ALKUKUUN FIILIKSIÄ

Kesäkuu on lähtenyt käyntiin täällä päässä töitä tehden ja uudesta ruokaryhmästä hehkutellen. Tulen tekemään pienen keittiön esittelyn tässä piakkoin kunhan vain pääsemme tiskivuoresta ensin eroon. Valitettavasti meillä ei ole vielä astianpesukonetta, mutta sen ostaminen on suunnitteilla.

Valmistumiseni jälkeen olen yrittänyt kirjoittaa blogia ja jopa kuvata videoita, mutta se ei ole oikein onnistunut. Tuntuu, että maaliskuinen luovuuslukko tahtoo vain seurata perässä. Olen kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa ikinä antanut sen vain olla. Se lähtee sitten itse kun tahtoo. Sen sijaan olen suunnitellut hiuksia ja jopa keskittynyt liikkeemme NOAH sarjaan. Jännitin myös hyvin paljon siskoni häitä, jotka olivat viime lauantaina. Oli ihanaa nähdä sisko onnellisena upeassa mekossaan ja myös mahtavaa oli päästä vierailemaan uudelleen Hämeen Linnassa, jossa viimeksi tuli käytyä ala-asteella. Kuvien asu on se mitä minulla oli häissä päällä.

Nyt molemmat vanhemmat siskoni ovat naimisissa ja oli ihmeellistä nähdä kuinka erilaiset häät hiellä olikaan. Vanhimman häät olivat hyvin pienet ja intiimit kun taas toiseksi vanhimman oli suuremmat. Veljen kanssa keskustelimme jopa omista häistämme, mikä oli minusta hauskaa. Hän kysymyksen esitti haluaisinko pienet vai suuret ja itse höpötti aiheesta enemmän kuin minä.

Ainoa huono puoli häissä vierailussa oli se, että sain sieltä jonkin sortin pöpön ja koko eilisen sekä tämän päivän minulla on ollut kurkku kipeänä. Eilen vielä olo oli kamala ja kuumekin taisi nousta, kun oli kylmä ja kuuma vaihtelevasti. Tänään on sen verran hyvä olo kuitenkin että töihin voin mennä. Tiedän kuitenkin, ettei liiallinen raskas työ ole hyvästä, joten lyhensin päivääni, jotta en rasita itseäni liikaa. Itselleni kuitenkin valitettavasti valitsin sellaisen työn, jossa ei voi oikein olla kipeä. Olen muutenkin koko kesän töissä joten kipeäksi ei voi tulla.

Otetaan tämä päivä töistä huolimatta kuitenkin rennosti ja rauhassa. Pitkä päivä ei ole onneksi tiedossa ja voin käydä töiden jälkeen apteekissa ostamassa kurkkukipuuni helpotusta. Siitä kun yleensä kauhea kipeys itselläni alkaa.

Mites sinun kesäsi on lähtenyt käyntiin?






Muista käydä seuraamassa blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

2 kommenttia:

  1. Onpas sulla kiva toi haalari näissä kuvissa! Omista häistä on aina ihana puhua, vaikka ne eivät olisi vielä lähelläkään :D Jospa paranisit pian, kurkkukipu on tosi inhottava vaiva!

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset