kysymykseen kuinka päihittää pyhien tuottama stressi, koska todellisuus on että normaalisti se paine joulun täydellisyydestä jonka asetamme itse itsellemme on suurin jouluiseen stressiin.

Lopettaan siis täydellisen joulun tavoittelu ja samalla stressaaminen, joka tuottaa enemmän huonoa kuin hyvää. 

Yksinkertaistetaan suunnitelmia ja otetaan aina se helpompi tie - esimerkiksi, jos sinun täytyy tuoda jotain ruokaa jonkun luo, osta valmis ateria, älä tee sitä itse.

Ja muista, että ansaitset olla onnellinen jouluna, joten varmista että teet sellaisia asioita joista nautit ja jotka ovat hyväksi omalle mielenterveydellesi. Sinulla ei ole velvollisuutta mennä täysin muiden ehtojen mukaan.

Miten nauttia joulusta enemmän // luukku 4

Joulukuu on saapunut todella nopeasti. Aika jota toiset ovat odottaneet innoolla ja toiset puolestaan kauhulla, jotkut jopa molempien yhdistelmänä.

Kun olin pieni muistan kuinka aikuiset saattoivat olla hyvinkin stressaantuneita joulusta tai jopa eivät olleet ollenkaan innoissaan. Itse en koskaan oikein ymmärtänyt kumpaakaan rekatiota, mutta miten pieni lapsi olisi voinutkaan kun joulukoristeet tuntuivat ilmestyvän kuin tyhjästä ja lahjoja jakeli valkopartainen ukko ilmaiseksi. Yksinkertaisuudessaan joulu oli taijanomainen ja hauska! Nyt kun olen puolestaan aikuinen minulla on ollut noita stressaavia hetkiä, jopa isoja huolia millainen joulusta tulee ja senpä vuoksi olen tämän koko kalenterin teille luonut.

Olen tehnyt sen virheen, että olen yrittänyt tehdä kaikesta täydellistä. Mikä oli hyvin haastavaa, sillä joulu ei ollut sallittua asunnossani - kyllä se oli asunto eikä tuntunut yhtään kodilta. Tein kaiken siis hyvin piilossa ja ensimmäinen joulu jolloin ei tarvinnut esittää ettei joulua ollut olemassa yritin parhaani mukaan olla työllistämättä itseäni liikaa, sillä joulu tulee aina uudestaan. 

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet meille kaikille, syystä tai toisesta todella stressaavia, joten tarvitsemme joulun joka tuo meille sitä todella kaivattua iloa! Eikä tämä tule tapahtumaan jos juoksentelet ympäriinsä kaikesta stressaten. Mitä voisit siis tehdä? Jaan tässä postauksessa nyt muutamia virheitäni ja toivon että opit niistä samalla tavalla, miten itse opin kuinka tuoda joulun taikuus takaisin sydämeen.

Aseta joulutavoitteita

Onko sinulla koskaan ollut tai oletko ajatellut, että joululle täytyisi asettaa jonkinalisia tavoitteita? Enkä nyt puhu #goals, kuvan täydellinen joulu, vaan ihan kunnollisia, toteutettavia tavoitteita. 

Kun luot itsellesi tavoitteita sinulle piirtyy parempi ajatus niistä omista prioriteeteistasi. Esimerkkinä, oma tavoitteeni tänä jouluna on luoda hyvin pehmoinen, mukava ja kutsuva koti, sillä tulemme todennäköisesti viettämään jouluaattoon asti suurimman osan ajastamme kotona. Tahdon luoda myös hauskoja aktiviteetteja kotona toteuttettavaksi, jotta saamme täysillä ilon irti tästä joulusta.

Kun luomme näitä tavoitteita, joita tahdomme toteuttaa tulemme silloin myös harkitsemaan tarkkaan jokaista tekemistämme ja näin myös tekemään parempia päätöksiä siitä sopivatko tekemisemme yks yhteen asettamiemme tavoitteiden kanssa. On todennäköistä, että sinultakin löytyy asioita, joita teet niin sanotusti automaattiohjauksella ajatellen niiden tekevän joulustasi paremman, mutta todellisuudessa nuo asiat eivät mitenkään vastaa tavoitteitasi, jonka vuoksi ne eivät ole mieleenpainuvia. Tällöin joulusta ei jää muistoja ja se sekoittuu yhteen muiden kanssa.

Pidä siis huoli, että luot tavoitteita ja kirjaa ne ylös!


Älä aseta liian korkeita odotuksia

Muistan kuinka 2016 joulusta eteenpäin asetin joululle korkeita tavoitteita pettyäkseni aina vain uudelleen ja uudelleen. Tässä toki suurin tekijä oli henkilö, jonka kanssa valitettavasti olin parisuhteessa. Hauskinta tässä on kuitenkin se, että nyt kun odotukseni joulusta eivät ole yhtä korkealla minusta tuntuu kuin saisin enemmän aikaiseksi ja nauttisinkin jopa tästä juhlasta enemmän. Pienikin asia saa minut todella innostuneeksi.

Mutta miten päätämme mistä asioista päästää irti, kun tuntuu siltä että kaikki mahdollinen täytyisi toteuttaa?

Ensinnäkin on otettava huomioon, että moni asia mitä teemme ovat todennäköisesti asioita, joista hirveän moni ei välitä. Muistan kuinka äitini ahersi jouluruuan parissa tehden jokaista lajiketta 2-3 kappaletta ja kun aloimme syömään vain 1/3 ruuista tuli syötyä. Mieti siis tarkkaan kuinka isoja annoksia sinun kannattaisi tehdä ja onko tämä sellainen asia, johon sinun kannattaa aikaasi käyttää.

Toisena, älä pelkää pyytää apua. Oli se sitten kokkaaminen, lahjojen valinta tai joulusiivous. Älä aseta kaikkea stressiä ja huolta omille harteillesi. Varsinkin siinä tilanteessa kun tunnet, että nyt ylikuormitut kaikesta tästä kiireestä ja hässäkästä, nykäise perheenjäsentäsi, ystävääsi tai kumppaniasi hihasta ja pyydä apua.

Ja viimeisenä, harkitse onko mahdollista että voisit saada joltain ulkopuoliselta apua. Tietenkin budjetti on sellainen asia, joka tähän aikaan vuodesta on meillä kaikilla tosi tiukka, mutta jos pystyt niin harkitse näitä; käytä osa vaatteista ja/tai kodintekstiileistä pesulassa, palkkaa siivouspalvelu tai käytä vaikka ateriapalvelua, pari viikkoa auttamaan stressitasosi lieventämisessä.

Ennakoimalla ja työmäärääsi vähentämällä voit vaikuttaa suuresti siihen, että sinulla on stressivapaa joulu.


Opettele sanomaan ei

Viimeiset pari joulua ovat olleet sellaisia, että hyvä jos mitään ihmeellistä tapahtumaa on ollut edes tarjolla. On siis varmaa, että tänä vuonna tapahtumia, juhlia ja muita tehtäviä joihin läsnäoloa toivotaan tulee olemaan todella paljon.

Toivon, että viimeiset pari vuotta ovat opettaneet, ettei meidän tosiaankaan tarvitse tehdä aivan kaikkea ja että on täysin ok sanoa ei silloin tällöin kutsuihin.

Kutsusta kieltäytyminen voi olla todella vaikeaa koska olemme huolissamme siitä, että satuttaisimme toisten tunteita. Meidän on kuitenkin opittava asettamaan rajat itsellemme, jotemme ylikuormita itseämme. Totuus kuitenkin on että suurin osa ihmisistä kyllä ymmärtää. Hekin ovat kuitenkin samassa veneessä kanssasi ja heidänkin tulee aika ajoin kieltäytyä tekemästä asioita tai hekin löytävät itsensä hyvin stressaavasta ympäristöstä.

Sinun ei tarvitse antaa pitkiä selityksiä tai ylipäätänsäkään minkäänlaista syytä kieltäytymiselle. Voit sanoa; "kuulostaa kivalta ja kiitos kutsusta, mutta en kylläkään taida päästä tällä kertaa". Voit jopa jälkikäteen kysyä kuinka tapahtuma sujui osoittaaksesi, että oikeasti välität.


Ota aikaa itsellesi

Sinunkin kuuluu myös nauttia joulusta, joten NAUTI! On liiankin helppoa sukeltaa siihen käsitykseen että meidän tulisi tehdä joulusta loistava kaikille muille, läheisille ja perheenjäsenille, että unohdamme itsemme täysin. Sinäkin ansaitse pitää hauskaa

Luomalla omia perinteitä, jotka ovat vain sinua varten ja varmistamalla että sinunkin lempi jouluaktiviteetit toteutuvat on myös todella tärkeää. Äläkä anna näiden asioiden olla niitä joista luovut silloin kun arki tuntuu muuttuvan todella kiireiseksi.

Jotta kalenterini herättäisi vähän enemmän odotusten värinöitä paljastan että yhdessä luukussa tulee olemaan ideoita hetkistä jotka voit ottaa vain itsellesi ja joiden avulla pääset nauttimaan tästä ihanasta juhlasta. En kuitenkaan paljasta tämän enempää, sillä eihän se silloin olisi yllätys jos tietäisit vielä enemmän.

Miten itse saat nostatettua fiilistäsi, jotta voisit nauttia joulusta kaikilla mausteilla?