korutaikuus ... sormukset

Itse olen sellainen, joka hyvin paljon tuntee vetoa asioihin, jotka ovat esteettisesti miellyttäviä. Tämä on se yksi syy, minkä takia olen aina tuntenut vetoa taikuuteen. Jos menet pinterestiin ja haet sanoilla "magic aesthetic" esille tulee kuvia, jotka ovat kaikki omaan silmääni hyvin kauniita ja inspiroivia. Jos myös katsoo tarkkaan tällä hakusanalla myös paljon tulee esille kuvia, missä kädet ovat kuvien keskipisteenä sekä useasti noissa kuvissa sormissa on sormuksia.

Pikku fakta minusta; itse pidän omista käsistäni, minusta ne ovat yksi paras osa kehossani ja rakastan tehdä asioita käsilläni. Rakastan myös todella paljon sormuksia - sekä rannekoruja. Ensimmäinen koru jonka ikinä sain oli sormus, vauvasormus jos tarkkoja ollaan ristiäislahjana tädiltäni. Se on edelleen minulla tallessa, ei todellakaan mahdu sormiini, mutta saatan pitää sitä kaulallani kultaketjussa aina silloin tällöin. Itse pidän siis todella paljon siitä, miltä kädet näyttävät kun sormuksia on enemmän kuin yksi. Siinä on jonkinlainen taijanomainen tunnelmansa. Mutta tiesitkö, että jokaisella sormuksella on merkityksensä eri kohdissa sormia? Eikä vain siinä merkityksessä, että olisi kihloissa.

Mitä tulee taikuuteen niin sormus symboloi voimaa. Se yhdistetään usein aikaan ja kokonaisuuteen, sillä ympyrä on alkemiassa se "täydellinen muoto". Sormus liitetään yleensä myös Uroborokseen, joka on ikivanha symboli jossa yleisimmin kuvattuna käärme, joskus jopa lohikäärme, puree omaa häntäänsä. Koska jokaisella sormella on oma erityinen yhteys taikuuden laadun kanssa ja jos tahdot taikuutta harjoittaa olisi sinun tärkeä tietää, miten sormuksia käytetään. Mikään kun taikuudessa ei ole kuitenkaan sattuman varaista. Anna minun muistuttaa sitä mitä sanoin kihloista, sillekin on syynsä miksi pidäme kihlasormusta tietyssä sormessa!


Missä sormessa sormusta kuuluisi pitää sen mukaan mitä tavoittelet?

Tässä vaiheessa meidän on ensin tiedostettava se, että jokainen sormi edustaa yhtä Jumalaa/Jumalatarta sekä planeettaa.

  • Peukalo pitää itsessään sisällä ja ilmaisee Aphroditen sekä Venuksen voimaa.
  • Etusormi pitää itsesään sisällä ja ilmaisee Zeuksen sekä Jupiterin voimaa.
  • Keskisormella on Saturnuksen voima.
  • Nimetön puolestaan pitää itsessään sisällä Apollon sekä Auringon voimaa.
  • Pikkusormi pitää itsessään sisällä Hermeksen ja Merkuriuksen voimaa.
  • Marsilla ja Kuulla puolestaan ei ole omaa sormea, joten jos haluaisit heidän voimillaan tehdä taikoja sinun tulisi käyttää sormusta sormessa joka on yhteensopiva taijan tarkoitusta varten.
Mitä sitten jokainen Jumala/Jumalatar ja planeetta tarkoittavat?
  • Zeus - Jupiter yhdistetään oppimisen, mahdollisuuksien, hyvän onnen, yltäkylläisyyden ja edistyksen kanssa. Tämän vuoksi me valitsemme etusormen kaikenlaiseen aineelliseen tai henkiseen kasvuun ja kehitykseen liittyvien asioiden kanssa.
  • Saturnus yhdistetään viisauden ja ikuisuuden kanssa. Siksi käytämme keskisormea tehdäksemme asioista ikuisuuden kestäviä.
  • Apollo - Aurinko yhdistetään onnellisuuden, maagisen taiteen/ennustuksen, vaurauden, täyttymyksen ja hyvinvoinnin kanssa. Apollo siunaa meitä täyttämällä meidät täydellisellä autuudella. Tämä on se syy, miksi käytämme kihlasormusta nimettömässä. Jotta avioliitto olisi onnellinen ja tyydyttävä.
  • Aphrodite - Venus yhdistetään rauhan, kauneuden ja rakkauden kanssa. Tämän vuoksi käytämme peukaloa, jotta toisimme esille enemmän kiintymystä ja tyytyväisyyttä.
  • Hermes - Merkurius yhdistetään kommunikoinnin sekä matkustamisen ja rahoituksen kanssa. Mikä on syy sille, miksi pikkurilli on se mitä käytämme kun tahdomme edistää parempaa ymmärrystä ja turvallista matkustamista sekä liiketoimintaa.

Kaksi kättä, kaksi taijanomaista vastakkuutta
Kyllä, meillä on kaksi - melkein identtistä - kättä. Ei, ne eivät ole magiassa samanarvosia, ainakaan noitien mukaan. 
Jos olet oikeakätinen, usein oikea käsi on se projektiivinen, maskuliininen, se Yang. Käytämme tätä kättä lähettääksemme viestin universumille, heijastaaksemme jotain tähän maailmaan tai kenties vaikuttaaksemme johonkin. Jos olet oikeakätinen vasen kätesi on todennäköisesti vastaanottavainen, feminiininen. Käytämme tätä kättä ottaaksemme itse vastaan energiaa.
Jos puolestaan olet vasenkätinen merkitys käsillä on yleensä vastakohtianen eli oikea käsi on se vastaanottava ja vasen käsi on puolestaan se projektiivinen.
Joillekin kuitenkin tämä ei ole helposti soviteltavissa, sillä he käyttävät molempia käsiä yhtä paljon. Tällöin molemmat kädet ovat yhtä vastaanottavia ja projektiivisia.

Miten pitää sormuksia?
Aloitetaan esimerkillä; sanotaan, että haluat parantaa seksielämääsi. Tähän paras vaihtoehto olisi laittaa sormus peukaloon. Peukalohan yhdistetään siis Aphroditen - Venuksen kanssa ja paras vaihtoehto olisi käyttää sormusta joka olisi tehty joko metallista tai kivestä tai sen väri olisi sellainen, joka luokitellaan Venuksen väriksi. Vaikka sormus joka on tehty seostetusta kuparista ja/tai jossa on smaragdi.

Mitkä metallit ja kivet yhdistyvät mihinkin Jumalaan ja planeettaan?
  • Zeus - Jupiter & etusormi, yhdistetään tinan kanssa. Jalokivet ja kivet puolestaan ovat safiiri, topaasi, ametisti ja kaikki siniset kivet.
  • Saturn & keskisormi yhdistetään alkeemisesti lyijyn kanssa. Jalokivat ja kivet ovat obsidian, lapislatsuli sekä kaikki mustat kivet (kuten onyksi)
  • Apollo - Aurinko & nimetön yhdistetään puolestaan kultaan. Jalokivet ja kivet joihin nämä yhdistetään ovat rubiini, granaatti ja opaali sekä kaikki keltaiset kivet.
  • Aphrodite - Venus & peukalo yhdistetään kupariin. Jalokivien ja kivien kohdalla puolestaan karneoli, ruusukvartsi, smaragdi, rodokrosiitti ja malakiitti (jonka voi myös yhdistää Jupiterin ja Saturnuksen kanssa)
  • Hermes - Merkurius & pikkusormi yhdistetään elohopean (joka on myrkyllinen ja nestemäinen, minkä vuoksi meidän ei edes kuuluisi sitä käyttää) sekä hopean kanssa (hopea puolestaan yhdistetään usein kuuhun, mutta sen luonteen tuntien voimme käyttää hopeaa minkä tahansa korvikkeena). Jalokivet ja kivet jotka voi yhdistää Merkuriuksen kanssa ovat meripihka, sitriini, peridootti, savukvartsi ja rodokrosiitti.

Tärkeä tietää; on hyvin harvinaista, että kuparista tehdään sormuksia, joten tämän vuoksi käytämme hopeaa korvikkeena kaikille muille metalleille (paitsi kullalle). Hopea on noitien "lempimetalli", sillä hopealla on erittäin maagisia kykyjä ja voimme loitsia sen kanssa millä tahansa haluamallamme tavalla.

Sormukset ovat oikeasti todella kiehtovia ja itse pidin tätä hyvinkin hauskana tietopläjäyksenä. Tällä hetkellä itse pidän sormuksia niissä sormissa mihin nyt omat sormukseni mahtuvat - minulla on todella todella kapeat sormet ja harva sormus pysyy sormessani - mutta oikean käden peukalo ja keskisormi ovat olleet viime päivinä sellaisia joihin minun on ollut pakko laittaa sormus melkeinpä päivittäin. Samaten vasemman käden etusormi on sellainen. Tällä hetkellä oma lempisormukseni onkin tuo mitä käytän vasemmassa keskisormessani, jossa on pieni tummansininen kivi.

Pidätkö itse sormuksista? Millainen sinun lempisormuksesi on?

2 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! En oo ennen sormusten magiaan törmännyt, mutta meillä on perheessä ollut aina uskomus siitä, että jos vasen kämmen kutiaa, se tietää rahan tuloa, ja jos oikea kutiaa, se tarkoittaa rahan menoa. Joskus lapsena kun kysyin, miksi se on näin, äiti sanoi aina, että vasen vastaanottaa ja oikea antaa. Olipas hämmentävää lukea, että se on myös yleinen magian toimintamalli :D Tähän aiheeseen täytyy perehtyä vielä tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aina jännä miten voi löytyä samanlaisia uskomuksia :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset