OMA TYYLI LÖYTYNYT?

Otin pari kuukautta sitten omasta neuvostani kiinni ja päädyin kokeilemaan sellaista vaateyhdistelmää, jota viimeksi olin käyttänyt ala-asteen kulta-aikoina. Nimittäin pitkähihainen t-paidan alla. Tämä oli sellainen yhdistelmä, jota oikeasti rakastin pienenä ja minulta löytyikin kaapista jopa sellaisia paitoja joihin oli valmiiksi ommeltu t-paidan sisään pitkät hihat.

Te joilla on siskoja. Oletteko koskaan käyneet penkomassa siskonne vaatekaappia "lainaamassa" jotain tiettyä paitaa? Jos sanot ei niin minun on vaikea uskoa tätä, mutta itse tein tätä. Tosin omat kaksi vanhempaa siskoani ovat minua 10 -vuotta vanhempia ja asuivat isänsä luona. Arvaatko keneltä lainasin siis vaatteita? Kyllä, veljeltäni. Lainailin aina hänen lippiksiään, pipojaan ja ennen kaikkea t-paitojaan.

Koska vaatekaapissani ei ole yhtäkään oikeanlaista t-paitaa käännyin tuolloin pari kuukautta sitten rakkaan kihlattuni puoleen. Harmikseni ensimmäisellä kerralla kun halusin lähteä testaamaan tätä hiukan erilaisempaa vaatetusta tajusin Rillellä olevan tämä kyseinen paita, jonka halusin, niin päällään. Nappasin toisen paidan kaapista ja se kädessä kävelin hänen luokseen.
"Vaihtokauppa", kuiskasin hiukan klonkkumaisin elein tuijottaen hänen päällänsä olevaa t-paitaa.
Hän huokaisi hiukan kyllästyneesti, mutta suostui typerästi lausuttuun tarjoukseeni riisumalla paidan päältään ja pukemalla käsissäni olleen paidan. 

Pieni hauska storytime tähän väliin.

Olen aina ihaillut kaikkia tyylejä, ja koska en ole tahtonut päättää vain yhtä tyyliä itselleni olen aina ollut kunnon sillisalaatti. "Normaali" ihminen alkaa etsimään tyyliään ja identiteettiään teini-iässä, mutta itse olen vasta nyt alkanut sitä tekemään. Kunnolla siis. Onhan sitä kaikkea tullut kokeiltua ihan sen takia vain, että olisiko tämä se oma juttu. Tyylin kanssa varsinkin on helppo kokeilla uusia juttuja. Pienessä tai suuremmassa skaalassa. Kuitenkin itse olen melkeinpä aina ollut pohjimmiltani sellainen, että pukeudun ties milloin mihinkin ja yleensä mielialani mukaan. 

Tuon pienen kokeilun jälkeen aloin etsimään sekä ennen kaikkea pohdiskelemaan tarkemmin mikä on se sellainen tyyli joka ns. omaa silmääni viehättää enemmän. Postauksessa Tyyli hukassa! Mittä teen? se tulee aika lailla ilmi, mutta olen nyt muutaman viikon aikana hoksannut sen olevan aikalailla 70-90 luku kohtaa modernismin. Kuluneet t-paidat, bändien logot, revityt farkut, verkkosukkikset, artsit sukat, choker, farkkutakit sekä tämän hiukan esteettisen tyylin lisäksi pieni ripaus söpöä Japanin tyyliä.

Rillen paidan ryövääminen toi kuukausia sitten jotain sellaista mieleeni, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan. Nimittäin olon, että olin hiukan enemmän oma itseni. Tuli samanlainen huoleton olo kuin lapsena ollessa, kun vaate tuntui mukavalta sekä omalta päältä. Vaikka se olikin toiselle ostettu, mutta onneksi Rilleä ei häiritse pieni vaatteiden lainaamiseni. Tämän chilli noodels paidankin itse ostin Rillelle Ruotista tuliaisiksi ja käytän tätä varmastikin yhtä paljon kuin hänkin. Tästä paidasta huokuu sellainen pieni retrous, josta itse olen aina pitänyt.

T-paita // Urban Outfitters
Farkut // H&M

Vaatekaapin kanssa en ole lähelläkään sitä, mitä sen tahtoisin olevan, sillä en ole antanut ajatuksieni mennä vaatekaapin täyttämiseen vaatteilla, jotka voisivat olla enemmän minua. Mennään nyt ensin niillä mitä on. Katsotaan jos ne saisi toimimaan ajatusteni kanssa ja jos ei niin jatketaan tyhjentämistä ennen kuin aletaan ostamaan uusia. Hyvä puoli, mikä tässä kuitenkin on on ettei niitä heräteostoksia tule tehtyä. Toivon mukaan ainakaan niin paljoa kuin aikaisemmin.

Lainailetko itse kumppanisi vaatteita?







Muista käydä seuraamassa blogia myöskin Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset