Mitä olen puuhaillut kesällä - muumit, kylpylä ja pitkiä kesä öitä

Heinäkuu on pian ohitse ja kesäkin lähenee ikävästi loppuaan, mutta silti tuntuu kuin tekeminen ei loppuisi koskaan. 

Meillä ainakin tekemistä on riittänyt ja tulee riittämään, jopa elokuun puolelle, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti nautin siitä että tekemistä on ja pääsee tekemään asioita.

Tämä on siis lupaamani jatko postaus edelliselle julkaisulle. Pidätkö sinä tällaisista kuvapainotteisista postauksista? Muistan ainakin itse joskus pitäneeni näistä todella paljon silloin bloggaamisen kulta-aikoina. Valokuvaushan oli myös syy miksi itse aloitin bloggaamisen.

Tässä postauksessa jaan tekemiseni ajalta 26.6.-16.7.

Meillä virallinen vuosipäivä on 8.joulukuuta, mutta koska joulu on aina hyvin kiireistä ja muutenkin valmiiksi rahaa syövää aikaa olemme päättäneet, että vietämme vuosipäiväämme kesäkuussa.

Tänä vuonna R yllätti muumimaailman lipuilla ja Naantali Spalla, jonne mentiin juhannuksen jälkeen rentoutumaan. Vietimme Naantalissa kaksi yötä ja R oli ottanut meille kahden päivän liput muumimaailmaan.

Kahden päivän lippu oli loppupeleissä todella hyvä idea sillä ensimmäinen vierailupäivämme oli sateinen ja seuraavana aurinko paahtoi.

Vaikka muumimaailma on enemmän lapsille oli siellä silti meillekin paljon kaikkea jännään nähtävää ja minusta oli ihana päästä toteuttamaan lapsuuden unelma ennen kuin paikassa vierailee omien pikkuisten kanssa.

Hattivattien luola oli aivan mahtava! Ja vielä ihanammaksi sen teki sen, että ensimmäisenä päivänä oikeasti ukkosti, joten kokemus oli hyvin taianomainen.

Muumipannari oli yksi ehdoton, minkä toivoin löytyvän ja sellainenhan löytyi! Pannari oli myös gluteeniton ja vegaaninen josta isot pisteet!

Mukaan lähti myös pieni esi-isä pehmo, joka on yksi lempihahmoistani Nipsun, Mörön ja tietysti Pikku Myyn ohella. Kuka on sinun lempihahmosi?


Täytyihän sitä myös kokea Naantali Span ihanat uima-altaat. Meidän mieleen oli kyllä makoilla ulkona ilta-auringon alla.
Altaiden lisäksi totta kai kokeilimme myös hierontaa, joka oli meille molemmille ensimmäinen kerta. Mukavaa ja rentouttavaa.

Meidän hottellihuoneen parvekkeelta oli myös mitä mainioin näkymä! Emme yöpyneet itse päärakennuksessa, mutta se ei meitä haitannut ollenkaan, sillä oli todella ihanaa katsoa auringon lasku "omalta" parvekkeelta.



Reissussa oli paljon mahtavia asioita, mutta yksi ehdoton kohokohta oli kun sain halata muumimammaa.

Paluu matkalla pysähdyimme katsomaan Turun linnaa.

Jos et vielä ole hankkinut museokorttia, niin todellakin suosittelen sen ostamista. Suomessa on yllättävän paljon museoita ja tuolla kortilla pääsee todella moneen paikkaan. 



Osallistuimme myös Helsinki Prideen ja toden totta kastuimme aivan läpimäriksi, mutta hauskaa oli!


Kävimme myös kurkkaamassa olut festivaalit, joka järjestettiin Haminassa. En itse ole mikään oluen ystävä, mutta onneksi paikalla oli myös panimoita, jotka tarjosivat siidereitä ja löysin ihmeellisesti lonkeron josta tykkäsin.

Asuksi oli hyvä idea valita hiukan lämpimämpää, koska sää oli vähän väliä sateista ja tapahtuma järjestettiin kuitenkin ulkotiloissa. Asuna oli BikBok farkut, R:n college paita ja mummilta saatu koru.

Pistäydyttiin myös yksillä paikassa, jossa oli mitä ihanimpia lamppuja ja kuvia seinillä. Minimalistin painajainen, mutta maksimalistin unelma.



Mitä olisi kesä ilman Suomenlinnassa vierailua? Käytiin täällä äidin ja meidän pikku Mochinan kanssa, joka oli ihan täpinöissään aallokosta ja hanhista. Pikkuinen oli myös todella väsynyt ja melkein nukahti lautalla kun lähdettiin takaisin kotiin.
Pääsimme myös vihdoin ja viimein rentoutumaan mökkeilyn merkeissä, vaikkakin se oli vain viikonlopun mittainen vierailu. 

Ja tuokin aika vietettiin enimmäkseen järvellä, kun R oli saanut ideakseen ostaa meille suppilaudat.

Järvellä joka on tyyni suppailu on kyllä mitä ihaninta. Varsinkin illalla, kun kaikkialla on ihanan hiljaista.

Miten sinun heinäkuusi on mennyt tähän asti?





Lue myös:




Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset