PROJEKTI VAATEKAAPPI #2 MYYNTI

zadaa2

Kaksi viikkoa sitten ilmoitin täällä blogin puolella tästä vaatekaappiprojektista, jota monet bloggaajat ovat näin keväisin tehneet ja johon itse hyppäsin nyt mukaan. Olen jo muutamankin vuoden pohtinut, että tämä pitäisi aloittaa, kun olen aika lailla tullut mummiini. Olen siis samanlainen vaatteiden hamstraaja kuin hän. Enemmän siis ostan vaatteita ja asusteita sekä kenkiä kuin heitän pois. En oikeastaan koskaan heitä pois enkä voi oikein kenellekään niitä antaakaan kun ei kukaan ole samaa kokoa kanssani. Suomessa on onneksi kuitenkin paljon ihmisiä ja some on keksitty.

zadaa1

Olen nyt siis penkonut kaappini ja laittanut sen uuteen järjestykseen. Siirtelin jopa hiukan noita vetolaatikoita, jotta saisin lisää tilaa. Nyt kaapissa kaikki on hyvin, mutta mitäs sitten noille vaatteille, jotka poistuivat kaapistani? Rupesin räpsimään kuvia ja päädyin laittamaan niitä tuohon tosi kohuttuun zadaa -sovellukseen, jossa vaatteita voi myydä. Laitoin samaiset vaatteet myös toriin, sillä hyvä laittaa moneen paikkaan. Facebook kirppiksille en laittanut, sillä en olen kerran laittanut ja se oli aivan kauheaa. Torin olen huomannut parhaimmaksi paikaksi myydä vaatteita ja kaikkea muutakin. Zadaa on puolestaan sellainen, jossa monet enemmän tykkäilevät kuin ostavat.

zadaa3

Olen jo melkein kaksi vuotta yrittänyt päästä eroon vaatteistani ja kellarissa niitä on vielä lisää, joista pitäisi ottaa uudet kuvat ja pistää uudelleen myyntiin. Minulla on ollut ajatus, että tahdon niistä rahaa. Pikku raha on aina tarpeeseen. Nyt kuitenkin oikeasti tahdon eroon vaatteistani. Päätin siis että jos vaatteet eivät ole menneet myydyiksi toukokuun loppuun mennessä niin vien nämä läheiseen kierrätyspisteeseen. Olen nähnyt tuolla kadulla sellaisen roskista muistuttavan astian, johon niitä vaatteita voi laittaa. En tahdo nimittäin ostaa mitään uutta ennen kuin olen päässyt noista vanhoista eroon. Nyt kun siis kaappi on tyhjennetty niin vuorossa on vaatteiden myynti.

Oletko itse hypännyt mukaan tähän kaappiprojektiin? Miten edistyy?

xoxo
Paula

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Mä myös siivosin vaatekaapin viikonloppuna ja laitoin myös toriin ison kasan kaikkea myyntiin! Mutta facekirppiksille ei edes kannata mennä, sielä on todella heikkoa se myynti. Todennäköisesti torissakaan ei vanhat rytkyt mene kaupaksi. Parin viikon päästä voi alkaa tarjota kavereille ilmaseksi ja loput heittää vaan uffille :)

    www.nouw.com/moreorlesskatri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en todellakaan suosittelis facekirppiksiä. Ainakaan vaatteiden myyntiin. Siitä tulee aina jotain jäkätystä tai ei mee kaupaks. Mulla harmillisesti on sellane tilanne et oon paljon pienikokosempi ku mun kaverit joten joudun varmasti vaatteet kierräykseen laittaa :p

      Poista
  2. Hei miusta ois kiva kuulla mitä kautta vaatteet parhaiten ja nopeiten ostetaan, sillä miun pitäis myös toteuttaa vastaava projekti! :)

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset