MY AUGUST VIA INSTASTORY

elokuu1

1. Ostin maailman hienoimmat star wars -kahvikupit! Ei niitä voinu olla ostamatta ku oli alennuksessa ja makso vaan 3€ // 2. En muista kerroinko täällä blogin puolella, mutta Rille oli viikon Lohjalla hiukan töissä. // 3. Iso laukku piti ottaa mukaan ku lähti sukuloimaan

elokuu2

4. Sää ei ollu kyllä mikään maailman mahtavin lähtöpäivänä. // 5. - 6. Mikkeliin lähtöön syynähän oli siis serkkuni häät, jotka olivat aivan heidän näköisensä. Nuo kivisydännimikyltit sai muuten pitää ja se oli tosi kiva juttu.

elokuu3

7. Eka yö yövyttiin tätini luona ja loput kaksi sitten serkkuni talossa, jossa oli kolme aivan ihanaa pikku hauvaa. Suza ja Minka ovat pentuja - vasta 5kk ikäisiä - ja heillä oli kyllä ihana pennun luonne.

elokuu4

8. - 9. Opinnot uudessa koulussa alkoivat ja ekat kaksi päivää olivat ihan koulun tiloihin tutustumista. // 10. Muistatteko sen kauhean myrskyn? Oli kyllä outoa katsoa ikkunasta ulos.

elokuu5

11. Koska Rille nukkuu aina kun itse herään kouluun niin oon päätyny aina kirjottamaan hänelle pienen kirjeen tietokonepöydälle, jotta hän sitten muistaisi milloin mun koulu loppuu ja näänkö kavereita koulun jälkeen tai käynkö kaupassa yms. // 12. Aloin myös katsomaan uutta sarjaa, mutta se tuli kyllä nopeasti katsottua. // 13. Sitten olikin junat lakossa ja jouduin menemään kahdella bussilla ja tietysti myöhästyin toisesta, sillä menin väärälle pysäkille. Niistä pysäkkien muutoksista pitäisi kyllä ilmoittaa ja samoin jos ne on poissa käytöstä tietöiden vuoksi.

elokuu6

14. Ensimmäinen "asiakkaani" oli sellainen jonka hiukset vain pesin ja kuivasin. // 15. - 16. Sain sitten ostettua viime kuussa itselleni vain kampasetin, sakset ja yhden harjoituspään. Harmittaa kun en ole vieläkään saanut ostettua mitään muuta.

elokuu7

17. Rille pisti mut kokeilemaan Overwatch peliä ja oon nyt koukussa. // 18. Joku voi sanoa että toi opiskelu on helppoa ja ei saisi valittaa ku laittelee vaan hiuksia, mutta on se oikeasti rankkaa. Meillä on aikaset kouluaamut ja seistään koko päivä. Kyllä kädet, sormet ja selkäkin on jalkojen lisäksi kipeänä. // 19. Rille alkoi katsomaan Pako -sarjaa ja itse sivusilmällä sitä tiirailin ja nyt oon iteki koukussa.

elokuu8

21. Näin yläaste kavereita ja yksi heistä oli ostanut meille kaikille tällaiset ystävyysavaimenperät, joista muodostuu pizza ja jokaisessa on oma nimikirjain. Tää oli jotenkin todella kiva yllätys. // 22. Mochina tuli sitten 29.päivä jälleen hoitoon meille, sillä äiti meni jalkaleikkaukseen eikä koiraa pöysty viemään lenkillä. Pikkuveli on sivarileirillä vielä kaksi viikkoa, joten hän ei voi oikein auttaa nyt koiran hoidossa. // 23. Nyt koulun alettua ollaan käyty neljässä eri tukussa. Kolmesta ensimmäisestä tein postauksen ja neljännessä käytiin sitten 30.päivä. Goldwell oli aivan upea paikka, jossa tahdon ehdottomasti käydä ja jos päätän jatko-opiskella alaa niin heidän kursseilleen kyllä haen!

Miten sun elokuu meni?

xoxo
Paula

A-Ö: TÄMÄ HETKI

Näin tämän postauksen Idan blogissa ja tykästyin ideaan. Oon aina kauhealla yrittämisellä koittanut saada blogiini elämäni aakkoset postauksen, mutta tämä tuntui jotenkin luontevammalta ja helpommalta saada kasaan. Voisi kyllä olettaa että koko elämästä saisi helposti tehtyä aakkostuksen, mutta mun mielestä näin oli helpompaa. Tämä postaus tuo myös helposti niitä bloggaajan ajatuksia esille.

Aikaset aamut. Mulla on koulua arkisin tällä hetkellä 9-16 sillä me ei olla saatu vielä lukkareita. herään seitsemältä, mutta on se ihan kivaa kun on saanut elämäänsä taas hiukan rutiineja.

Bileet. Sunnuntaina tuli yhtäkkiä ideansiemen, että voisi järjestää tänä vuonna halloween pippalot. Viime kertaiset tuli järjestettyä ala-asteella ja muistan kuinka hauskaa niiden järjestäminen oli.

Crown. Syysloma on vasta lokakuussa, mutta oon jo varannu suunnitelmia sinne. Meen nimittäin ottamaan toisen tatuoinnin - jonka tekee jälleen isäpuoleni - ja siihen kuvaan liittyy kruunu.

Dc-fix. Tahtoisin mielelläni päälystää keittiössä olevat seinälaatat tällä, sillä ne eivät ole oikein kaunis näky. Ensin pitäisi vain saada vuokranantaja kiinni, jotta saisi teitää onko se ok.

Ensiapukurssi. Tänään meillä oli ensimmäinen EA-kurssi ja olin oikeastaan innoissani, vaikka yleensä tällaiset pakolliset kurssit saavat mut tuhahtamaan. En pidä pakollisista kursseista, mutta tämä on oikeastaan todella hyödyllistä. Ei sitä koskaan tiedä milloin niitäkin taitoja tarvitsee.

Fresh Fitness ja Fitness24Seven. Kaksi kuntosalia, jotka sijaitsevat tässä ihan vieressä, mutten tiedä kumpaan se salikortti pitäisi hankkia. Kuukausi hinta on kuitenkin sama.

Gynegologi. Sinne olisi hyvä kenties varata aika, sillä kerran vuodessa olisi suositeltavaa käydä.

kuva1

Hiukset. Ne pyörii nyt koko ajan koulun takia mielessä. Huomasin tossa viikonloppuna katselevani aika paljon ihmisten hiuksia ja mietin päässäni mitä kaikke niille on tehty vai onko mitään sekä mikä voisi korjata esim. hiuksen sähköisyyden.

Illat pimenevät. Pidän syksystä ja ihanan värikkäistä lehdistä puissa, mutta en pidä pimeistä illoista. On se ihanaa että saa nukkua pimeässä, mutta ulkona liikkuminen ei ole silloin itsestäni oikein mukavaa. 

Jungle speed. Peli jota pelattiin kavereiden kanssal lauantaina pitkästä aikaa toi muistoja mieleen. Se oli sellanen peli jota pelattiin yläasteella aina välitunneilla. Ärsyttävän hauska se peli se vieläkin on, vaikka joku aina saa hiukan sotahaavoja toisen pitkistä kynsistä.

Kela. Tämä raivostuttaa mua tällä hetkellä todella paljon, sillä päätökset jotka tulivat olivat todella omituisia. Onneksi sain varattua toimistoajan torstaille ja pääsen hiukan selvittämään asioita vielä tämän kuukauden puolella.

Lidl. Kauppa joka on tällä hetkellä suuri ystävämme. Yksi sijaitsee noin kahden kilsan päästä meiltä ja toinen on ihan kouluni vieressä. Voit siis arvata että tässä parin viikon aikana oon muutamaankin otteeseen vieraillut Lidl:ssä heti koulun jälkeen. Kohta varmasti käyn sillä jopa ruokatunneilla.

Mochina. Pieni draamakuningatar tulee meille tiistaina joksikin aikaa hoitoon, sillä äiti menee keksiviikkona jalkaleikkaukseen ja veljen ollessa tällä hetkellä sivarileirillä on koiran hoito äidille hiukan hankalaa. On kyllä ihanaa saada se pieni karvapallero tänne kylään.

Nirsoilu kouluruokaa kohtaan on vähentynyt, josta olen positiivisesti yllättynyt. Vanhat luokkatoverit muistavat varmasti kuinka inhosin kouluruokaa ja joko jätin syömättä lounaan tai söin muutaman haarukallisen sitä. Nyt oon syöny sitten koko lautasen tyhjäksi sekä oon vielä ottanut aika paljon sitä ruokaa lautaselle.

kuva2

Overwatch. Se on nyt sellanen peli johon oon ihastunu kokonaan. Rille on yrittänyt saada mua pelaamaan sitä todella pitkään, sillä kyllähän mä peleistä tykkään. Oon vaa enemmän olli roolipelin perään, mut sitte suostuin ja nyt herraa varmaan hiukan kaduttaa kun tahdon melkeinpä koko ajan pelata.

Pako. Rille oikeastaan alkoi katsomaan tätä sarjaa ensin ja itse jäin sitten koukkuun kun sivusilmällä aloin seurailemaan mitä sarjassa oikein tapahtuu. Sitten mäkin jäin koukkuun ja nyt me molemmat sitten iltaisin katsotaan muutama jakso ennen nukkumaan menoa.

Quinn, Harly Quinn. Viime halloweenin suosittu hahmo joksi melkeinpä kaikki pukeutuivat. Tiedän myös että suunnittelen jälleen kerran aivan liian pitkälle tulevaisuuteen, mutta rakastan halloweenia. Rupesin nimittäin miettimään mikäköhän on tänä vuonna se suosikkihahmo joksi pukeudutaan, mutta eipä se mua haittaa. Tiedän yhden josta tahdon nimittäin tehdä halloween lookin tai hänen inspiroimana.

Ruokakokeilut. Se että mun nirsoilu on vähentynyt on pistäny mut haluamaan kokeilemaan erilaisia ruokia. Vielä niiden hiukan erikoisempien ruokien kokeilu ei oo alkanu, mutta oon alkanu jo tekemään niitä hiukan perinteisempiä ruokia. Esimerkiksi hetki sitten tein ensimmäistä kertaa makaroonilaatikkoa ja siitä tuli parempaa kuin olin odottanut.

Sisustaminen. Mielessä pyörii koko ajan uusia lautasia, tauluja seinille, kello, kasveja sun muita juttuja joita tahtoisin kotiini tuoda. Kenties syyskuussa sitä pääsisi käymään Ikeassa ja voisi hiukan toetuttaa noita mielessä pyöriviä sisustussuunnitelmia.

Työvälineet. Mua harmittaa tosi paljon etten oo saanu hankittua lähes puoliakaan työvälineistä jotka pitää kouluun hankkia. Kaikilla muilla kun on suurin osa välineistä ja multa löytyy vain sakset, kampasetti sekä yksi harjoituspää. Toivon todella että kela tapaaminen menee hyvin, sillä en tahdo jäädä jälkeen muista.

Uiminen. Salikortin lisäksi mun mielessä on pyörinyt myös uimisen aloittaminen. Tuossa vieressä on nimittäin uimahalli ja itse kyllä nautin todella paljon uimisesta. Ala-asteella tuli aika paljon käytyä uimahallissa koulun jälkeen.

kuva4

Videot. Mulla on pyöriny päässä muutamakin video idea, mutta en oo vaa saanu itseäni raahattua kameran eteen. Oon aika väsyny yleensä koulun jälkeen ja viikonloppuisin, jos ei oo mitään niin ei jaksaisi meikata. Tuntuu kyllä hassulta että sitä meikkiä pitäisi olla kasvoilla kun kuvaa videon, mutta jotenkin se tekee mut itse varmemmaksi kun saan silmäpussit piilotettua ja kulmat aisoihin.

Wilmatunnukset. Jälleen uudet ja muitakin atk -tunnuksia on saatu, mutta ärsyttää kun wilmassa ei vieläkään näy meidän lukujärjesyksiä.

XS. Vaikka kauheasti en ole elämän tyyliäni muuttanut suuresti oon huomannu että vaatekaupoista pitää nykyään etsiä niitä pienimpiä vaatteita.

Ystävä. Oli tosi ihana saada perjantaina viesti vanhalta ystävältäni että lähtisinkö kahville. Hän sai opiskelupaikan Englannista ja lähtee sinne vajaan kolmen viikon päästä. Nähtiin siis tänään ja oli kyllä ihana nähdä häntä ja vaihtaa kuulumiset.

Zzz... Väsymystä on mulla aika paljon, sillä se koulunpenkille takaisin meno ei ole koskaan mitään rentoilua. Varsinkin nyt kun vietetään aika paljon aikaa seisten ja siihen opiskeluun täytyy oikeasti myös keskittyä.

Åhörä. Huomasin että kuuntelen aikalailla samoja biisejä koulu- sekä kotimatkalla, mutta se ei oikeastaan haittaa. Niistä on tullu vähän kuin rutiini biisejä mulle, joka oikeastaan on aika huvittavaa.

Äkäinen. Minäkö? Rille kysyy vähän väliä mikä on kun murjotan tai äksyilen, mutta en mä kumpaakaan ole. Oon vaan väsynyt ja siksi kyhjötän siellä sohvan pohjalla, sillä tahdon ottaa rennosti kun oon kotona. Enkä äksyile jos sanon sanon "älä keitä enää kahvia" eri äänensävyllä, sillä jos en sano sitä hiukan totisella äänensävyllä hän keittää sitä kahvia ja valittaa kun se on loppu.

Ötökät. Syksyssä yksi parasta kun ne alkaa vähentymään. Painuu sinne maan alle ja antaa taas olla rauhassa.

xoxo
Paula

AAMUNI HERÄTTÄJÄT #2

Heti toinen part kakkonen perään! Kun alotin tämän blogin kanssa mun ensimmäisiä postauksien joukossa oli tämän tyylinen postaus. Ajattelin tehdä nyt tästä toisen osan, sillä siitä edellisestä postauksesta on nyt kulunut yli puoli vuotta. Oon kyllä miettiny tätä postausta jo jonkin aikaa, mutta kesällä mulla ei kauheasti ollu mitään juttuja tehtävänä aamuisin. Mä kun menin melkeinpä suoraan herättyä koneen ääreen. Jos haluat voit käydä katsomassa edellisen postauksen tästä.

aamu1

♡ Heti ekana kaunis kuva kylpyhuoneen hampaiden pesu pisteestä. Mä oon ollu aina tosi huono hampaiden pesijä, mutta nyt oon saanu itselleni tavaksi heti herättyäni mennä kylppäriin ja pestä hampaat. Muistan hammaslääkärin joskus sanoneen mulle että hampaat kannattaisi pestä aamuisin ennen kuin syö mitään. 

aamu2

♡ Kuppi kahvia aamuisin on myös edelleen se juttu. Hampaiden pesun lisäksi oon myös aika huono syömään aamupalaa, mutta se johtuu yleensä siitä että en jaksa sitä valmistaa. Se pitäisi varmaan valmistaa etukäteen ilalla. Oon kyllä harkinnu blenderin ostoa, sillä smoothien teko olisi helppoa ja nopeaa aamuisin.

aamu3

♡ Tämä on se suurin syy miksi se aamupala yleensä jää syömättä. Meikkaus. Teen nykyään aika yksinkertaisen meikin kouluun, mutta kulmien kanssa saa aina tapella. Oon liian perfektionisti niiden suhteen, mutta silti vieläkin sen meikkisiveltimen pitäminen kädessä herättää kivasti. Pääsee heräämään hiukan siihen taiteelliseen osaan tulevasta päivästä.

aamukollaasi

♡ Ennen kuuntelin musiikkia aamuisin tai katselin tubesta videoita, mutt nyt oon aamusin alkanu kuuntelemaan NRJ:n aamulähetystä. Itse pidän kovasti Veronica Verhosta tubettajana joten on kiva kuunnella hänen hauskoja juttujaan aamuisin. Janne ja Jere eivät myöskään ole huonompia radiojuontajia. On kyllä kiva taas kuunnella pitkästä aikaa radiota. Viimeksi sitä tuli kuunneltua yläasteella, mutta voice oli vaan kanavana.

Mitkä asiat herttää sut aamuisin?

xoxo
Paula

NETFLIX SUOSIKKINI #2

Viime Netflix suosikit -postauksessa käytiin läpi sellaisia sarjoja joita olin juuri alkanu katsomaan tai olin juuri päässyt sarjojen loppuun. Tässä postauksessa ajattelin jakaa neljä lempisarjaani joita jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan riippumatta siitä vaikka muistankin kaikki tapahtumat ja varsinkin loppuratkaisun. Tähän listaan kuuluu myös Sons of Anarchy niminen sarja, mutta koska olen puhunut siitä tässä postauksessa. En pidä itseni toistamisesta joten tuosta postauksesta voi käydä lukaisemassa ne muutamat sanat mitä sanoin sarjasta. Kaksi tämän listan sarjoista ovat muuten sitten sellaisia joiden kaikki kaudet löytyvät netflixistä. But let's start!

netflix

californication

Hank Moody on amerikkalainen kirjailija, jonka teos "God Hates Us All" sai todella paljon suosiota ja josta tehtiin myös elokuva "A Crazy Little Thing Called Love". Sarjan aikana hän kärsii kirjailijan tukoksesta eli toisin sanottuna hän ei saa mitään kirjoitettua. Hank yrittää myös saada elämäänsä kasaan, sillä tahtoo osoittaa ex-vaimolleen Karenille ja tyttärelleen Beccalle että hänestä on johonkin. Hän ei voi kuitenkaan olla joutumatta vaikeuksiin ja ennen kaikkea kieltäytyä naisten tarjoamasta pillusta. Sarjassa seurataan myös hänen hyvän ystävänsä ja managerinsa Charlien sekä tämän vaimon Marcyn elämää.

Tämä on sellainen sarja joka saa mut vieläkin itkemään, nauramaan ja suuttumaan. Varsinkin sarjan naiset ovat välillä ärsyttäviä. Karen ei osaa päättää ollakko vai ei Hankin kanssa, mutta syy siihen kyllä selviää sarjaa katsoessa jos osaa kuunnella. Hank tuntuu vetävän puoleensa kiimaisia naisia, jotka eivät tiedä mitä sana ei tarkoittaa. Jatkavat vain viettelyä. Sitten suuttuvat kun Hank on heitä pannut eikä tämä rakastu heihin yhtä palavasti kuin hän on Kareniin. Becca on lempihahmoni. Puhuessaan hän kuulostaa ehkä hiukan robotilta, mutta hänellä on sarjan parhaat vuorosanat. Saatan myös pitää tästä sen vuoksi että Rillellä on samanlainen charmi kuin Hankilla. Hän ei vain pane kaikkea mikä liikkuu.

Suosittelen sarjaa jos kestät alastomia naisia, sekä alastomuutta ylipäätänsä, seksiä - jota on paljon - ja itsensä tyydyttämistä sekä pervoilua. Juoneltaan sarja on hyvä. Suuri rakkaustarina oikeastaan. Sarjan aikana ehtii rakastua hahmoihin ja jopa oppii vihaamaan joitakin. Itse voin ainakin luvata että viha tulee olemaan suuri osa tätä katsoessa, mutta se on koukuttavaa. Onhan sekin tunne välillä hyvä saada ulos.

teenwolf

Sarjassa seurataan Scott nimistä nuorukaista, joka on joutunut ihmissuden puremaksi. Hän joutuu opettelemaan lauman sääntöjä ja ennen kaikkea hallitsemaan muuntautumisensa joka on hankalaa aina täydenkuun aikaan. 

Hirvän moni varmasti tietää tämän sarjan joten turha kertoa kauheasti juonta - joka muutenkin on liiankin ilmiselvä. Itselleni ensimmäisen kauden jälkeen tämä sarja rupesi olemaan aivan liian täynnä kaikkea. Tuossa maailmassa ei enää ollutkaan pelkästään ihmissusia, vaan kaikkia muitakin olentoja. Ihaninta oli huomata että sarjassa on yksi hahmo joka haluaa pysyä ihmisenä. Siksi Stiles onkin oma suosikkini. Stiles näyttää kaikille että ei tarvitse olla yliluonnollinen ollakseen tärkeä.
Tämä tuntui sellaiselta teinihömpältä - siksi koska sitä esitettiin MTV:llä - enkä sen vuoksi ollut sarjaa aikaisemmin katsonut. Rille kuitenkin halusi katsoa tätä kanssani. Hän jaksoi ihanasti katsoa kanssani ensimmäiset kaudet kun itse oli jo viidennessä.

Suosittelen jokaiselle joka ei ole katsonut vielä tätä sarjaa, sillä siihen jää kyllä koukkuun. Jokainen jakso osaa loppua jännittävästi ja tahtoo tietää lisää mitä tapahtuu. Sarjassa on paljon samaistuttavia hahmoja ja niitä tulee vain lisää kausien myötä. 

buffy


Buffy on nuori lukiolainen tyttö, joka ei kuitenkaan ole ihan tavallinen. Hän nimittäin on syntynyt maailmaan tappaakseen vamppyyrejä. Sarja alkaa siitä kun Buffy vaihtaa koulua, sillä oli vampyyrihyökkäyksen aikana polttanut entisen koulunsa liikuntasalin. Tätähän ei kukaan tiedä. Hän muuttaa äitinsä kanssa Sunnydale nimiseen kaupunkiin ja Buffy ajattelee että täällä hän voi aloittaa elämänsä alusta. Ei vampyyrien tappamista. Hän on kuitenkin väärässä, sillä Sunnydale on maailman pahuuden keskus.

Sarjaa alettiin tuottamaan 1997 - syntymävuoteni - ja sai seitsemän kautta. Tässäkin sarjassa on aika ilmiselvä juoni. Totta kai kun nykyään tämän tyyppisten sarjojen juonen kulku tunnetaan. Kuitenkin se on hyvä, muuttuu koko ajan ja hahmot pysyvät kiinnostavina. Musta oli ihana nähdä sellainen vanha sarja jossa Alyson Hannigan on mukana - Ensisilmäyksellä sarjan Lily. Sarja myös omasta mielestäni näytti vampyyrit sellaisena kuin he ovat. Kauniita, mutta myös verenhimoisia ja rumia kun hampaat näytetään. Sarjassa käsiteltiin myös lesboutta, joka yllätti mut iloisesti. Harvoin nimittäin näkee vanhoja sarjoja jossa esiintyy lesbopariskuntia.

Suosittelen tätä jos vampyyrit kiinnostavat ja pidät vanhoista sarjoista sekä tahdot nauraa pukeutumistyylille joka joskus on maailmassa ollut olemassa. Tarinassa on myös mukana draamaa, jännitystä ja ennen kaikkea rakkautta. Tulet rakastumaan hahmoihin ja itse ainakin itkin enemmän kuin kerran. 

goosebumps

Itse rakastan Goosebumps kirjoja ja myös tätä sarjaa. Netflixsistä löytyy harmillisesti yksi kausi tätä sarjaa, mutta itse tuli todella nostalginen fiilis tätä katsoessa. Tätä tuli nimittäin pienenä katsottua. Sarja ei ole yhtä pelottava kuin kirjat, mutta on se ollut kiva nähdä ne valkokankaallakin. Aina on myös kiva nähdä miten tällaiset kauhuun liittyvät sarjat ja elokuvat on toteutettu, sillä nykyään kaikki on paljon raaempaa. Ei tällaisia juttuja enää keksitä.

Juonta on vaikea kerto, sillä sitä ei oikeastaan ole. Halusin kuitenkin tämän ottaa tähän, sillä itse oon nauttinu tämän katsomisesta. Toivon itse että kausia tulisi lisää. Nämä nimittäin ovat hyviä. Ei yhtä hyviä kuin itse kirjat, mutta saa tästäkin pieniä kylmiä väreitä.

Löytyikö tuttuja sarjoja? Mikä on sun sellanen sarja jota katsot yhä uudestaan ja uudestaan koska se on vain niin hyvä?

xoxo
Paula

HELSINGIN KOLME TUKKUA

En voinut vastustaa kiusausta tehdä postausta tästä. Viime viikon keskiviikkona käytiin luokan kanssa kolmessa eri tukussa vierailulla, Käherryshuollossa, Hairmail:ssa ja Keunella. Kolme tukkua Helsingissä, joissa kaikissa oli hyvä tuotevalikoima sekä hinnasto. Kerron tässä postauksessa hiukan ensivaikutelmiani näistä paikoista, sillä vierailin ensimmäistä kertaa tukuissa. HUOM! Nämä tukut ovat myös sellaisia paikkoja joista tavalliset kuluttajat eivät voi mitään ostaa. Voit käydä näissä jos olet kauneusalan yrittäjä, töissä tai opiskelija.

Ensimmäisenä käytiin Käherryshuollossa - josta en valitettavasti ottanut kuvia - joka sijaitsee Pasilassa, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä koulustani. Hyvin pieni paikka ja aika hyvä valikoima välineiden suhteen. Kampoja, harjoja, hiusklipsejä yms. oli todella paljon. Kaupassa työskentelevä nainen esitteli tuotteet hyvin ja kertoi myös muita hyödyllisiä vinkkejä. Hän esimerkiksi kertoi miksi hiussaksilla ei saa leikata mitään muuta kuin hiuksia ja miksi niiden pudottelua kannattaa välttää. Kukaan kun ei ollut tätä aikaisemmin selittänyt. Oli vain kielletty leikkaamasta paperia, lankaa ja kynsiä sekä pudottamasta. He olivat myös ostaneet kolmea eri limua sekä julia -karkkeja meille joka oli ihana ele.

tukku3

tukku2.1

Seuraava vierailun kohteemme oli Hairmail, joka sijaitsee Runeberginkadulla. Tämä oli hiukan isompi tukku, oli ylä- ja alakerta. Heillä oli enemmän hiusten sekä parran hoitoon ja värjäykseen tarkoitettavia tuotteita. Kaikki oli siistiä ja ihanassa järjestyksessä, sekä ryhmähinnat olivat todella edullisia. Mitä enemmän tuotteita ostit, sitä halvemmaksi tuli. Hairmail:ssa kannattaisi siis tehdä ostoksia kavereiden kanssa.

tukku1

Vaikka tuotteet olivat hyviä laadultaan sekä hinnoiltaan oli palvelu täällä hiukan tylyä. Meille tästä yrityksestä kertova nainen sanoi kyllä auttavansa aina jos olisi jotain kysyttävää, mutta hän ei kauheasti kertonut tuotteista tai suositellut mitään tiettyä paria saksia tai fööniä. Toisin kuin Käherryshuollossa. Täällä voisin kyllä käydä uudestaan, mutta varmaankin ostaisin enemmin hiusten värjäykseen ja hoitoon tarvittavia tuotteita kuin itse työvälineitä.

tukku4

Viimeinen vierailun kohteemme oli Keune, jonka osoite on Pohjoinen Rautatienkatu 19. Toinen pieni tukku, jossa oli hiukan nenää häiritsevä pistävä haju. Sen ainakin ensimmäisenä huomasin, mutta se katosi nopeasti. Vastaanotto oli täällä todella ystävällistä. Tukun esimies otti meidät hymyillen vastaan ja kysyi melkeinpä ensimmäisenä että tahtooko joku meistä kahvia tai mehua. Oli ihanaa että hän otti meidät vastaan sellaisina asiakkaina jotka tulisivat tekemään ostoksia useasti tässä tukussa.

tukku5.1

Keunessa oli paljon alennuksia ja hyviä tarjouksia eikä valikoimakaan ollut huono. Aika samanlaisia tuotteita oli kuin edellisissä tukuissa, mutta oli kiva päästä vertailemaan saman kamman hintoja. Keunessa ihastuin myös tuollaiseen ylä- ja alahyllyillä olevaan arkkuun, jonne saisi kaikki omat työvälineet mahtumaan. Sellaisen aion itselleni kyllä hankkia. Saimme koulusta kyllä tavaroidemme kuljettamiseen korit, mutta mun mielestä ne on paremmassa järjestyksessä tuollaisessa "arkussa" kuin kaupan ostoskorissa.

tukku6

Saimme myös Käherryshuollosta jokainen ilmaisen harjan, kiitokseksi käynnistä, ja Keunelta pari minipullo shamppoota heidän uudesta hiustenhoito sarjastaan Care. En tiedä saivatko muut samat kuin minä, mutta itselleni tuli kaksi pulloa Satin Oil nimistä tuotetta. Testattua tuli ja hiukset tuntuvat kyllä paremmalta kuin aikaisemmin. Hairmail ei puolestaan antanut meille mitään, mutta se ei ole se syy miksi en kauheasti viihtynyt tukussa. Käherryshuolto ja Keune olivat enemmän sellaiset tukut joissa vierailu oli mukavaa ja toistekin menisin, sillä tiedän että vastassa on iloinen ja ystävällinen myyjä, joka kertoo niin hyvät kuin huonotkin puolet tietyistä tuotteista.

Suurin osa teistä ei voi vierailla näissä tukuissa, mutta halusin tehdä tämän postauksen sillä tarkoituksella että se isoin ja parhaimman ryhmätarjouksen omaava ei välttämättä aina ole se mieluisin vierailun kohde. Mua hiukan ihmetytti Hairmail:n pieni töykeys, sillä kyseessä oli kuitenkin monta opiskelijaa jotka saattaisivat seuraavan kahden vuoden aikana tehdä kaikki ostoksensa kyseisessä tukussa.

Oletko itse käynyt sellaisessa liikkeessä, jossa asiakaspalvelu ei ole oikein ollut sitä parasta?

xoxo
Paula

10 + 1 ASIAA JOTKA OLEN OPPINUT VUODEN AIKANA

Hiukan yli vuoden oon nyt asunut tässä pienessä yksiössä Vantaalla ja voin sanoa että elämä omassa asunnossa on kyllä ihanaa, mutta on siinä omat huonot puolensakin. Tämä oli sellainen asunto jonka harkitsemista en miettinyt ollenkaan sillä tarvitsin asunnon. Asuin Rillen luona Hyvinkäällä ja mun oli pakko saada oma asunto lähempää kouluani, sillä en tahtonut muuttaa takaisin äidin luokse. Tämä sijaitsee kyllä aivan täydellisellä paikalla, mutta asunnon koko on ehkä enemmän se ongelma. Ja onhan tässä asunnossa muutamia pieniä ongelmia esim. jääkaappi jota ei varmasti ole vaihdettu ikinä. Tässä postauksessa en kuitenkaan aio valittaa tai hehkuttaa tätä asuntoa. Koska olen asunut vuoden omillani niin ajattelin listata ylös sekä kertoa teille mitä kaikkea omilleen muuttaminen on opettanut mulle.

koti4

koti1

1. Ruokakaupassa käyminen // Kokkaaminen ei oo koskaan ollut mulle vaikea juttu, sillä opetellu tekemään ruokaa 14 -vuotiaasta lähtien. Kaupassa käyminen on kuitenkin ihan toinen juttu. Aluksi oli todella vaikeaa olla ostamatta turhuuksia. Huomasin myös kuinka nopeasti leipä homehtuu ja nyt oonkin ruvennut säilyttämään sitä jääkaapissa, sillä vain mä sitä syön. Nykyään osaan valkata sen halvimman vaihtoehdon sekä oon oppinu katsomaan sitä kuinka paljon pakkauksessa on esim. jauhelihaa. 

2. Pesukoneen tärkeys // Oli aivan sama kuinka paljon vaatteita sulla olisi niin pesukone on ehdoton taloudessa. Mun taloyhtiössä ei ole pesutupaa, joten joudun todella pitkään ravaamaan äitini luona pesemässä pyykkiä kunnes sitten se pesukone viimein hankittiin tänne. Huomasin että sitä pyykkiä kertyy todella paljon ja todella nopeaan tahtiin. 

3. Tiskit eivät pese itseään // En vihaa tiskaamista, mutta vihaan sitä kun sitä kertyy ihan koko ajan. Mulla ei ole astianpesukonetta, joten joudun tiskaamaan joka päivä ainakin kerran. Riippuen myös siitä teenkö ruokaa. 

koti3

koti2

koti7

4. Maksa laskut heti // Mitään laskua ei kannata lykätä. Kaikki kannattaa maksaa heti silloin kun pystyy. Itse maksan nykyään jokaisen heti silloin kun saan tuen.

5. Nosta rahaa pahan päivän varalle // Tämä kannattaa varsinkin tehdä silloin jos elää kelasta saamilla tuilla niin kuin mä. Muutenkin tämä on ihan hyvä juttu. Aina kun sitä rahaa tulee nosta tililtä 50-100 euroa ja laita se johonkin talteen. Se on se vararaha ruokaan, jos rahat sattuvat loppumaan. Tästä kannattaa oikeasti pitää kiinni myöskin.

6. Polkupyörä ei oo mikään  turha juttu // Nyt tässä kesällä oon huomannu kuinka kätevä polkupyörä oikeasti on. Tässä on vieressä kaksi k -kauppaa, mutta kahden kilsan päässä on puolestaa Lidl jossa on parempi tehdä niitä ruoka ostoksia. Pyörä on muutenkin aina hyvä hankinta.

7. Tee ostoslista // Mitkä on niitä asioita joita tarvitse? Entä niitä jotka kuulsotavat tosi tarvittavilta mutta ovat oikeasti turhia? Tee lista näistä asioista ja hanki ensimmäisenä ne tärkeät. Kun oikeasti kunnolla mietit kumpi on se mitä tarvitset enemmän: mikro ruuan lämmittämiseen vai tehosekoitin smoothieiden tekoon? Osta se mikro, sillä siitä tulee paras ystäväsi. Ne hiukan turhemmat odottaa kyllä siellä kaupan hyllyllä ja voit hankkia ne myöhemminkin.

koti6

koti5

8. Apua saa pyytää // Omilleen muuttaminen ei tarkoita sitä että silloin pitäisi myös lopettaa avun pyytäminen tai kyseleminen mitä tehdä jos jotain tapahtuu. Ei ole myöskään väärin kertoa jos jokin on vikana, sillä silloin asia voidaan korjata. 

9. Naapureihin kannattaa olla kontaktissa // Pienenä mä luulin että äiti ystävystyi naapureihimme koska on kunnon hölösuu - äitini rakastaa juttelemista - mutta tajusin ettei se ole niin. Pihanaapureihin ja samassa rapussa oleviin ihmisiin kannattaa tutustua tai ainakin moikata ja muuten vain hölistä. Itse olen saanut hiukan vanhemman ystävän viereisestä talosta. On hyvä aina välillä kysyä seinänaapureilta että ei kai musiikki ole liian kovalla. Naapureiltakin voi sitten kysellä kaikenlaista jos on kysyttävää esim. missä pyöräkellari on tai missä se meidän taloyhtiön sauna on.

10. Älä tyydy yhteen kävelyreittiin // Itse kun muutin tähän asuntoon - Rille ei muuttanut mun kanssa - niin kävelin aina samaa reittiä kauppaan. Myöhemmin sitten tajusin että täällä on toinenkin kauppa, joka sattuu olemaan lähempänä - tosin toisessa suunnassa. Muuton jälkeen kannattaa ottaa itselleen sellainen päivä jolloin lähtee kiertelemään lähiympäristöä. Itse oon löytäny toisen kaupan lisäksi, koirapuiston, minigolfpaikan, kaksi heseä sekä uimarannan. Hiukan kauempaa löytyy sitten mäkkäri, lidl sekä itse Myyrmäen kauppakeskus Myyrmanni.

+ 1 Ota ensimmäinen asunto jota sulle tarjotaan // Tätä en oo oppinu tässä omillani asuessa vaan opin sen ennen sitä ja ajattelin että on hyvä sanoa tämä silti. Tiedän nimittäin että siellä maailmalla on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat asunnon, mutta ovat ihan liian pikku tarkkoja siitä millainen se on. Otetaan esimerkkinä mun pikkuveli. Ekan asunnon ei tarvitse olla hieno ja täydellinen. Sen kuuluu olla mahdollisimman helppo, jotta opit mitä se itsenäistyminen on. Varsinkin jos otat asunnon opiskeuiden vuoksi niin älä katso sitä ulkonäköä vaan ennemminkin sijaintia. Sitä kuinka helposti pääset kouluun. Mä otin tän asunnon vain koska se on kävelymatkan päässä mun entisestä lukiosta. Hyväksi on myös käynyt nykyisissä opinnoissa parin sadan metrin päässä oleva juna-asema.

Minkälaisia asioita sä oot oppinut kun muutit omillesi?

xoxo
Paula