BLOGGAUS TAVOITTEET | MARRASKUU

Tässä sitä jälleen mennään uudessa kuukaudessa ja uusissa suunnitelmissa.

kirjoittaminen.
Minulla ei niinkään ole minkäänlaisia tavoitteita kirjoittamisen suhteen näin marraskuussa. Enemmän kirjoittamis tavoitteissani on saada ensi kuun joulukalenteri ainakin puoleen väliin valmiiksi. Kyllä yritän nyt, vaikka kuinka monenennen kerran joulukalenterin väkertämistä. Olen oikeastaan enemmän nyt keskittynyt siihen kuin marraskuun teksteihin, joten älkää siis ihmetelkö, jos bloggaus jää vähän vajaaksi.

sisältö.
Kun niitä postauksia sitten tulee tahdon pitää ne hiukan vielä poissa joulusta. Enemmän myös tässä kuussa sisältö saattaa olla videopainotteista eli paljon vlogeja, sillä juuri kun koitan keskittyä joulukalenterin kirjoittamiseen niin kuvailen sitten päiviäni. Joulukalenteri tulee kyllä olemaan enimmäkseen tekstipainotteista, mutta videoitakin on tiedossa. Vaikka joulua onkin ihana hypettää ajoissa niin itse pidän suurimmat postaukset ja hypetykset siellä joulukuun puoella.

valokuvaaminen.
Taitaa muuttua enemmän juuri videokuvaamiseksi, mutta olen alkanut pitämään siitä millaisia kuvia blogissani on. Muutamassa postauksessa saattaa olla kuvia joille siristelen silmiäni, mutten kuitenkaan niitä lähtisi muuttamaan. Tämä nykyinen tyyli on kyllä mieluinen, mutta tahdon hioa sitä.

kuukauden lausahdus.
"Be where you are; otherwise you will miss your life." -- Buddha

sosiaalinen media.

   Minkälaisia bloggaussuunnitelmia sinulla on tässä kuussa?


2 kommenttia:

  1. Ooh tuleeko tänne joulukalenteri - huisia! On muuten tosi kätevää listata ylös tällaisia blogitavoitteita kuukaudelle, niin niistä on helpompi pitää kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin jos nyt tänä vuonna sitä onnistuis sen kanssa xD Sitä on aina silti ollu kiva väsäillä, vaikka en oo loppuun asti päässytkään.
      Näin tän yhdessä toisessa blogissa alku vuodesta ja ajatus oli niin kiva, että oli pakko tuoda tää omaan blogiin. Ite näkee miten kehittyy ja ajatukset sekä fiilisket muuttuu ja onko onnistunut. Samoin myös lukijat tietää, mitä mulla on mielessä blogini suhteen alku kuusta :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset