kuinka päästä eroon sosiaalisen median riippuvuuksista

Myönnettäköön, että olen yksi niistä ihmisistä joka rakastaa olla puhelimella ja ilman minkäänlaista syytä skrollailla vain menemään. Ajan viettäminen instagramissa, tiktokissa tai youtubessa voi olla hyvin viihdyttävää, mutta kuitenkin joskus syntyy sellainen tunne, ettei se tekeminen ole kauhean järkevää. Tulee ehkä hiukan laiska ja turha olo kun täyttää sen tyhjyyden puhelimen tuijottamisella sen sijaan, että tekisi oikeasti jotakin. Mutta kuitenkin joskus se on vain todella hankalaa laskea puhelin alas ja olla katsomatta sitä! Joten tämän päiväisessä postauksessa jaan muutavan hyvän vinkin joiden avulla vähentää sosiaalisen median käyttöä.

 piilota sovellukset satunnaisiin kansioihin // kun asetat sovelluksesi johonkin muualle kuin puhelimesi kotivalikkoon silloin sinulla on vähemmän houkutusta avata sitä. Joskus sovelluksen poistaminen pienta sosiaalisen median taukoa kaivatessa tuntuu liian hankalalta tehtävältä, joten sen piilottaminen voi olla parempi vaihtoehto. Piilota eniten käyttämäsi sovellukset satunnaisesti eri kansioihin ja mielellään ehkä sellaiseen, joka ei ole etusivulla. Poissa silmistä, poissa mielestä!

♡ anna puhelimen latautua rauhassa // opeta itsesi siihen tapaa, ettet käytä puhelintasi silloin kun se on latauksessa. Silloin kun et käytä puhelintasi et voi myöskään mennä sosiaaliseen mediaan! Olen harjoittanut tätä jo muutaman viikon ja se on tuntunut auttavan. Jos myös pystyt kokeile ladata puhelintasi päivän aikana niin saat tarvitsemaasi pientä taukoa sosiaalisesta mediasta.

 hanki herätyskello // tästä olenkin puhunut jo jonkin verran, mutta muistutuksena vielä jos siis käytät puhelinta heräämiseen vaihda se herätyskelloon. Ei sen takia, että epäilisin etteikö puhelin voisi herättää hyvin, minut se herättää vallan mainiosti, mutta kun et nappaa puhelinta käteesi painaaksesi hälytyksen pois päältä tunnet tällöin vähemmän houkutusta selailla sosiaalista mediaa. En tiedä sinusta, mutta itselläni on ainakin huono tapa jäädä sänkyyn selailemaan instagramia, mikä pitkittää vain nousemistani, mutta on myös huonoksi silmilleni.

♡ sano asiat ääneen // joskus skrollailun yhteydessä syttyy ajatus, että nyt voisi olla hyvä aika lopettaa, mutta sitä ei kuitenkaan vain lopeta. Kertomalla itsellesi ääneen, että lopeta voi auttaa. Tämä voi kuulostaa hiukan hölmöltä, mutta se oikeasti toimii! Kerro vain itsellesi; "lopeta skrollaaminen, pistä puhelin pois ja ala siivoamaan"!


Kuinka paljon aikaa itse käytät yleensä sosiaalisessa mediassa? Ja haluaisitko vähentää sosiaalisen median käyttöäsi vai oletko tyytyväinen siihen?

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset