Takaisin opintojen pariin - miten hehkua ensimmäisenä koulupäivänä

Kesäkuun alussa pääsin aloittamaan opintojeni viimeisen vaiheen eli työharjoittelun, ja olenkin nyt koko kesän ollut töissä, mutta vaikka työharjoittelussa jatkankin vielä lokakuun puoleen väliin asti jonka jälkeen valmistun niin en silti säästy opiskelulta.

Pääsen aloittamaan opiskelun avoimessa oppimisympäristössä Haaga Helian puolella 14.8. ja tämä on hyvin jännittävää, vaikka kyseessä onkin itsenäistä opiskelua.

Tajusin tässä, että tuo päivä lähenee hyvin nopeaan tahtiin, enkä ole kesän aikana ehtinyt oikein miettimään tulevaa arkea kahden eri tyyppisen opiskelun merkeissä.

Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että minun on sisällytettävä joitakin asioita arkeeni, joita nyt kevään ja kesän aikana ei ole ollut, jotta saan ylläpidettyä terveellisiä elämän tapoja, mutta ennen kaikkea saan pidettyä omat ajatukseni ns. "puhtaana".

Tässä postauksessa jaan muutaman päivittäisen rutiinin, jotka olen tässä elokuun alusta lähtien pyrkinyt sisällyttämään päiviini sekä jaan samalla omat päivittäiset asiat, joita tulen tekemään tässä tämän viikon aikana, jotta olen valmis jatkamaan opintojen parissa.

Nämä ovat pääsääntöisesti "glow up" tyyppisiä asioita, joiden avulla yritän saada itseni näyttämään ja tuntemaan hyvältä. 

Toivon todella, että saat näistä jotain ideoita tulevaan viikkoosi sekä ennen kaikkea inspiraatiota ja motivaatiota jota meistä jokainen aina hiukan tarvitsee koulun alkaessa!

Asioita joita tehdä päivittäin ja joista rakentaa terveellisiä tapoja:

  1. Juo vettä - veden juonti on oikeasti todella tärkeää. Se auttaa moneen asiaan, kuten ihoon ja ruuansulatukseen. Hauska fakta! Ihmiskeho kykenee imemään itseensä ainoastaan 1 litran vettä tunnissa eikä kaikkea kerralla! Jos siis huomaat ravaavasi vessassa paljon syynä voi olla että juot liikaa vettä kerralla, ja kehosi pyrkii näin pääsemään eroon turhasta nesteestä. Hyvä nyrkkisääntö on juoda 1/4 litraa vettä joka 15 minuutti. Tasainen nesteytys päivän aikana on siis kaiken avain!
  2. Nuku 7-10 tuntia
  3. Venyttele 5-10 minuuttia aamulla ja illalla. - Varsinkin jos istut pitkiä aikoja päivässäsi suosittelen venyttelemään niitä selkä, olkapää ja niska lihaksia. Well+Good:lla löytyy todella hyvä 13 minuutin venyttely sessio, jota suosittelen kokeilemaan ja sisällyttämään sen edes yhteen päivään viikossa.
  4. Tee ihonhoito rutiinisi 
  5. Kosteuta koko kehosi iho
  6. Syö hedelmiä ja vihanneksia
  7. Älä käytä puhelinta ennen nukkumaan menoa
  8. Lisää jokin liikunnallinen aktiviteetti päivääsi - Itse olen viettänyt hyvin paljon aikaa arkisin tietokoneen ääressä ja vaikka minulla onkin mahdollisuus seistä aina välillä niin silti kehoni tuntuu päivän päätteeksi hyvin jämäkältä. Joka päiväisen venyttelyn lisäksi pyrin joko harrastamaan pilatesta tai lenkkeilyä tai molempia. 

Päivä 1;

  1. Aseta tulevan viikon tavoitteet
  2. Tee kasvomaski
  3. Tarkista koulutarvikkeiden tilanne - onko sinulla tarpeeksi kyniä, vihkoja yms.
  4. Kokeile uutta hiustyyliä
  5. Käy pitkässä suihkussa ja tee koko ihon kuorinta

Päivä 2;

  1. Jos pystyt käy ostamassa uusia kouluvaatteita
  2. Vältä liikaa puhelimella oloa
  3. Tee kehonkuorinta
  4. Lue lyhyt kirja / novelli
  5. Kokeile erilaisia uusia kampauksia
  6. Vietä aikaa sinulle läheisen henkilön kanssa

Päivä 3;

  1. Kuntoile 20 minuuttia aamulla
  2. Kuuntele musiikkia
  3. Tee hiusmaski
  4. Puhdista meikkisiveltimesi
  5. Älä juo sokerisia juomia
  6. Tee smoothie bowl 

Päivä 4;

  1. Päästä irti toksisista asioista - joko kokonaan tai työstä niistä irti päästämistä
  2. Käy juoksulenkillä tai kävelyllä
  3. Uudelleen järjestä huoneesi/työ tilasi/puhelimesi 
  4. Syö terveellinen ateria
  5. Tee kasvomaski

Päivä 5;

  1. Aloita kirjoittamaan ajatuksiasi ylös
  2. Mene ulos ja ihaile luontoa
  3. Katso lempielokuvasi tai vaihtoehtoisesti uusi elokuva, jonka katsomista olet lykännyt
  4. Lautapeli-ilta perheen, ystävien tai kumppanin kanssa

Päivä 6;

  1. Tarkista oletko tehnyt kaiken tarvittavan ennen koulu alkua - onko jotain tehtäviä kursseja varten?
  2. Syö hyvä, täyttävä aamiainen sekä hedelmiä
  3. Pue uusi tai todella mukava asu
  4. Vietä aikaa ystävien kanssa
  5. Sheivaa (jos haluat)

Päivä 7;

  1. Syö jotain josta todella pidät
  2. Käy ulkona esim. kävelyllä
  3. Katso sarjaa josta nautit
  4. Valmistaudu seuraavaan viikkoon
  5. Rentoudu hyvän kirjan parissa

Miten itse valmistaudut uuteen koulu vuoteen?




Lue myös;

Mitä olen puuhaillut kesällä - muumit, kylpylä ja pitkiä kesä öitä

Heinäkuu on pian ohitse ja kesäkin lähenee ikävästi loppuaan, mutta silti tuntuu kuin tekeminen ei loppuisi koskaan. 

Meillä ainakin tekemistä on riittänyt ja tulee riittämään, jopa elokuun puolelle, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti nautin siitä että tekemistä on ja pääsee tekemään asioita.

Tämä on siis lupaamani jatko postaus edelliselle julkaisulle. Pidätkö sinä tällaisista kuvapainotteisista postauksista? Muistan ainakin itse joskus pitäneeni näistä todella paljon silloin bloggaamisen kulta-aikoina. Valokuvaushan oli myös syy miksi itse aloitin bloggaamisen.

Tässä postauksessa jaan tekemiseni ajalta 26.6.-16.7.

Meillä virallinen vuosipäivä on 8.joulukuuta, mutta koska joulu on aina hyvin kiireistä ja muutenkin valmiiksi rahaa syövää aikaa olemme päättäneet, että vietämme vuosipäiväämme kesäkuussa.

Tänä vuonna R yllätti muumimaailman lipuilla ja Naantali Spalla, jonne mentiin juhannuksen jälkeen rentoutumaan. Vietimme Naantalissa kaksi yötä ja R oli ottanut meille kahden päivän liput muumimaailmaan.

Kahden päivän lippu oli loppupeleissä todella hyvä idea sillä ensimmäinen vierailupäivämme oli sateinen ja seuraavana aurinko paahtoi.

Vaikka muumimaailma on enemmän lapsille oli siellä silti meillekin paljon kaikkea jännään nähtävää ja minusta oli ihana päästä toteuttamaan lapsuuden unelma ennen kuin paikassa vierailee omien pikkuisten kanssa.

Hattivattien luola oli aivan mahtava! Ja vielä ihanammaksi sen teki sen, että ensimmäisenä päivänä oikeasti ukkosti, joten kokemus oli hyvin taianomainen.

Muumipannari oli yksi ehdoton, minkä toivoin löytyvän ja sellainenhan löytyi! Pannari oli myös gluteeniton ja vegaaninen josta isot pisteet!

Mukaan lähti myös pieni esi-isä pehmo, joka on yksi lempihahmoistani Nipsun, Mörön ja tietysti Pikku Myyn ohella. Kuka on sinun lempihahmosi?


Täytyihän sitä myös kokea Naantali Span ihanat uima-altaat. Meidän mieleen oli kyllä makoilla ulkona ilta-auringon alla.
Altaiden lisäksi totta kai kokeilimme myös hierontaa, joka oli meille molemmille ensimmäinen kerta. Mukavaa ja rentouttavaa.

Meidän hottellihuoneen parvekkeelta oli myös mitä mainioin näkymä! Emme yöpyneet itse päärakennuksessa, mutta se ei meitä haitannut ollenkaan, sillä oli todella ihanaa katsoa auringon lasku "omalta" parvekkeelta.



Reissussa oli paljon mahtavia asioita, mutta yksi ehdoton kohokohta oli kun sain halata muumimammaa.

Paluu matkalla pysähdyimme katsomaan Turun linnaa.

Jos et vielä ole hankkinut museokorttia, niin todellakin suosittelen sen ostamista. Suomessa on yllättävän paljon museoita ja tuolla kortilla pääsee todella moneen paikkaan. 



Osallistuimme myös Helsinki Prideen ja toden totta kastuimme aivan läpimäriksi, mutta hauskaa oli!


Kävimme myös kurkkaamassa olut festivaalit, joka järjestettiin Haminassa. En itse ole mikään oluen ystävä, mutta onneksi paikalla oli myös panimoita, jotka tarjosivat siidereitä ja löysin ihmeellisesti lonkeron josta tykkäsin.

Asuksi oli hyvä idea valita hiukan lämpimämpää, koska sää oli vähän väliä sateista ja tapahtuma järjestettiin kuitenkin ulkotiloissa. Asuna oli BikBok farkut, R:n college paita ja mummilta saatu koru.

Pistäydyttiin myös yksillä paikassa, jossa oli mitä ihanimpia lamppuja ja kuvia seinillä. Minimalistin painajainen, mutta maksimalistin unelma.



Mitä olisi kesä ilman Suomenlinnassa vierailua? Käytiin täällä äidin ja meidän pikku Mochinan kanssa, joka oli ihan täpinöissään aallokosta ja hanhista. Pikkuinen oli myös todella väsynyt ja melkein nukahti lautalla kun lähdettiin takaisin kotiin.
Pääsimme myös vihdoin ja viimein rentoutumaan mökkeilyn merkeissä, vaikkakin se oli vain viikonlopun mittainen vierailu. 

Ja tuokin aika vietettiin enimmäkseen järvellä, kun R oli saanut ideakseen ostaa meille suppilaudat.

Järvellä joka on tyyni suppailu on kyllä mitä ihaninta. Varsinkin illalla, kun kaikkialla on ihanan hiljaista.

Miten sinun heinäkuusi on mennyt tähän asti?





Lue myös:




Mitä olen puuhaillut kesällä - hevosia, Tallinna ja juhannus

Kesä on aikaa jolloin aina tehdään kaikenlaista, ja tänä vuonna on tuntunut siltä, ettei ole ehtinyt viettämään yhtään aikaa kotona. 

Jokainen viikonloppu ollaan oltu jossain muualla kuin kotona ja 3/4 noista viikonlopuista ovat olleet sellaisia joissa ollaan yövytty jossain muualla.

Haluan nyt hiukan jakaa näitä meidän kesän tekemisiä, ja sanon jo nyt ettei tämä jää yhteen postaukseen, sillä en tahdo pamauttaa kaikkia kuvia yhteen postaukseen.

Tässä on tekemiset 2.6.-25.6.


Tänä vuonna ei ehditty käymään ihastelemassa alppiruusuja Helsigingissä, mutta Kotkan vesiputouksen yhteydessä oleva kaunis puutarha oli ihana kesän aloitus. Vaikka kukkia ei vielä ollut siellä kauheasti lähtenyt kukkimaan.

Kävimme myös katsomassa orivarsojen laitumelle laskun, mikä sai minut ajattelemaan hyvin paljon lapsuuteni lempielokuvaa Spirit, villi ja vapaa. 

Hevosten kirmaus oli upean näköistä.


Tein kesäkuussa kaksi reissua Tallinnaan. Ensimmäisellä kerralla mentiin R:n ja hänen kavereidensa kanssa hiukan isommalla porukalla, ja oltiin yksi yö hotellissa.

Päästiin näkemään hiukan enemmän Tallinnaa ja jopa näkemään yöelämää. Itseäni tosin kiinnosti vanhassa kaupungissa kävely.

Ihastuin tähän kukkatoriin. Miksei Suomessa voi olla tällaista?


Illalla söimme hotellimme vieressä olevassa BASIILIK nimisessä italialaisessa ravintolassa, jossa nappasin itselleni vegaanisen raviollin. Oli todella hyvää.

Tämä, F-hoone, oli ulkonäöltään ihanan boheemi ja rustiikkinen, mikä veti puoleensa, mutta valitettavasti meidän kokemus ei ollut mikään mahtavin. 

Todella hyvät juomat ja yhdellä voisinkin uudestaan nopeasti täällä käydä, mutta ruoka oli hyvin yksitoikkoista maultaan ja kaksi seurueestamme joutui tilaamaan ruokansa uudestaan, sillä heidät unohdettiin täysin.

Matkamme jälkeen luin arvosteluja paikasta tripadvisorista ja tämä olisi pitänyt ehkä lukea aikaisemmin. Tästä kuitenkin opittiin, että parempaa suunnittelua kannattaa tehdä. Varsinkin mitä tulee ruokapaikkoihin ulkomailla.

Tuo sininen on vanilja jäätelö, vaaleanpunainen vadelma-prosecco sorbetti. Jos on kuuma päivä tai muuten vaan kaipaat jäätelö suosittelen ehdottomasti LA MUU:ta.


Seuraavan matkan Tallinnaan tein kaverin kanssa viikko edellisen jälkeen, ja tämä oli meille vain päivä risteily. 

Teimme paljon kävelyä, vähän shoppailua (löysin täydellisen aurinkohatun) ja istuttiin kahvilaan nimeltä Rukis, missä oli hyvää kahvia ja mitä ihanin leivonnais valikoima.


Juhannusta ei vietetty tänä vuonna mökillä, vaan erään ystävän luona. Tämä oli minun ensimmäinen "kaverijuhannus", johon kuului juhannusolympialaiset, juomaa ja kuplia porealtaassa.

Miten sinun kesäkuusi meni?





Lue myös;